HIV äitien vauvat

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Mtv3 Uutiset:

Hoito säästää vauvat hiv-tartunnalta

Suomessa on vuodesta 1993 lähtien hoidettu 60 hiv-positiivista raskaana olevaa naista eikä virus ole tarttunut heistä lapseen.

Tehokas hoito on estänyt Suomessa hivin tarttumisen äidistä vauvaan raskauden tai synnytyksen aikana. Ilman hoitoa lapsen riski saada hiv-tartunta äidiltään on 10-30 prosenttia.

Laboratorionjohtaja Pentti Koskela Kansanterveyslaitokselta kertoo, että vuodesta 1993 Suomessa on hoidettu 60 hiv-positiivista raskaana olevaa naista eikä virus ole tarttunut heistä lapseen. Näiltä äideiltä hiv on löydetty viimeistään alkuraskauden seulonnoissa, ja raskautta on hoidettu tiiviisti.

Suomessa on 12 hiv-tartunnan äidiltään saanutta lasta. Enemmistö näistä lapsista on syntynyt muualla kuin Suomessa. Äidit eivät ole joko tienneet kantavansa hiviä tai heillä ei ole ollut keinoja estää viruksen siirtymistä lapseen raskauden, synnytyksen tai imetyksen aikana.

700 000 lasta sai maailmalla hivin vuonna 2003.

(MTV3-STT)
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/kotimaa.shtml?2005/04/359099[/quote]

Mikä estää HIV-virusta siirtymästä äidistä lapseen?

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Nykyisin HIV:n hoitoon käytettävät lääkkeet suojaavat sikiötä aika hyvin.

Ainakin aiemmin äidin HIV oli syy keisarinleikkaukseen. Luomusynnytyksessä vauva infektoitui helpommin

Imetystäkään ei silloin suositeltu.

Mummo

Vierailija

Äidin veri ja sikiön veri eivät missään raskauden vaiheessa ole suorassa yhteydessä toisiinsa. Sikiö saa äidiltä vain ravintoaineita, ei verta, joten HI-viruksen siirtyminen äidistä lapseen ei ole kovin todennäköistä itse raskauden aikana. Synnytyksessä riski on jo suurempi.

Vierailija

Lääkkeillä hi-virusten määrä saadan joskus jopa niinkin alhaiseksi, että niitä ei enää pystytä mittamaan, sanottiin jossain lähiaikojen uutisessa. Mikä estää tällöin parantumisen, miksei ne muutamat loputkin virukset tainnu lääkkeillä?

Vierailija

Lähde: Lääkärin tietokannat
----------

Lasten HIV-tartunta tapahtuu lähes yksinomaan perinataalisesti. Lapsilla HIV-infektio johtaa noin 25 %:ssa taudin nopeaan etenemiseen ja kuolemaan vuoden iässä, sen sijaan osa lapsista selviää jopa teini-ikään asti (46). Äskettäin julkaistiin tapausselostus lapsesta, jonka oli todettu parantuneen perinataalisesta HIV-infektiosta.

HIV-infektio ei vaikuta raskauden kulkuun, toisaalta raskaus ei myöskään nopeuta äidin infektion etenemistä. Ainoa raskauteen liityvä riski on vertikaalisen transmission riski, joka vaihtelee eri väestöryhmissä 12 %:sta 45 %:iin ja on Euroopassa noin 15–20 %. Sikiön tartunta tapahtuu useimmiten raskauden lopulla, synnytyksen tai imetyksen aikana. Tosin yksittäisiä raportteja on julkaistu sikiön infektoitumisesta jo alkuraskaudessa. Mitä pidemmälle äidin tauti on edennyt, sitä suuremmalla todennäköisyydellä infektio siirtyy sikiöön jo raskauden aikana.

Vertikaalisen tartunnan riskitekijöitä

HI-viruksen vertikaaliseen transmissioon vaikuttavat monet tekijät. HI-virukset jaetaan päätyyppeihin HIV-1 ja HIV-2, joista viimeksi mainittua esiintyy pääasiassa Länsi-Afrikassa ja siihen liittyy vähäisempi perinataalisen ja seksuaalisen tarttuvuuden riski. Nopeasti monistuvat ja synsytiumin muodostavat virukset siirtyvät helpommin sikiöön. Toisaalta HI-virus muuntuu koko ajan ja yhden viruspopulaation sijasta tartunnan kantajalla onkin elimistössään joukko toisiaan muistuttavia viruksia. Muut samanaikaiset infektiot, kuten korioamnioniitti ja sukupuoliteitse tarttuvat taudit, lisäävät transmission riskiä. Geneettiset ominaisuudet voivat vaikuttaa ja tiettyihin HLA-tyyppeihin on todettu liittyvän lisääntynyt transmission riski. Primaari-infektioon tai AIDS-vaiheeseen liittyy viremia, jolloin virusta on runsaasti äidin veressä ja riski sikiön infektoitumiseen on suurempi kuin HIV-infektion latenssivaiheessa. Matala CD4-solujen määrä ja p24 antigenemia liittyvätkin lisääntyneeseen perinataalisen transmission riskiin. Äidin neutraloivat vasta-aineet saattavat suojata sikiötä. Aiemmin syntynyt HIV-positiivinen lapsi lisää riskiä saada infektoitunut lapsi myös seuraavassa raskaudessa.

Ennenaikaisesti syntyneellä lapsella on kehittymätön immuunivaste ja varsinkin ennen 34. raskausviikkoa tapahtuneeseen synnytykseen liittyy lisääntynyt transmission riski. Synnytystavalla saattaa olla vaikutusta. Myös syntymäjärjestys vaikuttaa siten, että kaksosten A-lapsella on suurempi riski infektoitua sekä sektio- että alatiesynnytyksissä (56). Invasiiviset toimenpiteet raskauden tai synnytyksen aikana lisäävät tartunnan riskiä. Imetys aiheuttaa 14 %:n lisäriskin lapselle saada infektio.

A-vitamiinin puutteen on todettu korreloivan HI-viruksen vertikaalisen transmission riskiin. A-vitamiini stimuloi immuunijärjestelmää ja vahvistaa limakalvoja, sen puutteelle sekä raskaus että HIV-infektio altistavat. A-vitamiinin anto saattaisi olla edullinen keino estää vertikaalista transmissiota kehitysmaissa, missä sen puute on yleistä.

Tartunnalta suojaaminen

Zidovudiinihoito

Zidovudiinihoidon tehosta vertikaalisen transmission estoon tehtiin USA:ssa ja Ranskassa monikeskustutkimus (Protocol 076) (59). Hoito aloitettiin keskimäärin 26. raskausviikolla (vaihteluväli 14.-34. rvk) ja ennen synnytystä lääkettä käytettiin keskimäärin 11 viikkoa. Zidovudiinia saaneiden ryhmässä 8,3 % lapsista infektoitui verrattuna lumeryhmän 25,5 %:iin. Tutkimuksessa todettiin siis zidovudiinilääkityksen vähentävän tartuntariskiä 2/3:lla. Ensimmäisen analyysin jälkeen lumeryhmä lopettiin ja kaikille tarjottiin zidovudiinihoitoa siitä eteenpäin.

Osa lapsista infektoitui zidovudiinihoidosta huolimatta. Viruksen vähentynyt herkkyys lääkkeelle, sen siirtyminen lapseen jo ennen hoidon aloitusta tai huono hoitokomplianssi saattavat olla selityksiä. Selvittämättömiä kysymyksiä ovat hoidon hyöty infektion edenneessä vaiheessa, milloin hoidon aloitus riittäisi, onko vastasyntyneen hoito välttämätön ja koska kysymyksessä on kallis lääke, riittäisikö lyhyempi hoito käytettäväksi kehitysmaissa.

Zidovudiiniryhmän lapsilla esiintyi merkitsevästi enemmän anemiaa kuin lumeryhmällä, mutta tämäkin vaikutus oli ohimenevä. Muita haittavaikutuksia lääkityksellä ei todettu. Toisaalta zidovudiinin pitkäaikaisvaikutuksia raskauden aikana altistuneeseen lapseen ei tunneta. Lääkitys annettiin oireettomille HIV-positiivisille äideille ja on epäselvää, miten tämä altistus vaikuttaa resistenttien viruskantojen syntyyn tai hoidon vasteeseen silloin, kun tauti etenee oireiseen vaiheeseen. Zidovudiiniresistenssin on todettu kehittyvän hyvin nopeasti, yleensä muutaman kuukauden, jopa 25 päivän kuluessa. Zidovudiinihoito on osoittautunut tehokkaaksi vertikaalisen transmission estossa ja sitä suositellaan HIV-positiivisille raskaana oleville naisille.

Synnytystapa

Keisarileikkauksen suojaavasta vaikutuksesta HIV-infektion transmissioon on viitteitä, mutta yksiselitteistä päätelmää asiasta ei voi tehdä ja lisätutkimuksia tarvitaan. Vuonna 1993 julkaistun meta-analyysin mukaan alatiesynnytykseen liittyi 20 % tartunnan riski ja keisarileikkaukseen 14 % riski. Tämä oli tilastollisesti merkitsevä ero. Kirjoittajat laskivat, että täytyisi suorittaa 16 sektiota, jotta vältettäisiin yksi lapsen infektio. Yhtä suuren tartunnan riskin todettiin liittyvän sekä elektiiviin että hätäsektioihin. Tutkimukseen liittyi tuloksiin vaikuttavia sekoittavia tekijöitä, joita ei ollut eliminoitu. European Collaborative Study, jossa oli mukana yli 1 200 potilasta, osoitti keisarileikkauksen vähentävän HIV-infektion vertikaalisen transmission riskin puoleen verrattuna alatiesynnytykseen. Eroa elektiivisen tai hätäsektion välillä ei todettu, ei myöskään operatiivisen tai spontaanin alatiesynnytyksen välillä. Kirjoittajat totesivat, että todisteet keisarileikkauksen HIV-infektiolta suojaavasta vaikutuksesta eivät ole riittäviä eikä olisi toivottavaa, että toimenpiteestä, joka mahdollisesti on tehoton ja kuitenkin invasiivinen, tulisi rutiinikäytäntö.

Suomessa ei ole annettu suositusta HIV-positiivisten naisten synnytysten hoitamisesta, vaan synnytystapa päätetään obstetristen periaatteiden perusteella. Tosin myös elektiivisen sektion puolesta on esiintynyt kannanottoja.

Tutkimuksia ei toisaalta ole olemassa zidovudiinihoidon ja synnytystavan yhteisvaikutuksista sikiön tai vastasyntyneen infektoitumiseen. Zidovudiinia on todettu myös vaginaeritteessä, joten voisi ajatella hoidon suojaavan syntyvää lasta erityisesti alatiesynnytyksissä.

Anestesiaan ja kirurgisiin toimenpiteisiin liittyy immunosuppressiivinen vaikutus, jonka merkitystä HIV-potilaan jo muutenkin vajavaiseen immunologiseen tilaan ei tiedetä. Leikkauksiin liittyvä sairastuvuus on lisäksi suurempi HIV-positiivisilla kuin immunologisesti normaaleilla. Sektiolla ei kuitenkaan voida synnyttää kaikkia kehitysmaiden HIV-positiivisten äitien lapsia. Kirurgiset toimenpiteet lisäävät henkilökunnan tartunnanriskiä, minkä takia, kuten myös syntyvän lapsen tartunnan välttämiseksi, huolellinen leikkaustekniikka on tärkeää. Lapsi altistuu sektiossa usein suurelle määrälle äidin verta ja tämän estämiseen tulisi kiinnittää huomiota. Pitäisi välttää myös lapseen kohdistuvia viiltovahinkoja ja siksi kohtulihaksen avauksessa edetä viimeiset säikeet mahdollisimman tylpästi.

Toimenpiteet raskauden ja synnytyksen aikana

Invasiivisia toimenpiteitä, kuten raskauden aikana kordosenteesiä ja perätilan ulkokäännöstä sekä synnytyksen aikana scalp-elektrodia ja mikroverinäytteen ottoa, kehotetaan välttämään. Kaikissa tutkimuksissa tosin ei ole todettu invasiiviseen monitorointiin liittyneen lisääntynyttä lapsen infektioriskiä. Myös diskisiota, episiotomiaa ja lapsen synnyttyä hengitysteiden voimallista imua pitäisi välttää. Huolellinen lapsen kasvojen pyyhkiminen saattaisi riittää. Ulosauttotoimenpiteissä suositellaan käytettäväksi ensisijaisesti pehmeää imukuppia. Lapsen synnyttyä tulisi napanuora sulkea mahdollisimman nopeasti.

Vaginahuuhtelu virusta tappavalla antiseptisella aineella voisi olla yksi keino estää vertikaalista transmissiota synnytyksen yhteydessä. Sopivaa yhdistettä ei vielä ole löydetty, sillä jos aine aiheuttaa limakalvoille haavaumia tai inflammatorisen reaktion, huuhtelulla voi olla pikemminkin viruksen tarttumista edistävä vaikutus.

Aktiivisen ja passiivisen immunisaation vaikutusta perinataalisen transmission estoon tutkitaan, käytännön työssä näillä ei ole vielä sovellutuksia.

Imetys

HIV-positiivista äitiä kielletään imettämästä kehittyneissä maissa. Kehitysmaissa sen sijaan pulloruokinta on lapselle vaarallisempaa kuin imetys myös HIV-positiivisen äidin ollessa kyseessä (57). Kieltämällä imetys kehitysmaissa menetetään myös sen suojaava vaikutus uudelta raskaudelta, ja mahdollisesti uuden HIV-positiivisen lapsen syntymältä.

Vierailija
Puolihullu
Lääkkeillä hi-virusten määrä saadan joskus jopa niinkin alhaiseksi, että niitä ei enää pystytä mittamaan, sanottiin jossain lähiaikojen uutisessa. Mikä estää tällöin parantumisen, miksei ne muutamat loputkin virukset tainnu lääkkeillä?

