Historiakilpailu 2: MIKÄ VUOSI?

Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005

Mikä vuosi? -historiakilpailun toinen osa. Kilpailijoiden tehtävänä on

1.tunnistaa kysytty vuosi (EDIT: vuosi on jo arvattu, se on - maalaa teksti: 1921)
2.keksiä kunkin vihjeen yhteys kyseiseen vuoteen.

Varalinkki, jos tuo kuva ei näy:
Varalinkki, jos tuo kuva ei näy

Arvatut vihjeet - kaikki on jo arvattu eli kisa on päättynyt (maalaa teksti):
Atomi kuvaa valosähköistä ilmiötä, jonka selittämisestä Einstein sai Nobelin v. 1921.
Keskellä kuvaa on liitutaulu. Vuonna 1921 Suomessa säädettiin yleinen oppivelvollisuus.
Kuvassa on Kansainvälisen terveysjärjestön (WHO) logo ja Tommy Hilfigerin tuotemerkki. Kumpikaan näistä ei erikseen liity vuoteen 1921, mutta kun ne yhdistää, saadaan The Who -yhtyeen levy Tommy, jolla on kappale nimeltä 1921.
Taustalla seisova hahmo on Billy The Kid, amerikkalainen pyssysankari Villin Lännen ajoilta. Hän kuoli kauan ennen vuotta 1921. Vaihdoin hänen kenkänsä Charlie Chaplinin kulkurihahmon kenkiin ja sijoitin Chaplinin knallin hänen jalkojensa juureen. Tästä tulee yhteys vuoden 1921 mykkäfilmin klassikkoon The Kid, joka oli Chaplinin ensimmäinen pitkä elokuva.
Lentokonevalmistaja Douglas Aircraft Company perustettiin vuonna 1921. Kuvan oikeassa yläkulmassa on yksi Douglasin käyttämistä tunnuksista.
Oranssin postimerkin kuvaama mies on kuubalainen José Raúl Capablanca, joka otti haltuunsa shakin maailmanmestaruuden vuonna 1921 ja nousi maan kansallissankariksi. Tämä postimerkki juhlistaa tuon ottelun 30-vuotispäivää.
Oikean alakulman kolme kuvaa viittaavat yhdessä vuonna 1921 kuolleeseen säveltäjä Camille Saint-Saënsiin. Kuvissa on Simson ja Delilah, eläinten karnevaali sekä danse macabre. Samannimiset teokset kuuluivat Saint-Saensin kuuluisimpiin sävellyksiin.
Kolme valkoista pallukkaa kuvaavat tähtiä. Kun ne yhdistää kuvan keskustan liitutaulun muotoon, saadaan tähtikuvio Ursa majorin näkyvin osa Otava. Tästä kuviosta nimensä saanut Suomen tähtieteellinen yhdistys Ursa perustettiin vuonna 1921.
Pilapiirros on Neuvostoliitosta 1920-luvulta. Vuonna 1921 Lenin otti maassa käyttöön NEP-nimellä tunnetun uuden talouspolitiikan, johon piirros viittaa.
Kuvassa liihotteleva rauhankyyhky pitää nokassaan Irlannin apilaa (Shamrock) ja Englannin ruusua (English rose), näihin maihin usein yhdistettäviä tunnuksia. Vuonna 1921 Britannian ja Irlannin välillä solmittiin rauha ja pian sen jälkeen Irlanti itsenäistyi.
Kuvassa oikealla oleva intialainen elokuvaohjaaja Satyajit Ray syntyi vuonna 1921. Intia on maailman suurin elokuvien tuottajamaa, ja Ray mainitaan intialaisten ohjaajien listoilla yleensä ensimmäisenä. Hän voitti elämäntyö-Oscarin vuonna 1992.
Kuvan punainen ääriviiva kuvaa Mongolivaltakuntaa laajimmillaan Tsingis-kaanin aikaan 1200-1300 -luvuilla. Se oli kaikkien aikojen laajin yhtenäinen valtakunta. Nyky-Mongolia itsenäistyi vuonna 1921, siitä yhteys.
Mustapartainen mies on tunnetun pakinoitsija Ollin tunnetuimpia hahmoja (kuvassa oleva tekopartainen mies ei tosin liity Olliin mitenkään). Ensimmäisen kerran Mustapartainen mies esiintyi Ollin kirjassa MUSTAPARTAINEN MIES HERÄTTÄÄ PAHENNUSTA vuonna 1921.
Kuvan keskellä oleva luku 1840,2 on juoksijalegenda Paavo Nurmen vuonna 1921 Tukholmassa kymmenellä kilometrillä juoksema ensimmäinen maailmanennätyksensä. Minuutteina tuo aika on 30.40,2
Kuvan taustalla on suuri numero 5. Vuonna 1921 Chanel kehitti hajuveden nimeltä Chanel no 5, jota pidetään yhä maailman kuuluisimpana hajuvetenä.
Kuvan kaksi piirroshahmoa vasemmassa yläkulmassa ovat ihmistyypit ekstrovertti ja introvertti eli ulospäinkääntynyt ja sisäänpäinkääntynyt. Nämä käsitteet otti käyttöön Carl Gustav Jung vuonna 1921 julkaistussa merkkiteoksessaan Psykologiset tyypit.

Kuvamontaasin osat liittyvät tavalla tai toisella, suoraan tai epäsuorasti, kysyttyyn vuoteen. Jotkin osat ovat itsenäisiä; jotkin osat liittyvät toisiinsa ja muodostavat yhteisen vihjeen.

Tämänkertaisessa kuvassa on 16 vihjettä.

Kilpailun säännöt:

Hyväksyttyyn vuoden arvaukseen täytyy sisältyä oikea vuosiluku ja vähintään yksi oikein tunnistettu vihje. Kun arvaat vuotta, käytä sanan "vastaus" tai "vastaan" jotain muotoa tai lihavoi vuosiluku, jotta erotan oikeat vastaukset spekuloinneista. Max. kaksi yritystä oikeasta vuodesta per vastaaja. Muokattu viesti (jossa lukee Viimeinen muokkaaja...) lasketaan vääräksi vastaukseksi.

Oikean vuoden korrekteine perusteluineen ensimmäisenä mainitseva saa ison pöllömerkin (ks. alh.). Pöllöhän on viisauden symboli.

Kun oikea vuosi on löydetty, alkaa osien arvailu. Kunkin vihjeen tunnistamisesta ja yhteyden keksimisestä saa pienen pöllömerkin. Vihjeitä saa arvailla vaikka kuinka monta kertaa, eikä vastauksia tarvi erityisesti korostaa. Mutta tuomari huomioi vain kunkin vastaajan viimeisimmän vastauksen kustakin vihjeestä tarkistaessaan ketjun. Vihjeitä voi alkaa arvailla jo ennenkuin kukaan on virallisesti voittanut vuosiarvauskisan.

Jonkin ratkaisun kannalta merkittävän läpimurron tekijä voi saada munamerkin.

Palkintomerkit:

Tuomari seuraa ketjua ja reagoi oikeisiin vastauksiin, mutta ei aina ihan heti.

Vain muokkaamattomat viestit hyväksytään, eli viestin alareunassa ei saa olla "Viimeinen muokkaaja..." -tekstiä kun tuomari lukee sen. Vain rekisteröityneiden käyttäjien viestit huomioidaan.

Webbihakuja saa tehdä vapaasti ja kilauttaa kaverillekin.

Tarkemmat säännöt ja pistetilanne ovat täällä:
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtop ... highlight=

Onnea matkaan!

Sivut

Kommentit (291)

Vierailija
Ding Ding
Mikä vuosi? -historiakilpailun toinen osa. Kilpailijoiden tehtävänä on

1.tunnistaa kysytty vuosi

1923, compton ilmiö..

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005

Kilpailijoiden kannattaa myös lukea säännöt läpi ensin ennenkuin antaa vastauksia.

Kun arvaatte vuotta, lihavoikaa vuosiluku ja antakaa yksi oikea peruste arvaukselle.

Ei vielä oikeita vastauksia.

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005

Ei vielä hyväksyttyjä vastauksia, johon kuuluu oikea vuosi ja oikein ymmärretty vihje.

Coach, Beeta, geena, tiäremiäs, yksi vastaus käytetty vuodesta, yksi kullakin jäljellä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat