Kannustetaan

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kuinka voi kannusta ja tukea toista löytämään oman elämänsä (elämäntilanteensa) totuuden?

Mitä muita keinoja on kuin kuunnella toista ja seistä rinnalla ja pysyä siinä, tapahtuipa mitä tahansa?

Mitä ystävyys "maksaa"?

Täytyykö vain lapsia ja nuoria kannustaa ja tukea vai onko tämäkään mikään ikäkysymys?

Minun on helppo kuvitella, että jos ystävä kertoo lähtevänsä esim. palkkasoturiksi jonnekin, niin toki avittaisin häntä hänen pyrkimyksissään, vaikken itse ollenkaan pidä ajatusta sotimisesta hyvänä.

Sivut

Kommentit (51)

Vierailija

Muotoilisin kysymyksesi uudelleen seuraavasti :

Kuinka voi kannustaa ihmistä avaamaan tilaa itsessään. Avaamaan tilaa - nähdäkseen enemmän, enemmän hyvää sisällään/ympärillään.

Hyvä on tilaa, olemista, sitä, että antaa sen olla, mikä on. Oleminen on näkemistä. Näkeminen on tietoa, toimintaa.

Vierailija
qaz
Kuinka voi kannusta ja tukea toista löytämään oman elämänsä (elämäntilanteensa) totuuden?

Mitä muita keinoja on kuin kuunnella toista ja seistä rinnalla ja pysyä siinä, tapahtuipa mitä tahansa?

Mitä ystävyys "maksaa"?

Täytyykö vain lapsia ja nuoria kannustaa ja tukea vai onko tämäkään mikään ikäkysymys?

Minun on helppo kuvitella, että jos ystävä kertoo lähtevänsä esim. palkkasoturiksi jonnekin, niin toki avittaisin häntä hänen pyrkimyksissään, vaikken itse ollenkaan pidä ajatusta sotimisesta hyvänä.

Kaiken ikäiset tarvitsevat aika-ajoin tukea ja kannustusta. Jopa minäkin. Sitä on vain jostain syystä todella hankala joskus pyytää. Valmis olen aina antamaan. Tässä tasapainotilassa tulisi minun suhtautumistani kehittää. Menneisyys kummittelee tuosta yhä lävitse.

Muistin tästä kannustamisesta erään vast'ikään tapahtuneen tilanteeni. Ainoa neuvo mitä sain, oli moneen kertaan lausuttu; sä teet mikä susta oikeimmalta tuntuu. Tämä oli todella tuskastuttavaa. Olisin toivonut ystäviltäni keskusteluapua tähän päätökseen liittyvistä taustoista. Pohtien sekä puolesta, että vastaan. Nyt tuntui että minut jätettiin uuden asian kanssa yksin päättämään. Joskus olisi mukava kuulla sen auttavan puolen näkemyksiä. Ei siis sillä että hän sanoisi mikä olisi parasta, vaan vaikka kertoisi esimerkin omasta elämästään, päätöksestään, ja analysoisi mikä siihen päätökseen johti, ja mitä se päätös sai aikaan. Sekä hyvät että huonot puolet. Eli siis voisin itse saada lisäkokemusta toisen kokemuksesta, ja käyttää sitä yhtenä vaikuttavana elementtinä omassa päätöksessäni.

Tällaisessa tulee tosin tarkoin varoa ylittämästä sitä rajaa, mikä menee neuvomisen ja päätöksen välineiden antamisen välillä. Monesti ihminen sortuu siihen että luulee itse tietävänsä asian paremmin kuin toinen. Pitää kuitenkin muistaa että jokainen meistä on erilainen ja erillinen persoona, vaikka vanhuutta kohden samansuuntaisiin johtopäätöksiin hyvästä elämästä moni päätyykin. Mutta se polku sinne jokaisella on erilainen, ja sillä matkalla tulee toista kannustaa.

Toinen tärkeä; älä tuomitse. Sinulla on monesti omat arvosi, mutta taustojen, sekä historian että psykologisen, vuoksi osapuolet ovat eri vaiheissa arvo/itsetunto/jne-kehitystään. Myös erilaisia kulttuurilähtökohtia tulee ymmärtää, maailmamme voivat olla perustettu töysin erilaisille arvopilareille. Lähesty ystävääsi samalla tasolla/sektorilla kuin hän on. Niiden ongelmien tasolla jotka ovat hänelle konkreettisia. Jos itse olet kokeneempi, voivat neuvosi jäädä ymmärtämättä, jos kerrot niitä kuin ihmiselle, jolla on erilainen elämänkokemus kuin sinulla.

Ystävyyden hinta, hmm. Sanavalinta lienee melko ongelmainen. Onko ystävyydellä hintaa? vai onko se vaihtokauppa? Itse saan ystäviltä yhtä paljon kuin annan. Jos epätasapainotila vallitsee, sen kyllä huomaa. Anakin se antajapuoli. Ehkä ystävyyden hinta on se, että täytyy välittää toisesta niin paljon että on valmis tukemaan vaikeinakin aikoina. Muutoin ystävyyssuhde voi olla kieroitunut, halutaan vaan hauskuutta ja mielihyvää toiselta, mutta vaikeiden hetkien tullessa koetaan olo vaivautuneeksi. Ystävä on sellainen johon luotetaan ja jota rakastetaan.

Vierailija
qaz
Kuinka voi kannusta ja tukea toista löytämään oman elämänsä (elämäntilanteensa) totuuden?

Mitä muita keinoja on kuin kuunnella toista ja seistä rinnalla ja pysyä siinä, tapahtuipa mitä tahansa?

Totuus täytyy jokaisen löytää itse. Omien mielihalujen ja toiveiden toteuttamisen kautta ihminen pääsee eteenpäin. Jokainen löytää oman totuutensa. Se mikä on totta toiselle ei ole ehkä sinulle tai minulle. Elämme kaikki samassa maailmassa, ts. ympäristö ja kulttuuri määrittää oikeana pitämämme asiat.

Kuuntelun taito on kadehdittava taito. Toisen ihmisen lähettämä sanoma tulkitaan omien ajatusrakennelmien mukaisesti, ts. omat käsitykset muokkaavat sanoman ymmärrettäväksi. Omien käsitysten ja toisen kertoman "totuuden" kohtaamisessa syntyy usein ristiriitoja, kuten palkkasoturi esimerkkisi. Omien käsitysten ja toisten käsitysten välille syntyy ristiriitoja. Kuinka tästä voi muovautua vain yksi totuus? Kuten ensimmäinen lauseeni kertoi, jokaisen on löydettävä totuus itse.

Sen mitä itse pidämme oikeana olemme halukkaita kertomaan myös toisille. Miksi haluamme kuitenkin kannustaa toista, vaikka hänen käsityksensä ovat ristiriidassa omien käsitystemme kanssa? Ehkä ihminen vain pyrkii miellyttämään toista ihmistä...

Ihmiset kiintyvät toisiinsa, tällöin myös kielteiset asiat nähdään positiivisessa valossa.

Kannustamme lapsiamme niihin tekoihin, jotka näemme tärkeinä. Jos lapsi haluaisi jostain kumman syystä aloittaa tietokonevirusten tekemisen ja niiden levittämisen Internetissä, niin voisimmeko tällöin kannustaa häntä jatkamaan valitsemallaan polulla? Ei, näemme ristiriidan oman totuutemme ja lapsen valitseman teon välillä. Tällöin emme halua kannustaa häntä, vaan ohjata kehittävimpien toimien pariin.

-----------

"Oliko tää ihan sontaa vai herättikö ajatuksia?"

Vierailija
Katja.
qaz

Olemme vain eri elämäntilanteissa ja mm:ssa siksi emme välttämättä havaitse, ettei todellisuudessa ole olemassa mitään eroja ihmisten kesken. Esim. eihän lapsen ja vanhan ihmisen elämäntilanne ole kaikilta osin sama (ja kuitenkin siis on) .. silti inhimilliset tarpeet eivät kysy ikää..

Tuo on tärkeää! kannustetaan muita löytämään totuutensa.




Ja olen samaa mieltä tuosta totuudesta ja elämäntilanteista. Joskus toisaalla olen kirjoittanut että jokainen on omassa vaiheessa ymmärtämisen polkuaan ja siksi kaikkien vaiheita ja totuuksia on kunnioitettava.

Lainasin tämän edeltävän toisesta ketjusta, ettei tule sitä jatkettua ohi otsikon.

Tässä kotitöiden keskellä tuli vastaan eräs rakas musiikkiraita joka osuu tähän pohdintaan. Kyseinen raita on jostain syystä nostanut ihon kananlihalle aina ensi kuulemasta saakka.

Olen sitä mieltä, että jokaisen on käytävä elämässä erilaisia vaiheita läpi, ja jokainen vaihe on arvokas ihmisenä kasvamisen kannalta, jos siis ymmärtää niistä kasvaa. Jokainen meistä elää omaa vaihettaan, omaa aikaansa elämässään. Elämään kuuluu niin tuska ja onni, kuin viha ja rakkauskin.

Sanat:

There's a time for us to let go
There's a time for holding on
A time to speak, a time to listen
There's a time for us to grow

There's a time for laying low down
There's a time for getting high
A time for peace, a time for fighting
A time to live, a time to die

A time to scream, a time for silence
A time for truth against the lie
A time for faith, a time for science
There's a time for us to shine

There's a time for misbelieving
There's a time to understand
A time for hurt, a time for healing
A time to run, and make a stand

This is the time
Of our lives...

Paul Van Dyk - Time Of Our Lives.

Vierailija
Katja.
Muistin tästä kannustamisesta erään vast'ikään tapahtuneen tilanteeni. Ainoa neuvo mitä sain, oli moneen kertaan lausuttu; sä teet mikä susta oikeimmalta tuntuu. Tämä oli todella tuskastuttavaa. Olisin toivonut ystäviltäni keskusteluapua tähän päätökseen liittyvistä taustoista. Pohtien sekä puolesta, että vastaan. Nyt tuntui että minut jätettiin uuden asian kanssa yksin päättämään. Joskus olisi mukava kuulla sen auttavan puolen näkemyksiä. Ei siis sillä että hän sanoisi mikä olisi parasta, vaan vaikka kertoisi esimerkin omasta elämästään, päätöksestään, ja analysoisi mikä siihen päätökseen johti, ja mitä se päätös sai aikaan. Sekä hyvät että huonot puolet. Eli siis voisin itse saada lisäkokemusta toisen kokemuksesta, ja käyttää sitä yhtenä vaikuttavana elementtinä omassa päätöksessäni.

Sanos muuta, tuollainen on tuskastuttavaa, kun jätetään yksin.

Ystävyys on kuin firma, sitä pitää hoitaa. Ystävyyden hinta on aika, ellei anna aikaansa eli mielenkiintoaan ystävänsä elämäntilanteiden pohtimiseen ei - ystävyys - kukoista.

Joskus ystävyys maksaa myös puhdasta rahaa, jos toinen tarvii ja on mistä antaa, ystävä antaa.

Paljon on tässäkin maassa hoitamattomia yrityksiä.

Vierailija
Jussi Ry
Muotoilisin kysymyksesi uudelleen seuraavasti :

Kuinka voi kannustaa ihmistä avaamaan tilaa itsessään. Avaamaan tilaa - nähdäkseen enemmän, enemmän hyvää sisällään/ympärillään.

Hyvä on tilaa, olemista, sitä, että antaa sen olla, mikä on. Oleminen on näkemistä. Näkeminen on tietoa, toimintaa.

Hyvin muotoiltu, mutta kerro käytännössä eli anna jokin esimerkki, miten tila avataan.

Vierailija
Katja.
Toinen tärkeä; älä tuomitse. Sinulla on monesti omat arvosi, mutta taustojen, sekä historian että psykologisen, vuoksi osapuolet ovat eri vaiheissa arvo/itsetunto/jne-kehitystään. Myös erilaisia kulttuurilähtökohtia tulee ymmärtää, maailmamme voivat olla perustettu töysin erilaisille arvopilareille. Lähesty ystävääsi samalla tasolla/sektorilla kuin hän on. Niiden ongelmien tasolla jotka ovat hänelle konkreettisia. Jos itse olet kokeneempi, voivat neuvosi jäädä ymmärtämättä, jos kerrot niitä kuin ihmiselle, jolla on erilainen elämänkokemus kuin sinulla.

Tuo on äärettömän tärkeää. Antaa toisen olla mikä on. Jos toinen on esim. luisumassa juopotteluun, on hyvä tuoda vihansa esiin, sitä millään tavalla peittelemättä. Vihan ilmisemisessa on tärkeää pysyä omissa nahoissaan eli kertoa siitä, miltä itsestä tuntuu, eikä suinkaan alkaa epävihaa eli kaunaisia ajatuksiaan syytämään toisen päälle..

Puhdas viha voi "herättää" toisen tai sitten ei. Jos ei, niin sitten ei voi muuta kuin antaa toisen olla.

Ellei ystävälleen näytä vihaansa ei myöskään ystäväänsä rakasta.

Vierailija

Olen samaa mieltä asiasta PieniKarhun kanssa siitä että jokaisen on löydettävä oma "totuutensa".

Ja mikä on"totuus"? Sana "totuus", voi itse kukin käsittää omalla tavallaan. Jokaisella meillä taitaa olla omat "totuudet". Usein sana totuus yhdistetään uskomus asioihin, uskontoihin. Mutta monilla on niitä "totuuksia" muutenkin.

On aivan turhaa alkaa "kannustamaan" ketään, jos ei se toinen pyydä kannustusta tai apua. Tietenkin voi kysyä tarvitseeko toinen jotain apua, mutta yleensä se toinen voi loukkaantua kun hänen reviirilleen tullaan omin lupineen.

Lapset nyt on hieman eri asia, heitä on helpompi kannustaa kaikessa, koska lapset on luonnollisia. He ei vielä ole oppineet teeskentelemään. Lapsilta voi myös saaada rehellisiä vastauksia, mitä aikuisilta ei voi saada.

Eikös sana "totuus" tarkoita : något som är sant, verklighet, siis jotain joka on totta, todellista????

EDIT:
Unohtui ystävyys. Ystävyys tarkoittaa myös sitä että ollaan ystäviä takaisin, siis molemmin puolista ystävyyttä. Sitä ei saa unohtaa. Yksipuolinen ystävyys tahtoo aina lopulta kuihtua olemattomiin.

Vierailija
PieniKarhu
qaz
Kuinka voi kannusta ja tukea toista löytämään oman elämänsä (elämäntilanteensa) totuuden?

Mitä muita keinoja on kuin kuunnella toista ja seistä rinnalla ja pysyä siinä, tapahtuipa mitä tahansa?




Totuus täytyy jokaisen löytää itse. Omien mielihalujen ja toiveiden toteuttamisen kautta ihminen pääsee eteenpäin. Jokainen löytää oman totuutensa. Se mikä on totta toiselle ei ole ehkä sinulle tai minulle. Elämme kaikki samassa maailmassa, ts. ympäristö ja kulttuuri määrittää oikeana pitämämme asiat.

Kuuntelun taito on kadehdittava taito. Toisen ihmisen lähettämä sanoma tulkitaan omien ajatusrakennelmien mukaisesti, ts. omat käsitykset muokkaavat sanoman ymmärrettäväksi. Omien käsitysten ja toisen kertoman "totuuden" kohtaamisessa syntyy usein ristiriitoja, kuten palkkasoturi esimerkkisi. Omien käsitysten ja toisten käsitysten välille syntyy ristiriitoja. Kuinka tästä voi muovautua vain yksi totuus? Kuten ensimmäinen lauseeni kertoi, jokaisen on löydettävä totuus itse.

Sen mitä itse pidämme oikeana olemme halukkaita kertomaan myös toisille. Miksi haluamme kuitenkin kannustaa toista, vaikka hänen käsityksensä ovat ristiriidassa omien käsitystemme kanssa? Ehkä ihminen vain pyrkii miellyttämään toista ihmistä...

Ihmiset kiintyvät toisiinsa, tällöin myös kielteiset asiat nähdään positiivisessa valossa.

Kannustamme lapsiamme niihin tekoihin, jotka näemme tärkeinä. Jos lapsi haluaisi jostain kumman syystä aloittaa tietokonevirusten tekemisen ja niiden levittämisen Internetissä, niin voisimmeko tällöin kannustaa häntä jatkamaan valitsemallaan polulla? Ei, näemme ristiriidan oman totuutemme ja lapsen valitseman teon välillä. Tällöin emme halua kannustaa häntä, vaan ohjata kehittävimpien toimien pariin.

-----------

"Oliko tää ihan sontaa vai herättikö ajatuksia?"

Kuuntelemisen taito, sen suuressa puutteessa taitaa koko ihmiskunta elää.

Palkkasoturi ja virusten teko on eria asia

Lasta ei voi kannustaa tekemään viruksia, mutta lastakin voi "kannustaa" teoriassa eli ajatuksen tasolla ja se on sitä, että antaa lapselleen aikaa ja pohtii hänen kanssaan mitä seurauksia lapselle saattaa tulla, jos hän viruksia tekee.. Ajatuksen tasolla voimme antaa luvan kokeilla ihan mitä tahansa, sitä kautta tulemme antaneeksi lapsellemme aikaa (rakkaus) eli tärkeintä mitä olemassa on.

Eihän kukaan todellisuudessa voi estää lastaan tai ketään muutakaan lähtemästä ns. huonoille teille .. mutta me voimme olla kyseenalaistamassa kaikkea, mikä elämään liittyy.

Jos kannustaisin ystävääni saamaan sen minkä hän kertoo hänelle olevan tärkeää, en kokisi sitä miellyttämisenä, vaan ystävän tukemisena. Ystävä antaa toisen olla se mikä hän kulloinkin on.

Vierailija
On aivan turhaa alkaa "kannustamaan" ketään, jos ei se toinen pyydä kannustusta tai apua. Tietenkin voi kysyä tarvitseeko toinen jotain apua, mutta yleensä se toinen voi loukkaantua kun hänen reviirilleen tullaan omin lupineen.

Lapset nyt on hieman eri asia, heitä on helpompi kannustaa kaikessa, koska lapset on luonnollisia. He ei vielä ole oppineet teeskentelemään. Lapsilta voi myös saaada rehellisiä vastauksia, mitä aikuisilta ei voi saada.

Tulee kannustettua ja tuettua pyytämättäkin, ihan spontaanisesti ja ei nuo ole mielestäni mitkään ikäkysymykset. Vauva tai vanhus .. ihmisii molemmat.

Vierailija
qaz

Jos kannustaisin ystävääni saamaan sen minkä hän kertoo hänelle olevan tärkeää, en kokisi sitä miellyttämisenä, vaan ystävän tukemisena. Ystävä antaa toisen olla se mikä hän kulloinkin on.

Juuri näin. Ehditkin vastata tuohon ennen minua. Ja että myös hyväksyminen on kannustamista. Ei yritä muotittaa toista omien näkemystensä mukaan, vaan antaa hänen olla sellainen kuin on. Ja osoittaa välittävänsä hänestä juuri sellaisena.

Ymmärtää pitää vaikkei aina hyväksyisikään. Jokaisella on syynsä toimintaansa. Esimerkkinä tuo palkkasoturius.

Ja pitää myös puhua omista tunteistaan ystävälle. Tuo alkoholismijuttusi siitä esimerkkinä. Itse olen saanut läheisen lopettamaan juomisen kun monen vuoden tuskastelun ja piilossavihaamisen jälkeen kyllästyin siihen että joudun toisesta kärsimään, ja toin vihani esille. Olin vihainen, ja annoin sen hyökyä ylitseni kunnes tunne laantui pois. Se oli puhdistavaa, ja sai hyvää aikaan. Silloin opin etten enää kätke tunteitani, vaan elän niiden aalloissa keikkuen. Siten pysyn aina pinnalla, enkä ankkuroidu mihinkään tai keneenkään.

Vierailija
Katja.
Juuri näin. Ehditkin vastata tuohon ennen minua. Ja että myös hyväksyminen on kannustamista. Ei yritä muotittaa toista omien näkemystensä mukaan, vaan antaa hänen olla sellainen kuin on. Ja osoittaa välittävänsä hänestä juuri sellaisena.

Ymmärtää pitää vaikkei aina hyväksyisikään. Jokaisella on syynsä toimintaansa. Esimerkkinä tuo palkkasoturius.

Ja pitää myös puhua omista tunteistaan ystävälle. Tuo alkoholismijuttusi siitä esimerkkinä. Itse olen saanut läheisen lopettamaan juomisen kun monen vuoden tuskastelun ja piilossavihaamisen jälkeen kyllästyin siihen että joudun toisesta kärsimään, ja toin vihani esille. Olin vihainen, ja annoin sen hyökyä ylitseni kunnes tunne laantui pois. Se oli puhdistavaa, ja sai hyvää aikaan. Silloin opin etten enää kätke tunteitani, vaan elän niiden aalloissa keikkuen. Siten pysyn aina pinnalla, enkä ankkuroidu mihinkään tai keneenkään.

Ehdin joo, kun aihe mielenkiintoinen. Totta, ei pidä muotittaa toista. Eikä tule suostua mihinkään lokerointiin. Ystävät tunnistaa juuri siitä, etteivät he luokittele, siis tuomitse toista. Ja totta tuokin, jokaisella on syynsä toimintaansa.

Kyllä, noinhan se menee, että vihan (rakkaus) näyttäminen avoimesti voi saada aikaan sen, että toinen esim. lopettaa juopottelun..

Rakkaus ilman vihansa näyttämistä ei ole rakkautta lainkaan, vaan vain sen kaltaista.. se on katinkultaa. Kyllä, viha nimenomaan puhdistaa. Ja kauna yms. likaa ihmissuhteita.

Joo, mihinkään tai kehenkään ei tarvitse ankkuroitua. Tunteensa .. tai siis olotilansa näyttäminen sellaisena kuin se kulloinkin on on parasta mitä ihmissuhteissa olla vain voi.

Piti lisäämäni tuohon raha pointtin vielä se, että vaikkei itsellä olisi, ja ystävä jotain tarvitsee... tulee spontaanisesti mietittyä, että mistä sitä saisin että voisin toiselle antaa. Ellen voi, mua alkaa ketuttamaan suuresti.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat