Orwellilainen painajainen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Valvontakameroita on joka kadun kulmassa, liikenteessä, lähijunissa, ja nyt ne aiotaan asentaa raitiovaunuihinkin.

Maanteitä urkkivaa valvontaverkostoa laajennetaan jatkuvasti, ja tätä alunperin liikenneturvallisuudella perusteltua järjestelmää haluttaisiin nyt käyttää rikosten selvittämiseen.

Teleoperaattorit ovat nyt EU:n toimesta velvoitettuja säilyttämään viranomaisia varten tiedot siitä kenelle, milloin ja mistä soitat tai lähetät sähköpostia. Koska tämä oli lain laatijoiden mukaan vain "välttämätön ensiaskel", eikä jo saavutetusta valvonnasta ole koskaan luovuttu (ainakaan ilman taistelua), voidaan olettaa että seuraavalla kerralla urkinta laajennetaan koskemaan kaikkea internetliikennettä, jossakin vaiheessa myös sisältöä.

2007 alkaen joutuu antamaan sormenjälkensä, mikäli mielii saada uuden passin. Näin on EU:ssa päätetty. Vanhana Aikana sormenjäljet oli tapana kerätä vain rikollisilta. Jo nyt on kuultu vaatimuksia (lähinnä poliisin suunnalta), että tämä lähes kaikkien kansalaisten sormenjäljet käsittävä rekisteri tulisi ottaa käyttöön rikosten selvittämisessä. Kannattaa siis opetella jo etukäteen pysymään poissa potentiaalisilta rikospaikoilta.

Iso-Britanniassa metroasemille asennetaan jo läpivalaisimia. Tosin näillä ei ole tarkoitus valaista vain laukkuja, vaan myös jokainen matkustaja. Samassa maassa poliisi sai ilman rangaistusta heinäkuussa kylmäverisesti murhata jo "vaarattomaksi" tehdyn miehen, jota ei ollut mitään syytä epäillä terroristiksi. Meillä päin tällä ja menneellä vuosikymmenellä poliisilakia on uudistettu parin kolmen vuoden välein. Joka kerralla lähes kaikki mitä poliisi on pyytänyt on mennyt läpi, ja jos jotakin on eduskunta pitänyt kohtuuttomana, se on yleensä saatu seuraavalla uudistuskerralla. Nyt poliisille halutaan karbiineja.

Yhdysvaltain Rakkausministeriö eli CIA puolestaan kunnioittaa EU-maiden lakeja mm. kidnappaamalla terroriepäiltyjä kuulusteltaviksi epäilyttäviin valtioihin. Näin on käynyt mm. Italiassa.

Jne. Jne. Jne. Esimerkkejä löytyisi varmaan satoja.

Kommentit (9)

Vierailija

Lopuksi lainaus Helsingin Sanomissa viime kuussa julkaistusta tietoturva-asiantuntijan Petteri Järvisen mielipidekirjoituksesta:

"Jokaista uutta valvonnan muotoa voidaan perustella hyvillä tavoitteilla. Valvontakamerat lisäävät turvallisuuden tunnetta, poliisin kamerat vähentävät onnettomuuksia ja tallennusdirektiivin yhteydessä vedottiin taisteluun terrorismia vastaan. Sillä perustelulla on niin idässä kuin lännessäkin viime aikoina saatu läpi melkein mitä tahansa.

Ongelma on siinä, ettei kukaan valvo kokonaisuutta.

Tie isoveljen yhteiskuntaan on yksisuuntainen. Sopivilla perusteluilla kansalaiset saadaan hyväksymään jokainen yksittäinen askel, vaikka niiden päässä odottaa maailma johon kukaan ei ole halunnut ja josta ei enää ole paluuta."

http://www.pjoy.fi/lehdet/hs051221.htm

Vierailija

Poliisit käyttävät yllättävän vähän valvontakameroiden kuvaa rikosten selvittämisessä. Erään Suomen kaupungin kävelykadulla ei ole ainuttakaan neliötä etteikö valvontakamera kuvaa sitä. Silti kadulla ihmisiin kohdistuneet rikokset ; ryöstöt ja pahoinpitelyt jäävät ratkaisematta. Syy: Kamerat valvovat vain liikkeiden omaisuutta, ei kansalaisten turvallisuutta. Kokeilkaa lavastakaa kavereiden kanssa rikos valvontakameran alla ja juttu ei silti selviä. Mutta kuinka ollakkaan oikeudessa syyttäjä saattaa kuvailla tapahtumat tarkemmin kuin uhrikaan niitä on muistanut eli ON KATSONUT NAUHAT. Viranomaiset käyttävät kuvamateriaalia mielivaltaisesti.

Vierailija

Jos joku kamera kuvaa minua tehdessäni rikosta, NOSTAN KANTEEN SALAKUVAAMISESTA. Poliisit yhdellä L:llä ovat natsi-militaristi-rasisti- sikoja jotka ovat aivottomia juoppojen taksikuskeja, jotka pyrkivät saamaan SINUT vasikoimaan itsesi tai ystäväsi. Muista aina: poliisi on ystävä; sinun tuomiosi paras kaveri. Maailma olisi parempi paikka jos asiat sovittaisiin oikeuden ulkopuolella ja jätettäisiin asianajajat nuolemaan toistensa P****Ä.

Heksu
Seuraa 
Viestejä5462
Liittynyt16.3.2005

En oikein ymmärrä tuota kamerapelkoa. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi jotenkin ahdistua niistä kameroista? Nehän ovat vain rikollisten, pahoinpitelijöiden ja muiden kiusa. Ainakin minua saa kuvata ihan vapaasti. Jos jotain todellakin kiinnostaa katsoa kuinka minä kaivan nenää ratikassa tai muuten vaan tuijotan ikkunasta ulos tyhjyyteen, niin siitä vaan. Tai jos kävelen kadulla paikasta A paikkaan B, ketä kiinnostaa? Mitä salattavaa normaalin ihmisen tylsässä arjessa on? Vai onko kenties mahdollisuus rikosten tekemiseen ja tihutyöihin jonkinlainen jokamiehenoikeus, joka pitäisi taata kansalaisille?

Mielestäni maaseudulla on ihan yllin kyllin tilaa ja lääniä vaikka huru mykke, jos niin kovin haluaa sitä yksityisyyttä...

Vierailija

Se kamerapelko liittyy jotenkin häpeään, huonoon omantuntoon ja epätäydelliseen kuvaan itsestä... Pelätään juoruja, pelätään muiden ihmisten tuomioita, pelätään, että joudutaan johonkin, mihin ei haluta, ja halutaan jotain, mihin ei voida aivan joutua todellisuudessa.

Kamerat ovat kiusallisia siinä mielessä, että niillä on psykologista vaikutusta. Moni ihminen oikeasti nauttii pienestä kapinahengestä, esim. punaisia päin kävelystä kun autoja on vain yksi lähistöllä ja sekin meni äsken ohitse. Ei sitä koskaan tiedä, milloin joku poliisi juoksee nurkan takaa ja sakottaa. Esim. Olympialaisten yhteydessä yksi suljettu katu, Urheilukatu, oli miehitetty poliiseilla, jotka kyttäsivät, tämän kadun yli kulkevia toiminnassa olevia liikennevaloja, ja näiden toimintaa, ja kuulemma vähintäänkin puhuttelivat testissä epäonnistuineita.

Minua huolestuttaa mielivaltaisen oikeuden lisääminen. Oikeus on aina mielivaltaista, jos se ei tule joltain normaalia paljon tasapainoisemmalta hahmolta, joka ei ole subjektivismin armoilla. Nyt ei siis mennä vielä niihin Israelin rajavartioihin :D

Vierailija

Poliisi ja valtio suojelevat yhteiskunnan asukkaita näillä toimenpiteillä että rikolliset saataisiin kuriin. Aina valitetaan, ensiksi että kun poliisi ja valtio ei saa mitään aikaan, rikollisia kaupungit täynnä. Sitten kun asiaan puututaan sitten taas valitetaan, että vapauksia rajoitetaan jne.
Poliisi on mukava kun ei ole mitään rikoksia salattavana tai muita asioita jotka täyttävät rikoksen kriteerit laissa. Rikolliset vastustava noita läpivalaisimia ym.

Vierailija
Black Hawk
Rikolliset vastustava noita läpivalaisimia ym.

Tarkoitat kai terroristeja. Mutta oletko ajatellut yhtä juttua? Hommataan metroasemille läpivalaisimet. Tuhlataan miljoonittain rahaa, hidastetaan päivittäistä liikennettä ja nöyryytetään ihmisiä. Tulos? Ensi kerran terroristi räjäyttää itsensä bussissa tai ostarilla. Läpivalaisimia yms. kannattavat ajattelemattomat ihmiset ja ne valvontafriikit, joiden aloitteesta tällaisia ollaan asentamassakin.

Aina jaksaa ihmetyttää kuinka moni ei tunnu tajuavan, kuinka mieletöntä on tälle tielle lähteä. Jos joku nyt todella haluaa tappaa suuren määrän ihmisiä pommilla niin ei sitä tällä tavalla estetä. Tehokasta ratkaisua pitäisi hakea aivoihin asennetusta mikrosirusta, jolla kontrolloidaan potentiaalisen terroristin (lue: kaikkien) ajatuksia tai toimintaa.

Uusimmat

Suosituimmat