Voiko tyhjiöön sopeutunut organismi liikkua sulavasti

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kun katsoo ihmisen liikkumista avaruuspuvussa vakuumissa, meno on todella hidasta ja vaivalloista. Samoin avaruussukkulan liikkeet ovat kömpelöitä.

Jos oletamme vakuumiin sopeutuneen eliön, joka siis paitsi kestäisi tyhjiön olosuhteet, olisi vuosimiljoonien/miljardien evoluution myötä kehittänyt myös liikkumiseen tarvittavat repulsiosysteemit esimerkiksi jotain kaasunpoistoelimiä, joiden suuntausta se voisi muuttaa, tai joita olisi useampi eri puolilla kehoa jarrutukseen, asennon- ja suunnanmuutoksiin sekä kiihdytykseen.
Esimerkiksi jonkinlainen mustekalamainen eliö kaasupurkausaukolla/aukoilla tai delfiinimäinen eliö, jolla olisi liikutettavat kaasunpurkausaukkolisäkkeet evien sijaan. Voisiko tälläinen eliö liikkua sulavasti vakuumissa, eli muuttaa suuntaa ja asentoa tai pysähtyä nopeasti kuten vaikkapa delfiini vedessä?
Vai onko liikkuminen vakuumissa väkisinkin tuomittu vaivalloiseksi ja kömpelöksi vaikka evoluutio kuinka jyräisi eteenpäin.

Tietenkin kysymyksen voi asettaa myös niin että onko tekniikan kehittyessä mahdollista rakentaa sulavasti ja ketterästi vakuumissa liikkuvia avaruusaluksia tai avaruuspukuja, jotka pystyisivät vaikkapa ilma-väliaineessa tapahtuviin sulaviin liikkeisiin verrattaviin temppuihin?

Sivut

Kommentit (60)

Vierailija

Ei kai tyhjiö tuota vaikeutta saa aikaan. Painottomuus taitaa olla asia jota haet?

Muuten elämä tyhjiössä taitaa olla aika vaikeaa ja tyhjää.

Vierailija

Vastauksena mielenkiitoiseen kysymykseesi muualta kerättyä asiaan liittyvää kirjoittelua:

author="Matso165 <a href="http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=4420&amp;postdays=0&amp;postorder=asc&amp;start=30#">http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=4420&amp;postdays=0&amp;postorde...</a>" kirjoitti:
Olisiko avaruudessa mahdollista syntyä elämää. Siis en tarkoita toista planeettaa, vaan avaruudessa? Ehkä jonkinlainen elämänmuoto jota me emme vain voi käsittää. Tällaisissa sumuissa kenties. Eihän elämä tarvitse välttämättä kiinteää maata alleen.

http://66.102.9.104/search?q=cache:2lRJbZhSYLkJ:www.tiede.fi/keskustelut...
"Avaruudessa voi olla jopa tyhjiöön sopeutunutta elämää, joka saa energiansa vaikkapa tähdistä, joiden eloalueella se elää. Vakuumissa oleva elämä saattaa olla jopa yleisempää kuin taivaankappaleilla oleva. Tähtien elokehällä tilaa on enemmän kuin yhdelläkään planeetalla tai kuulla, ja niin laji- kuin yksilömäärä sekä yksilöiden koko voi olla aivan toista kuin painovoiman ja tilan rajoittamalla pallolla.
Tähden eloalueella tarkoitan sopivalla etäisyydellä tähden ympärillä olevaa aluetta, jossa olosuhteet ovat sopivat energian saamiseen, mutta eivät liian rasittavat, esim. säteilyn kannalta."

http://groups.google.fi/group/sfnet.keskustelu.avaruus/browse_thread/thr...
Kysyisin tietäviltä seuraavaa.
Onko mahdollista että myös planeettojen ulkopuolella avaruudessa olisi elämää? Siis joko planeettojen ulkopuolella kehittynyttä tai planeetoilla, joista eliöt olisivat lajikehityksen myötä tavalla tai toisella päässeet ja levinneet lähiavaruuteen ja vähitellen kauemmaskin? Tarkoitan tässä avavaruuseliöillä siis "eläimiä", en teknisiä sivilisaatioita.

Mielenkiintoinen ajatus ja periaatteessa mahdollinen. Jos elämä maailmankaikkeudessa on kohtalaisen yleistä, todennäköisesti myös elämä vakuumissa on mahdollinen, ja elinympäristön koosta johtuen suurimman eliöflooran omaava. Sekä lajimääräisesti että yksilömääräisesti.
Evoluutioaika elämän kehittymiseen planeetoilla ja muilla taivaankappaleilla, että avaruudessa on ollut miljoonia-miljardeja vuosia.
Jos elämää avaruudessa on kehittynyt, sillä on ollut aikaa aivan tarpeeksi luoda vaikka millaisia ekosysteemejä.

Voisi ajatella valtavia parvia avaruuden tyhjiössä "parveilevia" eliöitä, jotka liikkuisivat tähtien tai planeettojen lähiavaruudessa käyttäen ravinnoksi säteilyä ja/tai hiukkasia (esim. tähdistä ryöpsähtäviä).
Avaruudessahan ei tule vastaan kokorajoituksia, joten jotkin "eläimet" voisivat olla kilometrienkin kokoisia ja hyvin vanhoja. Näiden avaruuden "valaiden" lisäksi lajikehitys olisi mahdollisesti tuottanut myös petoja,
jotka saisivat ravintonsa näistä aurinkolaiduntajista.

Bakteerien, kasvien, eläinten ja mahdollisten muidenkin eliöiden esiintyminen olisi yhtä mahdollista. Vaikkapa tähden energiaa imeviä leviä, tuhansien tai miljoonien kuutiokilometrien alueiden peittona. Levälautoissa
olisi todennäköisesti myös leviä ravinnokseen käyttäviä olentoja. Tähtien säteily olisi todennäköisin ravinnonlähde. Myös tähdistä purkautuvat, säteilevät hiukkaset, vaikkapa vapaat elektronit olisivat mahdollisia ravintolähteitä. Elämä olisikin tästä syystä keskittynyt tähtien lähistölle. Tosin avaruus on täynnä hiukkasia myös tähtien välisessä avaruudessa. Avaruuden kaasupilvet ovat myös ehtymätön ravinnonlähde.

Viestinnän nämä avaruuden eliöt hoitaisivat eri sähkömagneettisen spektrin alueella, joten avaruuden parvet voisivat olla huikaisevan kaunista katseltavaa myös näkyvän valon alueella (mahdollisesti soidinmenot, vertaa syvän meren kalat ym.)

Saattaisi radioviestintäkin hukkua taustameluun.

Todennäköisesti luonto on pystynyt ajan saatossa kehittämään myös elimiä, jotka saavat aikaan tyhjiössä tarvittavan työntövoiman ja sujuvan liikkumisen.

Maassakin, ja varsinkin vedessä esiintyy repulsiota liikkumiseen käyttäviä eläimiä.
Myös säteilysuojauksen olisi täytynyt kehittyä vahvaksi.

Lämpökuoren ja säteilysuojan ei tarvitse olla montakaan molekyylikerrosta paksu, ajattelepa vaikka astronauttien ja kosmonauttien avaruuspukuja.
Vuosimiljoonien lajikehitys ratkaisisi parhaat suojat kylmyyttä ja säteilyä vastaan.

Olisi kiva saada vastauksia mitä mieltä olette jutustani, ja mahdollisesti faktaa miksi edellämainittu ei olisi mahdollista tai millainen elämä avaruuden tyhjiössä olisi mahdollinen, jos ei edellämainitun kaltainen.

Avaruus saattaa olla täynnä elämää, ja vain pieni osa tästä on planeettaelämää. Jos suhteutetaan avaruuden vakuumin koko planeettojen pinta-alaan, elämän todennäköisyys vakuumissa on hyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyy...vin paljon suurempi kuin planeetoilla ja muilla taivaankappaleilla.

Enpä ole tullut moista ajatelleeksikaan, kutkuttava ajatus.
Avaruudessa liikkumisen energiankulutus olisi murto-osa maanpäällisestä, tosin jarruttaminen ja pysähtyminen kuluttaisivatkin aikaan saadun energiahyödyn. Kokonaisenergian kulutus olisi samoissa lukemissa kuin
maanpäällä. Energian suuntaus, ja useammat purkausaukot mahdollistaisivat hyvinkin sutjakkaan liikkumisen. Joku mustekala olisi oiva esimerkki sopivasta liikkumistavasta.

Evoluutioaika elämän kehittymiseen planeetoilla ja muilla taivaankappaleilla, että avaruudessa on ollut miljoonia-miljardeja vuosia.
Lisäksi vakuumista puuttuu planeettaelämää tasaisin väliajoin taannuttava asteroidiriski, joka on useasti tappanut 50-90% eliölajeista ja populaatioista ja hidastanut ratkaisevasti kehitystä, jopa älyllisen sivilisaation kehitykseen tarvittavaa aikaa.

Eiköhän tuo vakuumielämän synnyn raja rajoitu universumin ikään, eli sinne 13,7 miljardin (?) vuoden seutuville.

Minimissään 10, maksimissaan noin 13,7 miljardin, riippuen universumin tarkasta iästä. Aikaa olisi ollut tarpeeksi, parhaassa tapauksessa ensi elämä vakuumissa olisi nähnyt "päivänvalonsa" jo hyvin aikaisessa vaiheessa
maailmankaikkeuden kehitystä.

Todennäköisesti kasvualustoina olisivat elämän alkuvaiheina toimineet taivaankappaleet, mutta miljoonien, ja taas miljoonien vuosien kuluttua suunnattomiksi kehittyneet populaatiot elättäisivät itsensä jo "kierrätyksellä". Ravintoketjun alapäässä olevat eliöt käyttäisivät ravintonaan säteilyä, tähdistä vapautuvia hiukkasia ja avaruuden kaasupilviä, sekä orgaanisia jätöksiä, eli ulosteita ja haaskoja. Ravintoketjun yläpäässä taas olisivat saalistavat pedot. Tälläinen ekosysteemi voisi toimia itsenäisesti myös "tyhjässä" avaruudessa. Tähtien sivutuotteena synnyttämä energia säteilynä ja hiukkasina olisi tietenkin elinehto myös tälläiselle elämälle.
Tosin riippuen tähden koosta tälläinen eloalue voi vaihdella hyvinkin paljon. Aurinkokunnassammekin tälläinen alue ulottuu Maahan, ja mahdollisesti Marsinkin ulkopuolelle.
Toisaalta myös suunnattomia energiaa tankanneita tähtienvälisiä orgaanisia "avaruusaluksiakin" saattaisi olla, jotka pystyisivät tankkaamaan suunnattomasti energiaa lyhyillä vierailuillaan aurinkokuntiin, matkatakseen taas lukemattomiksi vuosiksi tähtienvälisen avaruuden pimeyteen.

http://groups.google.fi/group/sfnet.keskustelu.avaruus/browse_thread/thr...
Suurimmalla osalla, ellei kaikilla tähdillä on omat kiertolaisensa, planeetat, näiden kuut ja muut pienemmät kappaleet (vertaa Kuiperin ja Oortin vyöhykkeet). Tähden kehittyessä sen ympärille jää aina hyvin paljon ylijäämämassaa joka kiertää tähteä, muodostaen planeetat jne.
Elämän todennäköisyys on kohtalaisen suuri, tai suuri, koska tarvittavia alkuaineita suurimmalla osalla taivaankappaleista löytyy.
Kaksoistähtijärjestelmien aurinkokunnilla elämän edellytykset ovat nykykäsityksen mukaan vähäisemmät, johtuen niiden voimakkaammista vuorovaikutuksista. Tosin tämäkään ei ole varmaa.
Elämän todennäköisyys jokaisella aurinkokunnalla on puhdasta arvailua.
Myös vakuumissa kehittynyt, tai vakuumiin evoluution myötä levinnyt elämä on aivan mahdollista.

http://groups.google.fi/group/sfnet.keskustelu.avaruus/browse_thread/thr...
Pidän elämää muualla univerumissa hyvin todennäköisenä.
Universumi luo elämää aina kuin se on mahdollista. Yksi asia josta en pidä, on se että elämä tarvitsee aina planeetan tai muun suuren taivaankappaleen kehittyäkseen.
Pidän mahdollisena ja jopa todennäköisenä että elämän biomassasta suurin osa on vakuumielämää, eli tyhjiöön sopeutunutta elämää. Tämä on keskittynyt tähtien läheisyyteen elovyöhykkeeksi. Tämä elämä kattaa levätyyppisestä tähtiä ympäröivästä lautoituksesta aina repulsioon perustuvaan liikkumiseen kykeneviin kilometriluokan 'avaruuden valaisiin', ja kaikkea tältä väliltä.
Taivaankappale-elämä on vain häviävän pieni osa universumin tähtien elovyöhykkeiden biomassasta, joka käyttää ravinnokseen lähitähden säteilyä ja hiukkasryöppyjä, sekä toisiaan.
Ei ole tarvittu kuin yksi lisääntymään kykenevä organismi joka kestää ja selviää vakuumissa, niin vuosimiljardien aikana on voinut kehittyä vaikka kuinka monimutkainen ekosysteemi tähtien elovyöhykkeelle, jossa on ravintoa säteilyn ja hiukkasvirtausten muodossa.

Jonkin 100 miljardin tähden lähistölle (keskimäärin galaksissa), jossakin 100 miljardissa galaksissa on hyvinkin voinut kehittyä elämää, joka kestää tyhjiöolosuhteet ja säteilyn. Aikaa tyhjiöevoluutiolle on saattanut olla n. 10-12 miljardia vuotta, jos ja kun universumi on 13,7 miljardia vuotta vanha. Tässä ajassa elämä saattaa evoluution myötä kehittyä millaiseksi vain, kun esimerkiksi elintila ei aseta rajoituksia
koolle, iälle tai populaation määrälle, kuten planeetan tai kuun pinnalla tapahtuu väistämättä.
Mitä suurempi populaatio, sitä suurempi evolutiivinen mahdollisuus uusien lajien kehitykselle. Avaruuden vakuumi saattaa olla lukemattomien tähtien lähistöllä täynnä elämää siinä määrin, että vastaavaa ei voi
olla yhdenkään pallon pinnalla.
Vakuumielämällä on myös suurempi mahdollisuus siirtyä uuden tähden ympärille ajan kuluessa kuin planeettaelämällä, koska yksi merkittävä este on jo ylitetty.
Toisekseen jo ihminen suunnittelee tänään "avaruuskanoja" puolitosissaan, ja muutamien satojen vuosien päästä ihminen saattaa hyvinkin kehittää lajeja, jotka jossakin määrin kestävät vakuumielämää.
Saattaa olla että jossain meitä huomattavasti edellä olevat sivilisaatiot ovat muokanneet eliöitä kestämään tyhjiöolosuhteita ja mahdollisesti laiduntavat "avaruuskarjaa" ja ovat levittäneet vakuumielämää ympärilleen, jossa se edelleen kehittyy ja on kehittynyt ehkä vuosimiljoonia.
Tavallaan on siis kaksi mahdollisuutta vakuumielämän syntyyn; Joko se on syntynyt itsenäisesti tai sitten sitä on syntynyt älyllisten sivilisaatioiden geenimuokkauksen muodossa, tai kummallakin tapaa eri
puolella universumia. Joka tapauksessa jos vakuumielämää on kehittynyt jo aikoja sitten, se saattaa olla maailmankaikkeuden yleisin elämänmuoto. Planeettojen biomassa saattaa olla näin häviävän pieni osa
koko kaikkeuden biomassasta.

Jos vakuumielämä olisi syntynyt tähden ympärille siinä vaiheessa kun planeettakunnan muodostavat kappaleet ja pöly olisivat vielä kiertäneet tähteä, materiaa olisi ollut tarpeeksi. Siinä vaiheessa kun tähtikunta
on valmiina, elämä on jo niin kehittynyttä ja järjestynyttä että se ei automaattisesti joudu planeetoille tai puhallu aurinkotuulen mukana pois. Tämä alkubiomassa saa lisää materiaa tähden puhaltamasta hiukkasvirrasta ja energiaa sm-säteilystä. Jos ekosysteemi toimii, se kierrättää materiaalin kuten maassakin. Levät-kasvit <-> pieneliöt <-> levä-kasvinsyöjät <-> petoeläimet.

Eliöiden tapauksessa liikkuminen perustunee johonkin repulsioon, esim.
kaasunpäästöön

Vierailija
Phony
Ei kai tyhjiö tuota vaikeutta saa aikaan. Painottomuus taitaa olla asia jota haet?

Mutta onhan vedessäkin aika vahva painottomuusefekti ja kalat liikkuvat sulavasti. Vakuumissa edes kitka ei olisi esteenä kiihdytyksissä.

Vierailija

Nojuu, noinkin, mutta elämä tyhjiössä on jo ajatuksena niin absurdi, etten sitä edes tosissani miettinyt. Eihän tyhjiössä ole mitään, miten siellä voisi olla elämää, eihän se sitten enää olisi tyhjiö. Se olisi vastoin tyhjiön määritelmää. Eihän tyhjässä huoneessakaan voi olla ketään.

Vierailija
Phony
Nojuu, noinkin, mutta elämä tyhjiössä on jo ajatuksena niin absurdi, etten sitä edes tosissani miettinyt. Eihän tyhjiössä ole mitään, miten siellä voisi olla elämää, eihän se sitten enää olisi tyhjiö. Se olisi vastoin tyhjiön määritelmää. Eihän tyhjässä huoneessakaan voi olla ketään.

Kyllä se viila pysyy hyvin kädessä.

Voi pilkkuraukkaa.

Vierailija

Avaruuselämän idea kaatuu siihen, että avaruudessa on mahdoton liikkua kuten kala vedessä.

Jos kuvitellaan mustekala avaruuteen, ja se mustekala ruiskauttamaan mustetta päästäkseen eteenpäin, mistä se saa sitä mustetta lisää jos seuraava pikkukivikin on 2000 kilometrin päässä?

Lisäksi painovoima pitää huolen siitä että irtaallaan killuvat kappaleet päätyvät ennen pitkää jonkun planeetan ilmakehään.

Ei tule onnistumaan. Korkeintaan bakteerielämää jollain asteroidilla, mutta ei mitään kilometrin kokoisia avaruusvalaita. Millä helvetillä ne edes liikkuvat ympäriinsä?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä23122
Liittynyt16.3.2005

Kuten Veikko jo sanoi, tyhjiössä ei voi liikkua helposti mitenkään. Se oni nimenomaan tyhjiön ominaisuus. Kalat, linnut ja lentokoneet voivat kehittää suuren työntövoiman väliaineen vastusta hyväksi käyttäen. Tyhjiössä väliaineen vastusta ei ole. Planeetan pinnalla voi tietysti edetä normaalisti, mutta ainoa tapa lentää on suihkuttaa materiaa johonkin suuntaan. Siinä taas tulee pian eteen kysymys siitä, mistä tyhjiöolento saa materiaa ja energiaa sen kiihdyttämiseen. Materiaa ei avaruudessa ole, ja energiaakin niukanlaisesti.

Vierailija

Fred Hoyle on kirjoittanut aiheesta scifi-romaanin Musta pilvi. Siitä, kun luin kirjan, on niin kauan aikaa, etten muista kuinka Hoyle oli ratkaissut liikkumisongelman.

Vierailija

Musta pilvi voi elää, mutta sillä ei voi olla aineenvaihduntaa. Ts. se ei tarvitse kertakäyttöistä materiaa elintoimintojensa katalyytiksi.

Maapallohan on tavallaan "musta pilvi" kokonaisuutena, koska kaikki mitä tällä pallolla on, pysyy tällä pallolla ja "elintoiminnot" tapahtuvat auringon energialla. Maapallolle tulee elektromagneettista säteilyä ja maapallolta poistuu elektromagneettista säteilyä - tämä virta pyörittää maapallon elintoimintoja, joita me kutsumme biosfääriksi.

Mutta maapallo ei kykene liikkumaan itsenäisesti, kuten ei kykenisi musta pilvikään menettämättä samalla omaa massaansa. Avaruudessa ollaan joko virran vietävänä, tai sitten heitellään materiaa ympäriinsä.

Tiedä sitten miten homma sujuisi jos "musta pilvi" kykenisi käyttämään säteilypainetta liikkumiseen. Mutta jos se tuottaa itse säteilypaineen, se olisi hieman sama asia kuin purjehtia veneellä puhaltelemalla purjeeseen.

Ainut eliö joka kenties kykenisi liikkumaan avaruudessa olisi järkyttävän suuri meduusamainen olio, joka kykenisi muotoilemaan kehostansa purjeen ja siten liikkumaan tähtien säteilypaineen avulla.

Ongelmaksi muodostuu se, ettei sama homma toimi pienoiskoossa, joten avaruusmedusan olisi periaatteessa täytynyt syntyä sellaiseksi jotta se olisi voinut kehittyä suoraan avaruudessa.

Kaukaa haettu mahdollisuus olisi vaikkapa planeetan pinnalla kehittyneen älykkään sivilisaation tarkoitukseen luoma orgaaninen alus, joka olisi aikojen saatossa alkanut elää omaa elämäänsä. Siellä se sitten siivilöisi avaruuden pölyä ja rakentelisi siitä itselleen jälkeläisiä.

Mutta oletuksena idea on päinvastainen aikaisemmin esitettyyn. Elämän on kehityttävä ensin planeetan pinnalla, että se voisi mitenkään järkevästi siirtyä avaruuteen. Eliö tarvitsisi pirusti älyä, että se kykenisi ensinnäkin laskemaan omat lentoratansa ja välttämään törmäykset planeettojen ja isompien kivenjärkäleiden kanssa.

Maapallolle sovellettuna kyse olisi siis eliöstä, joka elää ilmakehässä pelkällä tuulella.

Vierailija
Veikko
Avaruuselämän idea kaatuu siihen, että avaruudessa on mahdoton liikkua kuten kala vedessä.

Jos kuvitellaan mustekala avaruuteen, ja se mustekala ruiskauttamaan mustetta päästäkseen eteenpäin, mistä se saa sitä mustetta lisää jos seuraava pikkukivikin on 2000 kilometrin päässä?

Lisäksi painovoima pitää huolen siitä että irtaallaan killuvat kappaleet päätyvät ennen pitkää jonkun planeetan ilmakehään.

Ei tule onnistumaan. Korkeintaan bakteerielämää jollain asteroidilla, mutta ei mitään kilometrin kokoisia avaruusvalaita. Millä helvetillä ne edes liikkuvat ympäriinsä?




Neutroni
Kuten Veikko jo sanoi, tyhjiössä ei voi liikkua helposti mitenkään. Se oni nimenomaan tyhjiön ominaisuus. Kalat, linnut ja lentokoneet voivat kehittää suuren työntövoiman väliaineen vastusta hyväksi käyttäen. Tyhjiössä väliaineen vastusta ei ole. Planeetan pinnalla voi tietysti edetä normaalisti, mutta ainoa tapa lentää on suihkuttaa materiaa johonkin suuntaan. Siinä taas tulee pian eteen kysymys siitä, mistä tyhjiöolento saa materiaa ja energiaa sen kiihdyttämiseen. Materiaa ei avaruudessa ole, ja energiaakin niukanlaisesti.

Työntövoima saadaan kaasunpäästöstä eli kansanomaisemmin sanottuna pieremisestä.
Kun sulkijalihaksia on useampia tai sitten ne ovat suunnattivassa, liikkuminen ja suunnanmuutokset onnistuvat.
Mistäkö sitten pierittävää? No tämän ratkaisee se että toiset nauttivat liikkujien pierupäästöjä. Toisekseen kaasuja saadaan myös ruuansulatuksen kautta syömällä toisia pierijöitä.

Eli vakuumielämän kerrätys toimii toisten päästämän kaasun hyväksikäytöllä ja/tai syömällä petona näitä kaasunpäästäjiä.
Lisäksi mahdollinen kasveja/levää vastaava fotosynteesiin kykenevä vakuumielämä voi elää käyttämällä tähden säteilyä energialähteenään.
Tähdet myös sylkevät valtavasti massahiukkasia avaruuteen.

Jos elämä syntyy aurinkokunnan kehityksen yhteydessä, pikkukappaleita ensimmäisiksi elämän turvapaikaksi löytyy, samalla löytyy myös massaa joka voidaan muuttaa biomassaksi.
Toisekseen tähtien ympäri kiertävistä planeetoista osalla saattaa olla Saturnuksen kaltainen vyö tai tähden elokehän sisällä saattaa olla asteroidivyöhyke jossa pikkumurikoita löytyy planeettakunnan kehityksen jälkeenkin. Planeetoille ei ajauduta koska liikkumiseen tarvittava työntövoima löytyy. Muutokset magneettikenttäaistissa taas varoittavat ajoissa planeettojen ratojen mahdollisesti sivutessa eloaluetta.

Aurinkotuulen puhaltaessa kuolleita ja toimintakykynsä menettäneitä eliöitä kauemmas eloalueen reunoille, niihin on saattanut kehittyä omat raadonsyöjänsä, joita voi olla mikrobeista suuriin eläimiin. Näitä taas syövät mahdollisesti suuret petoeläimet, jotka tuovat massaa takaisin muualle eloalueelle. Myös suuret raadonsyöjät voivat synnyttää ja kasvaa elokehän reuna-alueilla ja tuoda biomassaa takaisin muualle elokehälle vaelluksillaan täysikokoisina/ikäisinä.

Tähteä lähimmällä olevalla ehokehän alueella "vakuumilevät" imevät tähden sm-säteilyä fotosynteesillä ja tätä levää syövät pienet eliöt. Pieneliöitä taas syövät avaruuden laiduntajat pienikokoisista aina "vakuumivalaisiin asti". Näitä taas syövät avaruuden pedot "vakuumihait". Eloalueen laidalle aurinkotuulen puhaltamaa biomassaa hyödyntämään taas kehittyy eri kokoisia raadonsyöjiä, jotka ajan kuluessa siirtyvät takaisin eloalueen etuosiin, palauttaen biomassaa.

MaKo71
Seuraa 
Viestejä1415
Liittynyt15.11.2006

Tuohon tyhjiöelämään en osaa ottaa kantaa, mutta siihen avaruuspukuasiaan. Ihmisen liikkuminen avaruudessa avaruuspuvussa on kömpelöä lähinnä sen takia, että avaruuspuku on sisäisen paineen takia jäykkä. Koska siis ulkopuolella ei ole painetta eikä ihminen selviä täysin paineettomassa tilassa, niin puvut on paineistettu.

Pukuja on parannettu vuosien saatossa. Lisäksi pukujen paine pidetään pienenä sillä tavalla, että avaruuskävelyllä oleva ihminen hengittää puhdasta happea(*). Toisekseen avaruuskävelylle valmistaudutaan sillä tavalla, että edellinen "yö" nukutaan ilmalukossa, jossa painetta asteittain vähennetään tulevaa tehtävää varten.

EDIT: (*) Ennen muinoin näissä pikkualuksissa (Mercury, Gemini ja venäläisten vastaavat) hengitettiin puhdasta happea pienessä paineessa, mutta palovaaran ja muiden syiden takia esim. MIR:ssä ja ISS:llä hengitetään lähes tavallista ilmaa (typpeä ja happea normaalipaineessa).

Nuo tiedot ISS:n avaruuskävelyistä muistin varassa ja Wikipediasta.

EDIT: Sukkulan (ja muiden avaruusaluksien) hitaat liikkeet telakointivaiheessa johtuvat siitä, että suhteellista nopeutta vähennetään asteittain. Kukaan ei oikein halua ottaa sitä riskiä, että jätetään jarrutukset viime tinkaan ja törmätään asemaan... Lisäksi ripeät liikkeet tarvitsevat enemmän ajoainetta kuin hitaat ja muutenkin avaruusaluksilla on ihan riittävästi aikaa, vaikkei mitään supernopeita telakointeja suoritetakaan.

Vierailija

Liikkumisesta avaruudessa: Kappaleilla on yhä kineettinen energiansa, ilman vastusta.

Eliöistä avaruudessa: Auringon puolella on kuuma ja varjon puolella lämpötilan nollapiste.
Nesteet kiehuvat pois jo tyhjön vuoksi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat