Kenen etua palvelee uutisoida roskaa? (esim. Kansasista)

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Helsingin Sanomat uutisoi tänään Kansasista otsikolla:

Kansasin kouluissa ei enää tarvitse uskoa evoluutioon

Hesari sentään julkaisi juttunsa asiallisesta lähteestä, vaikkakin keksi itse kyseisen otsikon. Sensijaan YLE puolestaan suolsi tällaista tekstiä (lihavoinnit YLEn):

Luomisteoria valtaa kouluja USA:ssa

Yhdysvalloissa Kansasin osavaltiossa aletaan opettaa koululaisille, että maailma on syntynyt periaatteessa Raamatun luomiskertomuksen mukaisesti.

Uskonnolliset konservatiivit ajoivat voimakkaasti hanketta, jonka osavaltion korkeimmat opetusviranomaiset lopulta hyväksyivät äänin 6 - 4.

Viranomaisten mukaan Charles Darwinin evoluutioteoriaa vastaan on esitetty niin uskottavaa tieteellistä kritiikkiä, että ohella on syytä opettaa luomiskertomukseen perustuvaa "älykkään suunnittelun teoriaan".

Vuonna 1999 evoluutioteoria poistettiin Kansasissa opetuksesta tyystin, mutta päätös herätti niin paljon kritiikkiä ja jopa pilkkaa, että viranomaiset käänsivät kelkkansa. Kantaa on muutettu 2000-luvulla jo viidesti.

Uskonnollinen oikeisto vahvistui selvästi viime vuoden vaaleissa, mikä antoi nyt pontta jälleen uuteen suunnanmuutokseen. Perustuslain puolustajat -kansalaisliike sen sijaan on aloittanut kampanjan päätöstä vastaan, sillä Yhdysvaltain perustuslain mukaan uskonto ja valtio on pidettävä erillään.

Liike kehottaa ihmisiä lähettämään sähköpostia Kansasin päättäjille, jotka liikkeen mukaan ovat hämärtämässä kouluopetuksen tieteellisen uskottavuuden ja rapauttamassa Yhdysvaltain opetustuloksia kansainvälisissä vertailuissa.

Luomisteoriaa opetetaan neljässä muussakin Yhdusvaltain osavaltiossa: Ohiossa, Pennsylvaniassa, Minnesotassa ja Uudessa-Meksikossa.

AP, AFP

Miten YLE saattaa tällaista roskaa suoltaa ulos toimituksestaan ja julkaista?

Haluaisin kuulla YLE:ltä evidenssiä sille, että Ohiossa, Pennsylvaniassa, Minnesotassa ja Uudessa-Meksikossa opetetaan luomisteoriaa sekä sille, että Kansasissa sellaista alettaisiin nyt opettaa oppilaille, kuten YLE nyt oli uutisoinut.

Parempaa uutisointia tarjoaa vaikkapa BBC http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/4419796.stm

Eli luomisopin opetuksesta Kansasissa ei ole edes kysymys: nyt siellä sallitaan kuitenkin kriittisten kysymysten esittäminen evoluutioon liittyvien asioiden kohdalla.
Ymmärtääkseni kritiikin salliminen ei tarkoita samaa, kuin toisen teorian opettaminen.

(Samasta uutisesta voi lukea myös, mitä Dovessa koululautakunnassa on käynyt: siellä on ollut siis vaalit, ja porukka vaihtunut.
Miljoonaoikeudenkäynteihin äänestäjät eivät halua rahojaan tuhlattaviksi, joten edellisen lautakunnan jäsenistöä on saanut lentää ulos, ja ilmeisesti ID-politiikka taas vaihteeksi vaihtuu: eli se statement, mikä ID:stä on siellä ollut, ilmeisesti jätetään nyt pois. ID:tähän Doverissa ei ole edes opetettu, toisin kuin monilla keskustelupalstoilla ja lehtiuutisissa on esitetty.)

Sivut

Kommentit (212)

Vierailija
analyysi
Miten YLE saattaa tällaista roskaa suoltaa ulos toimituksestaan ja julkaista?

On hauska päästä haukkumaan jenkkejä. Sellaista se on kun ei ole itsellä juuri ylpeydenaiheita, tai ehkäpä takana onkin katkeruus Suuren ja Mahtavan kärsimän murskatappion tähden; etsitään maailman läpinäkyvimmästä yhteiskunnasta kaikki vähänkin täkäläisestä poikkeava ja kauhistellaan suureen ääneen jenkkien typeryyttä. Huolimatta siitä, että mm. maailman parhaat yliopistot sijaitevat USA:ssa.

Vierailija

Ideologisista syistä tämä johtuu. Aina kun löydetään keino haukkua tai vääristää Yhdysvaltoja niin se oljenkorsi kyllä käytetään hyväksi.

Jos Yhdysvalloista tulisi enemmän positiivisia ja vääristelemättömiä uutisia niin kohtahan Suomen kansalaiset alkaisivat lipumaan aatteiltaan kohti oikeistoa ja samalla alkaisi lopullisesti "hyvinvointiyhteiskunnan" lähtölaskenta.

Eihän sellaista voi tehdä!!! Kuka voisi tuomita hyvinvointiyhteiskunnan epäonnistuneeksi vaikka kaikki vasemmistolaiset ovat yhtä mieltä sen ylitsevertaisuudesta - huolimatta pienistä ongelmista kuten massarakennetyöttömyys, korkeat verot, koulutetun työvoiman lähteminen pois ja yleensäkin pienempi elintaso kuin pahoissa oikeistolaisimmissa maissa!

Vierailija

Kansasin koululautakunta, opetusviranomaiset tms. sallivat kai evoluutioteorian kanssa kilpailevien teorioiden opetuksen. Ongelmahan tässä on se, että kilpailevia teorioita ei ole.

Toisaalta tällä jutulla ei ollut mitään tekemistä tieteen kanssa, joten tosiasiassa Kansasin koululautakunta, opetusviranomaiset tms. sallivat kaikkien niiden hypoteesien tai omatekoisten teorioiden opetuksen, jotka väittävät olevansa vaihtoehtoja evoluutioteorialle. Tällaisia hypoteeseja taitaa olla yksi: kreationismi (ja sen eri muodot, ID mukaan lukien).

Chair
Seuraa 
Viestejä2741
Liittynyt6.9.2005
analyysi
Miten YLE saattaa tällaista roskaa suoltaa ulos toimituksestaan ja julkaista

Kai siellä on ollut USA- ja Bush-antiopatioistaan tunnettu Petri Sarvamaa taas "uutisoimassa". Ihan niin kuin Lähi-idän uutisia YLElle toimittaa Arafat-vainaan paras kaveri Leena Reikko ja YLE24:n uutipäällikkönä toimi(i) yhtä puolueeton Sinikka Arteva. Julkisin varoin rahoitetun YLEn uutisointi ei monissa tapauksissa olekaan enää uutisointia vaan pelkkää mielipiteenmuokkausta. Reikko ja Arteva ovatkin yksi Suomen valtion tukimuoto terrorismille ja rasistiselle vihalle. Samoin Sarvamaan kautta lupamaksujen maksajat toimivat USAn ja Bushin vastaisen propagandan rahoittajina.

Vatikaani erotti valtion ja kirkon tosisistaan.

Vierailija

Lainaus BBC:n uutisesta:

"Teachers have been ordered to tell pupils that Darwin's theory of evolution is unproven, and that the universe is so complex that it may have been created by a higher power."

Samaan amerikkalaisvastaistaiseen stalinistisalaliittoon kuuluvat näköjään nekin, kun näin kirjoittavat. Ei saisi.

Vakavammin ottaen, mitä muuta tuo on kuin kreationismin opettamista?

Vierailija
NeoKonservatiivi

Jos Yhdysvalloista tulisi enemmän positiivisia ja vääristelemättömiä uutisia niin kohtahan Suomen kansalaiset alkaisivat lipumaan aatteiltaan kohti oikeistoa ja samalla alkaisi lopullisesti "hyvinvointiyhteiskunnan" lähtölaskenta.

Ja lähtölaskenta myös evoluutioteorian opettamiselle kouluissa...

Vierailija
analyysi
Eli luomisopin opetuksesta Kansasissa ei ole edes kysymys: nyt siellä sallitaan kuitenkin kriittisten kysymysten esittäminen evoluutioon liittyvien asioiden kohdalla. Ymmärtääkseni kritiikin salliminen ei tarkoita samaa, kuin toisen teorian opettaminen.



Potaskaa. Kriittisyys on AINA ollut sallittua. Evoluutioteoriaa ei ole Jenkeissä(kään) opetettu absoluuttisena totuutena vaan ainoastaan tieteellisenä teoriana.

ID:tähän Doverissa ei ole edes opetettu, toisin kuin monilla keskustelupalstoilla ja lehtiuutisissa on esitetty.)

Sensijaan Doverissa on tehty näin:

"Teachers have been ordered to tell pupils that Darwin's theory of evolution is unproven, and that the universe is so complex that it may have been created by a higher power."

Mitä muuta tuo on kuin kreationismia??

Vierailija
analyysi
Helsingin Sanomat uutisoi tänään .... ID:tähän Doverissa ei ole edes opetettu, toisin kuin monilla keskustelupalstoilla ja lehtiuutisissa on esitetty.)

Ylen uutisointi oli pääpiirteissään aivan kohdallaan, sillä kreatonismiahan tuo mahdollisesta luojasta kertominen on. Kysymys kuuluukin: miksi vedit herneen nenään tuosta YLE:n uutisesta, joka piti hyvin paikkansa? Oletko yksi näistä salaliittoteoreetikoista, jotka antavat ymmärtää suomalaisten medioiden olevan stalinistien käsissä?

Chair
Seuraa 
Viestejä2741
Liittynyt6.9.2005
Aatos
Lainaus BBC:n uutisesta:

"Teachers have been ordered to tell pupils that Darwin's theory of evolution is unproven, and that the universe is so complex that it may have been created by a higher


Onko mitään linkkiä? Ainakaan Google ei lainausta tunnistanut.

Vatikaani erotti valtion ja kirkon tosisistaan.

Vierailija
noctus 2
Muuten, kun noita alkuperäisiä uutisia aiheesta on lukenut, niin vaikuttaa siltä, etteivät fanaattisia ole suinkaan evoluutiokriitikot, vaan sen puolustajat...

Tarkoitatko siis biologeja?

Vierailija
Chair
Aatos
Lainaus BBC:n uutisesta:

"Teachers have been ordered to tell pupils that Darwin's theory of evolution is unproven, and that the universe is so complex that it may have been created by a higher


Onko mitään linkkiä? Ainakaan Google ei lainausta tunnistanut.

Kokeile linkkiä ensimmäisestä kirjoituksesta.

salai
Seuraa 
Viestejä7095
Liittynyt17.3.2005
Chair
Aatos
Lainaus BBC:n uutisesta:
"Teachers have been ordered to tell pupils that Darwin's theory of evolution is unproven, and that the universe is so complex that it may have been created by a higher

Onko mitään linkkiä? Ainakaan Google ei lainausta tunnistanut.

Linkki tuohon lainaukseen oli tämän ketjun aloittaneessa viestissä! Kannattaako osallistua keskusteluun tuollaisella lukutaidolla?
Tässä uudelleen: Teachers have been ordered to tell pupils that Darwin's theory of evolution is unproven, and that the universe is so complex that it may have been created by a higher power.

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Vierailija

Luomistarinaa ei muuten opeteta kaikissa mainittujen neljän osavaltion kouluissa vaan vain tiettyjen koulu "districtien" kouluissa, joiden opetussuunnitelmista päättävät niiden omat lautakunnat. Ne puolestaan koostuvat opettajista, poliitikoista ja vanhemmista, joiden uskonnolliset vakaumukset värittävät heidän päätöksiään melko voimakkaasti. Missään osavaltiossa evoluutioteorian opettamista ei kuitenkaan ole kielletty, vaan sitä opetetaan "vaihtoehtoisten teoroiden" (lue: ID/luomistarinoiden) rinnalla. Tuo USA:ssa juuri onkin niin erilaista Suomeen verrattuna. Koulutuksen ohjenuoria ei päätetä valtion tai edes osavaltion tasolla, vaan mahdollisimman paikallisesti, jolloin koulutuksen taso vaihtelee todella paljon kaupungista ja kylästä toiseen. Kristilliskonservatiivisessa Salt lake Cityssä koulussa käynti on hyvin uskonnollisesti värittynyttä kun taas puolestaan liberaalin Californian districteissä uskonto ei juurikaan vaikuta opetussuunnitelmiin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat