Joululahjaideoita

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

koska vielä ei näy joululahjaketjua, pitää perustaa sellainen. Eli siis mitä suosittelet joululahjaksi, ja kenelle?

Itse suosittelen äidille jotain kaunista maljakkoa ja isälle jotain harrastukseen liittyvää, esimerkiksi minun tapauksessani shakkikirjaa ti vastaavaa.

Kommentit (9)

Vierailija

Juu, mukavampihan ne ideat on täältä lukea kuin akkojenlehdistä.

Itse suosittelen itselleni lahjaksi uutta tuoksua, seksikästä yöpaitaa tai muuta sellaista sen enempää erittelemättä. Siis tällaisia tavanomaisia naisten juttuja. Miehelle joululahjaksi vaikka pehmoinen kotitakki, sellainen missä kehtaa käyskennellä pikaisesti vaikka pihamaalla menettämättä tyyliään. Mummoille jotain sisustamiseen kuuluvaa, joka on päivittäin esillä koko seuraavan vuoden. Ei kuitenkaan mitään krääsää. Vaareille konjakkipullot. Esim. nyt jotain tällaista...

Vierailija

Itse ajattelin, että olisi kiva saada lahjaksi kahdenkeskinen ilta mieheni kanssa. *vinkki, vinkki*

Yleisesti hyviä joululahjoja ovat sellaiset, jotka ovat mukavia, mutta eivät liian käytännöllisiä. Kirjoja niin maan pirusti.. Itsetehdyt lahjat ovat myös erityisen haluttuja, sillä niistä tietää toisen panostaneen lahjaan.

Vierailija

Epämateria-ihmisenä on mielessa yksi lahjaidea esimerkiksi rakkaalle. Käy myos syntymäpäivä- tai muuksi vuosittaiseksi lahjaksi.

Eli 12kpl lunastuslipukkeita jotka lahjan antaja voi toteuttaa kun lahjan saajalla tulee halua lunastaa jotain lupauksia.

Esimerkkejä: yhteinen ilta, muutama pv vapaata kotitöistä, selkähieronta, ravintolailta, konsertti-ilta, kirja, baari-ilta, autonpesu jne. Myös pienempiä tekoja voi mukaan ujuttaa, joskus esimerkiksi halaus-lahjakortti voi tulla tarpeeseen muistuttamaan toisen huomioimisesta kiireen ja arkisen kinastelun keskellä.

Joskus tuollaista pientä kaipaa vuoden mittaan ja mikään materialahja ei mielestäni mene ohitse niihin pieniin hetkiin ja yhteisiin illanviettoihin joita on ripoteltu vuoden varrelle. Toisaalta tuo lahja voi tulla kalliimmaksikin kuin joku koru tai kello tai kamera, mutta tuntuu halvemmalta koska jakaantuu tasaisemmin laajemmalle ajalle.

Vierailija
Devil
Kuinka tuolla ei vielä ole epätiede.fi:n pottia?

http://www.joulupata.fi/

Kannatan asiaa. Onhan siellä semmoinenkin foorumi mukana kuin:

joulurauhaa.hamppu.net

On muuten seitsämänneksi eniten lahjoittanut rahaa. Todistaa sen että joillakin pilvenpolttajilla eivät mene kaikki rahat huumeisiin vaan osaavat ajatella muitakin ihmisiä.

Pokasaha
Seuraa 
Viestejä1462
Liittynyt16.3.2005

Jep, joulupataan laitan rahaa mutta Punaiselle Ristille en enää senttiäkään.
Olen pannut merkille että joulupadasta menee varmasti kaikki raha ja tavara juuri siihen tarkoitukseen mihin ne on kerättykin.
Punainen Risti sai kokoon 34 miljoonaa euroa tsunamikeräyksessä, rahaa on käytetty ko. avustustarkoitukseen vasta vajaat kuusi miljoonaa, loput rahat maksavat pankkitileillä ja obligaatioissa.
Punaisesta Rististä sanotaan että ”Suurin syy avustusten siirron hitauteen on avustusoperaation valtavuus”.
Eikö Punaisessa Ristissä jos missä pitäisi olla tietoa ja kokemusta miten rahat käytetään tällaisissa suuren luokan avustusoperaatioissa?
Pahoin pelkään että nämä rahat vähitellen tuhlataan johonkin muuhun kuin mihin ne alun perin oli tarkoitettu.

Kansakunta joka kieltää historiansa, häviää maailmankartalta.
Pokasaha

Vierailija
Katja.
Epämateria-ihmisenä on mielessa yksi lahjaidea esimerkiksi rakkaalle. Käy myos syntymäpäivä- tai muuksi vuosittaiseksi lahjaksi.

Eli 12kpl lunastuslipukkeita jotka lahjan antaja voi toteuttaa kun lahjan saajalla tulee halua lunastaa jotain lupauksia.

Esimerkkejä: yhteinen ilta, muutama pv vapaata kotitöistä, selkähieronta, ravintolailta, konsertti-ilta, kirja, baari-ilta, autonpesu jne. Myös pienempiä tekoja voi mukaan ujuttaa, joskus esimerkiksi halaus-lahjakortti voi tulla tarpeeseen muistuttamaan toisen huomioimisesta kiireen ja arkisen kinastelun keskellä.

Joskus tuollaista pientä kaipaa vuoden mittaan ja mikään materialahja ei mielestäni mene ohitse niihin pieniin hetkiin ja yhteisiin illanviettoihin joita on ripoteltu vuoden varrelle. Toisaalta tuo lahja voi tulla kalliimmaksikin kuin joku koru tai kello tai kamera, mutta tuntuu halvemmalta koska jakaantuu tasaisemmin laajemmalle ajalle.

Mukava termi tuo epämateria-ihminen. Kyllä, parasta on saada/antaa aikaa.

Uusimmat

Suosituimmat