Promille suomalaisista mahtuu mielisairaaloihin

Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005

Työnteon yleinen vaativuuskasvu tuottaa ihmisiä mielisairaaloihin

1950- ja 60-luvuilla oli runsaasti työpaikkoja, joihin pääsi yksinkertaisellakin osaamisella työhön. Työt olivat teollisuuden ja palveluiden aputöitä, jotka olivat osana kokonaisuutta välttämättömiä, mutta joiden tekijäksi kelpasi yhteiskunnallisesti "lahjattomampikin" ihminen. 40% mielisairaaloiden asiakkaista hakeutuu vapaaehtoisesti hoitoon. Työtehtävien vaativuus kasvaa nykyaikana entisestään.

Suomi on sairaanhoidossa vielä maailman huippumaita. Suomessa huolehditaan myös mielisairaista kapasiteetilla promille koko kansakunnasta. Säästö- ja juustohöyläpolitiikka vie kuntia, kuntainliittoja ja sairaanhoitopiirejä ahtaalle, jolloin kotiinlähetyksistä kohoaa uutisoinnin aihetta traagisina otsikoina. Nykymallisessa markkinataloudessa myös mielisairaanhoito on hinnoiteltu ja pelissä on tavoiteasetanta. Veronmaksajat vähenevät Suomessa ja eliniänodote kasvaa entisestään. Ihmiset ikääntyessään yksinäistyvät ja erakoituvat kaupunkikaksioihinsa. Hoitotarve kasvaa psykiatriassa.

Yleislääketieteen hoitopäivän (somatiikka) hinnaksi on määrätty 1150 euroa per päivä. Psykiatriassa se on 630 euroa. Mielisairaaloissamme vuodepaikoista on n. 75% aina käytössä. Ihmiset tarvitsevat stressin, burn-out -ilmiöiden, yleisen jatkuvan huolen ja kiristyneen perhe-elämän vuoksi enemmmän päivystyskäyntejä hinnalla 110-273 euroa per käynti. Sairaidemme joukossa on myös "lopullisesti menetettyjä" ja yhteiskunta joutuu vakavimman toden eteen, koska päätökset on tehtävä myös heidän osaltaan.

Sukulaiset ovat etääntyneet iän myötä, kunnes yksinäisyys kohtaa ja ainoaksi elämän helpotukseksi koituvat mm. mielisairaalat. Samalla tavalla "normaalit" ihmiset hakeutuvat apteekkiin, pankkiin ja lääkärin vastaanotolle puhekaverin puutteen vuoksi. Monet "mielisairaiden" kontaktiotot olisi voitu välttää vastuullisemmalla sukulaishuolehdinnalla. Kaukoidässä kolmannen polven lapset saavat arvokasta elämänkokemusta isoäideiltään ja -isiltään.

Työ vaatii tai halutaan vaativan nykypäivänä yhä enemmän; miltei tehtävä kuin tehtävä, niin kolmen kielen osaaminen, kansainvälinen businesskokemus, 15 vuoden työkokemus ja alle 35 vuoden ikä; näitä tavoitteita ei monikaan täytä ja kummallinen dilemma: työvoimapulan ja työttömyyden yhdistelmä on tosiasiaa. Me ihmiset emme ole samasta puusta, vaan olemme yksilöitä ja kaikki eivät jaksa ponnistella, pyrkyröidä, taistella ja kyynärkikkailla itseään nykymaailman markkinamekanismimenestyjien joukkoon. Osa "palaa henkisesti loppuun" ja hakeutuu hoitoon pettyen omaan "osaamattomuuteen". Arkipäivän arvostus voisi kohdentua myös kädentaitoihin, jolloin "business- ja virkamieskikkailua" osaamattomat hiljaisemmatkin itseään vähemmän tyrkyttävät saavat tehtäväkuvan, josta saa osallistumisen ja yhteisöllisyyden tyydykettä. On muitakin mittausmenetelmiä kuin optiolauenta, urakkakorvaus ja nuolaisulisä.

Tänä päivänä uudet psyykelääkkeet palauttavat veronmaksajiksi akuuttipotilaita 2-4 viikon "hoitokierrolla", rivakammin kuin ennen. Pitäisi olla muitakin keinoja kuin lääkepumppaus. Yhteiskunnalle olisi edullisempaa järjestää osallistuvaa työtä, miltei mitä tahansa, kunhan ihmiset pääsevät takaisin yhteiskuntaamme tuoden hyödylliseksi kokemisen tunteen tekijöilleen.

