Utopismi, portti ihmiskunnan selviytymiseen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tarvitaanko utopiaa?

Utopia on tulevaisuuden yhteiskunta, jossa asiat on
järjestetty hyvään ja toimivaan malliin. Utopiassa
käytetään uusia menetelmiä ja / tai erilaisten menetelmien
uusia yhdistelmiä siten, että asiat saadaan kuntoon.

Minun utopiassani köyhyys ja työttömyys ovat minimoitu,
kaikkien ihmisten yhteisöllisyyttä ja menestymisen
mahdollisuuksia tuetaan ja luontoakin säästetään.
Elintaso pysyy laadukkaana, koska lähes kaikki
ovat töissä. Halpatyövoimaa ei käytetä vaan kaikille
pyritään järjestämään kunnon työpaikka. Elintaso-
sairauksia ei juuri ole, koska ihmiset joutuvat itse
maksamaan itsensä turmelemisensa aiheuttamat
kulut eikä yhteiskunta. Liikuntaan kannustetaan
muun muassa tekemällä koululiikunnasta kaikille
sopivaa.

Minkälainen on sinun utopiasi?

Sivut

Kommentit (76)

Vierailija
Dredex

Elintaso-sairauksia ei juuri ole, koska ihmiset joutuvat itse
maksamaan itsensä turmelemisensa aiheuttamat
kulut eikä yhteiskunta. Liikuntaan kannustetaan
muun muassa tekemällä koululiikunnasta kaikille
sopivaa.

Siis mitä nyt oikein tarkoitat tuolla elintaso-sairaudella? Oletko sitä mieltä että ilmainen terveydenhoito Suomessa on jotenkin huono asia? Tekemällä koululiikunnasta kaikille sopivaa?? No ei ole kovin kummoiset utopiat sinulla, oletko henkilökohtaisesti jotenkin nykyistä koululiikuntaa vastaan? Maailma olisi todellakin parempi paikka jos liikuntatunneilla saisi tehdä mitä itse huvittaa.

Vierailija

Dredex kirjoitti:

>Dredex: Tarvitaanko utopiaa?

Tarvitaan. Utopian muotoa voitaisiin nimittää suunnitelmaksi.
Ilman toteutettavissa olevaa suunnitelmaa utopia jää mielikuvituksen asteelle
ja lakkaa olemasta edes utopia.
Tarvitsemme järkevä keinot, miten utopia todellistetaaan.

> Dredex: Utopia on tulevaisuuden yhteiskunta, jossa asiat on
järjestetty hyvään ja toimivaan malliin. Utopiassa
käytetään uusia menetelmiä ja / tai erilaisten menetelmien
uusia yhdistelmiä siten, että asiat saadaan kuntoon.

Menetelmät ja menetelmien uudet yhdistelmät tarvitaan,
jo, jotta utopia saavutettaisiin.

Minun utopiassani köyhyys ja työttömyys ovat minimoitu,
kaikkien ihmisten yhteisöllisyyttä ja menestymisen
mahdollisuuksia tuetaan ja luontoakin säästetään.

> Dredex: Minkälainen on sinun utopiasi?

Meillä tuntuu olevan yhteinen utopia. Entä keinot?
Ovatko ne myös yhteiset?

Vierailija
Echi
Siis mitä nyt oikein tarkoitat tuolla elintaso-sairaudella? Oletko sitä mieltä että ilmainen terveydenhoito Suomessa on jotenkin huono asia? Tekemällä koululiikunnasta kaikille sopivaa?? No ei ole kovin kummoiset utopiat sinulla, oletko henkilökohtaisesti jotenkin nykyistä koululiikuntaa vastaan? Maailma olisi todellakin parempi paikka jos liikuntatunneilla saisi tehdä mitä itse huvittaa.

Elintasosairautta on kaikki liiallisesta ylellisyydestä
johtuva sairaus kuten liikalihavuus yms. Olen sitä
mieltä, että yhteiskunnan ei pitäisi kustantaa esim.
uusia sisäelimiä niille, jotka ovat tuhonneet esim.
keuhkonsa, maksansa tai sydämensä ylensyönnillä,
alkoholismilla tai sauhuttelulla.

Koululiikunnasta olen kuullut paljonkin tarinoita siitä,
miten koululiikunta on aiheuttanut traumoja ihmisille.
Esimerkiksi kaksi parasta jalkapallon pelaajaa valitsevat
yleensä aina joukkueet ja viimeiseksi
joukkueisiin valitaan tietysti aina samat henkilöt.
Ei kovin kannustavaa. Lisäksi vaihtelua tulisi sallia
lajivalinnoissa nykyistä enemmän.

Kirjoitin utopiastani lyhyesti, paljon enemmänkin aiheesta
voisi kirjoittaa, mutta näin päästään ainakin alkuun.

Koululiikunnan parantaminen on olennainen osa utopiaa,
koska jos ihmiset huomaavat, että liikunta on oikeasti
kivaa kun löytää oman lajinsa, niin liikkumattomuuden
aiheuttamat elimistön rappeumat luonnollisesti vähenevät.
Ja kun kunto on hyvä, elämäkin maistuu paremmalta.
Koululiikunnan ei tulisi olla tuputtamista eikä pakottamista,
vaan mukavaa ja piristävää liikkumista ja tekemistä
yhdessä tai yksinkin.

kaksoispilari

Tarvitaan. Utopian muotoa voitaisiin nimittää suunnitelmaksi.
Ilman toteutettavissa olevaa suunnitelmaa utopia jää mielikuvituksen asteelle
ja lakkaa olemasta edes utopia.
Tarvitsemme järkevä keinot, miten utopia todellistetaaan.

Asioita voi lähteä ajamaan demokratiapohjalta,
koska demokratia on vallitseva käytäntö.

Suunnitelma tulee toki selvittää, että mitä asioita
ajetaan.

kaksoispilari

Menetelmät ja menetelmien uudet yhdistelmät tarvitaan,
jo, jotta utopia saavutettaisiin.

Meillä tuntuu olevan yhteinen utopia. Entä keinot?
Ovatko ne myös yhteiset?

Listasinkin jo pari keinoa demokratian lisäksi eli
yhteiskunnan rooli elintasosairauksien vähentäjänä
ja koululiikunnan kohentaminen.

Keinoja mietittäessä tulisi ajatella
päämääriä ja mikä on ongelma joka
estää päämäärään pääsyn ja miten se ongelma
voidaan ratkaista.

Esim. köyhyyden syynä on yleensä
työttömyys. Työttömyyden syynä on yleensä että ei
ole työpaikkoja. Työpaikkojen puuttumisen syynä on,
että ei ole järjestetty työpaikkoja. Järjestämisen
puutteen syy on, että ei ole yrittäjiä. Yrittäjyyden puutteen
syy on, että ei ole kannattavuutta. Kannattavuuden
puutteen syy on, että ihmisillä ei ole varaa ostaa
tuotteita. Köyhyyden syy on työttömyys.... Mentiinkin
jo ympäri.

Paras keino päästä köyhyyskierteestä on aloittaa
menestymiskierre.

Vierailija

Totta kai utopioita tarvitaan. Niitä tarvitaan psyykkisesti. On hauska ajatella ja unelmoida. Mutta utopioissaan on vaarallista mennä liian pitkälle, kuvittelemalla että nämä utopiat voitaisiin toteuttaa.

Utopista puhuessa tulee eteen kysymys : Mikä on utopia?

Minulla ei ole suomalaista synonyymi kirjaa. Netissä on ruotsalainen sellainen. Siellä sanotaa näin : "Utopi = ouppnåeligt ideal, idealsamhälle; outförbar tanke, önskedröm, framtidsvision, illusion"

Suomeksi jotenkin näin : saavuttamaton ideaali, ideaali-yhteiskunta, saavuttamaton ajatus, toive uni, tulevaisuudennäkymä, illuusio.

Luulisin että kaikilla ihmisillä on jonkin tapainen utopia ajatuksissaan. Mutta useimmat ajattelee utopioitaan juuri sinä mitä ne on, utopioina.

Kun taas muutamat eläytyvät utopioihinsa ja odottavat että niistä tulisi totta. Ei sekään väärin ole. Jokaisella saa olla omat unelmansa ja utopiansa. Täytyisi vain ottaa huomioon se, mikä voi toteutua ja mikä ei.

Unelmat, utopiat elämästä planeetallamme, jolloin kaikki olisi hyvin, siis jonkinlainen ideaali yhteiskunta, on utopia joka ei koskaan tule tapahtumaan meidän elin ikänämme, eikä todennäköisesti koskaan.

Minun mielipide on että jos utopia on saavuttamattomissa ja siitä aletaan hokea intohimoisesti kuin se olisi tavoiteltavissa, on se melkein sama asia kuin pakenee todellista elämää, elämää mitä elämme nyt.

Olisi tarpeellista katsoa ympärilleen ja aloittaa planeettamme parannuskeinot lähi ympäristöstämme, kuten : perhe, asuinalue ja viimeksi valtio. Planetaarinen ideaali-yhteiskunta on juuri mitä se on, utopiaa , saavuttamaton unelma.

Onko minulla utopioita?
Vastaus. On tietenkin.

Haluaisinko elää utopioissani?
Vastaus. En.

Pyrin elämään nykyajassa. (en menneisyydessä enkä kaukaisessa tulevaisuudessa)

Asoita voi yrittää parannella läheisyydessään. Silloin on ainakin mahdollisuus että ajatukseni toteutuisivat.

EDIT:
En halua laittaa voimiani saavuttamattomiin utopisiin unelmiin. Mieluummin pysyn todellisuudessa ja yritän tehdä parannuksia jotka on saavutettavissa.

Vierailija
Ayla
Totta kai utopioita tarvitaan. Niitä tarvitaan psyykkisesti.

Psyykkinen utopia on illuusio jostain
saavuttamattomasta. Minun mielestäni
utopia on ihan ok myös unelmana. Mutta
unelmista on yleensä tarkoitus tehdä totta.
Esimerkiksi jos unelmoin omakotitalosta,
niin jonain päivänä ponnistelujen jälkeen
tuo unelma voi toteutua. Kun unelma on
toteutunut, voi elää unelmansa todeksi eikä
tarvitse tyytyä unelmoimaan. Kun utopia
on toteutunut (mahdollisimman hyvin),
voi elää unelmaansa todeksi, eikä tarvitse
olla pelkkä haaveilija.

Ayla

On hauska ajatella ja unelmoida. Mutta utopioissaan on vaarallista mennä liian pitkälle, kuvittelemalla että nämä utopiat voitaisiin toteuttaa.

Kaikki utopiat eivät ole toteuttamiskelpoisia.
Kuitenkin utopia on hyvä päämääränä.
Utopiaan pääsee parhaiten elämällä sen
mukaisesti, kuin minkälaisesta utopiasta
haaveilee. Jos haaveilen terveydestä, niin
elän terveellisesti. Jos haaveilen ihanneyhteis-
kunnasta, elän kuin ihanneyhteiskunnassa
elettäisiin. Siten utopia voi olla lähempänä kuin
uskookaan.

Ayla

Utopista puhuessa tulee eteen kysymys : Mikä on utopia?

Minulla ei ole suomalaista synonyymi kirjaa. Netissä on ruotsalainen sellainen. Siellä sanotaa näin : "Utopi = ouppnåeligt ideal, idealsamhälle; outförbar tanke, önskedröm, framtidsvision, illusion"

Suomeksi jotenkin näin : saavuttamaton ideaali, ideaali-yhteiskunta, saavuttamaton ajatus, toive uni, tulevaisuudennäkymä, illuusio.

Sivistyssanakirjan mukaan
utopia = haaveellinen suunnitelma, haave(kuva), haavekuvitelma
utopisti = haaveilija, (haaveellinen) maailmanparantaja
utopistinen, utooppinen = utopialle ominainen, haaveellinen,
haaveenomainen, mielikuvituksellinen

Eli yhteiskuntautopia on yleensä haave
paremmasta yhteiskunnasta, haave
paremmasta elämästä. Jotta voimme luoda
paremman yhteiskunnan, meillä on oltava
haave siitä, millainen parempi yhteiskunta
on. Kun meillä on tämä haave eli utopia,
niin sitten voimme alkaa pyrkiä tuota
haavetta kohti. Minusta olisi hienoa, jos
haaveet tulisivat toteen. Haaveita voidaan
toteuttaa. Haave on rinnastettavissa visioon,
eli visioidaan, millainen tulevaisuuden
yhteiskunta voisi olla, ja sitten pyritään
tuota visiota (utopiaa) kohti.

Ayla

Unelmat, utopiat elämästä planeetallamme, jolloin kaikki olisi hyvin, siis jonkinlainen ideaali yhteiskunta, on utopia joka ei koskaan tule tapahtumaan meidän elin ikänämme, eikä todennäköisesti koskaan.

Minun mielipide on että jos utopia on saavuttamattomissa ja siitä aletaan hokea intohimoisesti kuin se olisi tavoiteltavissa, on se melkein sama asia kuin pakenee todellista elämää, elämää mitä elämme nyt.

Olisi tarpeellista katsoa ympärilleen ja aloittaa planeettamme parannuskeinot lähi ympäristöstämme, kuten : perhe, asuinalue ja viimeksi valtio. - -

Mutta käsitys ideaaliyhteiskunnasta on
oltava, jotta voidaan pyrkiä sitä kohti.

Ayla

- - Planetaarinen ideaali-yhteiskunta on juuri mitä se on, utopiaa , saavuttamaton unelma.

Planetaarisellakin tasolla olisi hyvä olla
suunnitelmat kokonaisuudesta. Unelmista
voi tulla totta. Ei kaikista unelmista, mutta
parempi tehdä jotain kuin kohautella olkapäitään.

Ayla

Pyrin elämään nykyajassa. (en menneisyydessä enkä kaukaisessa tulevaisuudessa)

Tulet vielä elämään tulevaisuudessa. Sitä
varten käyt esim. kaupassa, jotta et näkisi
tulevaisuudessa nälkää.

Haluatko elää tulevaisuudessa nälässä vai ravittuna?
Haluatko käydä kaupassa vai et? Luultavasti et, mutta
käyt silti, eli haluat.

Haluatko elää tulevaisuudessa mahdollisimman
lähellä ihanneyhteiskuntaa olevassa
yhteiskunnassa (mahdollisimman hyvin
toteutunut utopia) vai kurjassa yhteiskunnassa
(kaukana ihanneyhteiskunnasta)?

Haluatko pyrkiä kohti ihanneyhteiskuntaa vai et?
Luultavasti et, mutta...

Vierailija

elämä on sitä mitä me luomme. mikään ei ole kiveen kirjoitettu etteikö sitä voisi muuttaa jos vain haluamme.
riittävän monta samaa hyvää haluavaa voi sen muuttaa,
itse olen sen kannalla että parempaan pitää pyrkiä ja utopia on se oletus
mihin pitää pyrkiä... parempi maailma meille kaikille.

Vierailija
Dredex
Echi
Siis mitä nyt oikein tarkoitat tuolla elintaso-sairaudella? Oletko sitä mieltä että ilmainen terveydenhoito Suomessa on jotenkin huono asia? Tekemällä koululiikunnasta kaikille sopivaa?? No ei ole kovin kummoiset utopiat sinulla, oletko henkilökohtaisesti jotenkin nykyistä koululiikuntaa vastaan? Maailma olisi todellakin parempi paikka jos liikuntatunneilla saisi tehdä mitä itse huvittaa.

Elintasosairautta on kaikki liiallisesta ylellisyydestä
johtuva sairaus kuten liikalihavuus yms. Olen sitä
mieltä, että yhteiskunnan ei pitäisi kustantaa esim.
uusia sisäelimiä niille, jotka ovat tuhonneet esim.
keuhkonsa, maksansa tai sydämensä ylensyönnillä,
alkoholismilla tai sauhuttelulla.

Koululiikunnasta olen kuullut paljonkin tarinoita siitä,
miten koululiikunta on aiheuttanut traumoja ihmisille.
Esimerkiksi kaksi parasta jalkapallon pelaajaa valitsevat
yleensä aina joukkueet ja viimeiseksi
joukkueisiin valitaan tietysti aina samat henkilöt.
Ei kovin kannustavaa. Lisäksi vaihtelua tulisi sallia
lajivalinnoissa nykyistä enemmän.

Aika kylmä paikka tuo sinun utopiayhteiskunta olisi jos päihdeongelmaisia ei autettaisi yhteiskunnan taholta. Oletkohan nyt tajunnut asioiden syy-seuraussuhteet oikein? Päihteiden käytön takana on yleensä muut elämän huolet, ehkä utopiassa oltaisiin puututtu paremminkin niiden ratkaisuun. Mikään yhteiskunta ei ole täysin huumeista vapaa, ehkä pitäisi kehittää sellaisia huumausaineita joilla on vähäiset haittavaikutukset. Et tainnut olla ykkösvalinta liikuntatunnilla, vai mistä moiset traumat olet saanut?

Ihanneyhteiskunnassa pyritään ennaltaehkäisemään
elintasosairauksia. Mutta jos joku siitä huolimatta
turmelee sisäelimensä ihan tahallaan, niin ei
yhteiskunta maksa sitten. Ei yhteiskuntakaan ihan
mitä tahansa voi kustantaa. Ja onhan toki
kannustavampaa olla turmelematta sisäelimiään kun
tietää että saa itse maksaa maksansa. Ja on
oikeudenmukaisempaa, että terveet eivät joudu
osallistumaan itsensä tahallaan turmelijoiden
kustannuksiin.

Yksittäinen ihminen pääsee eroon huumausaineista,
koska se ei ole mahdotonta. Vaikeaa varmasti kaikki
vieroitusoireet ja muut, mutta ei mahdotonta.
Eroon pääsemisessä yhteiskunta voisi auttaa. Mutta jos
yksittäinen ihminen ei halua eroon huumausaineista,
niin minun puolestani vaikka kuolkoon sitten jos ei
kustanna omaa tahallisuuttaan: en ole täällä
pakottamassa ketään mihinkään. Mutta en myöskään
maksamassa sitten kun tulee ongelmia, jos ei
kerran hyvällä uskottu.

On ihan yleisesti tiedossa, että koululiikunta ei
ole ollut ihan kaikkien mielestä kovin hyvä juttu.
Toisaalta, jos olisin ollut se paras pelaaja
liikuntatunnilla, niin olisi minunkin joukkueelleni
ollut enemmän hyötyä motivoituneista liikuntaa
harrastavista kuin traumatisoiduista paikallaan
seisojista.

Vierailija
Dredex
Ayla
Totta kai utopioita tarvitaan. Niitä tarvitaan psyykkisesti.

Psyykkinen utopia on illuusio jostain
saavuttamattomasta. Minun mielestäni
utopia on ihan ok myös unelmana. Mutta
unelmista on yleensä tarkoitus tehdä totta.
Esimerkiksi jos unelmoin omakotitalosta,
niin jonain päivänä ponnistelujen jälkeen
tuo unelma voi toteutua. Kun unelma on
toteutunut, voi elää unelmansa todeksi eikä
tarvitse tyytyä unelmoimaan. Kun utopia
on toteutunut (mahdollisimman hyvin),
voi elää unelmaansa todeksi, eikä tarvitse
olla pelkkä haaveilija.

Unelmoida voi, totta on. Tarkoitin vain sitä että suuria utopistisia unelmiaan on mahdotonta saada täyttymään.

Jos haaveilee itselleen joskus omaa taloa, ei se tunnu erikoisen utopiselta. Kuka tahansa työtä tekevä ihminen voi ottaa lainaa ja täyttää haaveensa.

Ayla

On hauska ajatella ja unelmoida. Mutta utopioissaan on vaarallista mennä liian pitkälle, kuvittelemalla että nämä utopiat voitaisiin toteuttaa.

Kaikki utopiat eivät ole toteuttamiskelpoisia.
Kuitenkin utopia on hyvä päämääränä.
Utopiaan pääsee parhaiten elämällä sen
mukaisesti, kuin minkälaisesta utopiasta
haaveilee. Jos haaveilen terveydestä, niin
elän terveellisesti. Jos haaveilen ihanneyhteis-
kunnasta, elän kuin ihanneyhteiskunnassa
elettäisiin. Siten utopia voi olla lähempänä kuin
uskookaan.

Tosiaan utopista ajattelua sinulta. Positiivista kylläkin, se minun täytyy myöntää. Parempi olla positiivinen kuin negatiivinen.

Ayla

Utopista puhuessa tulee eteen kysymys : Mikä on utopia?

Minulla ei ole suomalaista synonyymi kirjaa. Netissä on ruotsalainen sellainen. Siellä sanotaa näin : "Utopi = ouppnåeligt ideal, idealsamhälle; outförbar tanke, önskedröm, framtidsvision, illusion"

Suomeksi jotenkin näin : saavuttamaton ideaali, ideaali-yhteiskunta, saavuttamaton ajatus, toive uni, tulevaisuudennäkymä, illuusio.

Sivistyssanakirjan mukaan
utopia = haaveellinen suunnitelma, haave(kuva), haavekuvitelma
utopisti = haaveilija, (haaveellinen) maailmanparantaja
utopistinen, utooppinen = utopialle ominainen, haaveellinen,
haaveenomainen, mielikuvituksellinen

Ahaa. Mutta kyllä tuo ruotsalaiset synonyymit sanalle utopia pitää paikkansa.

Eli yhteiskuntautopia on yleensä haave
paremmasta yhteiskunnasta, haave
paremmasta elämästä. Jotta voimme luoda
paremman yhteiskunnan, meillä on oltava
haave siitä, millainen parempi yhteiskunta
on. Kun meillä on tämä haave eli utopia,
niin sitten voimme alkaa pyrkiä tuota
haavetta kohti. Minusta olisi hienoa, jos
haaveet tulisivat toteen. Haaveita voidaan
toteuttaa. Haave on rinnastettavissa visioon,
eli visioidaan, millainen tulevaisuuden
yhteiskunta voisi olla, ja sitten pyritään
tuota visiota (utopiaa) kohti.

Haaveita voidaan toteuttaa, kuten esimerkiksi ostaa talo, muutta asuinpaikkaa, lomailla ulkomailla, muuttaa ulkomaille, rakastua ja niin edelleen.
Mutta jos haaveet tulevat isommiksi, silloin ne on utopisia, joita ei voi toteuttaa, ainoastaan vain unelmoida.

Ayla

Unelmat, utopiat elämästä planeetallamme, jolloin kaikki olisi hyvin, siis jonkinlainen ideaali yhteiskunta, on utopia joka ei koskaan tule tapahtumaan meidän elin ikänämme, eikä todennäköisesti koskaan.

Minun mielipide on että jos utopia on saavuttamattomissa ja siitä aletaan hokea intohimoisesti kuin se olisi tavoiteltavissa, on se melkein sama asia kuin pakenee todellista elämää, elämää mitä elämme nyt.

Olisi tarpeellista katsoa ympärilleen ja aloittaa planeettamme parannuskeinot lähi ympäristöstämme, kuten : perhe, asuinalue ja viimeksi valtio. - -

Mutta käsitys ideaaliyhteiskunnasta on
oltava, jotta voidaan pyrkiä sitä kohti.

Mutta ideaaliyhteiskunta ei tule koskaan onnistumaan. Tiedätkö miksi?

Ayla

- - Planetaarinen ideaali-yhteiskunta on juuri mitä se on, utopiaa , saavuttamaton unelma.

Planetaarisellakin tasolla olisi hyvä olla
suunnitelmat kokonaisuudesta. Unelmista
voi tulla totta. Ei kaikista unelmista, mutta
parempi tehdä jotain kuin kohautella olkapäitään.

Johan sanoin että unelmoida voi, vaikkei ne unelmat toteudukkaan, mutta silloin ne on utopisia, toteuttamattomia.

Ayla

Pyrin elämään nykyajassa. (en menneisyydessä enkä kaukaisessa tulevaisuudessa)

Tulet vielä elämään tulevaisuudessa. Sitä
varten käyt esim. kaupassa, jotta et näkisi
tulevaisuudessa nälkää.

Nyt menit ulalle. Se ei ole utopiaa että käy kaupassa ja syö ostamaansa ruokaa. Se on kaukana utopiasta. Ja toisekseen, en sanout lähituevaisuudessa enkä tulevaisuudessa. Minä sanoin kaukaisessa tulevaisuudessa.

Haluatko elää tulevaisuudessa nälässä vai ravittuna?
Haluatko käydä kaupassa vai et? Luultavasti et, mutta
käyt silti, eli haluat.

Höpö höpö. Minä puhuin kaukaisesta tulevaisuudesta. En kaupassa käynnistä.

Haluatko elää tulevaisuudessa mahdollisimman
lähellä ihanneyhteiskuntaa olevassa
yhteiskunnassa (mahdollisimman hyvin
toteutunut utopia) vai kurjassa yhteiskunnassa
(kaukana ihanneyhteiskunnasta)?

Utopinen kysymys, koska ei tule olemaan mitään lähelläkään olevaa ideaalista yhteiskuntaa. Jotta kysykseesi on turha vastata.

Haluatko pyrkiä kohti ihanneyhteiskuntaa vai et?
Luultavasti et, mutta...

Lopetaan tähän.

Vierailija
Dredex
Elintasosairautta on kaikki liiallisesta ylellisyydestä
johtuva sairaus kuten liikalihavuus yms. Olen sitä
mieltä, että yhteiskunnan ei pitäisi kustantaa esim.
uusia sisäelimiä niille, jotka ovat tuhonneet esim.
keuhkonsa, maksansa tai sydämensä ylensyönnillä,
alkoholismilla tai sauhuttelulla.

On toki helppoa ajatella liikalihavuutta jotenkin erityisen ongelmallisena, mutta minun mielestäni syyllistämällä ja painostamalla ei saada ketään laihtumaan. Enkä oikein jaksa uskoa että sysäämällä lihavuudesta johtuvat kustannukset lihavien itsensä maksettaviksi olevan yhtään sen vähemmin syyllistävä keino kuin mikään muukaan painostuskeino.

Ja tässä välissä on syytä huomata, että ylensyönnin lisäksi on olemassa myös muita syömiseenkin liittyviä asioita jotka altistavat sairauksille, mm. laihduttaminen on todettu terveydelle haitalliseksi, etenkin jos laihduttamiseen käytetään vääriä keinoja tai yritetään laihduttaa liikaa. Näissä tapauksissa laihduttamatta jättäminenkin on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin vääränlainen laihduttaminen.

Toisekseen en oikein pidä siitä että ihmisiä laitetaan paremmuus järjestyksiin painoindeksin mukaan... Voi olla että sillä on jokin tietty korrelaatio yleiseen terveyden tilaan, mutta toisaalta miksei sitten voida keskittyä suoraan itse asiaan, eli terveyteen itseensä?

Miksei terveyttä voisi ihan yhtä hyvin mitata vaikkapa sykemittarilla? Ainiin, mutta sehän ei antaisi terveysfasisteille mitään mahdollisuuksia syrjintään. Pulssi kun ei näy ulospäin.

Minä olen vakaasti sitä mieltä että ylipainoinenkin voi olla normaalipainoista paremmassa kunnossa. En toki väitä että näin olisi aina, tai edes yleensä, mutta ulkonäkö ulkonäkönä. Ei ulkonäköä voi käyttää esim. perusteena terveyskeskusmaksuille.

Lisäksi tuollaisesta järjestelmästä unohtuu helposti asian psykologinen puoli. Ylipainoiset kuitenkin useimmiten tiedostavat oman tilanteensa, sekä haluaisivat tehdä asialle jotain. Mutta laihtuminen ei läheskään aina ole niin helppoa kuin mitä normaalipainoinen saattaisi kuvitella... Mainittakoot, että olen radiosta kuullut semmoistakin miten jotkut ensin suurinpiirtein ihmettelevät miksi lihavia on olemassa, ja ovat niin komentamassa lihavia laihdutuskuurille, mutta sitten vähän ajan päästä samasta suusta kuuluukin semmoinen tunnustus että tämä henkilö itse ei saa lihotettua itseään vaikka yrittäisikin. Tiedä siitä sitten pitäisikö itkeä vai nauraa kun toisella on sattumalta käynyt niin hyvä tuuri että on saanut sellaisen aineenvaihdunnan ettei kertakaikkiaan pysty lihomaan, ja kuitenkin asian tiedostaen komentaa muita vähemmän onnekkaita laihdutuskuurille.

Usein laihdutuskuuri voi päättyä ihan siihen kun tuloksia ei saavuteta vaikka miten yrittäisi. Jos siihen päälle vielä saa kuunnella kaikenmaailman syyllistystä, niin siinä häviää sitten loputkin siitä laihdutusinnosta, ja pahimmillaan tuloksena on vain masennusta.

Jotta laihduttaminen voisi onnistua tarvitsee laihduttaja todennäköisesti tukea ja kannustusta. Yksilöiltä tätä tuskin voi vaatia, vaan aina löytyy terveysfasisteja joiden omatkaan elintavat eivät välttämättä ole yhtään sen terveellisemmät, mutta toista voi kuitenkin kritisoida... On vain valitettavaa jos yhteiskuntakin alkaa tukemaan terveysfasistien maailmankuvaa, ja alkaa syrjiä ylipainoisia.

Toisaalta ylensyöntiä voisi mielestäni verrata muihin riippuvuuksiin...

Esim. sen verran kun nyt alkoholin väärinkäytöstä tiedän, niin ymmärtääkseni alkoholismista ei parane koskaan. Ja alkoholistilla ei ole juuri muuta mahdollisuutta normaaliin elämään kuin käytön lopettaminen kokonaan. Jos syöminen voi olla missään määrin alkoholismiin verrattavaa, niin tästä tajuaa tyhmempikin että sen hallitseminen voi olla todella vaikeaa, sillä kuten varmasti jokainen tietää, syömistä ei voi lopettaa kokonaan.

Ja mitä koululiikuntaan tulee, niin ehkäpä se sopii joillekin, mutta pahimmassa tapauksessa järjestetty liikunta saa aikaan vain kielteisiä mielikuvia. Minun mielestäni ketään ei pitäisi pakottaa liikkumaan sillä pakosta syntyy kovin helposti vastenmielisyyttä. Pahimmassa tapauksessa hauskakin muuttuu epämiellyttäväksi jos oikein pakottamalla pakotetaan. Puhumattakaan siitä mitä muutama vastentahtoinen yksilö tekee koko porukan asenteille.

Utopiat ovat toki tarpeellisia, täytyyhän jokaisella olla jokin käsitys siitä miten asioiden pitäisi olla. Mutta minun utopiaani ei kuulu pakottaminen ja painostaminen.

Vierailija
Dredex
Elintasosairautta on kaikki liiallisesta ylellisyydestä
johtuva sairaus kuten liikalihavuus yms. Olen sitä
mieltä, että yhteiskunnan ei pitäisi kustantaa esim.
uusia sisäelimiä niille, jotka ovat tuhonneet esim.
keuhkonsa, maksansa tai sydämensä ylensyönnillä,
alkoholismilla tai sauhuttelulla.

Kun luin mitä nimimerkki "Unterseeboot" kirjoitti sinulle, niin huomasin tuon kirjoittamasi ja ajattelin kommentoida sitä.

Jos sinulla on tuollainen kuva ideaaliyhteiskunnasta, niin oletatko että muut kansalaiset pitäisi sitä ideaalisena yhteiskuntana?

Kaikki ei voi olla saman tyyppisiä fyysisesti. On anorektisia, on laihoja, on joitain tästä välistä, on hieman pulleita ja on lihavia ja on valtavan lihavia.
Alkohosmikin nykyään lasketaan sairaudeksi. Tupakoitsijat ovat nikotiinin orjia.

Eikö se olisi aika barbaarista kieltää hoito näiltä ihmisiltä jos he hoitoa tarvitsisivat.? Sama pätee alkoholisteihin ja tupakoitsijiin?

Siis ideaaliyhteiskunnassasi utopiasi mukaan kaikkia ihmisiä ei kohdella samalla tavoin? Onko sellainen ideaaliyhteiskunta toivottavaa meille kaikille? Luuletko että ihmiset hyväksyisivät tuollaisen?

Ymmärsikö sinut oikein?

EDIT:
Muokkasin kirjoitustani hieman positiivisempaan muotoon.

Vierailija
Unterseeboot

- - Enkä oikein jaksa uskoa että sysäämällä lihavuudesta johtuvat kustannukset lihavien itsensä maksettaviksi olevan yhtään sen vähemmin syyllistävä keino kuin mikään muukaan painostuskeino. - - On vain valitettavaa jos yhteiskuntakin alkaa tukemaan terveysfasistien maailmankuvaa, ja alkaa syrjiä ylipainoisia. - -

Ayla

Eikö se olisi aika barbaarista kieltää hoito näiltä ihmisiltä jos he hoitoa tarvitsisivat.? Sama pätee alkoholisteihin ja tupakoitsijiin?

Nykyajan hyvinvointiyhteiskunnassa on ihan oikeasti
todettu elintasosairauksien lisääntyneen. Esimerkiksi
Yhdysvalloissa lihavuus on ihan selkeästi lisääntynyt.
Liikalihavuuden ja muidenkin elintasosairauksien
hoitokulut ovat kasvaneet, koska elintasosairastajien
määrä on lisääntynyt. Se, että yhteiskunta ei maksa
tahallaan itsensä turmelijan parantamista, ei ole
syyllistämistä, painostamista, syrjimistä eikä pakottamista
vaan sitä, että yhteiskunta ei maksa tahallaan itsensä
turmelijan parantamista.

Ymmärrän, että elintasosairaudet eivät aina ole
tiedostettuja uhkia ihmisten keskuudessa. Ei aina
ymmärretä, että jos juo litratolkulla joka päivä erittäin
sokeripitoisia juomia ja syö paljon ja rasvaisesti,
niin sitä lihoo. Terveysvalistus on ennaltaehkäisevää
toimintaa. Olen sen kannalla, että elintasosairauksista
olisi hyvä päästä eroon. Siihen auttaa se, että
niihin ei sairastuttaisi ensinnäkään.

Unterseeboot

Toisekseen en oikein pidä siitä että ihmisiä laitetaan paremmuus järjestyksiin painoindeksin mukaan... Voi olla että sillä on jokin tietty korrelaatio yleiseen terveyden tilaan, mutta toisaalta miksei sitten voida keskittyä suoraan itse asiaan, eli terveyteen itseensä?

Ayla

Eikö se olisi aika barbaarista kieltää hoito näiltä ihmisiltä jos he hoitoa tarvitsisivat.? Sama pätee alkoholisteihin ja tupakoitsijiin?

Kyllä terveyteen voidaan keskittyä, mainitsemani
esimerkit olivat vain esimerkkejä. Ja ihmisiä ei laiteta
mihinkään paremmuusjärjestykseen, jos itsensä
tahallaan turmelijoiden kustannuksia yhteiskunta
ei maksa. Yhteiskunta voi auttaa eroon sairauksista,
mutta jos ihminen ei halua päästä sairaudesta eroon,
niin yhteiskunta on tehnyt velvollisuutensa auttajana.

Unterseeboot

Miksei terveyttä voisi ihan yhtä hyvin mitata vaikkapa sykemittarilla? Ainiin, mutta sehän ei antaisi terveysfasisteille mitään mahdollisuuksia syrjintään. Pulssi kun ei näy ulospäin.

Onkos tämä nyt sellainen olkinukke ja fasistikortin veto?

Unterseeboot

Minä olen vakaasti sitä mieltä että ylipainoinenkin voi olla normaalipainoista paremmassa kunnossa. En toki väitä että näin olisi aina, tai edes yleensä, mutta ulkonäkö ulkonäkönä. Ei ulkonäköä voi käyttää esim. perusteena terveyskeskusmaksuille.

Totta, oikeat tavat hoitaa asia pitäisi löytää
ennen käyttöön ottoa. Ja vähitellen, eli ei tietenkään
yhtäkkiä, vaan ensin valistetaan jne...
Ylipainoinen voi olla hyvässä kunnossa. Mutta
jos on sairaan ylipainoinen, niin ei voi olla.

Unterseeboot

Usein laihdutuskuuri voi päättyä ihan siihen kun tuloksia ei saavuteta vaikka miten yrittäisi. Jos siihen päälle vielä saa kuunnella kaikenmaailman syyllistystä, niin siinä häviää sitten loputkin siitä laihdutusinnosta, ja pahimmillaan tuloksena on vain masennusta.
Jotta laihduttaminen voisi onnistua tarvitsee laihduttaja todennäköisesti tukea ja kannustusta.

Yhteiskunta auttaisi paranemaan, ja hyvä on
jos yrittää.

Unterseeboot

Yksilöiltä tätä tuskin voi vaatia, vaan aina löytyy terveysfasisteja joiden omatkaan elintavat eivät välttämättä ole yhtään sen terveellisemmät, mutta toista voi kuitenkin kritisoida... Toisaalta ylensyöntiä voisi mielestäni verrata muihin riippuvuuksiin... - - ymmärtääkseni alkoholismista ei parane koskaan. - - syömistä ei voi lopettaa kokonaan.

Ayla

Eikö se olisi aika barbaarista kieltää hoito näiltä ihmisiltä jos he hoitoa tarvitsisivat.? Sama pätee alkoholisteihin ja tupakoitsijiin?

Tosiasia on, että elintasosairaudet aiheuttavat
kustannuksia yhteiskunnalle. Kaikista elintasosairauksista
olisi hyvä päästä eroon. Oli se sitten sairaalloinen lihavuus,
keuhkojen tärveleminen tupakalla, rappioalkoholismi tms...
Ketään ei pakoteta. Mutta yhteiskunnan ei tulisi kannustaa
huonoja elintapoja sillä, että kustantaa huonojen elintapojen
seuraukset.

Ayla

- - Tupakoitsijat ovat nikotiinin orjia.

Nykyään askien kyljissä on varoitukset. Jos olet nuori
ja alat polttamaan, niin oma vikasi, jos et varoitusta
uskonut.

Unterseeboot

Ja mitä koululiikuntaan tulee, niin ehkäpä se sopii joillekin, mutta pahimmassa tapauksessa järjestetty liikunta saa aikaan vain kielteisiä mielikuvia. Minun mielestäni ketään ei pitäisi pakottaa liikkumaan sillä pakosta syntyy kovin helposti vastenmielisyyttä. Pahimmassa tapauksessa hauskakin muuttuu epämiellyttäväksi jos oikein pakottamalla pakotetaan. Puhumattakaan siitä mitä muutama vastentahtoinen yksilö tekee koko porukan asenteille.

Olen sitä mieltä, että koululiikuntaa tulisi
kohentaa myös siten, että se olisi mukavampaa myös
niille, jotka eivät ole himoliikkujia. Ja yleensäkin
parantaa siten, että olisi enemmän vaihtoehtoja.

Ayla

- - Siis ideaaliyhteiskunnassasi utopiasi mukaan kaikkia ihmisiä ei kohdella samalla tavoin? - -

Kohdellaan. Kaikkia kohdellaan samalla tavoin.
Olitpa henkilö a tai b, niin sinuun pätee samat
säännöt: Sinulle annetaan valistusta olitpa a tai b.
Jos et usko ja tieten tahtoen aiheutat itsellesi syövän
tms., niin oma vika, olitpa a tai b.

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18361
Liittynyt16.3.2005

Sori Dredex, mutta tämä topikki on taas niin tätä.
Ei maailmaa utopioita rakentelemalla muuteta ja kai ihmisellä pitäisi kuitenkin olla jonkinmoinen vapaus kiskoa vaikka sitä limua ilman jonkun terveysfasistin sekaantumista asiaan.

Toki on hyvä olla olemassa erilaisia visioita siitä, mihin suuntaan tätä venettä pitäisi viedä, mutta haaveilun sijaan voisi ihan oikeisiinkin toimiin ryhtyä. Jos ei muuta keksi, niin äänestäminen lienee aika hyvä vaihtoehto.

Mä missään haavemaailmassa halua elää

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Vierailija
Ayla

Utopinen kysymys, koska ei tule olemaan mitään lähelläkään olevaa ideaalista yhteiskuntaa. - - Johan sanoin että unelmoida voi, vaikkei ne unelmat toteudukkaan, mutta silloin ne on utopisia, toteuttamattomia. - - Mutta jos haaveet tulevat isommiksi, silloin ne on utopisia, joita ei voi toteuttaa, ainoastaan vain unelmoida.

Minä haluaisin asua ideaaliyhteiskunnassa, oli se
mahdoton tai ei.

Mutta ideaaliyhteiskunta on mahdollinen. Sen sanoo jo nimikin:
ideaaliyhteiskunta.

Oletetaan, että on jokin utopia, siis jokin haave jostakin
yhteiskunnasta. Jos tuo utopia ei ole toimiva ja siksi
sitä ei voisi toteuttaa, niin kyseessä ei olisi utopia.
Kyseessä ei olisi utopia sen takia, että utopia on
ideaaliyhteiskunta ja ideaalinen on tietenkin myös toimiva.
Jos utopia ei toimi, se ei ole ideaalinen eikä siten
itseasiassa peräänkuulutettu utopia. Se voi olla joku
utopia, mutta ei sellainen, jota peräänkuulutan.

Siispä, ideaaliyhteiskunta on sellainen, joka toimii
ideaalisesti, siis ihanteellisesti. Ja koska se toimii,
niin se on toteuttamiskelpoinen. Meidän tulee vain
löytää ideaaliyhteiskunta.

Nykyinen yhteiskunta on jokseenkin hyvä, mutta ei
ideaalinen, koska on kaikenlaista mätää ja ongelmia.
Nykyistä yhteiskuntaa voi parantaa kohti ideaalista
yhteiskuntaa.

Ayla

Höpö höpö. Minä puhuin kaukaisesta tulevaisuudesta. En kaupassa käynnistä.

Parempaan suuntaa on hyvä pyrkiä, vaikka vähitellen.
Ideaaliyhteiskunta kertoo, millainen on parempi yhteiskunta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat