Miksi boheemi kiehtoo?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Skitsofreniaa sairastavilla ja taiteellisilla ihmisillä on persoonassaan yhtäläisiä piirteitä, kuten vetäytymistaipumusta omiin oloihinsa. Naisia, ehkä myös miehiä, tällainen boheemi käytös tuntuu kuitenkin kiehtovan, sillä boheemeilla on enemmän parittelukumppaneita kuin väestöllä keskimäärin. Tämän on esitetty selittävän osaltaan sitä, miksi "skitsofreniageenit" ovat säilyneet ihmiskunnassa, vaikka kyseessä on vakava sairaus - boheemit saavat enemmän jälkeläisiä kuin muut.

Minua kiinnostaisi tietää, löytyykö evoluutionäkökulmasta selitystä sille, miksi boheemit miehet mahdollisesti kiinnostavat naisia. Mitä etua savannivaiheessa elävälle naiselle oli siitä, että hänen mies on boheemi? Löytääkö hän luovuutensa avulla niin paljon parempia ratkaisuja savannivaiheen arkiongelmiin kuin tavallinen mies, että hänen kanssaan kannattaa tehdä jälkeläisiä, vaikka riskinä on alttius miehen tai jälkeläisten mielen sairastumiseen?

Kiinnostaako boheemi todella, vai johtuuko boheemien suurempi parittelukumppaneiden lukumäärä eroista heidän elintavoissaan? Päteekö tämä elintapaselitys myös savanniajan ihmiskunnassa, eli olivatko boheemit enemmän "tyrkyllä" kuin muut ja saivat siksi mahdollisesti muita enemmän jälkeläisiä?

Kiinnostaako boheemi yksinkertaisesti siitä syystä, että tekemällä boheemin kanssa jälkeläisiä, ovat syntyvät jälkeläiset keskimääräistä innokkaampia tekemään jälkeläisiä, jolloin omat geenit leviävät tehokkaasti?

Kommentit (13)

Vierailija

Onhan se nyt yleisesti tiedossa, että naiset rakastuvat renttuihin. Boheemielämää viettäviä retkuja on romantisoitu aivan liikaa; niistä on yritetty maalailla herkkää, intellektuellia, taiteellista ja tunteellista kuvaa, vaikka tosiasiassa useimmat niistä kuvittelevat olevansa maailman keskipisteitä, eikä ÄO:kaan pilvissä ole. Pää niillä kyllä on pilvessä sitäkin useammin.

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18361
Liittynyt16.3.2005

Paskat mihinkään rakastu - retkut vaan on aina sopivasti paikalla.

"Kunnon" mies raataa niska limassa duunia kellon ympäri ja on lopulta niin väsynyt, ettei tee muuta kun soittaa suutaan naiselleen tai kaatuu puolikuolleena sänkyyn - varsinainen romantikko

Siinähän sitten arvotte kummalla on paremmin mahdollisuudet lisääntymiseen

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Vierailija

Luultavassti siksi että naiset joilla on taipumuksia rakastua/ihastua boheemeihin, sisimmässään tykkäävät rentuista miehistä. Eivät osaa olla kunnollisen ja työtä tekevän miehen kanssa.

Niillä naisilla on seikkailuhalut näihin renttuihin. Renttu rentun jäkeen valitaan. Aina sama suunta. Sellaiset naiset saa eräänlaisen tyydytyksen kun saavat rentun hurmattua.

Miksi "sinisilmäiset" naiset rakastuu/ihastuu noihin boheemeihin/renttuihin?

Vastaus, jännitys kiehtoo.

Tuollaiset miehet ja naiset on yleisestsi sanottuna aika epätasaisia. Siksi koska heillä pitää olla tämä jännitys elämässään.

Satun tuntemaan pari tuollaista naista, jotka hakee vain miehikseen boheemeja/renttuja ja myöhemmin kärsivät tilanteesta. Kuitenkin myöhemmin kun taas hakevat miestä, on se uusi mies samanlainen boheemi/renttu.
Toisin sanoen "sinisilmäinen" nainen ja boheemi/renttumies on luonteeltaan ailahtelevia ja jännitystä hakevia, joka usein koituu etenkin "sinisilmäisen" naisen haitaksi elämässä.

Se on jännitys, joka vetää "sinisilmäisiä" naisia boheemin/rentun syliin, eikä mikään suvun jatkamiskyky.

Vierailija

Boheemi. subst. epäsäännöllistä, epäsovinnaista ja surutonta elämää vietttävä henkilö.

Boheemit ovat yleensä hyvin narsistisia ihmisiä; toisinaan vain renttuja, toisinaan karismaattisia persoonia, jotka keräävät ympärilleen ihmisiä kuin hunaja kärpäsiä. Yhtä kaikki, molempia boheemityyppejä yhdistää valtava narsismi, toisinaan jopa persoonallisuushäiriöön asti. Puhutaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Boheemi ei välttämättä ole se sankaritarujen cowboy tai filmien Clark Gable, vaan vain reissussa rähjääntynyt renttu, jolla ei ole selkärankaa sanoa ei kaikille eteentupsahtaville nautinnoille, oli kyse sitten viinasta tai naisista/ miehistä. Boheemisuutta liikaa väritetään ja romantisoidaan.

Kuka yleensä valitsee hetkeksi vierelleen - sillä boheemi renttuhan ei vierellä viivy kuin sen parin nautintokerran ajan - boheemin? Monesti nainen, jonka oma elämä on hyvin tapahtumaköyhää ja siksi hän etsii elämäänsä boheemimiestä, jonka kautta voisi yrittää kokea uusia ja jännittäviä asioita. Vaaraa. Tietoa siitä, että saa parisuhteessa keikkua veitsen terällä. Nainen tietysti kaikessa elämään turhautuneisuudessaan romantisoi kaikki suhteen väistämättömät karikot ja nauttii niistä tavallaan jo etukäteen, etsii marttyyrinviittaa harteilleen. Tämä marttyyrinviitta saisi naisen tuntemaan itsensä edes hetkeksi erityiseksi ja jotenkin kunnioitettavaksi - muista naisista erottuvaksi.

Tulee mieleen myös naiset, jotka pysyvät väkivaltaisen miehensä rinnalla, tai naiset, jotka lähettelevä murhaajille vankiloihin kosiokirjeitä. Juuri tämä naistyyppi rakastuu boheemirenttuihin, sillä heillä on suuri äidinvaisto yhdistettynä mitä suurempaan toivoon parantaa mies ja kesyttää hänet omaksi kainaloisekseen. Toivoton yritys, joka palkitsee naisen vain kauniilla tai kipeillä muistoilla, ei sen pysyvämmällä. Toisinaan sotkuista tulee melkoista juridista jälkipyykkiä.

Nainen, jolla on hyvä itsetunto ja oma kiinnostava elämä harvemmin rakastuu renttuboheemiin, sillä hän kunnioittaa itseään liikaa asettautuakseen narsistisen ihmisen kynnysmatoksi. Itsenäinen nainen etsii kumppanikseen tasaveroista ja tasapainoista miestä, jolla on kykyä ottaa vastuuta. Tällöin boheeminen suruttomuus ja epäsovinnaisuus tuntuu vain kyvyttömyydeltä hoitaa asioitaan, mitä se todellisuudessa onkin.

Vierailija
Juha
Minua kiinnostaisi tietää, löytyykö evoluutionäkökulmasta selitystä sille, miksi boheemit miehet mahdollisesti kiinnostavat naisia.

Oisko yksi vastaus se, että nainen valitsee mielummin boheemin haarniskamiehen sijasta. Boheemihan on (näennäisesti) rento ja mukava tyyppi, (näennäisesti) jämäkkään haarniskamieheen verrattuna.

Totuushan kuitenkin on, että kylla vakka yhä kantensa valitsee.

Vierailija
Andúril
Onhan se nyt yleisesti tiedossa, että naiset rakastuvat renttuihin. Boheemielämää viettäviä retkuja on romantisoitu aivan liikaa; niistä on yritetty maalailla herkkää, intellektuellia, taiteellista ja tunteellista kuvaa, vaikka tosiasiassa useimmat niistä kuvittelevat olevansa maailman keskipisteitä, eikä ÄO:kaan pilvissä ole. Pää niillä kyllä on pilvessä sitäkin useammin.

Taitaa se pelkäksi ihastukseksi jäädä.

Vierailija

Mitens Espi000 sun naamas on noin kalmalaksi menny?

Minä olen ajatellu ruveta semmoiseksi boheemiksi rentuksi. Niillä tuntuu olevan paljon mielenkiintoisempi elämä.

Mummo
elämäntapanysvä

Vierailija
Mummo
Mitens Espi000 sun naamas on noin kalmalaksi menny?

Kalmalaksi? Simpura, tuo on meinaan vaihteeksi meikäläisen oma naama

Vierailija

Oitsista Tuottipa lukkihäröni osuvan määritelmän.

Jos tuo on sinun oma naamasi, niin varmasti ottavat jonon ohi kasvojensiirtoleikkaukseen. Ei edes Hjalliksella voi olla kiiruumpi

Ihan pelästyksestä vinkaisin, kun kalmalan ensi kerran näin

Vierailija

, No pistetää pullaposkinen koomikko takaisin, niin ei lapset ja mummot pelästy Kuva oli kieltämättä hieman karu, mutta kasvojensiirtoa ei ole kyllä aikaisemmin ehdotettu, ehkä täytyy etsiä itsestään hieman miellyttävämpi kuva jossa ei näytä niin neandertaalilta ja kirveellä veistetyltä:). Do dih.

Uusimmat

Suosituimmat