ID ja Jukriksen ajatus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olemme kaikki yhtä ja samaa energiaa eli luojaa eli älykästä suunnittelijaa.

Alussa energia oli saman tiheyden omaavana taustatilassa, joka ei ole mitään.

Silloin oli olemassa tyhjyys, jossa ei voinut havaita mitään, eikä ollut mitään, millä havaita mitään.

Me, hän omasimme ajatuksen voiman, jolla saimme itsemme liikkumaan suhteessa itseemme.

Kun energia hankautuu, energia rullautuu eli käpertyy tiheäksi.

Liikkumalla oikealla tavalla, me, hän saimme aikaiseksi ainakin kaksi erillistä energiakeskittymää, jotka alkoivat tuon "luomisen" jälkeen avautua eli laajentua vähemmän tiheäksi energiaksi.

Samalla noista energiakeskittymistä alkoi avautua energia-aaltoja, jotka kohtasivat tasaisesti vähemmän tiheäksi avautuessaan vastaan tulevia toisen energiakeskittymän energia-aaltoja,

jonka seurauksena tasaisesti avautunut energia rullautui eli käpertyi hankauksen yhdeydessä erillisiksi energiakeskittymiksi.

Nuo erilliset energiakeskittymät alkoivat avautua omilla energia-aalloillaan.

Niilläkään ei ollut vetovoimakykyä toisiinsa nähden.

Silti ne päätyivät samalle alueelle eteenpäin menevän liikkeen aikana, koska hankautuessan joltakin puolelta enemmän, ne taipuvat sille puolelle, miltä hankautuvat enemmän.

Kun vastaan tulevien energia-aaltojen tiheys on tiheämpää joltakin alueelta, niin silloin tuon alueen molemmin puolin, taipuu vastaantulevissa energia-aalloissa olevat erilliset laajenevat energiakeskittymät kohti samaa aluetta, jonne syntyy massakeskittymiä ilman gravitaatiota ja näistä uusia tähtiä, joiden keskelle syntyy paine ilman vetovoimaa

ja näin uudet tähdet syttyvät.

;):)

Sen minkä teemme toisillemme, teemme itsellemme.

;):) = Savor

Kommentit (3)

Vierailija

Miten se materia syntyi energiakeskittymistä? Mikä on tuo alun tyhjyys? kyllä se on jotain jos sieltä jotain lähti liikkeelle. Ei tietoisuutta ja ajatusta voi olla ilman olemista.

Tulitko sinä uskoon? Palstalta on selkeästi vaikutteita, mutta älä usko muiden juttuja suoraan.

jukreatobuddhismi. miksikä tuota voisi kutsua?

Vierailija
Katja.
Miten se materia syntyi energiakeskittymistä? Mikä on tuo alun tyhjyys? kyllä se on jotain jos sieltä jotain lähti liikkeelle. Ei tietoisuutta ja ajatusta voi olla ilman olemista.

Tulitko sinä uskoon? Palstalta on selkeästi vaikutteita, mutta älä usko muiden juttuja suoraan.

jukreatobuddhismi. miksikä tuota voisi kutsua?

---------------------------------------------------------------------------

Mielestäni ei pidä uskoa sokeasti.

Oletan vahvasti olevani oikeassa, tietäen voivani olla väärässä.

Ehkäpä tämä voisi olla uusi LIIKE, joka saa eri uskonnot kääntymään kohti yhteistä joen uomaa, jolloin pieniksi kuivuviksi puroiksi muuttuneet uskonnot saadaan yhteiseksi LIIKKEEKSI, jossa kunnioitetaan jokaisen näkemystä maailmankaikkeudesta.

Aiheesta Jaettu ilo on paras ilo selviää miten erillisistä laajenevista energiakeskittymistä, joista avautuu energia-aaltoja, syntyy massakeskittymiä.

Oleellista tässä uudessa fysiikassa on se, ettei tämä ajatus tarvitse ylimääräisiä tilaulottuvuuksia.

Ns. kvarkitkin ovat itsessään laajenevia.

Ns. sidoshiukkaset eivät sido kvarkkeja toisiinsa, vaan ne ovat avautuvia energia-aaltoja, joilla laajenevat kvarkit tönivät toinen toisiaan poispäin toisistaan.

Töniminen on sen verran hellää, että kvarkit laajenevat yhteisenä massakeskittymänä.

Osa avautuvista energia-aalloista taipuu kvarkkien välistä ulospäin ja näin ns. protonit ja neutronitkin omaavat omat neutronin ja protonin ytimestä avautuvat energia-aallot, joilla taas protoni ja neutroni tönii toisiaan poispäin toisistaan.

Töniminen tapahtuu niin, että aaltojen päästessä toisen keskittymän ytimeen, sieltä avautuu energiaa kohti toista keskittymää ja sillä energialla keskittymä liikkuu poispäin toisesta keskittymästä.

Sen takia atomitkin siis värähtelevät koko ajan.

Jos liike on nopeampaa kuin laajeneminen, on kysessä hylkimisreaktio.

Esim. atomit voivat töniä toisiaan hellästi, jonka seurauksena ne pysyttelevät toistensa lähellä, jolloin syntyy molekyyli, ilman sidosvoimaa.

Myös ihmiset voivat töniä toisiaan nopeammin, mitä laajenevat, jolloin kyseessä on tappelu tai jopa sota.

Olenkin aina ihmetellyt, miksi ihmiset sotivat, mutta jos kerta atomitkin koko ajan tönivät toinen toisiaan poispäin toisistaan, niin eipä ihme, jos ihmisetkin ovat aika ajoin tönineet toisiaan poispäin toisistaan.

Vaan eipä pitäisi enää töniä, kun ymmärrämme, että sen minkä teemme toisillemme, teemme itsellemme.

;):)

Uusimmat

Suosituimmat