Pohdintaa ryhmässä toimimisesta.

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ryhmän sisäiset suhteet: ryhmän sisällä on monia ihmisten väliseen kanssakäymiseen vaikuttavia tekijöitä. Mm.

• Jäsenten väliset ystävyyssuhteet
• Älykkyyserot
• Miellyttämisen halu
• Roolien jako
• Ikä- ja kokemuserot

Miksi ryhmän johtajaksi ei valikoidu, harvoin kyllä, porukan älykkäin/kyvykkäin henkilö? Mikä loppujen lopuksi vaikuttaa johtajan valintaan, muiden luottamus?

Olen havainnut monet ryhmät hyvin epäsosiaalisiksi, ryhmän sisällä ei sallita erilaisuutta vaan kaikkien oletetaan mukautuvan ryhmäpaineeseen. Se, joka ei riittävän ajan kuluessa sopeudu ryhmään saa luvan poistua ryhmän vaikutuspiiristä.

Miksi toiset puhuvat vain tietyille henkilöille, yleensä johtohahmoille? He eivät välttämättä ota huomioon hiljaisempien ihmisten mielipiteitä, vaan puhuvat mielellään toisen päälle. Kerätäänkö ryhmän sisällä ”oma ryhmä”, joka tekee päätökset muiden ”puolesta”, ja heidän mielipiteistään piittaamatta? Tämä selittäisi sen, miksi kaikkia ei katsota silmiin. Heidän mielipiteellään ei ole merkitystä.

Toiset ihmiset tuntuvat sopeutuvan helposti ryhmään kuin ryhmään. Toisilla on taas sopeutumisvaikeuksia ryhmässä kuin ryhmässä. Hiljaisten on vaikea saada ryhmässä mielipiteitään esiin, varsinkin jos johtajaksi on valikoitunut henkilö, joka ei halua/välitä ottaa kaikkien huomioita tarkasteltavaksi.

Itse en tunne osaavani suuren ryhmän työskentelyä, energiani kuluu toisarvoisten asioiden pohtimiseen. Miltä näytän/kuulostan? Mitä muut ovat mieltä? Miten sanon asiani niin, että kaikki sen ymmärtävät?

Itse en yleensä halua ottaa johtajan asemaa yli kolmen hengen ryhmässä. Lieneekö syynä se, että en pysty enää ottamaan suuremman ryhmän kaikkien jäsenten tunteita huomioon? Olenko siis liian herkkä aistimaan ryhmän sisällä tunnelatauksia? Havaitsenko sen, että joku alkaa kyllästyä ja sitten haluan häntä miellyttääkseni lopettaa kokouksen? Täytyy muistaa, että kaikkia ei voi miellyttää. Lisäksi on muistettava, että toisten miellyttäminen ei saa olla itsetarkoitus, vaan ryhmällä on aina yleensä jokin tehtävä, jonka vuoksi se on kokoontunut. ”Asiat riitelevät eivät ihmiset.”

Kommentit (7)

Vierailija

Hiljainen mielletään helposti hitaaksi. Johtajan pitää pysyä ajan tasalla, muutenhan hän ei johda vaan pikemminkin laahautuu. Siksi johtajaksi valikoituu yleensä sosiaalinen, nopealiikkeinen henkilö. Lisäksi ihmiset, joilla on voimaa, karismaa, ulospäinsuuntautuneisuutta tms. yms., herättävät enemmän huomiota. Katseet kohdistuvat helpommin heihin, ja heidän kanssaan kommunikoidaan. Johtajan ja johtajan kaltaisten henkilöiden kanssa kommunikoidaan myös siksi, että pysyttäisiin itse ajan tasalla, missä mennään. Johtajan ja kumppanienhan pitäisi tietää, missä mennään ja minne ollaan menossa. Ja jos joku on tosi hiljainen, niin helposti oletetaan että hiljainen ei ole hiljaisuudessaan kysynyt / ottanut asioista selvää, eikä hiljainen siten olisi arvokas tiedon lähde. Ja koska johtaja & co tietää paremmin, niin parempi kysyä heiltä. Johtajan ja kumppanien suosioon on myös hyvä päästä, jos siitä vaikka olisi jotain extrahyötyä.

Vierailija
PieniKarhu
Ryhmän sisäiset suhteet: ryhmän sisällä on monia ihmisten väliseen kanssakäymiseen vaikuttavia tekijöitä. Mm.

• Jäsenten väliset ystävyyssuhteet
• Älykkyyserot
• Miellyttämisen halu
• Roolien jako
• Ikä- ja kokemuserot

Miksi ryhmän johtajaksi ei valikoidu, harvoin kyllä, porukan älykkäin/kyvykkäin henkilö? Mikä loppujen lopuksi vaikuttaa johtajan valintaan, muiden luottamus?




Silloin kun valitaan ryhmän johtajaksi joku ryhmään kuuluva, tahtoo se aiheuttaa kateutta ja riitaa. Noin niin kuin yleistettynä.

Useimmissa tapauksissa on niin että ylemmät johtajat päättävät kenestä tulee ryhmän johtaja. Henkilö saattaa olla sellainen jolla ei ole ryhmän luottamusta, mutta on pätevä työssään ja miellyttää johtajia.

Olen havainnut monet ryhmät hyvin epäsosiaalisiksi, ryhmän sisällä ei sallita erilaisuutta vaan kaikkien oletetaan mukautuvan ryhmäpaineeseen. Se, joka ei riittävän ajan kuluessa sopeudu ryhmään saa luvan poistua ryhmän vaikutuspiiristä.



Tuo pitää paikkansa. Ryhmällä on monia eri vaiheita. Harvoin siedetään erilaisuutta. Jos poikkeea jotenkin ryhmän sisäisistä normeista, ryhmä tuntee olonsa uhatuksi. Normeja ei saisi ylittää eikä muuttaa. On olemassa normeja jotka on lausuttuja, siis yleisiä työpaikalla, joita kaikkien odotetaan noudattavan.

Sitten on ei-lausuttuja normeja, ryhmän omia normeja, joihin ei ole lausuttua sanaa, mitään ei lue paperilla. Näistä normeista tulee usein riitaa. Esimerkiksi, rastien pituus, työn jako, ryhmässä oleva yksilö joka leikkii johtajaa muille tyhmässä oleville ja niin edelleen.

Miksi toiset puhuvat vain tietyille henkilöille, yleensä johtohahmoille? He eivät välttämättä ota huomioon hiljaisempien ihmisten mielipiteitä, vaan puhuvat mielellään toisen päälle. Kerätäänkö ryhmän sisällä ”oma ryhmä”, joka tekee päätökset muiden ”puolesta”, ja heidän mielipiteistään piittaamatta? Tämä selittäisi sen, miksi kaikkia ei katsota silmiin. Heidän mielipiteellään ei ole merkitystä.



Ensinnäkin kaikkien niin sanottu henkilökemia ei sovi yhteen. Jokaisella on omia suosikkeja ryhmässä aivan kuin on työpaikan ulkopuolellakin.

Ryhmä voi jakautua pienempiin sisäisiin ryhmiin. Aiheuttajat ovat, henkilökemia, ystävyys, kateus, hiljaisuus, puheliaisuus ja niin edelleen.

Jos ryhmässä tapahtuu jokin virhe tai jotain epämukavaa, etsitään usein syntipukkia tilanteelle. Se josta pidetään kaikkein vähiten tulee ryhmän syntipukki.

Toiset ihmiset tuntuvat sopeutuvan helposti ryhmään kuin ryhmään. Toisilla on taas sopeutumisvaikeuksia ryhmässä kuin ryhmässä. Hiljaisten on vaikea saada ryhmässä mielipiteitään esiin, varsinkin jos johtajaksi on valikoitunut henkilö, joka ei halua/välitä ottaa kaikkien huomioita tarkasteltavaksi.



Hiljainen ihminen ei sano mitä tykkää, ei uskalla. Spontaaninen ja avoin ihminen uskaltaa puhua tunteistaan ja muustakin. Hiljaiset tahtoo jäädä syrjään ja puheliaat tuovat itseänsä esille.

Olisi oikeastaan johtajan vastuu että ryhmässä kaikki uskaltaisivat sanoa mielipiteensä. Että hiljaisetkin otettaisiin mukaan. Näin ei kuitenkaan usein tapahdu.

Itse en tunne osaavani suuren ryhmän työskentelyä, energiani kuluu toisarvoisten asioiden pohtimiseen. Miltä näytän/kuulostan? Mitä muut ovat mieltä? Miten sanon asiani niin, että kaikki sen ymmärtävät?



On vaikea sanoa oikeastaan mitään niin että kaikki sen ymmärtäisivät. On niin helppo tehdä tulkintoja siitä mitä toinen sanoo tai jättää sanomatta. Kun eihän toisen ajatuksia voi lukea.

Itse en yleensä halua ottaa johtajan asemaa yli kolmen hengen ryhmässä. Lieneekö syynä se, että en pysty enää ottamaan suuremman ryhmän kaikkien jäsenten tunteita huomioon? Olenko siis liian herkkä aistimaan ryhmän sisällä tunnelatauksia? Havaitsenko sen, että joku alkaa kyllästyä ja sitten haluan häntä miellyttääkseni lopettaa kokouksen? Täytyy muistaa, että kaikkia ei voi miellyttää. Lisäksi on muistettava, että toisten miellyttäminen ei saa olla itsetarkoitus, vaan ryhmällä on aina yleensä jokin tehtävä, jonka vuoksi se on kokoontunut. ”Asiat riitelevät eivät ihmiset.”

Eipä tuohon ole oikeastaan mitään sanomista. Johtajan työ ei aina ole helppoa. Eihän kaikkia voi miellyttää. On osattava tehdä kompromisseja. Ja yritettävä olla puolueeton ja kuunnella kaikkien mielipiteitä. Siis yrittää ottaa kaikki huomioon.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä13269
Liittynyt23.6.2005

Mitä ollaan mieltä jenkkipsykologien tutkimuksista, joissa miespuoliset ryhmänjohtahjat saivat parhaat tulokset aikaan, ja johtaminen koettiin luonnolliseksi. Naisten päätyessä johtamaan homma ei yksinkertaisesti toiminut, auktoriteettia ei ollut. Tulokset olivat täysin yksiselitteisiä. Mies näkee itsensä ja hänet nähdään luonnollisemmin johtajana.

Kyseessä oli tottakai perinnäisen johtajamallin esimerkki, eikä koe nykypäivänä ja toisessa kulttuurissa välttämättä menisi noin. Itse kuitenkin naisvaltaisen alan opiskelijana olen huomannut, miten kunnianhimottomia ja ylinöyriä naiset hyvin usein ovat. Omaa osaamista ei tuoda mitenkään esille, varjellaan toisen kunniaa lähes sairaalloisesti. Ei ihme jos nuoret naiset voivat pahoin ja ovat yksinäisiä...

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Muistan lukeneeni tutkimusta, nimenomaan jenkkien tekemää, jossa vertailtiin sotilasjohtajiksi valikoituvien ominaisuuksia. Heistä tehtiin psykologinen arvio, ja yhtenä hyviä sotilasjohtajia yhdistävänä tekijänä löydettiin kielellinen älykkyys. Syy tähän lienee helppo pohtia, joten voin varmasti esittää oman versioni interpersoonallisia taitoja omaavien sotilasjohtajien suosioon alaisten keskuudessa.

Miksi tämä yksi taito olisi muita tärkeämpi? Eikö esimerkiksi hyvä muisti ole vähintään yhtä tärkeää? "Miten tykit on tällä hetkellä suunnattu, mitkä olivat pataljoonan komentajan ohjeet?" .. Yhtenä tärkeimpänä syynä näkisin alaisten käsityksen vahvasta johtajasta, esimiehestä johon luotetaan tiukan paikan tullen. Interpersoonalliset taidot auttavat esim. ryhmänjohtajaa luomaan vahvoja tunnesiteitä alaisiinsa, alaiset kokevat kuuluvansa samaan porukkaan. Ja loppujen lopuksi sotahan on paljon myös psykologista taistelua, hermojen hallinta tiukassa paikassa, joka paljon tärkeämpää kuin esim. aseen käsittelytaidot tai kaukaa haettuna jonkin älykkyystestin tulokset.

Toivottavasti sain kirjoituksellani edes muutaman lukijan koukkuun, katiskankin voisin heittää tänne suureen mereen.

Tarkoituksenani oli siis kertoa kuinka tärkeitä taitoja sosiaaliset taidot ovat koulussa/työssä ja armeijassa, elämässä yleensä.

Itselläni tuntuu olevan vielä paljon parantamisen varaa näissä taidoissa. Uskon myös, että sosiaalisia taitoja pystyy harjoittelulla parantamaan melkoisesti.

Harmittavasti vain tässä todellisuudessa ulkonäöllä tuntuu olevan melkoinen vaikutus ihmisten mielessä henkilön ominaisuuksista, en koe olevani muuta kuin tavallinen ulkonäöltä. Ehkä maailma näyttäytyykin suurimmalle osalle ihmisistä paikkana, jossa kannattaa panostaa yhteisön asettamien normien mahdollisimman miellyttävään/mukailevaan toimintaan. Toimintaan, jonka rajat määritellään sosiaalisten tilanteiden kautta ja näiden normien noudattamisella löytyy se oma paikka tässä universumissa, ja ryhmien sisällä.

Vierailija
Neonomide
Mitä ollaan mieltä jenkkipsykologien tutkimuksista, joissa miespuoliset ryhmänjohtahjat saivat parhaat tulokset aikaan, ja johtaminen koettiin luonnolliseksi. Naisten päätyessä johtamaan homma ei yksinkertaisesti toiminut, auktoriteettia ei ollut. Tulokset olivat täysin yksiselitteisiä. Mies näkee itsensä ja hänet nähdään luonnollisemmin johtajana.



Mies luonnollisena johtajana? Ei nyt ihan sentään noin. Kyllä naiset osaa johtaa siinä missä miehetkin.

Ehkä asia on niin että miehet ei oikein halua hyväksyä naista johtajakseen. Se on sitä vanhoillista ajattelua. Nainen näkee myös itsensä Mutta sillehän ei taas voi mitään että miehet ei halua nähdä naista johtavassa asemassa.
Usein naiset ovat auktoriteetisempiä kuin miehet johtajina. Usean naisen on oltava auktoriteettinen jotta nämä miehiset miehet ei alkaisi alentaa hänen asemaansa silmäilyillä ja juoruilulla miesten kesken tästä naisesta.

Kyseessä oli tottakai perinnäisen johtajamallin esimerkki, eikä koe nykypäivänä ja toisessa kulttuurissa välttämättä menisi noin. Itse kuitenkin naisvaltaisen alan opiskelijana olen huomannut, miten kunnianhimottomia ja ylinöyriä naiset hyvin usein ovat. Omaa osaamista ei tuoda mitenkään esille, varjellaan toisen kunniaa lähes sairaalloisesti. Ei ihme jos nuoret naiset voivat pahoin ja ovat yksinäisiä...

Tuo pitää kyllä aika hyvin paikkansa. Monet naiset on tuollaisia. Mutta ei nyt sentään kaikki. Mistäs luulet eräitten naisten tuollaisen käytöksen johtuvan?

Vierailija

Erilaisissa organisaatioissa vaaditaan erilaista johtamista.

Tulipalon sammutuksessa tarvitaan erilaista johtamista kuin vaikkapa lastenpsykiatrinen työryhmä omassa toiminnassaan. Työhönsä syvästi sitoutuneita asiantuntijoita pitää johtaa eri tavoin kuin varusmiehiä.

Johtaja tarvitsee hyviä sosiaalisia kykyjä ja sisäistä kypsyyttä. Armeijan malli sopii vain sen organisaation tarpeisiin.

Johtajan tärkein työ on huolehtia siitä, että ryhmän perustehtävä tulee tehdyksi.

Se, kenet hyväksytään johtajaksi on hyvin kulttuurisidonnainen ominaisuus. Pohjoismaissa naisjohtajat ovat paljon luonnollisempi käsite kuin vaikka Usassa, latinalaisista maista puhumattakaan.

Naiset eivät hakeudu johtotehtäviin ainakaan vielä samoissa määrin kuin miehet, se on totta

Vierailija

Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

Toisin sanoen siis johtajaksi pääsevän ei tarvitse välttämättä kuin keskimääräistä typerämpi ihminen, joka kuitenkin muistaa olla äänessä miltei joka tilanteessa ja mielellään vielä puhuu muiden päälle. Ryhmän edistyminen otetaan omiin nimiin ja ideat esitetään omina.
Jos siihen vielä yhdistetään tälle persoonatyypille yleinen perseennuoleminen, niin tässähän meillä on uraohjus valmiina.
Yritysmaailmassa tuollainen kaiketi varsin yleistä.

Verbaaliset lahjakkuudet nousevat helposti johtajan rooliin myös ryhmän kesken. Kaikki varmasti mielummin kuuntelevat hyvää puhujaa, kuka ei välttämättä ryhmän asioiden suhteen ole asiantuntija, kuin jotain mumisevaa fakki-idioottia.

Itse en tunne osaavani suuren ryhmän työskentelyä, energiani kuluu toisarvoisten asioiden pohtimiseen. Miltä näytän/kuulostan? Mitä muut ovat mieltä? Miten sanon asiani niin, että kaikki sen ymmärtävät?

Ei välttämättä aivan toisarvoisia asioita; mitä järkeä on esittää asiaa, jos kukaan ei tiedä mistä puhutaan. Se, miltä näyttää/kuulostaa on olennainen asia uskottavuuden kannalta, jos ei satu jo valmiiksi olemaan ryhmässä tunnustettu asiantuntija.
Ryhmätyöhän on juuri sitä, että otetaan kaikkien näkemykset huomioon, ryhmän johtaja sitten päättääkin, että mitä niistä ideoista toteutetaan.

Uusimmat

Suosituimmat