Aslakin pamaus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Aslak kertoi jossain juonteessa, jota en enää löydä, kuulleensa yönä muutamana valtaisan pamauksen. Nyt on Hesarissa tämmönen uutinen:

Meteoriitin epäillään törmänneen koskeen Utsjoella
Julkaistu 15:54

Utsjoki. Utsjoen Mantokoskesta löytynyt iso räjähdysjälki saattaa olla meteoriitin aiheuttama. Räjähdysjälki on läpimitaltaan arviolta jopa 300 metriä.
"Tässä voi olla kyse kahtiajakautuneen meteoriitin törmäyksestä. Jäljet ovat pääosin kosken jäällä, mutta osittain myös maalla, kertoo Utsjoen Ursan puheenjohtaja", matemaattisten aineiden lehtori Juhani Harjunharja.

Räjähdyksestä lähetetään näytteitä Oulun yliopistoon tutkittavaksi. Sitäkään vaihtoehtoa ei ole suljettu pois, että kyse olisi esimerkiksi satelliittijäänteestä.
"Mutta kyllä minä olen kallistunut voimakkaasti sille kannalle, että kysymys on nimenomaan avaruudellisesta jäänteestä", Harjunharja sanoo.
Räjähdys on sattunut noin kilometrin päässä asutuksesta.
"Jos tämä koko homma olisi johonkin talon päälle tullut, olisi se aika lailla vaurioittanut pytinkiä ja saattanut aiheuttaa myös henkilövahinkoja. Se on dynamiittiluokan paukku", Harjunharja kuvailee.

Niin sanotut tähdenlennot eivät ole harvinaisia.
"Tähdenlennot ovat jokavuotisia ilmiöitä. Tämän mittaluokan törmäyksiä saadaan kuitenkin selville todella harvoin. En usko, että täällä Lapissa olisi toista samanmoista havaintoa tälle vuodelle sattunut", Harjunharja kertoo.
Törmäyksen epäillään sattuneen ennen joulua.

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Tai sitten se valoilmiö, joka näytettiin MTV3:n uutisissa hukan ennen joulua.
Onkohan Aslak jääny pamauksen alle, kunnei ole lapinmiehestä kuulunut vähään aikaan..

Vierailija

Viimeksi tänään, jos ajantajuni on oikein. No, onhan tuo ollunna iltapäivälläkkii.

Aslak Lähetetty: Per Jou 30, 2005 4:00 am
Per Jou 30, 2005 3:13 pm

Vierailija

Lääh, puuh. Hirveän kharomisen jälkeen löyty otsikolla mika soli:

"slak

Liittynyt: 02 Huh 2005
Viestejä: 737
Paikkakunta: lappi

LähetäLähetetty: Sun Nov 20, 2005 4:46 am Viestin aihe: Mikä soli ? Vastaa lainaamalla viestiä
Mikä soli ? Järähtikö atomipommi , vai minkä rievattu soli ?.
Soli kello 2, 15 ku se jymisi, kahvikupit hyppi pöyvällä.
Seinäkelloki tuli höperöksi, se alko lyömhän ja loi neljä kertaa.
Mie hyppäsin ylös ja tormuutin ulos kattomhan. Ei se sunkhan ukkonen ollu ?
Taivhalla huilas etelästä valkosta pilviharsoa, soli melkhein täysi kuu liikkuvien pilviharsojen takana. Ei se ollu sunkhan ukkonen , eikä suihkari ?
Eipä kuulunu ennää jyminää. Mutta olikhan se pikkunen maanjäristys ?
Saapa nähhä onko tuosta uutisissa mithän ?
Se kuitenki meni yöunet pilalle, ei tässä ennää uni tule.
Komeana se vain tuo mars möllistelle taivhalla.
Koiraki heräs haukkumhan,vai olikhan se niitä vanhankansan kulkijoita ??
Nii mutta niitähän ei koirat haukkunhet, häntä koipienvälissä vain peräthin kophin, tai jotaki seinää vasten.
Päästin koiran sisälle. Sanoppa sie kaveri mikä soli ku, oli niinko maa olis puistellu ? Hauu hhauh vuh , vastas kaveri.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

No en mie ihan nuin ylhäällä asustele. Enkä ole ihan varma olenko juuri tuon meteoriitin kuullu. Ties vaikka solis tästä yli menny .
Oli se kuultu jossaki Kolarissa ja Pajalassaki, jovain se linja satuu sinne
Utsjoellekki. Jos se rievattu tuli lounhalta, ja meni koillishen son
justhinsa menny tästä yli. Hyväku ei ole mithän vahinkoa tehny.

Mutta eihän tuosta mitenkhän varma saata olla, en nähny mithän.
Enkä ihan tarkhan saata sanoa , mihin suunthan se jyminä meni ?
Minusta se kuullosti ku olis ollu ukkonen, semmonen pitempi jytinä soli.
Mutta niinhän son maanjäristyski.
Vähäsen vain keljuttaa ku ei päässy tuota näkemhän. Mutta hyväku
ees sai tuommosen ilmiön kuulla.

Vierailija

Pitääkös ne jotain meteliä ko lentäessään vai sitten vasta, kun maahan läjähtävät? Eipä kai olisi länttiäkään jäänyt jäljelle siitä polosta, jonka päähän se olisi rysähtänyt.

Toivottavasti asiasta tulee lisää uutisia

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Ei sitä meikäläinen ossaa sanoa, mutta tuntus että kyllä se
melkosen metelin pittää kuse ossuu ilmakehhän.
Na nekkö kuulemma liikkuvat melko "reilulla" yliäänennopeuvella.
Se saattaa juuri se minun kuulema jyrinä johtua siittä, ku se tuli ilmakehhän.
Melkonen jytinä se kuitenki oli, astiat helisi kaapissa ja seinäkello tuli hulluksi. Tiijjäppä sitte tuotaki ihan varmasti, minkä mie kuulin ?

Heksu
Seuraa 
Viestejä5462
Liittynyt16.3.2005

Täytyy muistaa, että avaruudesta tulevat kivenmurikat syöksyvät ilmakehään usean kilometrin sekuntinopeudella! Meteoroidit lentävät siis huiman moninkertaisella äänennopeudella. Seurauksena ne laahaavat perässään aivan jumalatointa hypersoonista paineaaltoa. Aslakin kuulema möyry voisi aivan hyvin olla yli lentäneen meteoroidin yliäänipamaus.

Vierailija

iltalehti;

Ursa kumoaa meteoriitin mahdollisuuden
31.12.2005 18:18

Ursan tulipallotyöryhmän mukaan Utsjoen avannot eivät voi olla meteoriitin aiheuttamia.

Utsjoella Mantokoskessa havaitut jäljet ovat herättäneet vilkkaan keskustelun asiantuntijoiden ja alan harrastajien keskuudessa.

Tulipallotyöryhmän mukaan talvella järvissä ja joissa esiintyy yleisesti erilaisia luonnollisia avantoja ja reikiä. Varsinkin uveavannot herättävät usein kummastelua. Yksi tyypillisistä virhearvioista on olettaa, että meteoriitit ovat puhkoneet jään.

Utsjoen Ursan puheenjohtaja ehti jo perjantaina epäillä muun muassa meteoriittia.

Olisi kyllä huomattu

Ursan tulipallotyöryhmän mukaan näin suuri tapahtuma olisi kuitenkin huomattu heti koko Skandinavian alueella.

Paikalliset arviot jäljestä ovat vaihdelleet 10 metristä jopa 300 metriin.

- 100 metrin läpimittaiseen meteoriittikraatteriin vaadittava energia vastaa 20 000 tonnia TNT:tä eli yhtä Hiroshiman atomipommia, kertoo Ursan tulipallotyöryhmän jäsen Jarmo Moilanen.

Läpimitaltaan vain 50 metrin meteoriittikraatterin aiheuttava isku olisi sekin riittävä tuottamaan havaittavan maanjäristyksen.

Ursan tulipallotyöryhmän mukaan kyseessä ei myöskään ole komeetan pyrstöstä irronnut jääkimpale, joka on ilmassa hajonnut kahtia. Komeettojen pyrstöt ovat lähinnä kaasua ja pölyä. Näin ollen itse pyrstöistä ei voi irrota mitään suuren kokoluokan jääkimpaleita, jotka osuisivat maapalloon.

Pohjakaasu aiheutti?

Ursan tulipallotyöryhmän mukaan Helsingin ja Oulun yliopiston meteoriittiasiantuntijat eivät ole käyneet Utsjoella tapahtumien vuoksi.

Tulipallotyöryhmä selventää, että osa uveavannoista saa alkunsa kun järven pohjasta vapautuu kaasua, joka sulattaa jään paikallisesti. Lähdemäisten purkausten ansiosta jäälle nousee tyypillisesti paitsi vettä, myös mutaa ja jopa pieniä kiviä järven pohjasta.

Maallikon silmiin uveavanto voi näyttää silmiinpistävästi räjähdysjäljeltä.

Uveavanto voi myös syntyä, kun jäälle kertynyt lumikuorma on ylittänyt jään kantokyvyn ja vettä virtaa samasta kohdasta pitkähkön ajan kuluessa jäälle. Samassa jään halkeamassa voi olla pitkä rivi tällaisia avantoja.

Tuuliavannot ovat yleensä kaarevarajaisia sulia alueita jääkentässä. Tuuliavannon läpimitta voi olla muutamasta metristä satoihin metreihin. Niissä tuuli on paikallisesti estänyt jään jäätymisen.

Salaliitto, sanomme Me Kunkku!!!!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat