Mistä valtion budjetin menoista leikataan?

Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Suomen budjetti on jo nyt pahasti alijäämäinen. Viime vuonna velan osuus oli 46 prosenttia bruttokansantuotteesta, 2013 sen ennustetaan olevan 49,5 prosenttia.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalou ... 1119101/12

http://www.uusisuomi.fi/raha/98083-8-mi ... budjetissa

Valtion ensi vuoden budjetti jää selvästi alijäämäiseksi. Budjetti on suuruudeltaan hiukan yli 50 miljardia euroa. Ehdotus on vajaat yhdeksän miljardia alijäämäinen.



Tuo oli siis ehdotus tälle vuodelle 2011. Nyt kun olemme saamassa EVM:n jättivelat niskaamme muun velan lisäksi, kysymys ei ole siitä, joutuuko Suomi taantumaan, vaan olemme jo siinä, ja kysymys kuuluu, mistä leikataan?

Toinen vaihtoehto olisi tietysti korottaa reilusti erilaisia veroja, mutta sitä Kokoomushallinto tuskin kovin painokkaasti ajaa, eikä sekään alijäämätilanteen kohentamiseen varmasti yksinään riittäisi.

Minusta kaikissa äänestyksissä oleellisin kysymys on, mihin valtion budjetti käytetään. Se mittaa politiikan ja äänestäjän todelliset arvot. Toistaiseksi eduskunta voi budjetista vielä päättää. Määräenemmistöpäätöksin toimivassa EVM:ssä Suomi ei sitten enää päätä itse mitään. Voidaan lakkauttaa silloin turhana Suomen eduskunta.

Kommentit (12)

Vierailija
Viesti
5. Kansanedustajien palkoista yli puolet pois ( 6 335 euro/kk)



Luuletko, että ketään kiinnostaisi ajaa yhteisiä asioitamme naurettavan pienellä 3167,50 € palkalla?

Vierailija
Viesti
8. Suomen ilmastotuesta kehitysmaille ( n. 42 milj. vuonna 2010)



Tämä tekisi n. 8 euroa per suomalainen.

työntäjä
Liittynyt24.10.2011
Viestejä117
Viesti

Näin saisi budjetin kuntoon ja paremminvointia kaikille:

2009 vuoden budjetista kun katsoo vvm, om, mmm, tem, lvm, stm ja valtion velan korot, saadaan 39mrd euroa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Budjetti

Tästä leikataan 25mrd ja jaetaan se jokaiselle suomalaiselle (vauvasta vaariin) 400e selviytymisrahana.
(400 x 12 = 4800 x 5250000 = 25mrd).
palkat ja verot säilyisivät aluksi ennallaan, _kaikki_ valtion kustantamat erikoisetuudet lakkautettaisiin (lapsilisät, kansalaiseläkkeet, kansalliset maataloustuet, korkovähennykset, työttömyyskorvaukset, opintotuet, asumistuet, asuntolainan verovähennykset, yritystuet, kaikki!).

Sitten jos haluaa viljellä maata tai leikkiä taiteilijaa tai uhreilla tai perustaa yrityksen olisi vapaa tekemään niin. Mutta omalla rahalla.

Olisi oikeudenmukaista, kenelläkään ei tarvitsisi kumartaa Virkamiestä/naista, hallinto kevenisi huomattavasti ja kannustaisi ihmisiä uuden luontiin, työntekoon ja yrittäjyyteen. Jos kuitenkin haluaisi esim vain maata ja imeä viinaa niin sitä voisi jatkaa ihan niin kauan kuin henkilökohtaiset resurssit sen kestää.

alle 10 vuodessa Suomikin olisi terve.

iMuke
Liittynyt13.3.2008
Viestejä1196
Viesti
Carloz
5. Kansanedustajien palkoista yli puolet pois ( 6 335 euro/kk)



Luuletko, että ketään kiinnostaisi ajaa yhteisiä asioitamme naurettavan pienellä 3167,50 € palkalla?

Ja paljonko tälläkin leikkauksella säästetään? Ei mitään.

Vierailija
Viesti

En laittanut ruksia boksiin koska siinä ei ollut oikeastaan mitään turhia menoja kuten:
-Kehitys ja muut tuet venäjälle (veikkaanpa että on pikkasen rikkaampi maa kuin suomi)
-Tuet ahvenanmaalle (näistä tarkemmin verokuitti.fi kuitista)
-kansanedustajien työsuhde auto/asunto/edustus/ruokailu

pitäisi saada joku kattava selvitys menoista, ainut mitä ite löysin oli lista eri ministeriöistä ja eniten rahaa käyttää valtionvarainministeriö, tietääkö kukaan mitä toimia VM rahoittaa? Tukipaketeista ja kreikkalaisista ei nyt aleta meuhkaaman

ID10T
Liittynyt3.10.2007
Viestejä1127
Viesti
Carloz
5. Kansanedustajien palkoista yli puolet pois ( 6 335 euro/kk)



Luuletko, että ketään kiinnostaisi ajaa yhteisiä asioitamme naurettavan pienellä 3167,50 € palkalla?



Itse ainakin vaihtaisin hommia, koska saisin paremman palkan vähemmällä yrittämisellä

Asiaan palatakseni ainakin lapsilisät pitäisi muuttaa tarveharkintaisiksi. Pikaisen laskelman mukaan 100€ kuukausittaisella lapsilisällä (pyöristetty alaspäin ) ja vain 100 000 lapsen poisjättämisellä tuen piiristä saadaan vuositasolla jo 120 000 000€ säästöt! Ja näitä "turhia" lapsilisän saajia on taatusti enemmän.

Vierailija
Viesti
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan on selvää, että talouspolitiikassa on pakko tehdä leikkauksia ja että veroja joudutaan kiristämään.

Katainen totesi tänään, että päätöksiä pitää uskaltaa, ymmärtää ja osata tehdä.

Jyrkin omat ehdotukset:

Katainen kaipaa hallitukseltaan ennen muuta päätöksiä pitkän aikavälin rakenneratkaisuista. Näihin kuuluvat työurien pidentäminen ja kuntauudistus. Hän pitää kuitenkin selvänä, että myös leikkauksia on tehtävä.




http://www.taloussanomat.fi/politiikka/ ... 1119459/12

Huomaa ettei hän ole perillä siitäkään, mitä työelämässä tapahtuu. Nyt irtisanotaan juurikin vanhat työntekijät ensimmäisenä, koska heidät saadaan laitettua eläkeputkeen. Työurien pidentämisen suurimpia esteitä on ikäsyrjintä.

Vierailija
Viesti

Oi voi niin paljon olisi leikattavaa.

Joitakin kohtia olisi:

- Yksityisen terveydenhuollon subventoiminen kela korvauksin.
- Risupaketit
- Yritystuet ja niiden ylläpitämiseen vaadittavat virastot
- Asumistuen uudelleen miettiminen.
- Eläkekatto
- kansalliset maataloustuet
- ym.

Ongelma on siinä että valtion tulonsiirrot on hinnoiteltu mukaan eri omaisuusluokkiin. Jos asumistukeen kajotaan, niin asuntosijoittajien päät painuvat välittömästi pinnan alle. Jos maatalous tukiin kajotaan farmarit ovat kusessa lainojensa kanssa jne.

Tilanne on tavallaan aika epätoivoinen ja epäterveitä rakenteita on käytännössä mahdotonta enää purkaa kun niiden on annettu ensin vuosikausia muhia ja kriisiytyä.

Tilanne korjautuu aikanaan talouskriisin kautta jossa arvostukset määritellään uudestaan reaaliselle tasolle. Nyt järjestelmään virtaa katteetonta rahaa valtion sekä katteettoman yksityisen velkaantumisen kautta jonka valtion velkaantuminen mahdollistaa.

Tälläinen savua ja tulta syöksevä helvetinkone siitä syntyy kun byrokratian Pandoran lipas on joskus menneisyydessä avattu. Valtio on eksynyt omalta alueeltaan ja ulottanut lonkeronsa jokapaikkaan ja nivonut kaiken yhteen siinä määrin ja että talouden sakkaus aiheuttaa systeemikriisin.

Vierailija
Viesti

Yksityistetään kaikki sillä tavalla että tulee porsaanreikiä että kaikki tulevien yksityisten yritysten voitot menee suoraan ulkomaille eikä ne maksa veroa yhtään Suomeen. Mehiläisen malli toimikoot esimerkkinä. !

Tämä ihan varmasti kokoomuksen logiikalla luo PAREMMINVOINTIA Suomeen.

Vierailija
Viesti

2, 3 ja 7. Virkamieskoneistoa pienemmäksi isolla kädellä ja Kela, työkkäri ja sossu saman oven ja luukun taakse.

Vierailija
Viesti
Viranomainen ei pysty valvomaan,
jos hirvi syö eineksiä

Evira ei luokittele riistaa epäluomulliseksi huvikseen, vaan tulkinnan takana ovat luomutuotantoa ja -sertifiointia säätelevät EU-direktiivit.

Lakiin kirjatut luomulihan määritelmät ovat ehdottomia: luomupaisteja tulee eläimestä, jota on ruokittu valvotusti ja tarkistetusti ainoastaan luomurehulla tai -ravinnolla.

– Kukaan ei pysty valvomaan tai vahvistamaan, minkälaista ravintoa riistaeläin metsässä syö, Taskinen selittää.

Eläin on voinut hamuta luonnosta vaikkapa retkeilijöiden jättämiä roskaruokaeväitä, jopa einesjätteitä. Tai metsästäjän riistaruokintapaikalta kaatama peura on voinut täyttää vatsansa ei-luomu-omenilla ja tehokasvatetulla viljalla.

http://www.taloussanomat.fi/markkinoint ... 135?rss=2i

Jos vaikka näitä valopäitä. Hirvi siis voi syödä metsästäjien eväitä merkittäviä määriä. No, on syytä ampua tuollaiset yksilöt, muuten kannasta tulee oikea rosvosakki jolle ei riitä taimikot.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat