Tieteen presidenttipeli

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Presidentinvaalit ovat nyt loppusuoralla. Äänestäjät punnitsevat ehdokkaiden moraalia, rehellisyyttä ja pieteettiä kansalaisia kohtaan, mitkä luonnollisesti modernin mielipidevaikuttajan tärkeimpiä ominaisuuksia.

Me kansalaiset haluamme myös olla mukana päätöksenteossa ja äänestää mielestämme vaikuttajaa. Meidän tärkeää saada tietää myös niin poliitikkojen henkilökohtaisesta historiasta, heidän maailmankuvastaan ajalta kun maailma oli vielä toisenlainen, kahtia jaettu.

Kuten kaikki tietävät, sitä se ei ole enää. Vastakkainasettelujen ajan tulee olla ohi muutenkin kuin markkinointipuheissa. Kommunismi ja sosialismi kun sortunut, nyt koko maailma elää samassa, yhä vapautuvassa globaalitaloudessa.

Kuitenkin kansan riveistä on jo kauan kuulunut syviä rintaääniä esim. vaatien Koiviston kassakaapin avaamista ja Tiitisen listan julkaisua tutkijoille. Ihmiset ovat uteliaita.

Kuten käy hyvin selko viestissä (Heidi Hautalan (Vihr.) kysely KK 118/2003 – kari Rajamäen (SDP) perustelu julkisuuslain 24 §:n 1 momentissa 2 ja 9.):

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=4885

On eduskunnassa tehty siis salaamispäätös. Yksi kysymys kuuluu, kauanko salailu voi jatkua? Ja miksi se jatkuu? Kenen julkisuus kärsii, onko kyseessä yksityishenkilö, jokin valtion virasto tai ministeriö vai maammeko julkisuus kärsii?

Eikö parasta julkisuutta maallemme - meille suomalaisille maailmalla ja osana - ole demokratia, tasa-arvo, läpinäkyvyys ja avoimuus.

Jos ja kun maailma ei enää ole perinteisellä tavalla kahtia jaettuna, niin mikä tai mitkä ovat ne osapuolet tai tahot joihin suhteen maamme kansalliset suhteet voisivat vaarantua.

Käynnissä siis kiivas, poikkitieteellinen presidenttipeli – valehteliko tasavallan presidentti suorassa lähetyksessä kansalaisille?

Jos tulevaisuudessa selviääkin esim. Tiitisen listasta, muista virallisista asiakirjoista tai dokumenteista Tarja Halosen vahva linkitys, ”luuranko kaapissa” - valehteli - tai ei ainakaan rehellisesti tunnustanut hyvin tiedostamaansa totuutta - tasavallan presidentti Tarja Halonen koko kansalle suorassa TV – lähetyksessä.

Viittaan yllä kirjoitetulla gallup – viestiketjuun:

”Entäpä oliko mielestänne uskottava vastaus Haloselta toimittajan kysymykseen kaappiluurangoista: "...eipä taida löytyä...," kehonkielineen jätti ainakin itselleni arvailujen varaan paljon...

"taida"

Ks. http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtop ... keskustelu

Sekä aiempaan:

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=4885

Suppeassa Tiede.fi Gallupissa kannatuslukemat ovat tällä hetkellä Niinistölle 71 %, ja Halonen 28 prosenttia.

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtop ... 6&start=60

Toivoisin etenkin palstan kehon kielen asiantuntijoiden, kongitiede - psykologien ja muiden ihmismielen erikoisosaajien kannanottoja tutkimuksesta. Aihepiirihän on osa aina ajankohtaista kansalaiskeskustelua, tällä kertaa lähestymistapa tieteellinen.

Tutkimuksen kvalitatiivinen puoli korostuu entisestään, kun lähetän viestin Tasavallan Presidentille, kansanedustaja Heidi Hautalalle.

Sivut

Kommentit (40)

Vierailija

Eilisessä tentissä Halosen kasvonilmeissä oli havaittavissa hermostumisen merkkejä, kun toimittaja kysyi, että löytyykö sieltä kaapista vielä lisää luurankoja.... Vastaus kuului jotenkin epämääräisesti "Ei siellä ihmeempiä pitäisi enää olla..."

En ole tieteilijä, joten viisaammat tulkitkoot paremmin.

Vierailija

Suome hallinnossa on viitteitä sosialismista, kuten esim. maksetaan veroja => valtio huolehtii meidän terveydestä.

ääh... tuli vaan sellainen tunne, että näin piti mennä möläyttämään

Vierailija

Miten nuo kassakaappeihin talletetut salaiset listat liittyvät tieteeseen?

Asiasta puheenollen, Niinistö itse on käynyt Moskovassa Putinin väen kanssa haastelemassa. Eräät Ylen toimittajat, täsäs tpauksessa ei varmaan kokoomuslaisia, ovat jopa vihjailleet Venäjän puolueesta
"Yhtenäisyys" jopa kokoomuksen veljespuolueena. Tosinhan on mahdollista, että mainittu puolue ei vielä itsekään tiedä, mihin se kuuluu.
Se nyt lähinnä on laskettu kuuluvaksi keskustaan. Toisaalta, siinä on hyvin edustettuna " valtiomonopolistinen kapitalismi". Toisaalta, monet uusrikakatkana Venäjällä eivät vielä tiedä, mihin kuuluvat. Neuvostoliitto kasvatti heidät, mitä heidän pitäisi olla, olisi olla kapitalisteja. Monet eivät vielä osaa, vaan vain jäljittelevät kapitalismin ulkoisia muotoja.

Lukiessani otsikon minä luulin, että puhuttaisiin presidentin valitsemisesta Suomen tieteelle, hieman vastaavaa kuin oli aikanaan Englannissa Isaac Newtonin asema. Sen sijaan meitä kehotetaan kyselemään jotakin vaikka Tiitisen listaa.

Vierailija

"ArKos itse": Miten nuo kassakaappeihin talletetut salaiset listat liittyvät tieteeseen?

Yhteiskuntatieteisiin liittyvät hyvinkin, suurin osa kansalaisista paitsi äänestäjiä, on myös yhteiskunnalisesti merkittävässä tieteellisessä tutkimustyössä.

Vuorenvarmaa on se, että täysi osa poliitiikan niin nyky- kuin historiankin tutkijoista virtaisi hunajaa Manun pahveista.

Ja kun taloustieteistä puhutaan, tiedetään koko joukon varakkaita kustantajia, jotka maksaisivat pitkän sentin lukkojen taaksen lukittujen papereiden salaisista, päättäjien menneisyyttä arkaluontoisesti valootavista tiedoista.

Kokeneet ja ammatillesti oppineet lehti- ja kirjakustantajat ovat tutkineet mm. tiedon ja talouden välistä suhdetta ja tietävät, että salaiset tiedot myyvät paremmin kuin hyvin. Niistä on vapaassa markkinataloudessa hyötyä, siksi kysyntää.

Ja koska Suomi kansoineen maailman johtava tietoyhteiskunta, on tiedoilla merkitystä myös kansainvälisen politiikan tutkimuksen kuin itse käytännössä, suomalaisten KV-suhteiden kannalta.

Esimerkiksi sosiologit, matemaatikot tai tilastotieteilijät fyysikoita, biologeja ja kemistejä unohtamatta voivat helposti halutessaan rakentaa matemaattisia malleja kassakaappeihin piilotettujen salaisten listojen merkityksistä kansantaloudelle, sosioekonomisesti tai vaikkapa peliteoreettisesti tutkia ilmiötä eri kanteilta.

Kun nyt itse ARkoskin, itse vapaan median herra, haraa yhteikunnan läpinäkyvyyttä ja avoimuutta vastaan, moni on valmis ulkoistamaan koko Tiitis-listaprojektin jollekin Globaalille yritykselle.

Tulisipa ainakin mielenkiintoinen lööppi Ilta-Sanomiin, jos Manun kassakaappi kähvellettäisiin monikansallisen turvallisuuspalvelun toimesta, mikä luonnollisesti toimii YK:nturvallisuusneuvoston mandaatilla...

Toisaalta, ARkos marisee koska on foliohattu...

Vierailija

No niin. Nyt tuli vihdoinkin möläys, jota voi toivottavasti tarkastella ilman että se tarvitsee välttämättä liittää päivänpolitiikkaan. Kysymykseni on siis teoreettinen.

Sinsemilla
Esimerkiksi sosiologit, matemaatikot tai tilastotieteilijät fyysikoita, biologeja ja kemistejä unohtamatta voivat helposti halutessaan rakentaa matemaattisia malleja kassakaappeihin piilotettujen salaisten listojen merkityksistä kansantaloudelle, sosioekonomisesti tai vaikkapa peliteoreettisesti tutkia ilmiötä eri kanteilta.

Siis, seuraavat yhteiskuntateiden ja kovien luonnontieteiden edustajat

- sosiologit
- matemaatikot
- tilastotieteilijät
- fyysikot
- biologit
- kemistit

...laatisivat MATEMAATTISIA malleja aiheesta:

- kassakaappeihin piilotetut salaiset listat

...niin että se tarkastelisi niiden erilaisia merkityksiä kansantaloudelle käyttäen tarkastelupohjanaan:

- sosioekonomiaa
- peliteoriaa

Voisitko hieman selittää? Miten esimerkiksi ihan puhtaan teoreettisesti voidaan kytkeä biologit ja kemistit joidenkin kassakaappilistojen peliteoreettiseen tarkasteluun niiden kansantaloudellisesta vaikutuksesta?

Vierailija

[size=75:1yrz2u65]Bomt Kneder" kirjoitti: No niin. Nyt tuli vihdoinkin möläys, jota voi toivottavasti tarkastella ilman että se tarvitsee välttämättä liittää päivänpolitiikkaan. Kysymykseni on siis teoreettinen.

- sosiologit
- matemaatikot
- tilastotieteilijät
- fyysikot
- biologit
- kemistit

...laatisivat MATEMAATTISIA malleja aiheesta:[/size:1yrz2u65]

Mutta kun en tee hölmöjä möläyksia tai loogisia ajatusvirheitä. Kirjoitusvirheitähän sattuu jokaiselle. Ja mielipiteilläni paitsi lain turva myös vapaus (Onneksi emme elä sosialismissa).

Jokainen ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelija tietänee jo hyvin, kuinka vaikkapa kahden opintopisteen arvoisena harjoitustyönä tilastotieteen peruskurssilla voidaan kvantitiviisesti tutkia esimerkiksi:

"Kassakaappeihin piilotetut tiedot ja niiden julkaisemisen vaikutus kansalaistan mielipiteisiin. Merkitystä äänestäjiin tai ei"

Tämä nyt oli simppeli vinkki yhdestä mahdollisesta teemasta ja lähestymitavasta.

Sitten Peliteoriaan:

Peliteoreettisesti kysymyksessähän klassinen vangin dilemma.

Miten itse toimisit Halosena, tunnustat itsesi ja muut vai kiistät loppuun asti?

[size=75:1yrz2u65]
Voisitko hieman selittää? Miten esimerkiksi ihan puhtaan teoreettisesti voidaan kytkeä biologit ja kemistit joidenkin kassakaappilistojen peliteoreettiseen tarkasteluun niiden kansantaloudellisesta vaikutuksesta?[size=12][/size:1yrz2u65][/size]

Vertauskuvani pragmaattinen. Tarkoitin että oikein oppineet tuntevat tieteen työkalut, joista moniuloitteinen peliteoria Nobelin arvoinen.

Biologia on suunnilleen kuin kemiaa. Taloustiede on puolestaan tarkalleen biologiaa (Kanniainen, Etiikka & Talous 2003).

Toisaalta taas biologia ja kemia kohtaavat fysiikan viimeistään kvanttimekaniikassa...

Mutta miten on niin salaisten papereiden laita ja kohtalo,Erwin Schrödingerin kissaa lainatakseni:

Kunnes toisin todistetaan, kvanttiajan hengessä Tarja Halonen sekä on että ei ole nimetty kassakaappiin suljettuun salaiseen paperilistaan.

Vai onkohan sekin jo siirretty Manun kovalevyllä tiedostoksi, biteiksi tai kubiteiksi?

Mutta haluasitko sinä arvoisa Bomt Kneder emiritus, kvanttiajan lapsi tietää niistä enemmän?

Vierailija

Minä kyllä muistaakseni esitin, että jos asiaa voisi tarkastella aivan teoreettisesti ilman poliittisia kytköksiä, mutta se ei näytä mahdolliselta.

Sinsemilla
Peliteoreettisesti kysymyksessähän klassinen vangin dilemma.

Miten itse toimisit Halosena, tunnustat itsesi ja muut vai kiistät loppuun asti?




Tämä ei takuulla liity mitenkään biologiaan ja kemiaan.

Sinsemilla
Biologia on suunnilleen kuin kemiaa. Taloustiede on puolestaan tarkalleen biologiaa (Kanniainen, Etiikka & Talous 2003).



Eivät takuulla ole. Täysin järjettömiä väitteitä.

Sinsemilla
Toisaalta taas biologia ja kemia kohtaavat fysiikan viimeistään kvanttimekaniikassa...

Mutta miten on niin salaisten papereiden laita ja kohtalo,Erwin Schrödingerin kissaa lainatakseni:

Kunnes toisin todistetaan, kvanttiajan hengessä Tarja Halonen sekä on että ei ole nimetty kassakaappiin suljettuun salaiseen paperilistaan.




Huolimatta suunsoitostasi luonnontieteet ja yhteiskuntatieteet eivät taatusti kohtaa noin. Tuo on vain näppärästi esitettyä typeryyttä. Typeryyden suvaitseminen ei ole tieteen tehtävä.

Sinsemilla
Mutta haluasitko sinä arvoisa Bomt Kneder emiritus, kvanttiajan lapsi tietää niistä enemmän?

Ei kiitos. Minulla alkaa olla jo aika selvä kuva sinusta. Mistään muusta tekstisi eivät anna informaatiota. Minusta on hyvin mielenkiintoista miten tyylisi muistuttaa 90-luvun postmodernistien kirjoituksia. Sekoitetaan ilman turhia estoloita oudosti tulkittuja luonnontieteellisiä populaarifaktoja, yhteiskuntatieteitä ja omia poliittisia mielipiteitä. Jos haluat löytää vertailukohteita tyylillesi, niin tutustu teokseen

Alan Sokal, Jean Bricmont: Intellectual Impostures: Postmodern Philosophers' Abuse of Science

Myös yhtymäkohdat id-teoreetikkojen käyttämään argumentaatiot ovat selvät.

Ymmärrän kyllä että olet hyvin ylpeä kiistämättömästä kielellisestä taitavuudestasi, hyvästä hajatietojen hallinnasta, mutta silti viestiesi keskeinen sisältö on että niissä ei ole havaittavissa ns. järkeä. Niiden keskeinen sisältö on että sinulla on poliittisia intohimoja ja haluat välttämättä sotkea niihin luonnontieteellisiä heittoja. Se on vain yksinkertaisesi typerää.

Vierailija
Sinsemilla

Vuorenvarmaa on se, että täysi osa poliitiikan niin nyky- kuin historiankin tutkijoista virtaisi hunajaa Manun pahveista.

Mitähän sinä nyt oikein sanoit?

Vierailija
Crash
Sinsemilla

Vuorenvarmaa on se, että täysi osa poliitiikan niin nyky- kuin historiankin tutkijoista virtaisi hunajaa Manun pahveista.




Mitähän sinä nyt oikein sanoit?

Minä en kiinnittänytkään huomiota tuohon. Kieltämättä hyvin lahjakasta siansaksaa ilman tolkkua. Tuo ei ole suomea. Ehkä kannattaisi harkita runoilijan uraa. Asiatekstin tuottamista ei voi tähän astisten näyttöjen perusteella suositella.

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005
Vuorenvarmaa on se, että täysi osa poliitiikan niin nyky- kuin historiankin tutkijoista virtaisi hunajaa Manun pahveista.

Tuo tarkoittaa varmaan:

"Vuorenvarmaa on se, että jokainen niin nykypolitiikan kuin politiikan historiankin tutkijoista maksaisi paljon Koiviston salaamista dokumenteista."

edit: pieni tarkennus lisätty

Vierailija

[size=150:32ar27h4]Laillistakaa kannabiksen kotikasvatus omaan käyttöön![/size:32ar27h4]

Et vastannut suoraan tärkeimpään kysymykseeni:

Haluatko vieläkään, tai edes ikinä, tietää kassakaappiin suljetun Tiitisen listan salaiset nimet?

Jo et niin miksi näin?

Entä jos olisi vahva huhu ja epäilys ilmoilla, että Sauli Niinistö tai Matti Vanhanen ovat edustettuina salaisilla lístoilla. Vaatisitko silloin julkaisua?

"Bomt Kneder": Minä kyllä muistaakseni esitin, että jos asiaa voisi tarkastella aivan teoreettisesti ilman poliittisia kytköksiä, mutta se ei näytä mahdolliselta.

Olen poliittisesti sitoutumaton. Protestina uussuomettumiselle jätin kokonaan äänestämättä. Voit nyt vastata em. kysymyksiini.

Väitän edelleen tieteen valossa, että peliteoreettisesti kysymyksessähän on juuri klassinen vangin dilemma.

Miten itse toimisit Halosena, tunnustat itsesi ja muut vai kiistät loppuun asti?

Johon vastasit (koska et selvätikään tuntene käsitettä vangin dilemma,
katso siksi http://fi.wikipedia.org/wiki/Vangin_dilemma):

Taloustiede on puolestaan edelleenkin tarkalleen biologiaa (Kanniainen, Etiikka & Talous 2003).

Ymmärrä hyvä ihminen, että evoluutioteoria, joka 70-luvulta lähtien pureutunut tähän teemaa (ks. esim. Trivers, Dawkins, Saarnaja) auttaa näkemään moraalin biologiset juuret. Niin yksilön kuin yhteisön moraali on sekä geneettistä, että opittua, kultturiväritteistä ja siksi edellytys tunnetalousjärjestelmällemme.

"Talous = Tunteita"

-Sarasvuo-

Näiden väitteiden orginelli isä ei suinkaan Jari S. vaan Adam Smith ja myöhemmin vahvistaen Darwin jne jne. Tietänet nimet ehkä?

Demokratia puolestaan edellyttää huomattavan määrän moraalista pääomaa...

Nyt meillä Suomessa demokratiankehittymiskitkaa, koska yhteiskunnassa nk. luottamuslukkoja, kuten juuri esimerkiksi kassakaappiin suljettu salainen Tiitisen-lista viestii.

Ja tätä kutsun aiheesta UUSSUOMETTUMISEKSI!

Taustalla, keskeisien päättäjien etujen ristiriita.

Mutta paitsi moraali, myös talousjärjestelmämme on kehittynyt sosiologisen ja biologisen evoluution tuloksena...

Jos arvoisa Bomt Kneder Emiritus on eri mieltä, suosittelen lämpimästi toista areenaa. Tieteellisen seurain valtuuskunta sekä lukuisat huippuyliopistot maailmalla ovat vuorenvarmasti hyvin kiinnostuneita - kunhan perustelet järjettömät väitteesi lahjakkaasti ja akateemisesti.

Tällä hetkellä on kuitenkin niin, että tieteen valtavirrassa on yleisesti hyväksytty käsitys edellä mainittu. Nyt todistustaakka on sinulla.

Ja pysyn edelleen kirjoituksissani: Toisaalta taas kemia (ja siten biologia) kohtaavat fysiikan viimeistään kvanttimekaniikassa...

Mutta miten on niin salaisten papereiden laita ja kohtalo,Erwin Schrödingerin kissaa lainatakseni:

Kunnes toisin todistetaan, kvanttiajan hengessä Tarja Halonen sekä on että ei ole nimetty kassakaappiin suljettuun salaiseen paperilistaan.

[size=75:32ar27h4]Minusta on hyvin mielenkiintoista miten tyylisi muistuttaa 90-luvun postmodernistien kirjoituksia. Sekoitetaan ilman turhia estoloita oudosti tulkittuja luonnontieteellisiä populaarifaktoja, yhteiskuntatieteitä ja omia poliittisia mielipiteitä. [/size:32ar27h4]

Tästä annan sinulle kiitosta. Ehkä juuri sitä postmodernismia tavoittelenkin, sillä olen kotoisin hyvin vaatimattomasta työläisperheestä ja oman virkani puolesta voin sanoa toimivani valtion edun hyväksi.

Työaikani niukkuus pakoittaa lyhyisiin, mutta poikkitieteellisiin teksteihin, joita tulee kutsua termillä postmoderni yhteiskuntakritiikki.

[size=75:32ar27h4]Bomt Kneder jatkaa: Jos haluat löytää vertailukohteita tyylillesi, niin tutustu teokseen: Alan Sokal, Jean Bricmont: Intellectual Impostures: Postmodern Philosophers' Abuse of Science

Johon vastaan ylpeänä olevani skeptikko ja siksi tunnen hyvin Sokalin tapauksen.

Bomt Kneder kirjoitti lopuksi: Myös yhtymäkohdat id-teoreetikkojen käyttämään argumentaatiot ovat selvät.[/size:32ar27h4]

Tässä syyllityt hakuammuntaan. Olen yhtä kaukana niin ID-teoriasta kuin Pauli Ojalasta miten sinäkin.

Etkä yhtäkään kongreettista esimerkkiä antanut yhtymäkohdista?

Argumentointisi ontuu niin, että en lue sinua vertaisekseni tieteenfilosofian- ja tieteen saralla, ellet toisin todista.

Sitä niität mitä kylvät; kuinkakohan paljon tekstissäni on yhtymäkohtia RAAMATTUUN tai KORAANIIN?

Jos Tarja Halonen on aikoinaan ottanut tietoisen riskin, nyt kansalaiset joutuvat totisesti epäilemään hänen rehellisyyttään, etiikkaa sekä pieteettiä totuutta ja kansalaisia kohtaan.

Ja jos Tarja Halosen nimi todellakin löytyy listasta - kuten Heidi Hautala etunenenässä väittänyt - voidaan todeta hyvin jälkiviisaasti, ettei Halosen riskinotto sosialismisen maailmanvalloituksen huumassa kovin kannanut?

[size=150:32ar27h4]Olen uskomaton tyyppi, vapaa-ajattelijoita sanalleen lainaten.[/size:32ar27h4]

Vierailija
Ding Ding
Vuorenvarmaa on se, että täysi osa poliitiikan niin nyky- kuin historiankin tutkijoista virtaisi hunajaa Manun pahveista.



Tuo tarkoittaa varmaan: "Vuorenvarmaa on se, että jokainen niin nykyhistorian kuin politiikan historiankin tutkijoista maksaisi paljon Koiviston salaamista dokumenteista."

Kyllä. Huomasit sen minkä muut näkivät. Tuli ns. vapaan-assosisaation sekoitus aivojen harmaalla alueella.

Pitipä kirjoittaa: Virtsaa hunajaa, mikä muuten ei onnistu kuin turkulaisilta

Vierailija
Ding Ding
Vuorenvarmaa on se, että täysi osa poliitiikan niin nyky- kuin historiankin tutkijoista virtaisi hunajaa Manun pahveista.

Tuo tarkoittaa varmaan:

"Vuorenvarmaa on se, että jokainen niin nykypolitikan kuin politiikan historiankin tutkijoista maksaisi paljon Koiviston salaamista dokumenteista."

En tiennytkään, että ymmärrät hölynpölyä noin sujuvasti!

Vierailija
Sinsemilla

Taloustiede on puolestaan edelleenkin tarkalleen biologiaa (Kanniainen, Etiikka & Talous 2003).

Ymmärrä hyvä ihminen, että evoluutioteoria, joka 70-luvulta lähtien pureutunut tähän teemaa (ks. esim. Trivers, Dawkins, Saarnaja) auttaa näkemään moraalin biologiset juuret. Niin yksilön kuin yhteisön moraali on sekä geneettistä, että opittua, kultturiväritteistä ja siksi edellytys tunnetalousjärjestelmällemme.

"Talous = Tunteita"

-Sarasvuo-

Näiden väitteiden orginelli isä ei suinkaan Jari S. vaan Adam Smith ja myöhemmin vahvistaen Darwin jne jne. Tietänet nimet ehkä?


Em. nimilistassa pitäisi olla Sarmaja, jos Heikkiä haet.

Muuten ymmärrän nyt pikkuisen paremmin. Jos olisit alun pitäen puhunut psykologiasta biologian sijaan, viestisi olisi mennyt paremmin perille. "Biologiasta" voi tietysti puhua kaiken ihmisen toiminnan yhteydessä sillä perusteella, että toiminta perustuu elämään...

Silti sallin myös matematiikalle sijansa taloustieteessä. Sarasvuonkaan firman tilejä ei tarkisteta tunteella, vaan kylmällä analyysillä.

Vierailija

[size=75:27jpync0]"Crash":

Em. nimilistassa kyllä oikein pitäisi olla Sarmaja, jos Heikkiä haet.

Silti sallin myös matematiikalle sijansa taloustieteessä. Sarasvuonkaan firman tilejä ei tarkisteta tunteella, vaan kylmällä analyysillä.[/size:27jpync0]

Matemaattiikka olennainen osa taloustieteitä luonnollisesti, mutta jos tieteellisesti tarkkoija ollaan, niin aivotutkimusten tuloksiin vedoten- Sarasvuon firman tilit tarkastetaan sekä kylmällä analyysillä että myös tunteilla.

Sillä tunteitahan ei voi erottaa muusta ajatustoiminnasta, koska totta on että kaiken ajatustoiminnan taustalla kulkee aina tunteiden pohjavirta.

Mutta nämä Damasion ja tunneälyn teesejä...

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat