Ilmasto ihan lämpenee, mm. Saksassa ja Romaniassa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Saksassa Dresdenin tienoilla mitattu -27, Romaniassa -25. Kummassakin maassa ihmisiä kuollut pakkaseen. Äskeiset, ja luultavasti ainakin kerran tänä talvena palaavatkin pakkaset Suomessa eivät ole tavattomia, jos kohta Etelä-Suomessa harvinaisia. Noissa kahdessa etelämmässä maassa
moista sattuu erittäin harvoin.

Josko vihreiden saarnaama hiilidioksidipäästöejn vähentäminen on tuottanut tuloksia? Ei suinkaan. Vaan kyseessä on Auringon aktiivisuuden
hiljainen vaihe kuluvalla 11-vuotisjaksolla. Näkynyt täälläkin Tervolassa siten, että ei tänä talvena ole näkynyt reviksiä eli revontulia läheskään
nin paljon kuin vielä viime talvena.

Aurinko, jonka olemassaoloa eivät halua tunnustaa vihreät, eikä suuremmoisessa maailmanylivallassaan hekumoiva suurpovaristo. Onhan Aurinko USAn ohheen mukaisesti kevennettykin aiemmasta, se oli ennen
miljoona Maan massaa, nyt 334 000. Mutta se ehkä huomataan paremmin, kun sen lämpö puuttuu.

Tuo mekkala hiilidioksidipäästöistä ja niiden vähentämisestä, se lähinnä on humpuukipappien ynnä heitä seuraavan tyhmän kansan mekkalointia.
Erilaiset humpuukimuodit, ovathan ne yleisiä vihreiden keskuudessa, ovathan myös eräs tapa vastuuttomille liikemiehille kerätä rahaa.

Kommentit (3)

Vierailija

Tämähän pitää hyvin paikkaansa nykyisten mallien mukaan. Kesästä tulee pitempi, kuumempi ja sateisempi, kun taas talvesta tulee lyhyempi, mutta kylmempi.

Paitsi on se ennustaminen vaikeaa. Jatkuvasti huomataan yhä uusia tärkeitä yksityiskohtia, joita kukaan ei ole tullut ajatelleeksi. Otetaan vaikka pilvet. Vasta äskettäin on tajuttu, kuinka monella tavoin pienhiukkaset vaikuttavat ilmakehään.

Esimerkiksi ennen hiilidioksiidipäästöjen rajoittamista, pienhiukkasten muodostamat pilvit estivät monsuunisateita ylittämästä päiväntasaajaa. Tämä sai aikaan afrikan suuren nälänhädän 80-luvulla.

Isot pilvimassat kuitenkin heijastavat valoa takaisin avaruuteen. Ja jos saastuttamisesta luovuttaisiin yhtäkkiä, ilmaston lämpötila nousisi noin 5 asteella. Todettu nousu on ollut sadan vuoden aikana noin puoli astetta. Kuulostaa vähältä, mutta se tarkoittaa sitä että lumiraja on siirtynyt n. 200 km pohjoisemmaksi.

Vierailija

Eiköhän se kuitenkin ole niin että hiilidioksidipäästöt voimistavat huomattavasti Maapallon normaaleja lämpötila kausia...
Uskon että osa maapallon lämpötilan noususta johtuu aivan selvästi "luonnollisista" tapahtumista. Niin Maan kulman kuin Auringon aktiivisuuden muutoksista.
Mutta nykyiset päästöt ilmakehään ovat voimistaneet muutosta.
Vaikka kaikki päästöt lopetettaisiin nyt, niin tulokset tulisivat mitä todennäköisemmin kymmenien vuosien viiveellä.

Vaikka näin ei olisikaan. Niin olisiko hyvä että ihan surutta tuprutetaan taivaalle kaikkea? Se voisi kyllä vähentää rasismia, kun kaikilla olisi mustat naamat jos hiukkasetkin päästettäisiin läpi hiilidioksidin ohella.

Miksi taivaalle pitäsi päästää tavaraa? Punaisten auringonlaskujen takia?

Vierailija
kani75
Tämähän pitää hyvin paikkaansa nykyisten mallien mukaan. Kesästä tulee pitempi, kuumempi ja sateisempi, kun taas talvesta tulee lyhyempi, mutta kylmempi.
Minkähän mallin? Mallien ennusteita on joka lähtöön.
kani75

Paitsi on se ennustaminen vaikeaa. Jatkuvasti huomataan yhä uusia tärkeitä yksityiskohtia, joita kukaan ei ole tullut ajatelleeksi. Otetaan vaikka pilvet. Vasta äskettäin on tajuttu, kuinka monella tavoin pienhiukkaset vaikuttavat ilmakehään.
Eiköpä ne oo tiedetty jo kymmeniä vuosia, vai sitäkö tarkoittaa vasta äsken.
kani75

Esimerkiksi ennen hiilidioksiidipäästöjen rajoittamista, pienhiukkasten muodostamat pilvit estivät monsuunisateita ylittämästä päiväntasaajaa. Tämä sai aikaan afrikan suuren nälänhädän 80-luvulla.

Isot pilvimassat kuitenkin heijastavat valoa takaisin avaruuteen.

Eikä kukaan osaa kunnolla laskea miten pilvet vaikuttavat ilmastoon
kani75
Ja jos saastuttamisesta luovuttaisiin yhtäkkiä, ilmaston lämpötila nousisi noin 5 asteella. Todettu nousu on ollut sadan vuoden aikana noin puoli astetta. Kuulostaa vähältä, mutta se tarkoittaa sitä että lumiraja on siirtynyt n. 200 km pohjoisemmaksi.
Vai 200 kilometria pohjoisemmaksi. Missäs se nyt on jo missä oli ennen?

Uusimmat

Suosituimmat