Siiamilaiset appelsiinit?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Eli tuossa kun appelsiinin iltapalaksi söin, niin mieleen tuli taas kerran että miksi ihmeessä appelsiinin päästä löytää aina väliin semmoisen "pikkuappelsiinin" joka on puoliksi uponneena varsinaiseen appelsiiniin niin kuin pieni siiamilainen kaksonen.

Kertokaa kuka tietää!

Kommentit (9)

Vierailija

Kaipa ne olivat kasvuvaiheessa jotenkin puristuneet kiinni ja toinen oli kasvanut toisen ympärille.

Minä löysin kerran siamilaisen kananmunan, joka oli tavallista suurempi ja jossa oli kaksi keltuaista.

Vierailija

Nuo samanmunaiset kaksoskananmunat ovat melko tavallisia. Ja jos löydät munakennosta sellaisen, on todennäköistä, että niitä on samassa kennossa lisääkin. Jos yksi on päässyt läpivalaisusta ohi, miksei muitakin. Ja munat lajitellaan painon mukaan. Keltuainen on painava.

Ne siiamilaisappelsiinit ovat minuakin hämmentäneet. Muistan, kun joskun metrinmittaisena löysi sellaisen, oli ihan kummissaan. Nyt yli puolitoistametrisenä hämmästyy enemmän, jos kilossa sitruksia ei ole yhtään sellaista. Veikkaan teholannoitteiden aiheuttavan "syöpää" appelsiineille. Tai sitten on jalostettu satoisa laji, jolla sattuu olemaan moinen ominaisuus. Lisäähän se painoa, ja kilotolkullahan noita kaupataan.

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005
Töppis
Pienen hetkisen ajan mieleeni välähti kuva kananmunasta, jonka päähän on uponnut pieni kananmuna...

Luttis!

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005

Olisiko kyseessä tämä mistä Wikipedia kertoo:

A single mutation in 1820 in an orchard of sweet oranges planted at a monastery in Brazil led to the navel orange, also known as the Washington, Riverside or Bahia navel. A single cutting of the original was then transplanted to Riverside, California in 1870, creating a new market worldwide. The mutation causes a 'twin' fruit, with a smaller orange embedded in the outer fruit opposite the stem. From the outside, the smaller, undeveloped twin leaves a formation at the top of the fruit, looking similar to the human navel. Navel oranges are almost always seedless, and tend to be larger than other sweet oranges. They are produced without pollination, through parthenocarpy.

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005
Andúril
Minä löysin kerran siamilaisen kananmunan, joka oli tavallista suurempi ja jossa oli kaksi keltuaista.

Jostakin muistan nyt lukeneeni, että tuplakeltuaisisuuteen ( ) liittyisi jotenkin kanan ikä. Joko niin päin, että nuorella kanalla ei ole systeemi vielä oikein valmis ja erehdyksessä kaksi munasolua päätyisi samaan kuoreen, tai niin että vanhalla kanalla systeemi alkaisi jo brakata. Muistelkaas muutkin?

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Vierailija

Tulipa tuohonkin sitten selitys. Ja samalla selitys Navel-nimeen. Kiitos! Takaisin mutanttiappelsiinien pariin.

kuningas
Seuraa 
Viestejä1233
Liittynyt10.12.2007
Maximilian
Nuo samanmunaiset kaksoskananmunat ovat melko tavallisia.



Joo.
Tosiaan olin nuormpana paljon kanalassa töissä, erikoisin muna mitä muistan nähneeni oli suuri kuin joutsenenmuna. Sen sisältä löytyi valkuainen, keltuainen ja hieman normaalia isompi kananmuna. Tämän sisältä löytyi taas valkuainen, keltuainen ja pikku-kananmuna. Pikkumunassa oli sisällä pelkkä valkuainen.

Eli yhdessä löntissä kolme kalkkikuorta, kolme valkuaista ja kaksi keltuaista. Siinä on ollut kanalla pusertamista..

Ja pikku-genille: Taitavat olla niitä vanhempia kanoja. Tosin EUssa kanoja munitetaan vain 1 vuosi. Nuorien kanojen munissa ei välttämättä ole keltuaista ollenkaan.

War doesn't determine who's right but who's left.

There is no such thing as an atheist in a foxhole.

Uusimmat

Suosituimmat