Itseänikin on kovasti ihmetyttänyt miksi sitä HI-virusta ei saada kokonaan poistettua? Joku hieman enemmän lääketieteeseen perehtynyt voisi valaista asiaa maallikolle maallikon termein...

Vierailija

Mitään taudinaiheuttajaa, bakteeria, virusta, sientä ym. ei saada millään lääkkeellä kokonaan pois. Tarvitaan aina elimistön oma puolustusmekanismi, lääke on vain apuväline. HIV:ssä juuri puolustusmekanismi, immuniteetti on pettänyt.

(HIV=Human Immunodeficiency Virus)

Vierailija

HIV:n tapaukseen saattaa liittyä myös se, että virus sujahtaa genomiin ja voi pysytellä siellä hiljaisena. Tällaista virusta ei voida havaita perustesteillä. Sieltä genomista käsin se sitten yhtäkkiä saattaa alkaa valmistaa taas uusia viruksia.

Vierailija

Tuli mieleen semmoinen ajatus että: Jos on esim virus jossain pikkusormen tukkeutuneessa hiussuonessa, josta ja jonne veri ei enää kulje, niin sinne ei myöskään lääkkeet pääse. Kun sitten tulee ruhje, tuo virus ajautuu verenkiertoon takaisin. Hassun lapsellinen ajatus, liekö mitään perää.

Vierailija
Puolihullu
Tuli mieleen semmoinen ajatus että: Jos on esim virus jossain pikkusormen tukkeutuneessa hiussuonessa, josta ja jonne veri ei enää kulje, niin sinne ei myöskään lääkkeet pääse. Kun sitten tulee ruhje, tuo virus ajautuu verenkiertoon takaisin. Hassun lapsellinen ajatus, liekö mitään perää.

Varsin teoreettinen ajatus: mutta jos veri ei pääse, ei viruskaan siellä elä, vaan kuolee.

Vierailija

Mikä muuten on kyseisen viruksen elinaika muualla kuin verenkierrossa? Jos siis esim on veriroiskeita tai neuloja jossain, niin kuinka pitkän aikaa niitä on varottava?

Vierailija

Enpä tiedä kauanko HI-virus säilyy esim. neuloissa infektiokykyisenä. HI-viruksen tartuttavuus ei muistaakseni kaiken kaikkiaan ole kovin korkea verrattuna vaikka flunssa- tai influenssaviruksiin. Pitänee selvittää jostain.

Yleensä virukset kyllä säilyvät pitkään, sanoisin melkein "ikuisesti", osittain mutua, infektiokykyisinä. Tavallinen flunssaviruksen tartuntatapa on saada se sormiin esim. pöydän pinnalta, jonne se on sairastuneen tai virusta elimistössä kantava on yskäissyt tai hönkäissyt ja sitten sormella viedään omille limakalvoille.

Nyrkkisääntönä minulle on joskus opetettu, että flunssaista ystävää ei saa päästää kylään, koska viruksia on sitten ympäri asuntoa. Jos on pakko tavata, parempi mennä kylään ja pestä kädet hyvin ja varoa sormien viemistä nenään tai suuhun ennen huolellista käsien pesua.

Tuo teoreettinen tapaus: hiussuonen tukkeuma, HI-virus kudoksessa poikkeaa tästä siinä mielessä, että mikään kudos ei säily elinkelpoisena ellei sen verenkierto toimi. Jokainen solu tarvitsee ravintoa ja happea.

Jos tuollaiselle alueelle jää virus, ei se voi elää siellä kauan, koska kudossolut tuhoutuvat tai sitten syntyy uusia verisuonia hapettamaan kudosta.

"Yksi" tai muutama HI-virus, joka olisi voinut jäädä "saarroksiin" ei voi lisääntyä, koska ympäröivä kudos kuolee ja siten myös viruksen elinolot häviävät eli lisääntyminen ei ole mahdollista.

Jotenkin tuntuu, että kirjoitin monta sanaa, mutta en yhtään selkeää ajatusta.

Vierailija

Tästä voi ainakin jotain päätellä HI-viruksen sitkeydestä. Tarvitaan voimakkaat desinfiointitoimenpiteet, jotta virus saadaan eliminoitua tutkimusvälineistä.
-------------

Infect Control Hosp Epidemiol. 2003 Mar;24(3):184-90. Related Articles, Links

A decontamination and sterilization protocol employed during reuse of cardiac electrophysiology catheters inactivates human immunodeficiency virus.

Druce JD, Russell JS, Birch CJ, Yates LA, Harper RW, Smolich JJ.

Victorian Infectious Diseases Reference Laboratory, North Melbourne, Australia.

OBJECTIVE: To assess the effect of a standard decontamination and sterilization protocol employed during reuse of cardiac electrophysiology (EP) catheters on human immunodeficiency virus (HIV). SETTING: Public health viral research laboratory. METHODS: Studies were performed on distal, electrode-containing segments of 40 EP catheters previously used in up to 10 clinical EP procedures. EP catheter segments were immersed for 1 hour in blood contaminated with a high titer of HIV. After air drying for 2 hours, subgroups of 8 EP catheters were subjected to either (1) no treatment, (2) washing in general purpose detergent, (3) washing in enzyme cleaner, (4) sterilization in ethylene oxide, or (5) the full protocol of sequential detergent-enzyme cleaner-ethylene oxide exposure. HIV infectivity after treatment was determined by measuring HIV RNA and, in cell culture studies, assessing HIV-induced cytopathic effects (CPEs) and supernatant HIV-specific p24 antigen content RESULTS: With no treatment, all catheters had high HIV RNA levels associated with CPEs and high p24 antigen levels. After washing in detergent, 5 of 8 catheters had HIV RNA detected, but without CPEs or p24 antigen. HIV RNA was detected in all catheters after washing in enzyme cleaner, with CPEs and a high p24 antigen level in 1 of 8 catheters. HIV RNA, CPEs, and p24 antigen were absent after ethylene oxide. After the full protocol, HIV RNA levels were undetectable (n = 7) or low (n = 1), without evidence of CPEs or p24 antigen. CONCLUSION: Appropriate decontamination and sterilization of EP catheters during reuse is highly effective in inactivating HIV.

Publication Types:
Evaluation Studies

PMID: 12683509 [PubMed - indexed for MEDLINE]

Vierailija

Voiko osa HIV-viruksistakin jäädä uinuvaan tilaan, kuten esim. herpes-virukset ja vyöruusun aiheuttava herpes-virus? Nämähän aktivoituvat kun elimistön immuunipuolustus jostain syystä laskee, muun ajan lymyilevät jossain selkäytimessä. Näkeekö näitä herpes-viruksia veritestistä, jos virus ei ole aktivoituneena?

Vierailija

Herpes-virukset jäävät usein hermojuureen, josta ne myöhemmin aktivoituvat. Kyseistä ominaisuutta retroviruksilla ei tietääkseni ole.

Peistaan nyt kokonaisen sivun, lisätietoa löytyy haulla retrovirukset, lentivirukset.

Jospa dinoflagellat sattuisi tietämään enemmän.
--------------

RETROVIRIDAE / MOLEKYYLIBIOLOGIA

A. BLV-HTLV retrovirukset
B. Lentivirukset
C. Spumavirukset

Retrovirusten virionit ovat pyöreitä ja kooltaan noin 80–100 nm. Niillä on ainutlaatuinen kolminkertainen rakenne. Sisimpänä on genomi-nukleoproteiini-kompleksi, johon ovat kiinnittyneenä käänteiskopioijaentsyymi, integraasi ja proteaasi. Kompleksi on kapsidin sisällä, joka HTLV- ja spumaviruksilla on ikosahedraalinen ja lentiviruksilla sauvanmuotoinen. Kapsidia ympäröivät matrixproteiinit ja niiden päällä on lipidivaippa, johon on kiinnittyneenä glykoproteiineja.

Retrovirusten genomi on monella tapaa muista virusten genomeista poikkeava: 1) Se on ainoa diploidinen genomi; 2) Se on ainoa viruksen RNA, jonka syntetisoi solun oma mRNA:ta tuottava koneisto; 3) Se on ainoa genomi, joka käyttää erityistä tRNA:ta (=transfer-RNA=kuljettaja-RNA) replikaation aloitukseen; 4) Se on ainoa 1-säikeinen polariteetiltaan positiivinen genomi, joka ei toimi itse mRNA:na heti infektion alussa. Kumpikin genomin segmentti on lineaarinen, 1-säikeinen, polariteetiltaan positiivinen ja kooltaan 7–10 kiloemästä oleva RNA, jolla on 3'-päässä poly(A)-häntä ja 5'-päässä cap-rakenne. Erityinen solun tRNA, joka toimii transkriptiossa alukkeena, on pariutuneena lähelle RNA genomin 5'-päätä.

Kaikilla retroviruksilla on kolme tärkeää geeniä, joista kukin koodaa kahta tai useampaa polypeptidiä. 5'-päästä alkaen gag-geeni (gag=group-specific antigen) koodaa kapsidin proteiineja, pol-geeni (pol=polymerase) käänteiskopioijaentsyymiä ja env-geeni (env=envelope) vaipan glykoproteiineja. Ainoalla ihmisen onkogeenisellä retroviruksella HTLV-1 ei ole varsinaista onkogeeniä. Sillä on kuitenkin kaksi säätelevää geeniä, joista toinen (tax-geeni) pystyy transaktivoimaan kaikkia viruksen ja joitakin solun geenejä. Lentiviruksilla, joihin HI-virukset kuuluvat ja jotka eivät ole onkogeenisiä, on noin 6 säätelevää geeniä. Niillä on erittäin tärkeä merkitys integroidun cDNA (=complementary-DNA=RNA:sta käänteisesti kopioitu DNA, jossa ribonukleotidien tilalla siis on deoksiribonukleotideja) proviruksen toiminnan säätelyssä.

Monet retrovirukset kykenevät lisääntymään ainoastaan jakaantuvissa soluissa. Suurin osa nisäkkäiden ja lintujen retroviruksista ei juurikaan vaikuta infektoimiensa solujen metaboliaan, mutta näin ei ole laita lentiviruksilla.

Virionit tarttuvat solun pintaan vaipan glykoproteiineilla. Ne läpäisevät solukalvon joko endosytoosilla tai suoraan riippuen retroviruksesta. Nukleokapsidi vapautuu sytoplasmaan. Käyttämällä genomiin assosioituneena olevaa tRNA:ta alukkeena käänteiskopioijaentsyymi transkriptoi miinusnauhaisen cDNA:n. Samanaikaisesti samainen käänteiskopioijaentsyymi, joka toimii siis myös RNAasi H:na, hajottaa templaattina olleen RNA:n. Hajotetun RNA:n oligonukleotidit puolestaan toimivat alukkeina, kun miinusnauhaista cDNA:ta templaattina käyttäen tehdään plus-nauhainen cDNA. Lopputuloksena on 2-nauhainen, lineaarinen DNA (=dsDNA=double-stranded DNA). Sen molemmissa päissä on säätelyjakso eli LTR-jakso (=long terminal repeat), joka koostuu alkuperäisen RNA:n 3'- ja 5'-päistä sekä niiden välissä olevasta säätelysekvenssistä. Säätelyjaksossa on kiinnittymiskohdat erilaisille promoottoreina toimiville viruksen ja solun proteiineille. dsDNA kuljetetaan/kulkeutuu tumaan ja useita proviraalisia dsDNA molekyylejä integroidaan sattumanvaraisesti kromosomeihin. Integroiminen vaatii viruksen integraasientsyymiä, joka poistaa kaksi nukleotidia provirus-DNA:n päistä ja vastaavasti pidentää hieman solun katkaistun DNA:n päitä luomalla niihin lyhyen toistojakson. Vasta sitten integroituminen onnistuu.

Integroituminen on ehdoton edellytys genomin replikaatiolle. Solun RNA polymeraasi II transkripoi integroidun proviruksen. Syntyvä RNA on identtinen alkuperäiselle genomille ja toimii mRNA:na gag-polyproteiinille, proteaasille ja pol-polyproteiinille. Jälkimmäiset kaksi luetaan eri lukukehyksessä. Toinen lyhyempi mRNA muodostuu ensimmäisestä silmukoitumalla ja siitä luetaan, jälleen eri lukukehyksessä, env-proteiinin esiaste. HTL- ja HI-viruksilla syntyy lisäksi suuri joukko erilaisia sääteleviä proteiineja alkuperäistä mRNA:ta eri tavalla silmukoimalla. Kaikilla syntyvillä mRNA-molekyyleillä on samanlainen 5'-pää.Viruksen oma proteaasi muokkaa syntyvät polyproteiinit translaation jälkeen. Gag-polyproteiinista muodostuvat matrix-, kapsidi- ja nukleokapsidiproteiinit ja pol-polyproteiinista käänteiskopioijaentsyymi / RNAasi H ja integraasi. Solun proteaasi puolestaan jakaa env-polyproteiinin kahdeksi vaipan glykoproteiiniksi: transmembraaninen proteiini ja reseptoriin tarttuva proteiini.

Virionin kokoamisen yksityiskohtia ei tarkasti tunneta ja ne eroavat riippuen retroviruksesta. Kaksi kovalenttisesti sidottua plusnauhaista RNA:ta kiinnittyy ydinrakenteeseen. Nukleokapsidiproteiinissa on erityinen nukleotideja sitova rakenne (zinc-finger motif) ja RNA:n ns.:ssa leadersekvenssissä puolestaan pakkaussignaali. Kapsidit yleensä kootaan solun pinnalla. Myristyloidut ja glykosyloidut vaipan proteiinit siirtyvät solun pinnalle, mistä ne eksosytoosissa joutuvat viruksen vaippaan.

HI-viruksen lisääntymisestä tarkemmin. HI-virus eroaa muista retroviruksista ulkonäöltään siinä, että sen ydin on kartion muotoinen. Vaipan 72 proteiinipeplomeeria ovat glykoproteiinin gp160 oligomeeraja eli gp160 on katkaistu kahdeksi ei-kovalenttisesti toisissaan kiinni olevaksi ketjuksi gp120 ja gp41. Virus kiinnittyy solun pinnan reseptoriinsa gp120 proteiinin V3-alueen välityksellä ja se on myös viruksen tärkein antigeeninen kohta. gp120 on kaikista tunnetuista virusten proteiineista eniten glykosyloitu ja todennäköisesti siksi sille ei helposti synny neutraloivia vasta-aineita. gp41 toimii hydrofoobisena membraaniankkurina ja fuusioi viruksen vaipan solukalvoon sen jälkeen, kun virus on ensin kiinnittynyt reseptoriinsa. Viruksen vaipassa on kiinnittyneenä myös solun proteiineja, kuten esim. MHC luokka I ja II antigeeneja.

Lipidivaipan sisäpinnalle on kiinnittyneenä myristyloitu matrix proteiini p17, joka on 55 kDa:n gaggeenin tuote. Kaikkein eniten virionissa on proteiinia p24, joka on myös gaggeenin tuote ja josta ikosahedraalinen kapsidi on muodostunut. Proteiinit p9 ja p7 muodostavat ytimen yhdessä genomin kanssa. Ytimeen on assosioituneena myös kolme viruksen entsyymiä: käänteiskopioijaentsyymi (myös RNAasi H), integraasi (myös endonukleaasi) ja proteaasi.

Diploidinen eli kahdesta yksittäisestä 1-säikeisestä positiivinauhaisesta RNA:sta (siis 2 x 9,2 kiloemästä) koostuva HI-viruksen genomi pitää sisällään gag-, pol -ja env-geenit ja lisäksi kuusi muuta geeniä, jotka kaikki toimivat lisääntymisen säätelijöinä.

HI-viruksen reseptorina toimii T-lymfosyyttien pinnalla oleva CD4 -molekyyli. HI-virus kykenee replikoitumaan T-lymfosyyteissä kuitenkin vain silloin, kun ne jakaantuvat, mistä seuraa, että virus saattaa olla elimistössä pitkäänkin latenttina ja myöhemmin aktivoitua solun aktivoituessa. Sekä solun että viruksen proteiinit säätelevät HI-virusten replikaation kaikkia vaiheita tarkasti. Lentiviruksilla on lisäksi täysin poikkeava transkription säätelykeino siinä, että tietyt säätelyproteiinit (tat ja rev) eivät kiinnity pelkästään DNA-provirukseen vaan myös RNA- transkriptiin. Vaikka HI-viruksen genomissa on vain yhdeksän geeniä, joista kolme koodaa strukturaalisia proteiineja ja kuusi sääteleviä proteiineja, monenlaiset silmukoimiset mahdollistavat kaiken kaikkiaan 30 erilaisen RNA:n muodostumisen. Näistä kaikkien toimintaa ei vielä tunneta. HI-virus leviää tehokkaimmin suoraan solusta soluun fuusioitumisen kautta, mutta asiaa ei toistaiseksi ole osattu kunnolla tutkia.

HI-virus tarttuu gp120 - proteiinin välityksellä auttaja T-solujen tai makrofaagilinjan solujen CD4 reseptoriin. HI-viruksella on ajateltu olevan toinenkin reseptori CD26, joka proteaasina katkaisee gp120 -proteiinin V3 -kohdasta, jolloin gp41 voi fuusioida viruksen ja solun lipidivaipat toisiinsa.

Integroitunut provirus voi jäädä pysyvästi latentiksi. Lepäävissä soluissa ei transkriptiota voi tapahtua, mutta monet mitogeenit, sytokiinit ja transaktivoivat proteiinit voivat aktivoida T-solut lisääntymään. Transaktivaattoreina voivat toimia myös muiden latentteina olevien virusten koodaamat proteiinit. Monet näistä proteiineista vaikuttavat NF-kappaB-kompleksiin irrottamalla sen inhibiittoristaan, jolloin se voi siirtyä tumaan. Normaalisti NF-kappaB aktivoi solun DNA:n tiettyjä geenejä, mutta proviruksen säätelysekvenssissä (LTR-sekvenssi) on kohta, johon NF-kappaB sitoutuu ja aktivoi näin viruksen geenien luentaa. Todennäköisesti provirus kykenee käyttämään hyväkseen muitakin sekä virus- että soluperäisiä aktivaattoreita, mutta näiden osuutta ei tunneta tarkasti.

HI-viruksella syntyy kolmenlaisia mRNA-molekyylejä: täysimittainen (9,2 kiloemästä) mRNA koodaa gag- ja pol-polyproteiineja, kerran silmukoitunut (4,5 kiloemästä) mRNA env, vif-, vpr- ja vpu-proteiineja ja useita silmukoitumisia läpi käynyt (2 kiloemästä) mRNA tat-, rev- ja nef -proteiineja. Viimeksi mainitut kuljetetaan ensimmäisinä sytoplasmaan.

Tat on voimakas transaktivaattori, joka sitoutuu proviruksen vastaavaan kohtaan TAR- LTR-sekvenssissä. Se kykenee kuitenkin sitoutumaan myös kaikkiin syntyviin viruksen RNA- transkripteihin, koska niillä on samanlainen 5'-pää. Tat parantaa solun RNA-polymeraasin tehokkuutta kyseisillä geenialueilla 1000-kertaiseksi estämällä ennenaikaisen lukemisen lopetuksen. Kaikkia viruksen proteiineja luetaan, mutta tat-, rev- ja ne- proteiineja lukuunottamatta ne kertyvät solun tumaan, kunnes rev-proteiinia on kertynyt riittävästi nukleolukseen.

Rev-proteiini on toiseksi tärkein HI-viruksen säätelijäproteiineista. Se on fosfoproteiini, joka sitoutuu viruksen RNA:n RRE-kohtaan (=rev responsive element), joka on env-geenin sisällä. Siksi RRE-kohta on 9,2 ja 4,5 kiloemäksen geenituotteissa, mutta ei 2 kiloemäksen tat-, rev -ja nef -transkripteissä. Ilman rev-proteiinia e.m. mRNA:t jäävät silmukoitumatta tumaan.

Nef on kolmas tärkeä HI-viruksen säätelijäproteiineista. Se on myristyloitu sytoplasmaproteiini, jota ei tarvita viruksen replikaatiossa T-soluissa, mutta se on välttämätön viruksen replikoitumiselle makrofaageissa. Se vähentää solun CD4- ja IL-2-tuotantoa ja pystyy ehkä vaikuttamaan solun aktivaatiotasoon.

Vif-proteiinia (=viral infectivity factor) vaaditaan, jotta uudesta syntyvästä viruksesta tulee mahdollisimman infektiokykyistä. Vpu-fosfoproteiini eristää env-glykoproteiinin kypsymistä ja viruksen vapautumista solukalvolta. Vpr, jota on mukana virionissakin, on heikko transaktivaattori, jolla on ehkä merkitystä solun erilaistumisessa.

Gag-pol -transkripti transloidaan gag-polyproteiiniksi, tai ribosomin vaihtaessa lukukehystä, pol- polyproteiiniksi. Viimeksi mainittua muodostuu huomattavasti vähemmän kuin ensimmäistä. Pol- polyproteiinista muodostuvat viruksen ytimen sisältämät neljä entsyymiä ja gag-polyproteiinista strukturaaliset proteiinit p24, p17, p9 ja p7. Viruksen proteaasi huolehtii pilkkomisista, joko buddauksen aikana tai jopa sen jälkeen.

Kertaa englanniksi osoitteista: http://www-micro.msb.le.ac.uk/3035/Retroviruses.html http://www.uct.ac.za/depts/mmi/jmoodie/hiv2.html

http://www.virology.utu.fi/teaching/ope ... .biol.html
--------------------------------------------------------------------------------

Vierailija

Herpes-infektiot:

Sairastettu Herpes-infektio; vesirokko, Herpes Simplex ( HS-1, HS-2 ) näkyvät yleensä, ei välttämättä aina, veressä koholla olevina (pysyvästi) IGG-luokan vasta-aineina.

Akuutissa infektiossa, ensimmäisessä tai uusivassa, IGM-luokan vasta-aineet (tilapäisesti) kohoavat. Akuutin infektion kriteerinä pidetään 4x- tiitterinousua I ja II- näytteiden välillä eli 10-14 vrkn välein otetuissa virusvasta-ainenäytteissä.

Kliinisesti kuva on yleensä selkeä ja mitään laboratoriotutkimuksia ei yleensä tarvita.

Vielä viruksista: kliinisessä lääketieteessä ei ainakaan itselleni reilun 20 vuoden lääkärinä toimimisen aikana plus 9 vuoden laboratoriokokemuksen aikana, ole tullut esille muut kuin Herpes-infektiot, hermojuureen jäävinä latentteina infektioina ja aika ajoin aktivoitunein oirein; huuliherpes, genitaaliherpes, vyöruusu (Herpes Zoster).

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat