Lääketiede ja terveys: Jodin tarve?

Jodin tarve?

Mitä mieltä jodista? Miksi ihminen tarvitsee jodia? Miksi sitä lisätään suolaan, mistä ihminen on ennen saanut riittävän jodimäärän? Ei kai evoluutio voi kehittää tarvetta aineelle jota ei ole normaalisti saatavilla.

Onko tarvetta lisäjodille, vai riittääkö ripaus suolaa ruuassa? Pikaisesti googlettamalla löytyy paljonkin jopa ristiriitaisia väitteitä.

Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta voi johtua jodin puutteesta, toisaalta varoitellaan syömästä ylimääräistä jodia mikäli kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

"Liiallinen jodin saanti voi muuttaa kilpirauhaspotilaan
lääkeannoksen tarvetta ja laboratoriotestien
tuloksia. Kilpirauhasen liika- tai vajaatoimintaa
sairastavien potilaiden tuleekin välttää runsaita
jodiannoksia."
http://www.kuopionlaakeinformaatiokesku ... s11-04.pdf

"Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että jodin puute ruokavaliossa aiheuttaa monia eri häiriöitä voimakkuusjärjestyksessä lueteltuna mm. struuma ja kilpirauhasen vajaatoiminta, henkisten kykyjen jälkeen jääminen ja kääpiökasvu (voimakas henkinen jälkeen jääneisyys johon liittyy fyysisiä epämuodostumia)"

"Kuten nämä lääkärit tähdentävät, jodin nauttimisen milligrammojen annoksina pitäisi tapahtua yhdessä täydellisen ravinto-ohjelman kanssa, johon kuuluu riittävästi seleeniä, magnesiumia ja omega-3 rasvahappoja. Näin tehtynä jodin ottaminen 100-kertaisina suositeltuina päivittäisannoksina on yksinkertaisin, turvallisin, tehokkain ja huokein tapa ratkaista kansaamme jäytävä terveydenhoitokriisi, kuten jodiprojektin johtaja tohtori Abraham asian ilmaisee."

http://www.kolumbus.fi/lootuskirja/jodi.htm

"Elimistö sietää hyvin suuriakin jodimääriä. On arvioitu, ettei haittavaikutuksia esiinny, vaikka jodin saanti olisi 10-20 -kertainen tarpeeseen verrattuna. Pitkäaikainen jodin yliannostus voi häiritä kilpirauhashormonien muodostusta sekä aikaansaa kilpirauhasen laajentumisen."

http://www.avoin.helsinki.fi/materiaali ... jodi.shtml

[quote author="takarivi" time="24.06.2009 klo 12:55"]

[/quote]

Re: Jodin tarve?

Jodista sen verran välttämätöntä infoa, että Norjassa tehdyn HUNT-tutkimuksen mukaan jo kilpirauhasarvo >1,5 assosioitui merkittävästi (2-4-kertaiseen!!! icon_eek.gif ) suurempaan sydäntautikuolleisuuteen, kun tyypillisesti:

[list:ygz00kts]In this study, over 30,000 Norwegians without known thyroid disease were enrolled. TSH levels and lipid (cholesterol) levels were measured.

In this large and extraordinary observation, increasing TSH levels were associated with increasing levels of LDL cholesterol and triglycerides, and decreasing HDL. At what level of TSH did this relationship start? At TSH levels as low as 1.0!

In other words, there were perturbations in standard lipid measures even with TSH levels ordinarily regarded as "normal," even "perfect."

A subsequent observation from the HUNT Study was even more recently published:

Thyrotropin Levels and Risk of Fatal Coronary Heart Disease: The HUNT Study[/list:u:ygz00kts]

Yhdysvaltain väestöstä ainakin 40% tämä huomioon ottaen potee jodin puutosta, erityisesti kasvissyöjät ([size=85:ygz00kts]he usein myös elävät Deen puutteessa - ei liene yllättävää[/size:ygz00kts]) ja kovaa fyysisesti harjoittelevat.

PALJON keskustelua jodista ja kilpirauhasarvojen tärkeydestä:

http://thyroid.about.com/od/gettestedan ... bertsh.htm

http://heartscanblog.blogspot.com/2008/ ... -high.html

http://heartscanblog.blogspot.com/2008/ ... pdate.html

http://heartscanblog.blogspot.com/searc ... d%20health

Itse otin apteekin 160 mg:n joditabletin ja kehon aamulämpötila on noussut sen jälkee jonkin verran ja olo yleisesti ollut mukavasti tasaisempi. Ei mitään sivuvaikutuksia, ei ole alkanut kurkku turvota yms.

Kelppiä kehiin, siitä jodia saa. Suola (ruokasuolana) on huono lähde.

[quote author="Neonomide" time="25.06.2009 klo 16:24"]

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Jodin tarve?

Lisätään vielä pakollinen, että ihmiset ärsyyntyisivät varmemmin: icon_smile.gif

http://www.cpnhelp.org/vitamin_d3_and_its_benefi

[quote author="Neonomide" time="25.06.2009 klo 16:26"]

Lisätään vielä pakollinen, että ihmiset ärsyyntyisivät varmemmin: icon_smile.gif

http://www.cpnhelp.org/vitamin_d3_and_its_benefi

[/quote]

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Jodin tarve?

Kelppiä kehiin, siitä jodia saa.

Mikä on kelppi?

Miehelleni tehtiin radiojodihoito 2 kertaa, koska hänellä on Basedowin (Grawesin) tauti ja se ei talttunut muulla kuin radiojodihoidolla.

http://www.kilpirauhasliitto.fi/liikatoiminta.html

Nyt sen johdosta pysyvä vajaatoiminta, mutta sama lääkitys jo 2 vuotta, joten hoito ihan balanssissa ja olo ihan normaali.

Syö D-vitamiinia 25µg / vrk.

[quote author="MsHorton" time="25.06.2009 klo 17:14"]

[quote author="Neonomide"]Kelppiä kehiin, siitä jodia saa.[/quote]
Mikä on kelppi?

Miehelleni tehtiin radiojodihoito 2 kertaa, koska hänellä on Basedowin (Grawesin) tauti ja se ei talttunut muulla kuin radiojodihoidolla.

http://www.kilpirauhasliitto.fi/liikatoiminta.html

Nyt sen johdosta pysyvä vajaatoiminta, mutta sama lääkitys jo 2 vuotta, joten hoito ihan balanssissa ja olo ihan normaali.

Syö D-vitamiinia 25µg / vrk.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Jodin tarve?

http://www.vogel.fi/product-finder/tipa ... lpasan.php

Näissä kelppitableteissa 50mikroa per tabletti. Eiks jonkun tekstin mukaan sitä jodia pitäis saada joku 10milligrammaa päivässä. Eli mieluummin jotain 1/8-paloja apteekin kaliumjodidista (100mg jodia, 30mg kaliumia) päivittäin?

[quote author="Valtz0r" time="25.06.2009 klo 17:23"]

http://www.vogel.fi/product-finder/tipa ... lpasan.php

Näissä kelppitableteissa 50mikroa per tabletti. Eiks jonkun tekstin mukaan sitä jodia pitäis saada joku 10milligrammaa päivässä. Eli mieluummin jotain 1/8-paloja apteekin kaliumjodidista (100mg jodia, 30mg kaliumia) päivittäin?

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Jodin tarve?

Tarve ja saanti

Jodin päivätarve on keskimäärin 100 mikrogrammaa ja väestön saantisuositus 150 mikrogrammaa. Rannikkoseuduilla asuvilla ihmisillä ei yleensä esiinny jodin puutetta, koska sitä on merivedessä ja kalassa. Ruokasuolaan lisätään jodia ja maitotuotteet ovat myös hyviä lähteitä, koska niihin kertyy jodia mm. eläinten rehun ja erilaisten tuotannossa käytettyjen desinfektioaineiden kautta.

Sen sijaan elimistö sietää yleensä hyvin suuriakin jodimääriä. Henkilöillä, joilla on kilpirauhasen sairauksia, liiallinen jodinsaanti voi laukaista kilpirauhasen toiminnan häiriöitä.

http://www.tohtori.fi/?page=5530281&id=8066926

Itse käytän merisuolaa. Puhdistamatonta. Onko siinä jodia? On vissiin.

Syön toki paljon ulkona ja ei hajuakaan, mitä suolaa ravintolat käyttää. Varmaan jotain halpaa.

Halpaa on merisuolakin. icon_biggrin.gif

http://www.fineli.fi/topfoods.php?compi ... 0g〈=fi

Taidanpa saada tuotakin ihan riittävästi.

[quote author="MsHorton" time="26.06.2009 klo 06:36"]

Ei Oo. Tai ihan minivähän ehkä.

[quote author="parantunut" time="26.06.2009 klo 09:58"]

[quote author="MsHorton"]
Itse käytän merisuolaa. Puhdistamatonta. Onko siinä jodia? On vissiin.[/quote]
Ei Oo. Tai ihan minivähän ehkä.

[/quote]

Errare humanum est

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Jodin tarve?

Laskinkos nyt oikein, että 5g ruokasuolaa riittää täyttämään päivittäisen jodin tarpeen?

Ruususuolan tms. käytöstä taitais tulla ongelmia sitten jodin puolesta?

[quote author="o" time="28.06.2009 klo 16:15"]

Laskinkos nyt oikein, että 5g ruokasuolaa riittää täyttämään päivittäisen jodin tarpeen?

Ruususuolan tms. käytöstä taitais tulla ongelmia sitten jodin puolesta?

[/quote]

Every man is guilty of all the good he did not do. (http://www.youtube.com/watch?v=xaTKDMYOBOU)-Voltaire

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Jodin tarve?

Ruususuolan tms. käytöstä taitais tulla ongelmia sitten jodin puolesta?

Itse käytän meri-/ruususuolaa varmaan 20-50g päivässä. Tänään saatto mennä ainakin 50g.

Jodia saa kalasta ja juustoista ihan suht hyvin.

[quote author="parantunut" time="28.06.2009 klo 20:35"]

[quote author="o"]Ruususuolan tms. käytöstä taitais tulla ongelmia sitten jodin puolesta?[/quote]
Itse käytän meri-/ruususuolaa varmaan 20-50g päivässä. Tänään saatto mennä ainakin 50g.

Jodia saa kalasta ja juustoista ihan suht hyvin.

[/quote]

Errare humanum est

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Jodin tarve?

Jodia saa kalasta ja juustoista ihan suht hyvin.

Lähteitä väitteelle?

Itse otan nyt kelppitabletteina 800-1200 µg päivässä - oli pakko aloittaa kun aamulämpö oli välillä 35 puolella. Sen tulisi olla mielellään yli 37, kielen alta mitattuna, heti heräämisen jälkeen. Kuun alussa otan taas yhden 160 mg laakin (saa apteekista) ja pidän viikon tauon kelpistä. Mittailen aamulämpöä samalla koko ajan. icon_cool.gif

Ei muutoin, ellei kaljuuntuminen, ylipaino, masennus ja jopa 4-kertainen riski sydäreihin ja aivohalvauksiin kiinnosta erityisesti, niin jodin saannista ja siitä kertovasta aamulämpötilastaan kannattaa pitää huolta. Kilpirauhanen säätelee metabolismia äärimmäisellä pieteetillä.

[quote author="Neonomide" time="29.06.2009 klo 01:56"]

[quote author="parantunut"]Jodia saa kalasta ja juustoista ihan suht hyvin.[/quote]
Lähteitä väitteelle?

Itse otan nyt kelppitabletteina 800-1200 µg päivässä - oli pakko aloittaa kun aamulämpö oli välillä 35 puolella. Sen tulisi olla mielellään yli 37, kielen alta mitattuna, heti heräämisen jälkeen. Kuun alussa otan taas yhden 160 mg laakin (saa apteekista) ja pidän viikon tauon kelpistä. Mittailen aamulämpöä samalla koko ajan. icon_cool.gif

Ei muutoin, ellei kaljuuntuminen, ylipaino, masennus ja jopa 4-kertainen riski sydäreihin ja aivohalvauksiin kiinnosta erityisesti, niin jodin saannista ja siitä kertovasta aamulämpötilastaan kannattaa pitää huolta. Kilpirauhanen säätelee metabolismia äärimmäisellä pieteetillä.

[/quote]

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Jodin tarve?

Jodia saa kalasta ja juustoista ihan suht hyvin.

Lähteitä väitteelle?

Tässä, ole hyvä:
Helsingin yliopisto kertoo googlen muistista, mutta linki ei toimi:
"Jodi. Saantilähteet Suurin osa jodista saadaan vilja- ja maitovalmisteista. ... Yksittäisistä elintarvikkeista hyviä jodin lähteitä ovat kalat, kananmunat ravut,..."

Ja näin kertoo terveydenhoitouutiset:
"Ellei taas käytä jodipitoista suolaa eikä syö nimeksikään kalaa, muista merenelävistä puhumattakaan, voi lisäjodista olla hyötyä."
http://www.terveydenhoitouutiset.fi/thu1002/2.htm

Tai riippuu ketä taas uskoo, vai?

[quote author="parantunut" time="29.06.2009 klo 20:15"]

[quote author="Neonomide"][quote author="parantunut"]Jodia saa kalasta ja juustoista ihan suht hyvin.[/quote]
Lähteitä väitteelle?[/quote]
Tässä, ole hyvä:
Helsingin yliopisto kertoo googlen muistista, mutta linki ei toimi:
"Jodi. Saantilähteet Suurin osa jodista saadaan vilja- ja maitovalmisteista. ... Yksittäisistä elintarvikkeista hyviä jodin lähteitä ovat kalat, kananmunat ravut,..."

Ja näin kertoo terveydenhoitouutiset:
"Ellei taas käytä jodipitoista suolaa eikä syö nimeksikään kalaa, muista merenelävistä puhumattakaan, voi lisäjodista olla hyötyä."
http://www.terveydenhoitouutiset.fi/thu1002/2.htm

Tai riippuu ketä taas uskoo, vai?

[/quote]

Errare humanum est

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
Keskusteluun osallistuminen vaatii kirjautumista.