Mielenkiinto on liiaksi kohdistunut henkilökohtaisen tulon valvontaan, huomaamatta, että ympärillä hätä ja tarve kasvaa heikentäen pitkällä aikavälillä myös "terveiden" elinoloja. Tänä päivänä kansalaisille tuputetaan lennä Matti, lennä -elokuvaa muistutuksena ihmisen julkihädästä unohtaen kaiken sen glamourin ja kansallistunteen mitä nuori Matti Nykänen aikoinaan Suomen kansalle antoi maailman kautta-aikojen parhaana mäkihyppääjänä. On tekojen aika.

Ilkka Luoma

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Väitän, että oma olohuone on parempi kuin mielisairaala. Vain sellainen ihminen, joka ei kykene huolehtimaan itsestään kuuluu saada apu mielisairaalassa. Se, että omaiset hoitaa ulkoistettuja potilaita, on omaisten oma ongelma. Miksi ihmismieli olisi sellainen sairauden kohde, että sukulaiset osaavat sen hoitaa? Eihän he hoida katkenneita jalkojakaan.
Syy omaishoitoon on oman pään, siis hoitajan mielenterveysongelmat. Ihmiset leikkivät psykiatreja ja oikea hoito ja diagnoosi jää tekemättä. Nyt näemme, että potilaita on vähintään kaksi: potilas ja hoitava omainen. Kuinka heidät molemmat saisi osastolle paranemaan? Vastaus, ei mitenkään, sillä ongelmaan ei ole ratkaisua, koska itse elämä heillä on sairaus mitä ilman ei voi elää. Ajatelkaapa omaista, joka avaa perheenjäsenen vatsan poistaakseen sieltä kasvaimen, niin eikö jo piipaa-auto hakisi hoitoon tai poliisilaitokselle? Totean, että toisen pään saa repiä, niin hajalle kuin pystyy, aina itsemurhaan asti, mutta jos kipeän sormen leikkaa irti joutuu hoitoon tai syytteeseen. Ei muuta kuin päitä levittämään ja psykijatria kaikki leikkimään.

Vierailija

Arviolta joka viides suomalainen nuori on jonkinlaisen psykiatrian tarpeessa eräiden tutkimusten mukaan. Tilanne jatkaa miltein tasaista heikkenemistä?

luonnonystävä
Seuraa 
Viestejä215
Liittynyt18.3.2005
risat

Ihmisillä nyt vain sattuu olemaan inhimillisiä tunteita, joiden vuoksi he uhraavat aikaansa esim. masentuneen ja itsetuhoisen lähemmäisensä huoltamiseen ja tukemiseen. Tunteet voi tietysti luokitella vammaksi, jolloin omaista voi kutsua sairaaksi.

Vierailija
Sokea-ajaar
Arviolta joka viides suomalainen nuori on jonkinlaisen psykiatrian tarpeessa eräiden tutkimusten mukaan. Tilanne jatkaa miltein tasaista heikkenemistä?

Olen kuullut jotain vastaavaa. En tosin muista yhtään lukuja. Omassa tuttavapiirissäni KAIKKI ovat joko jo käyneet tai tarvitsisivat pikaisesti mielenterveyspalveluja, minä itse mukaan luettuna. Mutta eräänkin ystäväni poikaystävällä on vuoden jono, että pääsee edes hoitoon ja hän on vakavasti masentunut. Mitä tämä kertoo hyvinvointiyhteiskunnastamme? Itse pääsisin varmaan parissa kuukaudessa YTHS:n kautta terapiaan, mutta onko kaikilla mahdollisuutta odottaa paria kuukautta henkisen pahoinvointinsa kanssa?

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005
Ceanna

Haastattelin tuttavaani ennen tämän aloituksen tekoa, hän on erään Etelä-Suomalaisen mielisairaalan johtava yli-lääkäri, psykiatri ja hänen viesti oli selvä: Ongelmat lisääntyvät, elämän meno raaistuu ja tempo kasvaa, nuoret tippuvat "junasta" ja vanhemmat laukkaavat elintason perässä... tilannetta pidetään tarkoituksella pinnan alla. Ihmisten on otettava enemmän huolta lähimmäisistään. Mielen sairastaminen ohimenevästi on lisääntynyt 15 vuoden aikana runsaasti ja "tipahtaneita" on enemmän kuin kehdataan tilastoihin ynnätä. Tosin nyt uskotaan lievissä tapauksissa lääkityksen voimaan enenevästi. Nyt on myös aloitettu tutkimaan kiinalaisten luonnon menetelmiä ko. sairauksien hoitoon...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005

Sanomalehti Savon Sanomat kirjoitti, että Stakes olisi lopettamassa mielisairaalat, miksi? Onko siihen rohkeutta?

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
Mielen sairastaminen ohimenevästi on lisääntynyt 15 vuoden aikana runsaasti ja "tipahtaneita" on enemmän kuin kehdataan tilastoihin ynnätä.

Tämä voisi osaltaan selittää sitä, miksi tämäkin foorumi näyttää muuttuneen feministien, naistutkijoiden, homojen ja halal-hippien temmellyskentäksi.

Tosin nyt uskotaan lievissä tapauksissa lääkityksen voimaan enenevästi. Nyt on myös aloitettu tutkimaan kiinalaisten luonnon menetelmiä ko. sairauksien hoitoon...

Toivotaan parasta.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005
Fëanor

...

Mielisairaudet joko ovat lisääntyneet tai sitten niiden havainnointi on kehittynyt tarkemmaksi tai sitten luulemme enemmän kuin aikaisemmin

Foorumin laadun muodostavat kirjoittajat, lukijat tekevät arviot. Jokainen haluaa kirjoittaa omasta lähtökohdasta juuri siitä tärkeästä aiheesta. Moniarvoisuutta ja uteliaisuutta lisää. Foorumeita on netti täynnä ja näkökulmaisimmat kirjoittajat "ajautuvat" evoluutiossaan sopivimpiin ja sellaisiin, joista saa vastakaikua kehittävästi ...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005

Mikäli Keravan tapaus johtuu hakeumatarpeesta hoitoon - herää kysymys mitä kaikkea onkaan keskuudessamme - on hätää ja huutoa, mutta mitä muuta vielä...?

link:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/30228-k ... ment-61730

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Kaupasta saa sellaisia jääpalapusseja. Niitä ilmeisesti tarvitaan nyt paljon, koska vedetään yksistapauksesta valtakunnallinen pelonaihe.
Siihen ei tarvita kuin yksilön ja vain hänen niksahtaminen, jotta tuollaista tapahtuu.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005
tietää

...........

Tuo alustus on tehty erään suuren sairaalan johtavan psykiatrian ylilääkärin haastattelusta --- tuo Keravan kaltainen case oli jo tuolloin keskustelussa ja ennusteltiin, että teot lisääntyvät lähiaikoina - lääkäri tunsi tietävän mistä puhui ...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Itselläni on käsitys, että vain noin 50 vuottakin takaperin on meno ollut paljonkin raaempaa mitä nykyään. Jokainen tapaus nyt ei vain ole tullut koko kansan tietoon jne. Puukotteluja ja ammuskeluja yms. ainakin pikkukylillä ollut paljon kai?
Mielisairaaloiden olemassa olo ja "hullun leiman" otsaansa saaminen varmaan estää jonkun verran nykyään tuollaista.
Toisaalta tuollainen ihmisten ohjaaminen esim. häpeän avulla varmaan myös juuri aiheuttaakin paljon ongelmia luulisin.

Vanhemmilta opitaan myös eristämään/kiusamaan tjsp. itsenäisiä ihmisiä, jos kyseinen henkilö ei kuitenkaan ole tarpeeksi itsevarma pitämään puoliaan. Suomessa tuollainen on selvästi vielä täysin hyväksyttyä toimintaa? Vai johtuukohan vain omasta asuinpaikkakunnasta, että vaikuttaa siltä? Paljon mahdollista sekin. Ja lapsista yritetään usein kasvattaa itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä ja epävarmoja massan mukana menijöitä henkisellä ja fyysisellä väkivallalla ja omalla esimerkillä.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005
taleni kosumyn

Jos ajatellaan nyt -Kerava tapauksen jälkimaingissa- vapaa-ajan ja työnteon/opiskelun funktiota, niin "ennen" nuorilla oli aina kädet täynnä työtä, nyt vapaa-aikaa on keskimäärin liikaa - jää aikaa "turhille pohdinnoille" ja teoille, joita aiemmin ei ollut aikaa tehdä - yhteiskunta on raaistunut myös lisääntyneiden ulkoisten "ärsykkeiden" vuoksi--- [keskim.]

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Katsokaa vanhoja elokuvia. Niissä kaikenlainen huitominen ja lyöminen on hyvin tavallista. Se kertoi asenneilmapiiristä silloin.

Puukot kiellettiin yleisillä paikoilla koska niitä myös käytettiin.

Tuo alustus on tehty erään suuren sairaalan johtavan psykiatrian ylilääkärin haastattelusta
Sekin tyyppi voi olla vain pelkoineen luulotteleva hyypiö asemastaan huolimatta.
Auktoriteettiuskoiselle tietenkin nannaa.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Aika harva psyykehäiriöinen tarvitsee mitään mielisairaalaa.

Yleensä tuollaiset ahdistushäiriöt aiheuttavat väkivaltaa jos kokee ulkopuoliseksi itsensä.

Tuohon auttaa ihan puhdas terapia mikä maksaa 70 euroa, 45 minuuttia.

Eli jos valtio kustantaa vaikkapa 10 käyntikertaa, niin se maksaa 700 euroa.

Vankimielisairaala maksaa tapon jälkeen varmaan miljoonia, kun potilas viettää sielä ehkä 10-30 vuotta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat