Voiko maailman suunnitella insinöörityönä?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Fyysikot tutkivat havaittavaa maailmaa sen kaikissa mittasuhteissa, pienimmästä suurimpaan. Havaintojen pohjalta laaditaan malleja. Mallit ovat poikkeuksetta matemaattisia. Mallien avulla lasketaan ennusteita ja niiden hyvyys ratkaisee mallin arvon.

Fysiikan mallien pohjalta luodaan tieteellinen käsitys maailmasta. On kuitenkin olemassa toinenkin tapa ymmärtää maailmaa. Toimiva maailma voidaan ehkä suunnitella.
Suomalaiset insinöörit ovat menestyneet suunnittelemalla kännyköitä, paperikoneita jne. Miksi insinööri ei siis voisi suunnitella kokonaisen maailman. Insinöörin ajattelu on tunnetusti suoraviivaista ja riittävän yksinkertaista luonnon perusperiaatteiden suunnittelemiseksi. Luonto on epäilemättä perusteiltaan hyvin yksinkertainen. Muuten se ei voisi toimia.

Maailma on suunniteltava tyhjästä keskelle "ei mitään". Aluksi nimittäin ei ole mitään rakennustarpeita eikä myöskään tilaa, johon maailman voisi sijoittaa. Lisäksi tyhjästä suunniteltavan maailman eri asioiden summan on koko ajan oltava nolla. Insinööri kuitenkin tietää, että samansuuruisten positiivisten ja negatiivisten asioiden summa on aina nolla. Niinpä suunniteltava maailma on heti aluksi jaettava kahteen osaan, positiiviseen ja negatiiviseen. (Fyysikko kutsuisi tällaista abstraktiksi symmetriaksi.)

Yksi suunnittelun lähtökohta on, että suunniteltavan maailman tulevat asukkaat eli matemaatikot, voivat laatia vain yhden matematiikan. Jos siis maailmaan syntyy kaksi matemaatikkojen joukkoa, jotka ovat eristettyjä toisistaan, on heidän päädyttävä yritysten ja erehdysten jälkeen samaan matematiikkaan. Matematiikka on siis maailman erityisominaisuus. Matemaatikko ei voi sitä vapaasti valita, mutta maailman suunnittelija voi.

Aluksi on suunniteltava tila, sillä maailmassa on havaintojen mukaan paljon tilaa. Atomistakin suurin osa on tyhjää tilaa. Nyt insinöörillä alkaa raksuttaa. Mitäpä, jos suunnitellaankin pelkästään tilaa eli avaruutta, niin päästään kaikkein vähimmällä. Tehdään materia ja aika ja kaikki muukin pelkästään avaruudesta. Pannaan positiiviseen ja negatiiviseen tilaan värähtelemään erinäisiä avaruusaaltoja siten, että niiden summa on aina nolla. Materia syntyy silloin aalloista, jotka ovat puhdasta energiaa eli E = mc^2. Näin maailman suunnittelu pelkistyy avaruuden suunnitteluksi.

Avaruus on epäilemättä matemaattinen käsite. Matemaatikot rakastavat avaruutta. Siihen voi määritellä lukuja ja niiden välisiä suhteita ja erilaisia laskuoperaatioita. Suunnitellaan avaruus niin, että siihen syntyy kompleksilukujen joukko, joka on samalla laajin mahdollinen lukujoukko. Avaruusulottuvuuksien määrä voidaan periaatteessa valita vapaasti, mutta valitaan havaitsijoille tuttu kolmiulotteinen euklidinen avaruus.

Avaruus on kätevintä luoda soluista. Niitä pystyy käsittelemään kuin yksikkövektoreita. Samalla syntyy kvantittuneen avaruuden geometria. Houkuttelevaa on valita soluksi kuutio, mutta siten päätyy umpikujaan. Moni maailmansuunnittelija lienee sitä jo yrittänyt. Valitaan oktaedri, jolla on kolme lävistäjää kohtisuorassa toisiaan vastaan. Oktaedrin ympärille samankeskisesti saadaan negatiivinen oktaedri kääntämällä oktaedri tahkojensa kautta nurin päin kuin sukka. Yhdessä ne täyttävät kolmikantaisen avaruuden täydellisesti. Mutta missä ovat avaruuden rajat? Ei ole insinöörille miellyttävä ajatus tehdä avaruudesta ääretöntä. Insinööri ei myöskään halua sotkea aikaa avaruuden ulottuvuuksiin. Suunnitellaan aika erikseen myöhemmin.

Ajatellaan jo suunniteltua kolmiulotteista solurakenteista avaruutta suljettuna pintana, joka voidaan kiertää ympäri suuntaa muuttamatta. Huomataan, että tarvitaan vielä yksi tilaulottuvuus. Sen avulla saadaan suljettu äärellinen avaruus. Päädytään nelikantaiseen hyperoktaedriin, jolla on kolmikantainen pinta. Neljäs kanta eli ulottuvuus on epäilemättä erikoistapaus. Sitä ei kolmikantaisella euklidisella pinnalla voida suoraan havaita eikä edes kuvitella, mutta sen avulla on mukava lisätä suunnitelmaan sähkömagnetismi, gravitaatio jne. Atomimallistakin saadaan kätevästi sen avulla nelikantainen. Ja epäilemättä havaintoja vastaavasti.

Atomit ovat monella tapaa kiinnostavia. Ne nimittäin vaativat käänteisavaruuden. Atomin elektronit liikkuvat vain käänteisavaruudessa. Insinöörin on nyt turvauduttava taas matematiikkaan. Normaaliavaruuden lukua n vastaa käänteisavaruudessa 1/n. Lisätään käänteisavaruus malliin siten, että se tulee pinnan ulkopuolelle neljännen kannan suuntaiseksi. Käänteisavaruuden laajuus siinä suunnassa olkoon vain 137 solua eli kuorta. Neljännen kannan suuntaisen avaruuden solut ovat yksiulotteisia ja pinta on niiden suunnassa täysin litteä.

Hiukkasten massa syntyy elastisen pinnan edestakaisesta liikkeestä neljännen kannan suunnassa hiukkasen kohdalla. Liike saa pinnan supistelemaan ja kaareutumaan. Gravitaatio syntyy pinnan supistumisesta ja samalla vajoamisesta kappaleiden ympärillä.

Aika puuttuu vielä mallista. Samoin valo. Aika on siitä erikoinen asia, että se toimii avaruuden jokaisessa pisteessä. Insinöörille ajan suunnitteleminen on kuitenkin pikku juttu. Jo tietokoneesta tiedetään, että koneessa ohjelmien tapahtumat toimivat koneen kellopulssin tahdissa. Maailma ei ole mikään poikkeus. Lisätään malliin pinnan molemmille puolille valon nopeudella vastakkaisiin suuntiin kiertävät aaltojonot. Jonot ovat kohtisuorassa pintaa vastaan ja vuorovaikuttavat pinnan kanssa. Ne luovat jokaiseen pinnan pisteeseen "kellopulssin". Yhdessä aaltojonot muodostavat avaruuden täyttävän hilan, jota insinööri alkaa nyt historiallisista syistä kutsua eetteriksi. Kyse ei silti ole mistään väliaineesta.

Tarkempi tutkimus osoittaa, että näin suunniteltu avaruus on yhteensopiva Lorentzin muunnosyhtälöiden kanssa. Eetterillä on taipumus pyrkiä aina homogeeniseksi, mikä synnyttää avaruuteen pinnan suuntaisia potentiaaleja ja pintaa vastaan kohtisuoria potentiaaleja. Näitä potentiaaleja fysiikan sähköopissa kuvataan Maxwellin yhtälöillä. Niin saadaan sähkökin samalla suunnitelluksi. Valo eli fotoni suunnitellaan paikalliseksi potentiaalieroksi eetteriin.

Mallissa neljännen kannan suuntaiset hiukkaset, elektronit ja positronit, sijaitsevat 3D-pinnan ulkopuolella ja niistä syntyy eetterin avulla projektio pinnalle. Avaruuden projektiosuhteeksi muodostuu 1/137. Projektio on laaja-alainen aalto ja sen koko riippuu hiukkasen etäisyydestä pinnasta. Fyysikot kutsuvat sitä todennäköisyysaalloksi ja sanovat ettei elektronilla muka ole tarkkaa paikkaa. Pinnalta nähtynä niin tietysti onkin asian laita. Kaikilla muillakin hiukkasilla on insinöörin suunnitelmassa neljännen kannan suuntainen komponentti.

Muuta ei sitten oikeastaan tarvitakaan. Pannaan avaruus käyntiin ja se alkaa toimia kuten maailman pitääkin. Insinöörin ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä toteuttamaan suunnitelmaansa, koska maailma on jo olemassa. Niitä ei ainakaan insinöörin mielestä tarvita enää lisää. Myyntimiehistä ei voi mennä sanomaan mitään.

Toimivassa, yksityiskohtia myöten suunnitellussa avaruudessa ei voi huomata mitään eroa fyysikoiden maailmaan verrattuna. Näkökulma vaan on täysin toinen. Toinen on teoreettinen ja toinen on kokemusperäinen. Kun fysikaalista maailmankuvaa rajoittaa ahdas havaitsemisen pakko, suunniteltu maailma onkin silloin ehkä todenmukaisempi. Tässä tietysti oletetaan, että maailmassa kaikkea ei ole mahdollista havaita edes periaatteessa. Kvanttifysiikan monet abstraktiot vahvistavatkin oletuksen oikeaksi.

Lisätietoja maailman suunnittelemisesta:

http://koti.mbnet.fi/mpelt/tekstit/dteoria.htm

ja tiedostoissa

http://koti.mbnet.fi/mpelt/tekstit/dteoria_1.ppt
http://koti.mbnet.fi/mpelt/tekstit/dteoria_2.ppt
http://koti.mbnet.fi/mpelt/tekstit/dteoria_3.ppt
ja

http://koti.mbnet.fi/mpelt/tekstit/dteoria_1.pdf
http://koti.mbnet.fi/mpelt/tekstit/dteoria_2.pdf
http://koti.mbnet.fi/mpelt/tekstit/dteoria_3.pdf

Pekka Virtanen

Kommentit (7)

Vierailija

Eipä ole onnistunut edes erään aatteen palolla toteutettujen eräiden pienimuotoisten ihanneyhteiskuntien kokeileminen, suuremmista puhumattakaan. Tosin niiden suunnittelijat eivät olleetkaan insinöörejä, jotka kaikista vitseistä ja osin aidoista stereotypioistakin huolimatta eivät kuitenkaan ole ihan niin tyhmiä kuin väitetään.

Mutta kokonaisen maailmankaikkeuden kehitteleminen olisi himpun verran mutkikkaampaa. Itse olen sitä mieltä, että luonnonlait ovat aineen ja energian mukana automaattisesti tulevia ominaisuuksia, joita ei mikään suunnittelija voi muuttaa suuntaan eikä toiseen piirun vertaa.

Vierailija

Pekka Virtasen esittämä ongelma on sama kuin matemaattisesti
Clayn instituutin miljooann dollarin ongelmista seitsemäs(7.), Hodgen konjektuuri. Ylivertainen eli universaali kone tulisi rakentaa yksinkertaisista osista. Vastaus tähän on: EI OLE MAHDOLLISTA. Saavutettua tietty raja hajoaminen voittaa kokoamisen. Käytännössä koneet kuluvat käytössä loppuun. Käytänössä todistavat myös erilaiset yhteiskunnallista alkuperää olleet hajonneet koneet, kuten Napoleonin ja Hitlerin sotakoneet, ja Neuvostoliitto.

Ongelman tietoteoreettinen toinen puoli on se, että myöskään kaikkitietävyyttä ei voida saavuttaa. Kaikkivaltius ja kaikkitietävyys ovat olelet myös Jlle, kuten Jumalalle, annettuja ominaisuuksia. Todetun perusteella Jtä, kuten Jumalaa, näiltä osin ei ole olemassa.

Sen sijaan on mahdollista ratkaista, ja ratkaistukin, Poincarén konjektuuri, eli maailman, kaikkeuden, universaalisti eli kaikki käsittävästi
TUNNISTAVA kuva eli koodi eli avain, kylläkin kulloisellakin tietämyksen tasolla. Korkeimman tason jossakin avaruudessa saavuttanut KULTTUURI voisi periaatteessa toimia tietämyksensä jakajana muualle. Esteenä kuitenkin ovat pitkät matkat ja jo Linnunradallakin jopa kymmenien tuhansien vuosien aikaviive.

Vierailija

Hodgen konjektuuri. Oikeastaan ongelman tarjoilua pitäisi muuttaa.
Siis näin: Missä vaiheessa unversaalia kohti kehitelty kone muuttuu hajoavaksi, eli siis entropia eli hajoaminen voittaa kokoamisen, järjestyksen?

Esimerkki tähtitieteessä mustaukkojen kehitys. Se ei johda yhteen ainoaan hallitsevaan mustaukoon, vaan kvasaariin eli tiheämassastoon.
Tää kylläkin yleisesti on mustaukkoon vivahtavia ominaisuuksia. Lopulta
koko galaksin tilla on suuri lositava kvasaari. Mutta tämä ei ole pysyvä, vaan hajottaa aineensa ja energiansa ympäröivään avaruuteen.

On palkittavien joukossa myös laivurin eli kyberneetin eli kauppaedustajan ongelma, muinaisuudessa varsin samaa ongelmaa.
Eli miten teet edullisimman matkan. Shakkipelissä loppujen lopuksi on ihan sama ongelma, erilaiset pelipolut. Ja tämä kaikki yksinkertaistuu
kahdeksan kuningattaren ongelmassa, siis sijoitettava laudalle uhkaamatta toisiaan. Todettiin 1800-luvun alkupuolella, että tähän on monta, muistaakseni yli kolme sataa ratkaisua, eikä yksikään ole toistaan parempi. Itse shakkipelissä ratkaisuja on valtavasti, rajallinen, mutta ei tähän mennessä kutienkaan laskettu määrä. Ja niinpä jo silloinen maailmanmestari Botvinnik sanoi, että parasta siirtoa ei ole. Vaan siis
siirtojen on avattava ja jatkettava hyvää pelipolkua.

Eli siis, laivurin ongelmaan on ilmeisesti jopa ääretön määrä ratkaisuja, eikä mikään niistä kuitenkana ole paras. Ja kaikissa ratkaisuissa kyberneetti tulee lopulta tilanteeseen, jossa hän matkansa pysähtyy, ja näitäkin mahdollisuuksia on monia. Eräät niistä ovat pysähtymistä paikallaan tapahtuvaan olemiseen tai liikkeeseen, kuten shakissa patti, ikuinen shakki tai saman aseman toistuminen jatkuvasti kummankaan voimatta tehdä hyvää siirtoa ulos.

Vierailija

Jos ja kun maailma on tälläinen Pekka Virtasen esittämä automaatti jota voidaan simuloita täydellä resoluutiolla kun opitaan tuntemaan maailmankaikkeuden perusrakenne täysin, rakenne joka ei ole perustasoltaan kovin monimutkainen, vaan monimutkaisuus syntyy näiden yksinkertaisten perusosien lukumäärästä, niin voidaan synnyttää vaikkapa uusi halutunlainen universumi tarkasti insinöidyllä mustalla aukolla. Mutta, mutta onko tämä uusi universumi oikeasti ihmisen tekele, vai maailmankaikkeuden itsensä luoma, jossa luonnonlakien tekemä ja mukaan toimiva ihminen on vain maailman työkalu uuden universumin toteuttamiseen?

Jos maailma on deterministinen automaatti ja me olemme tuon automaatin determinoituja osia, niin ei ihminen tälläin luo mitään, vaan toteuttaa luonnonlakien määräämää vuorovaikutusketjua. Kaikki mitä ihminen tekee on oikeasti maailmankaikkeuden sääntöjen tulosta. Jos ihminen esimerkiksi rakentaa jonkin tuomiopäivän koneen vaikkapa oikean tyhjiön valetyhjiöön palauttavan faasimuuntajan, joka tuhoaa koko kaikkeuden, niin tämä oli väistämätön luonnonlakien määräämä tapahtuma, jo aikojen alusta asti tulossa. Tavallaan maailmankaikkeuden itsemurhasuunnitelma.

Kun jossain artikkelissa mainittiin että ihmisen tekemä se ja se on koko maailmankaikkeuden kylmin kohde, niin eikö pitäisi sanoa että maailmankaikkeuden tekemä ja ihmisellä toteuttama kylmin kohde?

Vierailija
Vortex

Jos maailma on deterministinen automaatti ja me olemme tuon automaatin determinoituja osia, niin ei ihminen tälläin luo mitään, vaan toteuttaa luonnonlakien määräämää vuorovaikutusketjua. Kaikki mitä ihminen tekee on oikeasti maailmankaikkeuden sääntöjen tulosta. Jos ihminen esimerkiksi rakentaa jonkin tuomiopäivän koneen vaikkapa oikean tyhjiön valetyhjiöön palauttavan faasimuuntajan, joka tuhoaa koko kaikkeuden, niin tämä oli väistämätön luonnonlakien määräämä tapahtuma, jo aikojen alusta asti tulossa. Tavallaan maailmankaikkeuden itsemurhasuunnitelma.

Kun ihminen tietenkin on osa maailmankaikkeutta ja ihminen sitten tekee siinä jotain, voidaan todeta, että maailmankaikkeus siinä vain toimii. Mutta onko kaikki määrätty näin tapahtuvaksi jo maailman syntyhetkellä? On tai ei, se on ihmisen kannalta käytännössä merkityksetön asia. Maailmankaikkeuden osana meillä ei ole valitusoikeutta. Filosofiselta kannalta asialla tietenkin on merkitystä.

Kun ihminen tutkailee maailman olemusta, se tarkoittaa samaa kuin että maailma tutkailee siinä itse itseään. Pystyykö insinööri siis suunnittelemaan maailman, joka jossakin vaiheessa alkaa itse analysoida omia rakenteitaan?

Pekka

Vierailija

Toistan vielä kerran, te kaikki kovapäiset lihavat veltot sohvaperunat:
MAAILMA EI OLE PEKKA VIRTASENKAAN ESITTÄMÄ AUTOMAATTI, EIKÄ SEMMOISTA MAAILMAA VOIDA LUODA. Yritys luoda sellainen automaatti eli kone johtaa yrityksen hajoamiseen ennen pitkää.

Determinismin maailma, tiukka syysuhteen maailma. Jos jotakin on ehdotonta, se on ehdoton totuus. Mutta tämä determinismi tulee aineen omaehtoisen liikkeen syysuhteista. Ihminen voi toteuttaa omaa luotua determinismiään vain käsittäen niitä syysuhteita, ottaen ne huomioon, ottaen käyttöönsä ja hallintaansa luonnon voimia. Yritys luoda uninersaalin, kaiken käsittävän, automaatin determinismi, se päinvastoin on yritystä kieltää luonnon determinismi, nousta sen tilalle.
Ottaen huomioon myös avaruuden valtava tyhjä tila se on täysin mahdotonta. Ottaen huomioon myös aineen ja sen liikkeen ulottuminen sekä kohti äärettömän pientä että äärettömän suureen, myös automaattideterminismin rakentamisen ja hallinnan edellyttämä
kaikkitietävyys on mahdotonta.

Aurtomaattideterminismi vanhastaan liittyykin vahvasti yliluonnollisen kaikiivaltiaan voiman, Jumalan, Luojan tunnutamiseen. Automaattideterminismi ei ole perusta materialismille eikä luonnon omaehtoislle determinismille, vaan uskonnolliselle ja lahkolaiselle sekopäisyydelle. Staattinen kaikkeus vuosisata sitten, se oli juuri sitä.
Myös alkuräjähdyksen ja laajenevan rajallisen kaikkeuden teoria
vahvasti on automaattideterministinen.

Tietääkseni Pekka Virtanen aatteelliselta kannaltaan on oikeistovaselisti.
Pekka Virtasen ja hänmen kannattajiensa tänne tuoma automaatin luomisen ja automaattisen determinismin teoria osoittaa vaselistien oikeiston vetäytymistä materialismista uskontoon, Jumalan eli Luojan hoivaavan käden alle. Se kuvastaa sitä, että varsin yleisesti vaselistisen kerman ihan duunaritkin kuuluvat kirkkoon ja omistaen jotakin omistavat myös Isänmaan. Se kuvastaa, että vaselistien oikeisto on mukautunut kypäräpääpappien, riistämisen ja automaattisen tuotannon maailmaan.
Elämän tarkoitus nähdään toimimisessa automaattikoneiston osina, kunhan se antaa riittävän toimeentulon. Vrt. Chaplinin Nykyaika jo lähes 70 vuotta sitten, jossa pieni ihminen nähdään uhrina koneiston rattaissa.

Myös pikkupoika Putin rajan toisella puolen julistaa ortodoksista uskoaan,
uusrikkaiden vallan ja kansan alistamisen automaatin uskoa. Ja tätä ennen jo Neuvostoliitosta oli tarkoitus tehdä universaali automaatti eli kone. Vaselistien autiomaattideterminismillä ja rajan takaisella menneellä ja nykyisellä automaattideterninismillä on yhteys. - Ja onhan vaselistien suuri johdattaja oppisitiossa itse kypäräpääpappen kokoomus kuin jäänne Brezhnevin ajalta, sirppi ja vasara vain rintamukseen, kuten Jari Tervo ehdotti.

Elämän ratkaisu asiassa, se on koneen mahdottomaksi paisuttamisen sijasta, ja koneen ikuisuuden sijasta, jälkeläisten tuottaminen, lisääntyminen. Elämä kasvaa ja kehittyy tuottamissaan jälkeläisissä. Ja sen on menetelmä myös ihmisen kulttuurin ja käyttöön ottamien voimien jatkumiselle.

Uusimmat

Suosituimmat