Joukossa yksin eläminen yksin ja ryhmässä

Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005

Yksinäisyys puhuttaa ryhmissä

YLE herätteli keskustelua AamuTV:ssä yksinelämisestä. Yksineläjät ovat suuri ryhmä kaupungeissa, joissa asuntojen hinnat ajavat nuoret ihmiset yksiöihin; perhesuhdetta ei voida jo taloudellisten syiden vuoksi rakentaa. Maaseudulla yksinäisyys vaivaa vanhoja poikia emännän puutteessa, tilaa ollen koko talon verran. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka keskimäärin hakeutuu parisuhteeseen jatkaakseen omia geenejään uusiksi sukupolviksi kumppaninsa kanssa. Kaipuu yhteiseloon on päällimmäinen, mutta sisään kätkeytynyt piirre. Osa ihmisistä haluaa asua yksin, mutta ovat aktiivisia ryhmätoimijoita. Kaikki eivät halua katsoa toisen sukkia likapyykkikorissa.

Perheellinen yhteishenki katoaa jo nuoressa vaiheessa, kun vanhemmat painavat töitä ja harrasteita, korkeintaan lapsi/ lapset viedään omiin harrasteisiin. Nuori oppii suurissa ryhmissä olemaan yksin kaivaten kuitenkin ryhmän tukea ja hyväksyntää. Jos ryhmäkuria esim. koulussa ei noudateta (markkinaesiintyminen ja -kelpoisuus mm. pukeutumisessa ja mielipiteissä) saattaa heikompi nuori heti elon alkuvaiheessa ajautua sivuraiteelle, jolloin ihminen ihmisten ympäröimänä erakoituu. Vahva henkilö tekee itsestään selviytyjän ja ryhmäsääntöjen muodostajan sekä valvojan. Vahvoja ihmisiä on aina vähemmän kuin mukautujia. Hiljaisempi vaipuu ja luovuttaa. Yksinolija on näin syntynyt.

Yksineläjissä on myös aktiivisia ryhmätoimijoita niin työssä kuin vapaa-ajan toiminnoissa. Yksinasuville työyhteisö on kaikki kaikessa, koska sieltä ammennetaan yhteisöllisyys, joka on luontainen piirre ihmisissä jo vähintäänkin pariutumisviettinsä vuoksi. Työpaikkaromanssit ovat työyhteisöjen arkea. Tämän vuoksi on hyvin dramaattista erityisesti nuorille, jos he putoavat pois työyhteisöistä (tai eivät edes pääse sinne), tällöin katkeaa yksinasuvan nuoren viimeinenkin side yhteisöllisyyteen. Viimeiseksi oljenkorreksi jää harrasteet, ja ilman työtä niihin ei ole varaa.

Opiskelijat ovat suuri yksineläjien ryhmä, he tulevat monesti suuriin kaupunkeihin yksin pieniin solu-asuntoihin tai pikkuruisiin yksiöihin. Yhteisöllisyys muodostuu opiskelupaikassa ja sielläkin ovat toiminnalliset ja esiintymisilliset "sääntönsä". Erikoinen ihminen ajautuu tässäkin helposti sivuraiteelle ja opiskeleminen onkin sitten yksin puurtamista. Keskimäärin jokaisella ihmisillä on se paras kaveri/ystävä, yksikin riittää, sillä se on se henkireikä elämään ja hyväksynnän saamiseen. Ystävyys on kaikki kaikessa ja tämän osa-alueen naiset osaavat paremmin kuin miehet.

Todelliset yksineläjät ovat suurimmassa vaaravyöhykkeessä; ei ole sitä parasta ystävää, ei ole työtä ja ei ole harrasteita. Todelliset yksineläjät ovat ryhmä, joka voi muodostaa vahvan vaikuttajan ympärille liikkeen, josta voi kehittyä ilmiöitä uusiksi ryhmiksi niin hyvässä kuin pahassa. Mukautuja ja seurailija yksinäisyydestään on ihanteellinen ja uskollinen aatekannattaja. Jokainen ihminen tarvitsee hyväksyntää ja arvonantoa omasta olemuksestaan. Yksinäisen on helppo samaistua kanssasisariinsa ja -veljiinsä. Nyky-yhteiskunta on rahanperässä juoksija. Ihmisen sosiaalisuus ja yhteisöllisyys on unohtunut. Rahan pitäisi olla vain väline välttämättömimpään. Kulutusjuhla ei takaa inhimillistä keskinäishyväksyntää ja toisen huomioimista. Tutkimukset kertovat ihmisten olevan valmiit luopumaan osasta hyvinvoinnistaan saadakseen ryhmätoimintaa ja osallistumista hyväksynnän funktiona. Mikä on yhteiskuntamme suunta?

Sinkkuisuus on koko maan ilmiö ja se ei ole lähtökohdiltaan ongelma. Ongelma on löytymättömyys haennassa. Nykyihminen on katsonut siksi runsaasti ympärillään tapahtuvaa perheiden hajoamista, avioriitoja, yksinhuoltajia ja lapsia eronneiden vanhempien pompotuksessa, että valitsevat luontaista elonkumppaniaan huolella ja pitkään. Nykymallinen yhteiskuntamme tuottaa nuorista yksineläjiä. Ikääntyminen lisää yksinelävien naisten määrää miesten kuollessa keskimäärin reilu 10 vuotta aiemmin kuin naiset. Naisten määrä ikääntyvässä sukupolvessa lisääntyy koko ajan ja heille kohtaloituu herkästi yksinäisyys, todellinen erakoituminen huonoimmillaan laitoksiin. Lähimmäisen hätä inhimillistyy perinnön generoituessa näköpiiriin.

YLE:n AamuTV oli täysin oikeassa yksineläjien tutkimustiedon puutteesta. Olisikin hyväksi saada tutkimusaineistoa todellisesta tilanteesta, sillä joukossa on oikeasti yksin elämiseen haluavia ja joukossa on oikeasti erakoituneita ihmisten keskelle. Joukossamme on myös osallistumattomuutta hautautuen kaupunkiyksiöihinsä. Lisäksi on epätoivoisia etsijöitä, jotka eivät kohtaa toisiansa. Lohdutuksena voisi todeta, että lähes kaikille yrittäville on siellä jossain se juuri oikea kumppaniystävä, kunhan kohtaanto tapahtuisi. Tämän kohtaannon eteen kannattaisi antaa panosta, sillä yhdessäolo on ihmisen luontainen tarve ja sen toteutuminen poistaa runsaasti inhimillistä hätää. Yksineläjiä on kaikissa ikä-, sosiaali- ja ammattiryhmissä sukupuoleen katsomatta.

Ilkka Luoma

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (35)

Vierailija

Ei kai se mikään probleema pitäisi olla jos jotkut haluavat elää yksin ja ehkä sitten vanhempana perustaa perhe. Nuorena monet meistä haluavat pitää hauskaa. Elää ja olla. Lapsia ehtii tekemään myöhemminkin.

Ja läheskään kaikilla ei ole tarvetta aina kaksin elämiseen. Se on maku asia. Jotkut hakee elämän kumppania koko ikänsä sitä kuitenkaan löytämättä. Toiset taas löytävät mutta muutaman vuoden kuluttua kyllästyvät ja eroavat. Perhe ei aina nykyisin ole enää sama kuin se oli ennen vanhaan.

Ja jos joku eristäytyy, tulee erakon kaltaiseksi, on se ihmisen oma asia. Kaikki ei ole seuran kipeitä. Toiset rakastavat yksinäisyyttään. Meitä on monta outoa tyyppiä.

Työttömyys ei ole mikään todellinen syy yksin oloon. Syyllinen on ihminen itse. Ihminen valitsee yksinäisyyden, vaikka voisi olla toisten läheisyydessä jos vain haluaa. Ystäviä ei saa "neljän" seinän sisällä. Ystäviä ei saa jollei ole valmis olemaan ystävä muille.

Ihminen on psyykkensä kaltainen, ei enempää eikä vähempää. Ja psyykkinen tila vaihtelee lainehtien eri suuntiin, riippuen tilanteesta ja siitä miten itse kukin reagoitsee tilanteisiin. Jokaisella on valinnan mahdollisuus.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005
Ayla
Ei kai se mikään probleema pitäisi olla jos jotkut haluavat elää yksin ja ehkä sitten vanhempana perustaa perhe. Nuorena monet meistä haluavat pitää hauskaa. Elää ja olla. Lapsia ehtii tekemään myöhemminkin.

Ja läheskään kaikilla ei ole tarvetta aina kaksin elämiseen. Se on maku asia. Jotkut hakee elämän kumppania koko ikänsä sitä kuitenkaan löytämättä. Toiset taas löytävät mutta muutaman vuoden kuluttua kyllästyvät ja eroavat. Perhe ei aina nykyisin ole enää sama kuin se oli ennen vanhaan.

Ja jos joku eristäytyy, tulee erakon kaltaiseksi, on se ihmisen oma asia. Kaikki ei ole seuran kipeitä. Toiset rakastavat yksinäisyyttään. Meitä on monta outoa tyyppiä.

Työttömyys ei ole mikään todellinen syy yksin oloon. Syyllinen on ihminen itse. Ihminen valitsee yksinäisyyden, vaikka voisi olla toisten läheisyydessä jos vain haluaa. Ystäviä ei saa "neljän" seinän sisällä. Ystäviä ei saa jollei ole valmis olemaan ystävä muille.

Ihminen on psyykkensä kaltainen, ei enempää eikä vähempää. Ja psyykkinen tila vaihtelee lainehtien eri suuntiin, riippuen tilanteesta ja siitä miten itse kukin reagoitsee tilanteisiin. Jokaisella on valinnan mahdollisuus.

Useat viihtyvät yksin ja oikeasti yksin; ei synny riitaa kuin ainoastaan itsensä kanssa. Ihminen on hyvin useasti herkkä "systeemi" ja lukittuu väliaikaisesti tai lopullisesti. Haavoitettuna kaikki eivät ole leijonia, jotka pitävät puolensa. Epävarmuus on hankalin ja tämäkin on mm. luonne- ja kasvatuskysymys. Epävarma ihminen varovaistuu ja suhteen synnytys on vaikeaa kun on käpertynyt omaan kuoreensa.

On pakko todeta, että maallistunut ja kaupallistunut elämänsyke on vähentänyt huomioimista. Epävarmuus kasvaa aina salakavalasti, kunnes on pudonnut yksinäisyyden kuoppaan ja sieltä on vaikeaa kurkistaa, jos edes ulottuu reunalle. Harmillista on tosiaan se, että yksinäisyys valtaa alaa ruuhkaisimmassa osassa Suomea (yksinolo tieten tai tahtomattaan on varmaan yleistä kaikkialla maailmassa).

Arkisesti voisi tietenkin todeta, että pitäkööt jokainen huolen itsestään, mutta kun se ei ole näin. Kukaan ei halua itseään kohdeltavan "kuin ilmaa", vaan yksilönä ja yhtenä osallisena, siksi on luonnollista, että huolehdintaa annetaan edes joltain suunnalta, se on joillain aivan vilpittömästi myös "verissä".

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
Arkisesti voisi tietenkin todeta, että pitäkööt jokainen huolen itsestään, mutta kun se ei ole näin. Kukaan ei halua itseään kohdeltavan "kuin ilmaa", vaan yksilönä ja yhtenä osallisena, siksi on luonnollista, että huolehdintaa annetaan edes joltain suunnalta, se on joillain aivan vilpittömästi myös "verissä".

Ketään ei kohdella kuin ilmaa. Ihmisessä täytyy olla itsessään vikaa jos eristäytyy ihmisistä niin paljon ettei kukaan huomaa häntä. Aina ei saa huomiota osakseen noin vain. Kaikilla on oma elämä. Vastuu omasta elämästään. Ei voi odottaa huomiota muilta. Täytyy itse hakeutua ihmisten ilmoille ja hakea seuraa. Seura ei tule useinkaan itsestään. Pitää antaa jotain itsestään jotta voi alkaa kuvitella että muut antaa jotain takaisin. Ystävyys ei tahdo elää yksin.

Mikä organisation sitä huolehdintaa antaisi kaikille yksinäisille ja työttömille? Kuka maksaa huolehdinnan yksinäisistä ihmisistä?

Minun mielestä yksinäisten on itse otettava itseään niskasta kiinni ja nostettava itsensä ihmisten ilmoille. Ja tällä tarkoitan "terveitä" ihmisiä, en siis todellisia psyykke-potilaita.

Ei kai kaikkea voi "valtiolta" vaatia? Ei voi vaatia että joku pelastaa yksinäisyydestä. Voi itse pelastaa itsensä. Oma apu on parhain apu. Ja jos ei pysty, on olemassa psykologeja jotka voi auttaa.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005
Ayla
Ilkka Luoma
Arkisesti voisi tietenkin todeta, että pitäkööt jokainen huolen itsestään, mutta kun se ei ole näin. Kukaan ei halua itseään kohdeltavan "kuin ilmaa", vaan yksilönä ja yhtenä osallisena, siksi on luonnollista, että huolehdintaa annetaan edes joltain suunnalta, se on joillain aivan vilpittömästi myös "verissä".



Ketään ei kohdella kuin ilmaa. Ihmisessä täytyy olla itsessään vikaa jos eristäytyy ihmisistä niin paljon ettei kukaan huomaa häntä. Aina ei saa huomiota osakseen noin vain. Kaikilla on oma elämä. Vastuu omasta elämästään. Ei voi odottaa huomiota muilta. Täytyy itse hakeutua ihmisten ilmoille ja hakea seuraa. Seura ei tule useinkaan itsestään. Pitää antaa jotain itsestään jotta voi alkaa kuvitella että muut antaa jotain takaisin. Ystävyys ei tahdo elää yksin.

Mikä organisation sitä huolehdintaa antaisi kaikille yksinäisille ja työttömille? Kuka maksaa huolehdinnan yksinäisistä ihmisistä?

Minun mielestä yksinäisten on itse otettava itseään niskasta kiinni ja nostettava itsensä ihmisten ilmoille. Ja tällä tarkoitan "terveitä" ihmisiä, en siis todellisia psyykke-potilaita.

Ei kai kaikkea voi "valtiolta" vaatia? Ei voi vaatia että joku pelastaa yksinäisyydestä. Voi itse pelastaa itsensä. Oma apu on parhain apu. Ja jos ei pysty, on olemassa psykologeja jotka voi auttaa.

Todellisuudessa jokin on aina syynä johonkin asiaan. Yksilö menee mukana siinä niin kuin on mahdollista. Kaikilla ei ole kykyä hoitaa ystävyyssuhteita ja tai hankkia näitä. Pitää tietenkin auttaa koska ovat niitä psyykehäiriöisiä. Vaikka itse joutuu selviämään näistä asioista yksin, niin kuitenkaan ihminen ei ole näihin asioihin yksin joutunut. Vaan siihen vaikuttaa muut ihmiset ja tapahtumat. Minä en usko että on ollenkaan terveitä yksinäisiä ihmisiä olemaassa. Vaan kaikilla vippaa jotekin kevyesti tai raskaasti. Voi tietenkin olla jotka omasta halusta, mutta ne on vähemistö ja niille se tuskin on mikään ogelma.

Että näin. Ihminen on paras apu itselle niin kuin tässä todettiin. Vaikka itse ei yksin yleensä aiheuta näitäkään ogelmia.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä13269
Liittynyt23.6.2005

On mukavan muodikasta etsiä ultimaattisia syitä, mikä johtaa yksinäisyyden räjähtämiseen käsiin. Saatuja kontakteja tulisi vaalia ja ihmisen tulisi kehitellä ja kuulostella tapoja, millä tavoin tietyssä kontekstissa tavatut ihmiset haluavat hoitaa kommunikointinsa. Todella hyvät keskustelijat huomaavat milloin homma on menossa överiksi ja osaavat tulkita toisen pieniäkin nyansseja tekemättä hommasta suurta numeroa. He osaavat miellyttää tarvittaessa monenlaisia tyyppejä yhtäaikaa.

Tiedän muutaman uskomattoman supererakon, jotka tuntuvat tulevan ominaisuutensa kanssa ihan hyvin juttuun. Useimmille tuntuu riittävän, että saa jotensakin mieleistään seuraa suunnilleen silloin kun haluaa. Sietokyvyssä on sitten eroja, yllättäen.

Itse olen lähes seurariippuvainen, tykkään kun ympärillä on ihmisiä joiden kanssa voi käydä vuorovaikutusta. Toisaalta kylmät peelot ovat pahempaa kuin yksinäisyys. Päivittäin tulee vastaan lukemattomia molopäitä, joiden ilmeetön kävely ärsyttää joskus niin että toivoisi palokirveen tippuvan taivaasta näiden varpaille.

Mitä tulee sitten siihen seuranhankintaan, niin kroonisesti yksinäiset ihmiset ovat joko aika pihalla ihan perusjutuista, tai sitten pitävät itselleen rimaa liian korkealla. Esiintymisjännitys lähtee usein juuri omiin reaktioihin keskittymisestä asiaan keskittymisen sijasta. "Asia" sitten voikin olla miltei mitä tahansa, tärkeää on vain hetkeksi unohtaa se maailman tärkein mielenkiinnon kohde, eli oman navan fanaattinen tuijotus. Eli ihan selvyyden vuoksi, tämä ei tarkoita välttämättä itsestä puhumista, mistä ihmiset puhuvat kuitenkin kaikkein mieluiten.

Seuran löytäminen on loppupeleissä kiinni siitä, että pitää kommunikaation kannalta tekosyiden keksimistä alhaisena toimintana. Tosiasiassahan kyse on vain siitä miten saa herätettyä toisen ihmisen huomion korrektilla tavalla. Jotkut paskan äijämieskasvatuksen saaneet yksilöt rajaavat samaistumisen kohteitaan ihan liikaa, mikä taas nostaa sitä rimaa helvetin korkealle.

Perussuhteista huolehtiminen (kuten perhe, nuoruudenystävät, opiskelutoverit ja paikkakuntalaiset) on koettu yllättävän kestäväksi ja tärkeäksi. Jos "perusverkosto" alkaa pahasti rakoilla, ei tarvita paljoa että loput menevät samaan viemäriin. Tunne, että on seurannut ihmisen kasvuprosessia, lähentää ihmisiä silkkaa vaikuttavaa tilanneperformanssia syvemmin. Suurin osa tuttavuuksista on vain tiettyjä ilmeitä ja tapakulttuuria, jota voi tulkita suunnilleen miten tahansa. On ihan toinen asia jos on vapaaehtoisesti nähnyt ihmisen monessa jamassa ja ollut mukana kasvamassa tämän mukana, mitä sitten on tehnytkin.

Nuorten naisten kasvanut yksinäisyyden tunne saattaisikin liittyä heikompiin perhesuhteisiin nuoriin miehiin verrattuna. Droppaaminen on miehillä toki yleisempää, mutta tukiverkostoon tukeutumista ei hävetä samalla tavalla. Onkin nykyään niin vitun muodikasta olla itsenäinen, itselleen rehellinen cosmopolitan-neiti, ettei saa poiketa massasta ja osoittaa heikkoutta ympärille. Miehet voivat ja myös purkavat vitutustaan tunnetuilla etanolikeskeisillä strategioillaan, naisilta voi olla paukut vähissä jos bestiksen olkapää ei toimikaan niinkuin lapsuusvuosina. Niin ja onhan miehillä se intti, joten yhteisiä puheenaiheita riittää.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
Ayla

Ketään ei kohdella kuin ilmaa. Ihmisessä täytyy olla itsessään vikaa jos eristäytyy ihmisistä niin paljon ettei kukaan huomaa häntä. Aina ei saa huomiota osakseen noin vain. Kaikilla on oma elämä. Vastuu omasta elämästään. Ei voi odottaa huomiota muilta. Täytyy itse hakeutua ihmisten ilmoille ja hakea seuraa. Seura ei tule useinkaan itsestään. Pitää antaa jotain itsestään jotta voi alkaa kuvitella että muut antaa jotain takaisin. Ystävyys ei tahdo elää yksin.

Mikä organisation sitä huolehdintaa antaisi kaikille yksinäisille ja työttömille? Kuka maksaa huolehdinnan yksinäisistä ihmisistä?

Minun mielestä yksinäisten on itse otettava itseään niskasta kiinni ja nostettava itsensä ihmisten ilmoille. Ja tällä tarkoitan "terveitä" ihmisiä, en siis todellisia psyykke-potilaita.

Ei kai kaikkea voi "valtiolta" vaatia? Ei voi vaatia että joku pelastaa yksinäisyydestä. Voi itse pelastaa itsensä. Oma apu on parhain apu. Ja jos ei pysty, on olemassa psykologeja jotka voi auttaa.

Ei se kuule rakas Ayla mene aivan noin yksinkertaisesti. Jotkut ihmiset saavat paljon ystäviä kun taas jotkut jäävät kokonaan yksin johtuen heidän luontaisesta persoonallisuudestaan. Näissä yksinäisissä ei välttämättä päällisin puoli ole edes mitään vikaa, heidän kanssaan voi keskustella normaalisti ja he käyttäytyvät muutenkin suhteellisen tavallisesti. Jostain selittämättömästä syystä he eivät vain tunnu saavan ystäviä. Synnynnäinen ujous voi osaksi vaikuttaa asiaan, kaikki eivät ole luonnostaan huolettomia jutunheittäjiä.

Sosiaalinen eristäytyminen ruokkii koko ajan itseään. ihmisen itsetunto saattaa heikentyä siinä määrin että normaalikin keskustelu ihmisten kanssa voi olla vaikeaa. Tämä voi johtua monesta syystä, ei tarvitse luonnostaan kärsiä psyykkisistä ongelmista vaan niitä voi syntyä myös ympäristön seurauksesta. Jos ihminen kokee itsensä liian erilaiseksi voi hän linnoittautua muusta maailmasta. Tähän on voinut vaikuttaa jatkuva kiusaaminen tai muitten ihmisten arvostelu. Tällöin on ei ole kyse siitä millainen ihminen itsessään on vaan siitä millaisten ihmisten kanssa hän on tekemisissä. Ihminen ei välttämättä edes tajua että vika ei ole hänessä joten hän päättää eristäytyä kokonaan muusta maailmasta.

Vierailija
Echi
Ei se kuule rakas Ayla mene aivan noin yksinkertaisesti. Jotkut ihmiset saavat paljon ystäviä kun taas jotkut jäävät kokonaan yksin johtuen heidän luontaisesta persoonallisuudestaan. Näissä yksinäisissä ei välttämättä päällisin puoli ole edes mitään vikaa, heidän kanssaan voi keskustella normaalisti ja he käyttäytyvät muutenkin suhteellisen tavallisesti. Jostain selittämättömästä syystä he eivät vain tunnu saavan ystäviä. Synnynnäinen ujous voi osaksi vaikuttaa asiaan, kaikki eivät ole luonnostaan huolettomia jutunheittäjiä.

Sosiaalinen eristäytyminen ruokkii koko ajan itseään. ihmisen itsetunto saattaa heikentyä siinä määrin että normaalikin keskustelu ihmisten kanssa voi olla vaikeaa. Tämä voi johtua monesta syystä, ei tarvitse luonnostaan kärsiä psyykkisistä ongelmista vaan niitä voi syntyä myös ympäristön seurauksesta. Jos ihminen kokee itsensä liian erilaiseksi voi hän linnoittautua muusta maailmasta. Tähän on voinut vaikuttaa jatkuva kiusaaminen tai muitten ihmisten arvostelu. Tällöin on ei ole kyse siitä millainen ihminen itsessään on vaan siitä millaisten ihmisten kanssa hän on tekemisissä. Ihminen ei välttämättä edes tajua että vika ei ole hänessä joten hän päättää eristäytyä kokonaan muusta maailmasta.

Taisin hieman yleistää.
Mutta kaiken lopputulos on kuitenkin se että ihminen on itse vastuussa elämästään. Täytyy yrittää. Jos lopettaa yrittämästä olla sosiaalinen, silloin on antanut periksi omalle "heikkoudelleen".

Luulisin että jokainen ihminen on joskus tuntenut itsensä yksinäiseksi. Ja jos on työtön, niin eihän sen tarvitse edellyttää että eristäydytään.

Minä ajan takaa sitä että meillä ihmisillä on "vapaa tahto". Valitsemme itse tiemme. Me itse valisemme miten reagoitsemme. On kolme vaihtoehtoa reagoida: positiivisesti, negatiivisesti, neutraalisti.

Mutta luulisin että se on monelle helpompaa regoida negatiivisesti, alkaa syyttä muita, tai tilannetta.
Se on paljon vaikeampaa yrittää katsoa tapahtumaa positiivisesti tai neutraalisti. Moni ei osaa sitä. Siksi niin moni voi huonosti.
Kouluissa pitäisi opettaa lapsille "vapaata tahtoa" ja ajattelemaan hieman psykoloogisesti itsestään, koska emmehän ole pelkää lihaa ja luuta. Psyykkemme määrä elämämme.

En kuitenkaan ymmärrä oikein että miten yhteiskunta pystyisi näitä yksinäisiä ihmisiä auttamaan? Varmasti ei ole rahaa sellaiseen. Ja yhteiskuntamme on nyt mitä se on.
Ja kai se on niin että heitä jotka todella apua tarvitsevat, saavat sitä. Toivon ainakin että niin olisi. Mutta meillä ainakin psyykkehoito on huonontunut hyvin paljon. Kaikki ei saa tarvitsemaansa apua. Jotta toden näköisesti se on utopiaa jos halutaan että myös yksinäiset ihmiset saisivat hoivausta/hoitoa/apua.

Vierailija

Yksinelämiseen on monta syytä ja seurausta. Itse olen eronnut kahdesti ja erot tekevät sieluun todella kipeää.

Varsinkin, jos tunteita ja rakkautta on vielä omalta puolelta jäljellä ja on tunne, että ero on aiheutunut osittain omista virheistä, on tunne todellakin, kuin sydän raastettaisiin irti rinnasta. Ahdistusta ja kouristavaa oloa vatsassa... epätoivoa... kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Kun siitä pikkuhiljaa vuosien myötä alkaa pystyä hengittämään ja nousee jaloilleen (jotkut eivät pysty nousemaan tai osaa hakea apua noustakseen), ei uuden suhteen ajatteleminenkaan välttämättä ole helppoa - saati sitten seurustelu.

Kun on haavoittunut tarpeeksi pahasti, vanhat traumat iskevät pintaan yllättäen, varoittamatta, kuin "puun takaa" ja valo himmenee, kuin ukkosmyrskyn alla alkaakseen vähitellen taas kirkastua.

Nyt olen jalkeilla, mutta tulee viemään monta aikaa, virtaamaan miljardeja kuutioita vantaajoen vettä, ennenkuin pystyn ketään lähelleni päästämään.

Lapseni, heissä on voimaa ja aitoa rakkautta. Heidän kanssaan en ole koskaan yksin, vaikka asunkin ajoittain yksin.

Ugh.

Vierailija
tiäremiäs
Todellisuudessa jokin on aina syynä johonkin asiaan. Yksilö menee mukana siinä niin kuin on mahdollista. Kaikilla ei ole kykyä hoitaa ystävyyssuhteita ja tai hankkia näitä. Pitää tietenkin auttaa koska ovat niitä psyykehäiriöisiä. Vaikka itse joutuu selviämään näistä asioista yksin, niin kuitenkaan ihminen ei ole näihin asioihin yksin joutunut. Vaan siihen vaikuttaa muut ihmiset ja tapahtumat. Minä en usko että on ollenkaan terveitä yksinäisiä ihmisiä olemaassa. Vaan kaikilla vippaa jotekin kevyesti tai raskaasti. Voi tietenkin olla jotka omasta halusta, mutta ne on vähemistö ja niille se tuskin on mikään ogelma.

Että näin. Ihminen on paras apu itselle niin kuin tässä todettiin. Vaikka itse ei yksin yleensä aiheuta näitäkään ogelmia.

Juu on tilanteita. Mutta asiaa voi katsoa myös tällä näkemyksellä että miten ihminen reagoitsee eri tilanteisiin. Miten reagoitsee, on ihmisen oma vapaa valinta. Kukaan ei pakota olemaan tavattoman negatiivinen. Tietysti se on monelle vaikeata ajatella positiivisesti.

Ja psyykke potilaista puheen ollen: Ei kaikkea ihmisen ajatuksia lasketa psyykkiseksi sairaudeksi. Jos ihminen on yksinäinen, ei se ole mitään psyykkistä sairautta. Se on tunne jonka ihminen kokee elämässään, kun ei osaa, ole opetellut työntämään sitä pois elämästään. On vain niin helppoa aina syyttä muita tai tilannetta huonoon vointiinsa. Oma reagointi aiheuttaa joko huonon tai hyvän tunteen. Ja valinnan varaa on.

kaikilla ihmisillä on sekä hyviä että huonompia aikoja.
Sanani ehkä vaikuttaa kovilta, mutta minä en yleensä säälittele ketään, vaan kehoitan ihmisiä opettelemaan reagpitsemaan niin että oma reagointi ei vahingoita omaa itseään. Moni psykologi on taitava auttamaan tällaisissa asioissa. Mutta se on valitettavaa että niin harva edes myöntää että heillä on hieman vaikeuksia. Syytetään vain muita tai tilannetta. Ei siis yhtään ajatella että itse voisi tehdä jotain että olo olisi parempi.

Vierailija
Ayla

Taisin hieman yleistää.
Mutta kaiken lopputulos on kuitenkin se että ihminen on itse vastuussa elämästään. Täytyy yrittää. Jos lopettaa yrittämästä olla sosiaalinen, silloin on antanut periksi omalle "heikkoudelleen".

Luulisin että jokainen ihminen on joskus tuntenut itsensä yksinäiseksi. Ja jos on työtön, niin eihän sen tarvitse edellyttää että eristäydytään.

Minä ajan takaa sitä että meillä ihmisillä on "vapaa tahto". Valitsemme itse tiemme. Me itse valisemme miten reagoitsemme. On kolme vaihtoehtoa reagoida: positiivisesti, negatiivisesti, neutraalisti.

Mutta luulisin että se on monelle helpompaa regoida negatiivisesti, alkaa syyttä muita, tai tilannetta.
Se on paljon vaikeampaa yrittää katsoa tapahtumaa positiivisesti tai neutraalisti. Moni ei osaa sitä. Siksi niin moni voi huonosti.
Kouluissa pitäisi opettaa lapsille "vapaata tahtoa" ja ajattelemaan hieman psykoloogisesti itsestään, koska emmehän ole pelkää lihaa ja luuta. Psyykkemme määrä elämämme.

En kuitenkaan ymmärrä oikein että miten yhteiskunta pystyisi näitä yksinäisiä ihmisiä auttamaan? Varmasti ei ole rahaa sellaiseen. Ja yhteiskuntamme on nyt mitä se on.
Ja kai se on niin että heitä jotka todella apua tarvitsevat, saavat sitä. Toivon ainakin että niin olisi. Mutta meillä ainakin psyykkehoito on huonontunut hyvin paljon. Kaikki ei saa tarvitsemaansa apua. Jotta toden näköisesti se on utopiaa jos halutaan että myös yksinäiset ihmiset saisivat hoivausta/hoitoa/apua.

Minä en ole puhunut mitenkään siitä että valtion pitäisi puuttua asiaan vaan yleisesti siitä miksi ihmiset ovat yksinäisiä. Ei sinun näkökantasi ole mitenkään julma vaan pikemminkin ymmärtämätön tiettyjä yksinäisiä ihmisiä kohtaan. Ja valitsemme itse kyllä mitä teemme, mutta sillä ei ole välttämättä tekemistä yksinäisyyden kanssa. Joitakin ihmisiä syrjitään aina jonkun "stigman" takia, kyseessä on ilmiö joka kuuluu ihmisluontoon. Michel Foucaultin mukaan ihmisyhteisö puhdistaa itsensä syntipukin avulla. Tämän syntipukin avulla yhteisö määrittelee itsensä, kyseessä on sama ilmiö joka sai aikaan mm. noitavainot. Erilaisuus on ainut syy joka määrittää tälläiset syntipukit.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä23122
Liittynyt16.3.2005
Ayla

Juu on tilanteita. Mutta asiaa voi katsoa myös tällä näkemyksellä että miten ihminen reagoitsee eri tilanteisiin. Miten reagoitsee, on ihmisen oma vapaa valinta. Kukaan ei pakota olemaan tavattoman negatiivinen. Tietysti se on monelle vaikeata ajatella positiivisesti.



Ei se ole välttämättä vain oma valinta. Tiettävästi perinnölliset syyt vaikuttavat myös ihmisen yleisasenteisiin. Toiset ovat luonnostaan optimistisia ja toiset taas eivät ole.

Samoin sosiaaliset kyvyt vaihtelevat. Kaikki eivät vain ole hyviä tyyppejä, joiden seura houkuttelisi muita.


Sanani ehkä vaikuttaa kovilta, mutta minä en yleensä säälittele ketään, vaan kehoitan ihmisiä opettelemaan reagpitsemaan niin että oma reagointi

Niin, ei se tilanne säälittelyllä parane. Luusereita on ollut aina ja tulee olemaan, se on laumaeläimen luontoon kuuluva asia. Sen verran tietysti yhteisön on hyvä tehdä, että luuserien suoranainen kiusaaminen tehdään kielletyksi, mutta ei kukaan voi pakottaa ketään jonkun seuraan eikä kukaan voi pakottaa ketään ajattelemaan positiivisesti jos hänen aivoillaan ei ole siihen edellytyksiä.

Tiedän kyllä, että asennettaan voi kehittää, mutta se on normaali-ihmisellä erittäin kovan työn takana. Useimmilla ei ole henkisiä resursseja sellaiseen muutokseen. Turha luuseriudesta on ketään henkilökohtaisesti syyllistää sen enempää kuin ihonväristä tai sairaudesta.

Juoni
Seuraa 
Viestejä1461
Liittynyt20.10.2005
Ayla

Juu on tilanteita. Mutta asiaa voi katsoa myös tällä näkemyksellä että miten ihminen reagoitsee eri tilanteisiin. Miten reagoitsee, on ihmisen oma vapaa valinta. Kukaan ei pakota olemaan tavattoman negatiivinen. Tietysti se on monelle vaikeata ajatella positiivisesti.

Ja psyykke potilaista puheen ollen: Ei kaikkea ihmisen ajatuksia lasketa psyykkiseksi sairaudeksi. Jos ihminen on yksinäinen, ei se ole mitään psyykkistä sairautta. Se on tunne jonka ihminen kokee elämässään, kun ei osaa, ole opetellut työntämään sitä pois elämästään. On vain niin helppoa aina syyttä muita tai tilannetta huonoon vointiinsa. Oma reagointi aiheuttaa joko huonon tai hyvän tunteen. Ja valinnan varaa on.

kaikilla ihmisillä on sekä hyviä että huonompia aikoja.
Sanani ehkä vaikuttaa kovilta, mutta minä en yleensä säälittele ketään, vaan kehoitan ihmisiä opettelemaan reagpitsemaan niin että oma reagointi ei vahingoita omaa itseään. Moni psykologi on taitava auttamaan tällaisissa asioissa. Mutta se on valitettavaa että niin harva edes myöntää että heillä on hieman vaikeuksia. Syytetään vain muita tai tilannetta. Ei siis yhtään ajatella että itse voisi tehdä jotain että olo olisi parempi.

Ei se nyt ihan noinkaan taida mennä. Ihmisten erilaisiin reagointi- ja käytösmalleihin vaikuttavat kuitenkin lukuisat eri tekijät geeeneistä, kasvatuksesta -ja kokemuksista yleensäkin- lähtien. Jos syystä tai toisesta henkilön psyyke on rakentunut arastelemaan/välttämään uusia ihmiskontakteja, niin on mielestäni aika abrurdia kuitata koko homma vain toteamalla että kukin päättää itse miten reagoi. Opittuja käytösmalleja kun ei niin vain muuteta. Tietysti toiset pystyvät paremmin hallitsemaan reagointitapojaan, mutta ovat luultavasti silloin muutenkin vakaampia luonteita, joten mitään ongelmaa ei synny. Noidankehäksi voisimme tätä myös kutsua: Sosiaalisesti heikko huomaa olevansa sosiaalisesti heikko ja tämän tiedostaminen vahvistaa vallalla olevia käytösmalleja.

Edit: Neutroni näköjään ehti ennen.

Vierailija

Ihmisellä on oikeus ola mitä tahansa , missä tahansa. Kun eläminen tapahtuu toisten/muiden yksityisyyttä kunnioittaen, ihminen saa vaikka paskoa lattialleen, rakentaa verkkoaidan talonsa /asuntonsa ympärille, jos haluaa olla yksin ja eristynyt.

Miksi kaikki pitäisi tasapäistää; olkaa mittaisia, tehkää työnne, joka on olematon aherrus, hymyile, sillä en halua nähdä murheellisia kasvoja edessäni. Ne kasvot muistuttavat minua omista sisäisistä häiriöistä.

Linkola, erakko omalla tavallaan. Fiksuna ajattelijana pidetty ihminen. Eräs Alkoholisti yksin kotona ryyppää ja sekoilee, mutta silti tulee kirja joka vuoden lopussa markkinoille. Hän on kuuluisampi kuin linkola, mutta ihmiset ovat omissa pihoissaan, eikä ymmärrä edes itseään.

Miksi sarjamurhaajija rakastetaan? Juuri siksi, että he ovat niin vahvoja itsessään vertailematta. Täydellinen valta toisen elämästä, siksi G W Bush on rakastettu sotaisien ihmisten parissa.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005
polliisi
Ihmisellä on oikeus ola mitä tahansa , missä tahansa. Kun eläminen tapahtuu toisten/muiden yksityisyyttä kunnioittaen, ihminen saa vaikka paskoa lattialleen, rakentaa verkkoaidan talonsa /asuntonsa ympärille, jos haluaa olla yksin ja eristynyt.

Miksi kaikki pitäisi tasapäistää; olkaa mittaisia, tehkää työnne, joka on olematon aherrus, hymyile, sillä en halua nähdä murheellisia kasvoja edessäni. Ne kasvot muistuttavat minua omista sisäisistä häiriöistä.

Linkola, erakko omalla tavallaan. Fiksuna ajattelijana pidetty ihminen. Eräs Alkoholisti yksin kotona ryyppää ja sekoilee, mutta silti tulee kirja joka vuoden lopussa markkinoille. Hän on kuuluisampi kuin linkola, mutta ihmiset ovat omissa pihoissaan, eikä ymmärrä edes itseään.

Kuulostaa Bukowski meiningiltä, voisiko olla kuitenkin että nämä yksinäiset ,erikoiset ihmiset olisivatkin mieluummin sinä omakotitalossa perheen kanssa, mutta kun eivät siihen omituisuutensa takia siihen pysty,vakuuttavatkin itselleen (ja muille) että "keskiluokkaista paskaa" ja jatkavat "hörhöilyään"?

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Vierailija
Neutroni

Niin, ei se tilanne säälittelyllä parane. Luusereita on ollut aina ja tulee olemaan, se on laumaeläimen luontoon kuuluva asia. Sen verran tietysti yhteisön on hyvä tehdä, että luuserien suoranainen kiusaaminen tehdään kielletyksi, mutta ei kukaan voi pakottaa ketään jonkun seuraan eikä kukaan voi pakottaa ketään ajattelemaan positiivisesti jos hänen aivoillaan ei ole siihen edellytyksiä.

Tiedän kyllä, että asennettaan voi kehittää, mutta se on normaali-ihmisellä erittäin kovan työn takana. Useimmilla ei ole henkisiä resursseja sellaiseen muutokseen. Turha luuseriudesta on ketään henkilökohtaisesti syyllistää sen enempää kuin ihonväristä tai sairaudesta.

Määrittelisitkö hieman paremmin tuon käyttämäsi termin luuseri. Ovatko kaikki yksinäiset ihmiset luusereita? Mitä tarkoitat sillä että jonkun aivoilla ei ole edelletyksiä positiiviseen ajatteluun? Luuseriudesta ei voida ketään henkilökohtaisesti syyllistää.???

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat