Kivunhallinta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Minä tyttö se kovasti olen opiskellut kivun hallintaa tässä viime ajat ja täytyy sanoa, että jumankeka, sehän toimii

Eihän se toki tulehduksia eikä tätä reumaani paranna, mutta en minä sitä odotakkaan, vaan sitä että henkisesti olisin voimakkaampi vastaanottamaan mitä tuleman pitää

Kaikkihan alko siitä että vuoden rajun reumani oireilun jälkeen varmaan olin jo rypemässä siellä kuraojassa, ja voimat loppu totaalisesti

Siinä vaiheessa tunnustin ittelleni, että nyt on aika psykoterapian tulla tuekseni tässä jaksamisessa kivun kanssa, kun omat voimat ei tahdo enää riittää ollenkaan......ja tartuin härkää sarvista, sairaalas pyysin päästä psykiatrin kans juttusille, et sain varmuuden mis mennään, eli masennusta mulla ei ollut eikä ole....vaan voimakas kipu uupumus....no sit aloin tämän psykiatrin kehotuksest käydä psykoterapias, jossa alettiin miettii keinoja....ja siel se sit "lamppu " syttyi, ja tuli se "ahaa-elämys" et näinhän se onkin muuten....

olen paljon lueskellut alan kirjoja nyt, ja sitä mukaa kun olen lukenut, olen tajunnut, et sitä prosessia olen voimakkaasti nyt alkanut läpi käydäkkin ja tunnen että tosissani mulla on nyt henkisesti voimakkaampi ja vahvempi olo kovista kivuista huolimatta...olen tajunnut, että kuinka tärkeetä kivun hallinnassa on se psyykkinen puoli, ja se et sen tajuaa....

tajuaa levätä, kun kivut on kovat, tajuaa ottaa lääkettä sen tarpeen mukaan mikä on todellinen (kipulääkettä), ja kuinka sen kivun saaminen tavallaan sielt pääkopasta ajatuksista pois on tärkeetä, keinolla millä hyvänsä melkein....eli itte olen musiikin kuuntelun, rentoutukset eri tavoin kokenut tosi hyviksi tavoiksi selvitä pahimmast kivusta eteenpäin....

Olen tajunnut myös, että entiseen ei voi enää palata, osa siitä ei palaudu koskaan (koska elimistössä jo muutoksia on) ja osaa entistä voi mahdollisesti viel kokeilla, mutta suunnitellusti, eikä samas mittakaavas kuin ennen.....
ja että on alettava ettii ja keksii jotain uutta, entisten tilalle, siis harrastuksia, täytettävä se elämäsä uudella ja mielekkäällä....

olen tajunnut että itsepintasesti entisest kiinni pitämällä katkerasti ja itkemällä menetettyy, olen vaan kipeempi henkisesti, enkä nää sitten mahdollisesti eteentulevaa uutta ja hienoa asiaa.....ja olen päättänyt avata silmäni kaikelle uudelle, ei sitä tiedä mitä jännää voi viel ees olla jos ei halua ees katsoa....ja minä haluan katsoa....

tottakai kaikes on otettava huomioon ne rajotuksesa, mutta se ei tarkoita sitä etten vois mitään tehdä, teen asiat vaan omien voimieni rajoissa, ja hyväksyn tosiasian että rajotuksia on kunnioitettava.....

en mene lääkäriin ja sano että "paranna minut" koska ei se edes ole välttämättä realistista.....kun menen, sanon, "auttaisitko minua, kun kipuni ovat kovia nyt, helpottaisitko olojani? "
En odota liikaa, niin ei ole pettymyksetkään kovia

olishan se ihanaa, jos joskus kivut ja tulehdukset rauhottus tästä rankast aktiivivaiheesta....mutta en jumankeka anna tän enää pysäyttää elämääni totaalisesti, kun ei tiedä milloin se suvantovaihe reumassani ees alkaa....
kun en voi urheilla ja kuntouttaa itteeni kunnolla, niin nautin joka askeleesta jonka omilla jaloillani astelen, nautin kun kykenen kutakuinkin kotona ruuan laittamaan ja tiskaamaan lähes joka pvä, pääsen rappuset ylös ja alas, vaikka se hidasta oiskin.....ja pyydän apua kun sitä tarvitsen, enkä koe itteeni sen takia arvottomaks, et joudun pyytään....nämä ajatukset tuli siitä, että asiat vois olla huonommin, kuten kaks reumatologeistani sanonut on, että et tyttö enää jaloillas olis, jos ei olis jo tää lääkitys päällä mikä on, et olisit petipotilas, et vaikka teho ei ole kovin hyvä tällä mitä nyt käytetään, niin se kuitenkin saa minut viel kykenee kävelee, ja tekee pieniä askareita.....ja olen onnellinen siitä

Eläkepuolelta tuli päätökset nyt molemmista, sekä vakuutusyhtiöstä et kelasta, ja olen eläkkeellä määräaikasella seuraavankin vuoden....eli asiat alkaa rahallisesti pikkuhiljaa lutviutua, KYLLÄ MINÄ SELVIÄN.....olen itselleni nyt hokenut

Ja jos eläkkeestä tulee sit toistaiseksi jossain vaihees oleva, et joudun näin nuorena jäämään kokonaan työelämäst pois, niin en anna maailman siihen kaatua.....minä uskon että minua varten on olemassa jotain tärkeää siitä huolimatta vapaaehtoistyötä, jossa voin tukea muita omien kokemusteni pohjalta ja auttaa jota kuuta muuta selviimään vaikeesta vaiheestaan....

Nyt kun kunto ei riitä urheiluun, niin ajattelin alkaa katsella josko se sit riittäs johonkin käsin tehtävään askarteluun harrastuksena.....ja toki kävelen ja ulkoilutan omaan tahtiini koiriani, käyn kerran viikkoon huonokuntosten vesijumpas, kenties avannossakin pulahtelen....

Tälläsiä olen miettinyt....olen miettinyt tosi paljon....

Tuoko kellekkään mitään kommentteja ja ajatuksia asia mieleen.....syntyskö keskustelua asiasta?
Aihe ois minusta mielenkiintonen ja ajankohtanen itsellenikin tällä hetkellä
Ideoita kivunhallintaan myös ottasin erittäin mielelläni vastaan

Olkoonsa ruumiini raato ja sairas, mutta henkisesti minä en aio enää nujertua

Ja vaikka välillä vaikeaa onkin ja itkukin pääsee....niin olen tajunnut et nekin kuuluu tähän prosessiin, ja tulevat aika ajoittain toistumaan....mutta sieltäkin nousen ylös parempana pvänä sitten taas

By the way, tän vuoden 2006 puolella nyt sit on jo keretty 8 kortison injektiota antaa....että tahti tulehduksis edelleen tiivis on näköjään....ja päkiöitään saa olla hautomassa joka pvä kylmäpusseilla....pitäsköhän alkaa istuu pakastimessa nii tulis kaik nivelet yht aikaa kylmetettyy
Beba pitäs kyl suojata kunnolla

Kommentit (5)

Vierailija

Nostanpa tämän aiheen takas jos saisin aiheesta keskustelua aikaan

Ajatuksena lähinnä sellainen, että tässä jossain vaiheessa alkuvuotta tuli televisiosta ohjelma kivunhallintaryhmästä, joka toimi muistaakseni olikohan Oulussa

Puhutaan "kipumestareista" eli ihmisistä joilla on kovat kivut, mutta siitä huolimatta käyvät tietyn prosessin läpi, josta tossa aikasemminkin puhuin, että sairastuttuaan asiat menee tietyn "kaavan" mukaan asteittain sopeutumisessa ja muussa....käsittääkseni on olemassa jonkinnäköinen "opaskirjakin" tehty, olikohan sekin oulun suunnalla käytössä peräti....

Miten noita ryhmiä perustetaan? Millanenkahan "koulutus" pitäisi olla tuolla vetäjällä ? Alla olevat linkit löysin netist googlaamalla, mutta onko kellä tietoo täällä enemmänkin ko. asiasta?
Mua kiinnostas tän puolen jutut ihan henkilökohtaisistakin syistä....

http://www.lapinkipupotilasyhdistys.com ... alisaa.htm

ja

http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2006/100106_a.htm

Vierailija

Hienoa, että olet löytänyt toimivan ratkaisun.

Tottahan se on että jos antaa mielelle vallan vaipua liiaksi synkkyyteen, tuntuu kaikki muukin pahalta. Miksei siis oma mieli voi toimia buusterina kivullekin.

Minulla ei ole niin paljoa omakohtaisia kokemuksia tuosta, mutta toivon laillasi että tästä viriäisi kunnollinen keskustelu. Tällä aiheella voisi olla annettavaa monelle. Pitäisi nimittäin aina muistaa että jos et ole tänä päivänä kipeä, voit olla huomenna. Tai läheisesi voi olla.

Omakohtaisesti on mieli ollut maassa kivun kanssa hetkittäin, mutta koska sairauteni on eri tyyppinen – niistä on aina jossain vaiheessa pääsyt yli. Niin kivusta kuin alavireestä.

Vierailija

Kuhanpahan sinne Heinolan reumasairaalaan nyt aikanaan pääsen, niin aion näistä asioista siellä puhuu ja imee tietoo minkä kerkeen ja jaksan

Kerronpahan sitten lisää kun tiedän ittekin....

Aika jännä juttu sinällään että itte kivunhallinnasta tosi vähän keskustellaan missään, eikä siitä ole kauheesti netissäkään tietoo, vaikka on aika lailla tärkee asia.....

Toisaaltaan sitten taas kun kipuun sopeutuminen menee tavalaan portaittain tietys järjestyksessä, niin kaikki eivät pääse sinne hallintaan saakka, vaan jäävät roikkumaan katkeruuteen, suruun, menetykseen...haluamatta nähdä että edessä vois olla jotain todella hienoa tulossa, vaikka sairas olisikin....että se maailma ei siihen lopu vaikka sairastuu ja elämä muuttuu, siinä vaan pitää ittesä avata silmät näkemään ja etsimään uutta tilalle kun on menettänyt jotain rakasta vanhaa.....
Ja osa jää odottamaan ihmeparantumista, parantumista....hyväksymättä sitä tosiasiaa, että ehkä niin ei käykään....ja jos niin ei käy, niin surettaa ihan niiden ihmisten puolesta, jotka jäivät odottamaan jotain mikä ei koskaan toteudukkaan, ja heiltä menee aikaa hukkaan jonkun uuden ja ihanan ja yhtä antosan löytämisestä...ja katkeruus ei kun kasvaa
Eivätkä nämä ihmiset ehkä koskaan näe muuta kuin sen että kuinka kipeitä ovat...eivät näe että kipeenäkin voi vielä jotain harrastaa, ei sitä vanhaa ja rakasta ehkä....mutta jotain muuta, josta voisi tulla yhtä rakasta
Toki niit kipeitä pviä itellänikin on, jopa niin et itken tosiaan kovasti ja olen väsynyt enkä jaksaisi, mutta ne kuuluvat tähän prosessiin ja tähän tilanteeseen, niitä tulee ja niitä menee....henkisesti ne pahat hetket kuitenkin jaksan paremmin kestää kuin ennen....

Mulla on vielä paljon edessä uutta ja ihanaa...tiedän sen, tällä hetkellä vaan olen sen verran sairas että joudun jarrua painamaan etten aloita noita haaveitteni toteutuksia vielä, vaan sitten vasta, kun vointi on saatu jotenkin balanssiin, että elimistö jaksaa lisäkuormitusta ottaa vastaan....tällä hetkellä se ei jaksa...eli keskityn selviämään pvän ja jopa tunnin kerrallaan pahoina pvinä, teen mitä jaksan, kuitenkin niin rajoittaen, että tiedän missä kulkee rajat jolloin elimistö suuttuu liikarasituksesta...ja nää jutut on vaan jokaisen omalla kohdallaan henk.koht itte löydettävä mihin pystyy ja mikä menee yli ja on liikaa....

Toki väliin sit kiukuttaa tää vaihe kun ois vaikka mitä ideoita päässä, mut kroppa sanoo rajusti ei.....no hiljaa hyvä tulee, ja minun aikani tulee vielä ja kerkeen vielä tehdä vaikka mitä, nyt on aika antaa elimistölle aikaa, ja reumalääkkeille aikaa rauhottaa tilanne.....uskon että heinolassa kuitenkin on suomen paras reumasairaala ja osaaminen, että olen hyvissä ja huolehtivissa käsissä siellä, et kyl täs jotain apuja rupee saamaan varmaan...ja sairauskin hieman rauhoittuu varmasti jossain vaiheessa....

johan ton totesin kun täs jouduin tauolla pistettävästä reumalääkkeestäni, että tuo kahdenkin viikon tauko oli liikaa, ja oireet meni tosi rajuiksi....eli positiivisesti ajateltuna, siit kivusta ja tuskasta oli se hyöty, et näin ja totesin, että kyllä tuokin lääke melko paljon kipuja rauhottaa, niiden terävyyttä tossakin ton pituses tauos oli jaksaminen kovine kipuineen...ainoo et tarviin ilmeisesti viel jotain vahvempaa ärmylääkettä lisäksi nyt et saatas lepotilaan sairaus, ettei tarttis kipittää tulehtuneita niveliä piikittää joka kuukausi kuten olen jo reilun vuoden joutunut tekeen....

Uusimmat

Suosituimmat