Gravitonien aallonpituudet

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Eikös radioalloilla, eli elektroneilla(?) ole aallonpituuksia, kyllä.
Eikös valolla, eli fotoneilla ole aallonpituuksia, kyllä.

Joten eikö myös teoreettisillä gravitoneilla voisi olla erilaisia aallonpituuksia?

Radioaalloissahan alloonpituudet ilmentyvät eri taajuuksina. Taajuksia käytetään radiolaitteissa. Kännykät omilla hertseillään ja tv:t omilla. Valossahan aallonpituudet ilmentyvät väreinä. Punainen, sininen jne.

Loogisesti voisi ajatella, että kuten jo sanoin, teoreettisilla gravitoneillakin voisi olla aallonpituuksia, erilaisia sellaisia. Miten nämä sitten eri allonpituudet sitten ilmenisivät?

Mahdoton kysymys numero: se ja se. Kuitenkin voimme yrittää arvailla.

Kommentit (10)

Vierailija

Radioaallot on fotoneja kans. Ja mikroaallot. Eri taajuudella vaan.

Mutta kyllä, näin oppimattoman mielestä kuulostaisi järkevältä gravitonien aallonpituusvaihtelut. Olisko niin, että isompi massa säteilee lyhyempiaaltoista gravitaatiota, joka kiskoo enemmän puoleensa.

En tiedä, tarvii tutkia. Luultavasti hölynpölyä, kun kuulostaa loogiselta.

Heksu
Seuraa 
Viestejä5462
Liittynyt16.3.2005

Sähkömagneettisen säteilyn aallonpituudessa on kyse siittä, että kun meillä on aaltomaisesti muuttuva sähkö- ja magneettikenttä, ja nämät kentät etenevät avaruudessa tietyllä nopeudella, niin sille yksittäiselle muutossyklille l. värähdykselle tulee luonnollisesti ihan fyysillinen pituus. Jos tapahtuu yksi värähdys sekunnissa, tämä värähdys etenee sekunnin aikana 300 000 km, joten aallon pituudeksi tulele 300 000km.

Gravitaatiossa ei tiettävästi ole kyse värähtelystä, mutta toki gravitaation muutokset etenevät jollain tietyllä nopeudella avaruudessa. Jos jonkin kappaleen massa muuttuisi sinimuotoisesti, niin toki se säteilisi avaruuteen tietyn pituisia gravitaatioaaltoja. Massa ei kuitenkaan tiettävästi voi nuin vaan muuttua. Nykytietämyksen mukaan havaittavissa olevia gravitaatioaaltoja voi syntyä vain jossain hyvin väkivaltaisissa kosmisissa tapahtumissa, kuten mustien aukkojen törmäyksissä.

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä4706
Liittynyt26.3.2005

"Gravitaatiossa ei tiettävästi ole kyse värähtelystä, mutta toki gravitaation muutokset etenevät jollain tietyllä nopeudella avaruudessa."

Niin suhteellisuusteorian mukaan gravitaatioaaltoja syntyy vain kun itse aika-avaruuden kaareutuvuus oskilloi. Käytännössä vain esim kahden neutronitähden pyöriessä lähellä toisiaan. Tämä on epäsuorasti havaittu tällaisen pyörivän systeemin energian vähenemisenä. Auringon ja planeettasysteemimme gravitaatioaallot ovat AIVAN liian pieniä edes teoriassa mitattaviksi.
LIGO-systeemi yrittää kytätä mahdollisia pulsareitten yhtymisiä ja supernovaräjähdyksiä todentaakseen gravitaatioaallot.

Vierailija
Lentotaidoton
"Gravitaatiossa ei tiettävästi ole kyse värähtelystä, mutta toki gravitaation muutokset etenevät jollain tietyllä nopeudella avaruudessa."

Niin suhteellisuusteorian mukaan gravitaatioaaltoja syntyy vain kun itse aika-avaruuden kaareutuvuus oskilloi. Käytännössä vain esim kahden neutronitähden pyöriessä lähellä toisiaan. Tämä on epäsuorasti havaittu tällaisen pyörivän systeemin energian vähenemisenä. Auringon ja planeettasysteemimme gravitaatioaallot ovat AIVAN liian pieniä edes teoriassa mitattaviksi.
LIGO-systeemi yrittää kytätä mahdollisia pulsareitten yhtymisiä ja supernovaräjähdyksiä todentaakseen gravitaatioaallot.

Miten avaruus muuttuu gravitaatioaallon edetessä, mikä siellä muuttuu, tyhjön kenttäkö?

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä4706
Liittynyt26.3.2005
nm
Lentotaidoton
"Gravitaatiossa ei tiettävästi ole kyse värähtelystä, mutta toki gravitaation muutokset etenevät jollain tietyllä nopeudella avaruudessa."

Niin suhteellisuusteorian mukaan gravitaatioaaltoja syntyy vain kun itse aika-avaruuden kaareutuvuus oskilloi. Käytännössä vain esim kahden neutronitähden pyöriessä lähellä toisiaan. Tämä on epäsuorasti havaittu tällaisen pyörivän systeemin energian vähenemisenä. Auringon ja planeettasysteemimme gravitaatioaallot ovat AIVAN liian pieniä edes teoriassa mitattaviksi.
LIGO-systeemi yrittää kytätä mahdollisia pulsareitten yhtymisiä ja supernovaräjähdyksiä todentaakseen gravitaatioaallot.




Miten avaruus muuttuu gravitaatioaallon edetessä, mikä siellä muuttuu, tyhjön kenttäkö?

Ensinnä, jotta ymmärrettäisiin gravitaation äärimmäinen heikkous, todettakoon että se on esim 10^36 kertaa heikompi kuin sähkömagneettinen säteily. Siksi myös gravitaatioaaltojen metsästys on niin älyttömän vaikeaa. "Aika-avaruuden kaarevuus oskilloi" tarkoittaa että LIIKKUVA massa "rypistää" tätä geometriaa. Ja tämä häiriö etenee valon nopeudella. Suhteellisuusteorianhan mukaan (jossa siis ei esiinny gravitoneja) gravitaatio on aika-avaruuden GEOMETRIAA. Siis tämä geometria muuttuu.
nm:lle ja ehkä muillekin tuntuu ylivoimaiselta sisäistää aika-avaruus geometriana. Sinne tungetaan väenväkisin joitain partikkeleita tekemään tepposia, tai ainakin niin että tyhjön "kenttä" muuttuisi.
Tietenkin JOS gravitoneja olisi ja JOS säieteoriat osoittautuisivat todeksi, olisi gravitaatio selitettävissä muiden vuorovaikutusten tapaan. Mutta edes säieteoriat eivät pysty vielä kuin kuvailemaan asiaa yleisellä tasolla. Teoria ja matematiikka ovat vielä aivan levällään.
Suhteellisuusteoria sitävastoin on sekä kokeellisesti että matemaattisesti pitävällä pohjalla. Puuttuu vain se gravitaation kvanttiteoria (JOS sitä ylipäätään edes tarvitaan).

Heksu
Seuraa 
Viestejä5462
Liittynyt16.3.2005
Lentotaidoton
että LIIKKUVA massa "rypistää" tätä geometriaa. Ja tämä häiriö etenee valon nopeudella.

Gravitaation etenemisnopeus on kyllä vähän kyseenalainen juttu. Gravitaation kyllä sanotaan etenevän valon nopeudella, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Esimerkiksi tämä artikkeli käsittelee asiaa mielenkiintoisella tavalla.

Olisi mukava, jos tähtitieteen asiantuntijat kommentoisivat asiaa!

Vierailija

Gravitoneja ei ole, se ihan perushuomautus alkuun.

Varsin suuri ongelma ulokoa tulevan vetovoiman mittaukseen on Maan oma vetovoima. Huomauttettava erälle keskustelijalle, aiheutuva kiihtyvyys n. 9.8 m/s^2 valoon verrattuna ei ole mikään pikkutekijä.
Itse vetovoima sinänsä on heikko, mutta kun sitä kasauttaa Maan massa, tulos on aika kova. Ajatelkaa kiihtyvää pikajuoksijaa, tai kiihtyvää moottoriajoneuvoa.

Käsitykseni mukaan vetovoiman aiheuttaja on antifotoni. Siis muuten kuin fotoni, hiukkasen jonossa monta JAKAMATONTA, mutta hiukkanen itse väärinpäin. Ei ole esitetty mitään painavia todisteita sitä vastaan, ettei vetovoiman vaikutus kulkisi valon nopeudella.

Jaksoluvun tekijöitä on fotonien jakso keskenään ynnä fotonien osahiukkasten lukumäärä jonossa. Jos ja kun asia on näin, vetovoiman jaksoalue olisi ihan yhtä laaja kuin fotonienkin. Ja siis vetovoiman säteen vaikutus kohteeseen olsi suorassa suhteessa jaksoon, sen teho
ihan vastaavasti kaavan mukana E= hf.

Tep
Seuraa 
Viestejä827
Liittynyt16.3.2005

Suhteellisuusteoria ennustaa gravitaatiaallot, jotka ovat jaksollisia muutoksia avaruusajan geometriassa. Ne etenevät valon nopeudella.
Newtonin gravitaatioteoriassa niitä ei voi olla, koska siinä gravitaation etenemisnopeus on ääretön.
Aallot saavat aikaan jaksollisia muutoksia etäisyyksissä. Noiden avulla ne voidaan periaatteessa havaita. Muutokset ovat vain kovin pieniä. Arvio on, että odotettavissa olevat aallot avaruudesta aiheuttavat noin 10^-20 suhteellisia muutoksia.
Havaintolaitteita on kuitenkin rakennettu ja niistä odotetaan jo positiivisia tuloksia. Nykyiset laitteet mittaavat aaltoja, joiden taajuus on 10 Hz-1000Hz eli aallonpituus 30 000km-300 km.

Suhteellisuusteorian kanssa kilpailevat monet muut gravitaatioteoriat ennustavat myös gravitaatioaallot. Nämä saattavat erota toisistaan esim. polarisaatiotilojen määrässä. Suhteellisuusteoriassa niitä on minimi eli kaksi.

Onneksi g-aallot ovat kovin heikkoja; muuten maa tärisisi jatkuvasti.

Vierailija

Mikäli arvoisa kypäräpääpappi tarkoittaa suhteellisuusteorialla, tai sen perusteluna, nimenomaana kaavaa E = mc^2, minä olen sen kannalla.
Tämä kaava on peruslähtökohta, sen sijaan lähtevät fotonisen ja myös antifotoniset eli vetovoiman aallot kaavan selittäminä tapahtumina ja ilmiöinä.

Sen sijaan Tep esiintyi ihan vähän aikaa sitten täällä väitteellä, että
lähdemassan aiheuttama vetovoima olisi suorassa suhteessa newtoneina eli voiman lähdemassaan. Tämä ei ole energiasuhteitten teorian, suhteellisuusteorian mukaista, eikä aaltoteorian. Tepin sielu on nyt tässä asiassa kun skitsofreenisen eli jakomielitautisen.

Einsteinin suhteellisuusteoria, sen kaava, se on suurvalloissa mainostettu
puoli. Ruotsin tiedeakatemia kuitenkin, oliko se 1921, antoi Nobelin valon hiukkasteoriasta. Kun Einstein itse vaitsi suhteellisuusteoriansa, Einsteinin
jälkeen syntyi kvanttiteorian koulukunta. Se saavutti kiistattoman voiton mikroaineen puolella. Mutta Einstein jäi jonkinlaiseksi valtiaaksi avaruudessa ja vetovoimassa. Tosin jokseenkin puolivaltiaaksi. Ei Einsteinilla ole varsinaista selitysta vetovoiman ilmenemiselle. Jää jäljelle vain, että energia noudattaa kaavaa E = mc^2 ( jota Tep ei vielä ole tunnustanut ymmärtävänsä), ja että etenemisnopeus on valon, yleensä fotonien. Täten astumme mahdollisuuteen, että vetovoiman ilmeneminen muistuttaisi fotonista säteilyä muutenkin, olisi jotenkin sen sukulainen, vaikka ei samaa.

Kvantiteoreetikotkaan eivät kieltäneet kaavaa E= mc^2, vaan pääriidanaihe oli Einsteinin ehdoton totuus ja kvanttiteoreetikkojen suhteellinen eli todennäköisyys. Jos liitämme materialistiseen liikkeenään ilmenevän aineen käsitykseen informaation eli muotoutetun, ristiriitaa ei olekaan, vaan se selittyy havainnoijan informaation vaillinaisuudesta ja todennäköisyydestä, suhteesta objekteihin eli kohteisiin.

Omasta puolestani olen sekä noudattanut suhteellisuusteorian että olenjohnbonmukaisesti ollut KVANTTIHIUKKASTEORIAN kannalla.
Huomaa tuo sananvalinta. Valtatieteen kvanttiteoreettikot poistivat teoeriastan hiukkaset, aineen. Ja kun se Einsteinilla jotenkin ja melko ehdottomasti säilyy, Eintein siltä osin on lähempänä materialismia kuin kvanttiteoreetikot. Minulla kvantti on aine aineesta erottamaton, mikromateriassakin hiukkasiin sidottu ominaisuus. Ja ihan todettu jo Planckin vaikutuskvantista vuodelta 1902 laskettava perushiukkanen on
JAKAMATON, perusmassa 3.68*10^-48 g, ulottuvuus luokkaa 10^-23 m.
Kun jokaisella JAKAMATTOMALLA on mekaaninen kvanttinsa, ja vain se,
kvanttiteoria ja aineisten suhteitten eli suheellisuustoeria kuuluvat yhteen erottamattomasti, eivätkä suinkaan ole toistensa kilpailijoita.

Fotonissa, joka kiitää valon nopeudellaan, noita JAKAMATTOMIA on samassa yhdistyneessä hiukkasessa pieni tai suurikin joukko peräskkäin.
Fotnisen säteilyn energia säteessähän tulee Planckin vakion kerrannaisena sekä fotonien keksinäisestä tiheydestä että JAKAMATTOMIEN luvusta fotonin yhteisessä jonossa.

Vetovoimn perusteluksi olen esittänyt antifotonin, joka on kuin fotoni toisin päin, pää takana. Ja siten mahdollinen aaltoalue periaatteessa olisi ihan yhtä laaja kuin fotonien. Kun ylivertaista vetovoimaa eivät lähellekään pääse suurimmatkaan avaruuden massat, sen perusteella ainakaan gamman jaksotiheydet eivät ole mahdolliset. Lähinnä vetovoiman vaihteluväli vastaisi valon aaltoaluetta. Ja sekin vaikeuttaa vetovoiman aaltojen havaitsemista.

Toien olettamusmahdollisuus olisi, että vetovoimaa välittäisivätkin hyvin pienet hiukkaset, joita ArKosinkaan teoriassa ei ole käsitelty, eikä varmaan käsitelläkään. Ilman erityisen painavia vastaseikkoja pitäydyn vetovoiman antifotoniteoriaan.

Vierailija

Olettaisin laitteiden olevan nykyään sitä tasoa, että vetovoima-aaltoja todetaan, jos ne ollenkaan ovat todettavissa. Edellytys tälle, että aineen rakenne olisi se, mitä tähän asti on olut näkevinään. Omasta puolestani
olen todennut JAKAMATTOMIEN teorian toimivan vetovoimaan asti hyvin, ja vetovoimakin saadaan antifotonein selitetyksi. Mutta onko selitys tälle alueelle oikea? Ei kyse vain aaltojen jaksoista, vaan onko kyseessä ainemuoto, hyvin pienet hiukaset, joita emme jääräpäisesti ota huomion?

" Kosminen säteily", gammankin toisella puolen, se esiintyy Lennart Simonsillakin jo 1960-luvun alussa. Selitys kyllä, että hän ei tuntenut mikrosäteilyä, että kyse olisi ollut niiden aiheuttamasta värinästä, tai Maan värinästä. On varsin ilmeistä, että se ei jaksoltaan sovellu
tähän asti esille tulleisiin ainemuotoihin, jakamattomiinkaan. "Kosminen säteily" hyllytettiin vuosikymmeniksi.

Vetovoima näyttää läpäisevän kaiken aineen. Itse läpäisy kyllä selittyy värähdyksenä, vaan kuinka sittenkään antifotoni jopa kasvaneena ydinhiukkasen tai elektronin jälkeen. Luonnollisin jatko nimittäin olisi fotoni. Mutta tämä mahdollisuus kiistää myös itse antifotonia. Jos vetovoima todella hiukkasina läpäisee aineen, suuretkin massat, se on mahdollista vain JAKAMATTOMIAKIN huomattavasti pienemmille hiukkasille.

Valon kaartaminen vetovoiman lähdettä kohti. Jos vetovoima olisi antifotoneita, kaartaminen luultavimmin olisi poispäin. Siis kuin vetovoima kulkisi jopa fotonien ja niiden osien JAKAMATTOMIENKIN läpi.

Vetovoiman katoaminen tyhjään avaruuteen, sen sijaan että tämä täyttäisi ja seuraisi voimakas kaareutuminen. Esittämäni selitys tähän asti, että se luovuttaisi energiaansa fotoneille. Entä jos eivät? Alkavatko ne kauas jouduttuaan ja sädemuodon menettäneinä paakkuuntua yhteen, muodostaa JAKAMATTOMIA.

Minä jo vanhalla palstalla otin esille TARTTUJAT, siis jakamattomia paljon pienemmän aineen. Siten jätin ne. Entä jos niitä on sittenkin, vapaina.
Ne juuri kykenisivät värähtelemäänkin tavalla, jota on mahdoton yhdistää
tähän asti esitettyihin ainemuotoihin.

Myös sähköisessä vaikutusvoimassa on nykyisen ainetiedon kannalta selittämätöntä. Varausten yhtäsuuruus protonin ja elektronin kesken.
Kuinka selittyy fotonin äkkistartti, siis luultavasti elektronista, ja päinvastoin äkkipysäys "mustaukon" elektroniverhoon?

Tiheämassoissakin kummastusta, miten hajoaminen käynnistyy ja toteutuu ylitettyä massan kriittinen raja.

Pidän itsestään selville, että ydinhiukkaset ja elektronit säätävät määräkokonsa. Vaan entä miten perusta JAKAMATTOMAT?

Käynnistetyt aaltotutkimukset antanevat jo vastauksen. Jos aaltopituus löytyy, ja fotonisen sisältä ja gamman alapuolelta, aivan ilmeisesti vetovoima olisi antifotonista säteilyä. Jos ei saada mitään esille, ilmeisesti on semmoinen niin nopea värähtely, että kyseessä on hyvin pieni hiukasmuoto. Joka siis todella läpäisee kaiken itseään suuremman aineen.

Esillä viime vuonna ollut kysymys, jäähtyisikö aine vapaassa pudotuksessa energian siirtyessä vetovoimakiihtyvyydeksi. Antifotonisen selityksen mujkaan luultavimmin pitäisi. Kun kyse onkin energian suuntautumisesta, tämä vaikutus paremmin sopisi hyvin pienelle aineelle.
Vadtapuoleni oli varsin varma, että vetovoimakiihtyvyys ei aiheuta mitään jäähtymistä.

Otin esiin sittenkin tämän mahdollisuuden, vaikka en aikonut.

Uusimmat

Suosituimmat