Hitler Laureates

On tässä pyöritellyt ideaa tällaisesta nobeltyylisestä palkintokolikosta joka myönnettäisiin nykyään elävälle henkilölle joka edistää ja toteuttaa Hitlerin aatteita nykyään parhaiten. Kyseessä olisi demokraattisesti valittavista palkinnoista, eräänlaisesta median julkisuutta saavasta hitlerkortista joka tuo ihmisten tietoisuuteen maailman vääryyksiä ja mahdollisesti vaikuttaisi massojen mielipiteisiin ja kulutustottumuksiin. Mahdollisesti myös saa henkilön itse tajuamaan missä menee väärin. Maailmassa on kuitenkin tavattoman paljon pahoja poikia että jotain pitäisi tehdä.

Ehdokkaita voisi olla esimerkiksi elintarvikekeinottelu joka nostaa elintarvikkeiden hintoja kaikkialla maailmassa ja aiheutti pari viimesintä nälänhätää afrikkaan.

Sharia lain maat voisivat olla menestyvä ehdokas.

Etelä-Afrikassa Dr.Death Wouter Basson oli kehittänyt virusta mikä tarttuisi pelkästään mustiin apartheidaikana ja muita rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Syyrian presidentti Bašar al-Assad kaikkien niiden mielenosoittajien tappamisesta.

Maat joilla on kuolemantuomio käytössä. Kuitenkin jos antaa kolikon liian suurelle ryhmälle menettää merkitystä. Mutta kaikki kelpaa jotka voisivat periaatteessa olla timen vuoden henkilö tai nobelin voittaja mutta mielellään mahdollisimman pienelle ryhmälle. Paras olisi yksittäinen henkilö joka johtaa jotain ryhmää, järjestöä tai maata.

Paljon muita perinteisempiä vaihtoehtoja oli mielessä ja oli jossain pitempää ja parempaa listaa mitä käyttäisin mutta en onnistunut sitä tähän hätään löytämään mutta en epäile lainkaan etteivät tulisi esille myöhemmin tässä threadissa eikä avaus välttämättä tarvitse tämän enempää. Ei maailmasta Hitlerit lopu ja samalla voitaisiin kisata kuka palstalla keksii parhaimman ehdokkaan perusteluineen. Mielellään virallisen kuuloisella esittelyllä.

Ketä laittaisitte omalle listalle ja millä perusteella? Miten pitäisi toteuttaa että olisi mahdollisimman tehokas, kuinka monta kolikkoa jaettaisiin vuosittain ja miten äänestys toteutettaisiin? Onko järkevää pysyä anonyyminä ja millaisia vaaroja siihen liittyisi?

Mitä enemän aiheeseen tutustuu niin tuntuu että näissä ei ole mitään rajoja mutta jotain pitäisi tehdä ihmisten tiedon lisäämiseksi.

[quote author="Barbaari" time="07.02.2012 klo 19:11"]

[/quote]

http://www.theuselessweb.com/
http://yourlogicalfallacyis.com/
http://i.imgur.com/GmFOs.jpg

Re: Hitler Laureates

Palkinto kuuluu sellaiselle, joka esimerkiksi:
a) Ei suostu menemään samaan koulurakennukseen tai käyttämään samaa ovea, kuin suomalaiset
b) Ei suostu antamaan Suomessa kotipaikkaoikeutta sellaiselle suomen kansalaiselle, joka puhuu vain suomea.

Aijoo, tällaisia henkilöitähän on aika monta. Lyöhän samantien useampi kolikko.

[quote author="Denzil Dexter" time="07.02.2012 klo 19:30"]

Palkinto kuuluu sellaiselle, joka esimerkiksi:
a) Ei suostu menemään samaan koulurakennukseen tai käyttämään samaa ovea, kuin suomalaiset
b) Ei suostu antamaan Suomessa kotipaikkaoikeutta sellaiselle suomen kansalaiselle, joka puhuu vain suomea.

Aijoo, tällaisia henkilöitähän on aika monta. Lyöhän samantien useampi kolikko.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Hitler Laureates

Hitlerkortti ei tosiasiallisesti päde mihinkään noista (ei varmaan tarkoituskaan), kun katsotaan pintaa syvemmälle, mutta vuoden Epäinhimillinen-palkinto tekisi varmaan tehtävänsä.

[quote author="Zaibowski" time="07.02.2012 klo 19:38"]

Hitlerkortti ei tosiasiallisesti päde mihinkään noista (ei varmaan tarkoituskaan), kun katsotaan pintaa syvemmälle, mutta vuoden Epäinhimillinen-palkinto tekisi varmaan tehtävänsä.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Hitler Laureates

En usko että mustamaalaamiseen tarvitaan sen enempää kortteja kuin on jo olemassa.

Toiseksi, Hitler ei keksinyt mitään uusia aatteita: juutalaisviha, rotuhygienia, sosiaalidarwinismi, antibolsevismi jne eivät olleet Hitlerin keksintöjä. Hitler saavutti maineensa toteuttamalla näitä aatteita käytännössä.

Laita kriteeriksi siis käytännön toteutus.

[quote author="T-Bolt" time="07.02.2012 klo 19:50"]

En usko että mustamaalaamiseen tarvitaan sen enempää kortteja kuin on jo olemassa.

Toiseksi, Hitler ei keksinyt mitään uusia aatteita: juutalaisviha, rotuhygienia, sosiaalidarwinismi, antibolsevismi jne eivät olleet Hitlerin keksintöjä. Hitler saavutti maineensa toteuttamalla näitä aatteita käytännössä.

Laita kriteeriksi siis käytännön toteutus.

[/quote]

Too many protest singers, not enough protest songs...

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Hitler Laureates

Hitlerkortti ei tosiasiallisesti päde mihinkään noista (ei varmaan tarkoituskaan), kun katsotaan pintaa syvemmälle, mutta vuoden Epäinhimillinen-palkinto tekisi varmaan tehtävänsä.

Mielestäni kyseessä on aikalailla sama asia. Systeemi on se mikä edistää kärsimystä, tappaa ihmisiä ja kukas muukaan kuin Hitler olisi paras tähän tarkoitukseen. Palkintoja äärimmäisen pahoille ihmisille. Tottakai kriteerinä on aatteen toteen paneminen, toinen mikä mielestäni on tärkeää että tulisi olla elävä henkilö/ryhmä.

Varsinaiset Hitlerin aatetta edistävät olisivat uusnatsit mutta ovat kieltämättä 4h-kerhoa näihin todella pahoihin tapauksiin verrattuna jos tutustutte aiheeseen.

Palkinnot pitäisi olla vuosittain jaettuja ja pääpalkinto voisi olla ja jonkin verran perintöprinsessoja koska yksi olisi liian vähän jotka ansaitsisivat mitalin. Olisiko tieteellisesti mahdollista selvittää mikä lukumäärä olisi tehokkain?

[quote author="Barbaari" time="07.02.2012 klo 19:51"]

[quote author="Zaibowski"]Hitlerkortti ei tosiasiallisesti päde mihinkään noista (ei varmaan tarkoituskaan), kun katsotaan pintaa syvemmälle, mutta vuoden Epäinhimillinen-palkinto tekisi varmaan tehtävänsä.[/quote]
Mielestäni kyseessä on aikalailla sama asia. Systeemi on se mikä edistää kärsimystä, tappaa ihmisiä ja kukas muukaan kuin Hitler olisi paras tähän tarkoitukseen. Palkintoja äärimmäisen pahoille ihmisille. Tottakai kriteerinä on aatteen toteen paneminen, toinen mikä mielestäni on tärkeää että tulisi olla elävä henkilö/ryhmä.

Varsinaiset Hitlerin aatetta edistävät olisivat uusnatsit mutta ovat kieltämättä 4h-kerhoa näihin todella pahoihin tapauksiin verrattuna jos tutustutte aiheeseen.

Palkinnot pitäisi olla vuosittain jaettuja ja pääpalkinto voisi olla ja jonkin verran perintöprinsessoja koska yksi olisi liian vähän jotka ansaitsisivat mitalin. Olisiko tieteellisesti mahdollista selvittää mikä lukumäärä olisi tehokkain?

[/quote]

http://www.theuselessweb.com/
http://yourlogicalfallacyis.com/
http://i.imgur.com/GmFOs.jpg

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Hitler Laureates

Yhdysvaltain entiselle presidentille George Bushille Irakin sodasta, jossa on kuollut runsaat 100 000 siviiliä ja...

Benjamin Netanyahulle, tällä hetkellä ainoan valtion pääministerille, joka vielä harjoittaa apartheid-politiikkaa.

(Tuo Assad ja Syyrian tilanne, josta mainitsit ei ole ihan niin mustavalkoinen kuin media antaa tällä hetkellä ymmärtää. Opposition puolella toimii useita aseistautuneita ryhmiä ja monesti niin Homsin öljyputken varrella kuin muuallakin tapahtuneet yhteenotot Syyrian sotilaiden ja kapinallisten välillä on uutisoitu Syyrian iskuiksi siviilejä vastaa. Tällä en yritä ollenkaan puolustella Assadin tekoja.)

[quote author="Pubi" time="07.02.2012 klo 19:53"]

tiäremiäs: "suppeita on uskovaiset".

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Hitler Laureates

Yhdysvaltain entiselle presidentille George Bushille Irakin sodasta, jossa on kuollut runsaat 100 000 siviiliä ja...

Benjamin Netanyahulle, tällä hetkellä ainoan valtion pääministerille, joka vielä harjoittaa apartheid-politiikkaa.

Molemmat hyviä ehdokkaita jotka tulevat menestymään äänestyksessä.

[quote author="Barbaari" time="07.02.2012 klo 19:54"]

[quote author="Pubi"]Yhdysvaltain entiselle presidentille George Bushille Irakin sodasta, jossa on kuollut runsaat 100 000 siviiliä ja...

Benjamin Netanyahulle, tällä hetkellä ainoan valtion pääministerille, joka vielä harjoittaa apartheid-politiikkaa.
[/quote]
Molemmat hyviä ehdokkaita jotka tulevat menestymään äänestyksessä.

[/quote]

http://www.theuselessweb.com/
http://yourlogicalfallacyis.com/
http://i.imgur.com/GmFOs.jpg

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Hitler Laureates

Vähän offtopicia, mutta kuka osaa sanoa että milloin ja kuka popularisoi natsit pahuuden ruumiillistumaksi?

Vanhemmat sukupolvetkaan eivät mitään sympatioita toki natseja kohtaan tunne, mutta jostain syystä modernissa populaarikulttuurissa natsit on kirjaimellisesti demonisoitu.

[quote author="barbababa" time="07.02.2012 klo 20:02"]

Vähän offtopicia, mutta kuka osaa sanoa että milloin ja kuka popularisoi natsit pahuuden ruumiillistumaksi?

Vanhemmat sukupolvetkaan eivät mitään sympatioita toki natseja kohtaan tunne, mutta jostain syystä modernissa populaarikulttuurissa natsit on kirjaimellisesti demonisoitu.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Hitler Laureates

Vähän offtopicia, mutta kuka osaa sanoa että milloin ja kuka popularisoi natsit pahuuden ruumiillistumaksi?

Varmaan se kun keskitysleirien kauhut paljastuivat maailmalle.

[quote author="Barbaari" time="07.02.2012 klo 20:05"]

[quote author="barbababa"]Vähän offtopicia, mutta kuka osaa sanoa että milloin ja kuka popularisoi natsit pahuuden ruumiillistumaksi?[/quote]
Varmaan se kun keskitysleirien kauhut paljastuivat maailmalle.

[/quote]

http://www.theuselessweb.com/
http://yourlogicalfallacyis.com/
http://i.imgur.com/GmFOs.jpg

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Hitler Laureates

Mielestäni kyseessä on aikalailla sama asia. Systeemi on se mikä edistää kärsimystä, tappaa ihmisiä ja kukas muukaan kuin Hitler olisi paras tähän tarkoitukseen. Palkintoja äärimmäisen pahoille ihmisille. Tottakai kriteerinä on aatteen toteen paneminen.

En halua saivarrella, mutta natsit olivat uudistusmielisiä, tieteen nimeen vannovia moderneja ihmisiä. Natsit eivät olleet konservatiiveja, paransivat maailmaa maailman ensimmäisillä eläinsuojelulaeilla ja syyttivät juutalaisia eläinrääkkäyksestä, vaikka rääkkäsivät itse eläimiä:

Eläin- ja luonnonrakkaus olivat natsi-ihanteiden mukaan perisaksalaisia hyveitä, mutta käytäntö saattoi olla toisenlainen: esimerkiksi Hitler-Jugend-kasvatukseen kuuluivat usein "karaisevat" teurastus- ja eläinrääkkäysharjoitukset.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansalliss ... .C3.A4imet

Natsit tähtäsivät tappamisellaan "hyvään" luodakseen täydellisen rodun. Eli jos palkintoa alettaisiin jakamaan, niin jakajien pitäisi ensiksi varmistua omasta täydellisyydestään ja alkaa sitten jakamaan palkintojaan.

[quote author="Zaibowski" time="07.02.2012 klo 20:06"]

[quote author="Barbaari"]Mielestäni kyseessä on aikalailla sama asia. Systeemi on se mikä edistää kärsimystä, tappaa ihmisiä ja kukas muukaan kuin Hitler olisi paras tähän tarkoitukseen. Palkintoja äärimmäisen pahoille ihmisille. Tottakai kriteerinä on aatteen toteen paneminen.[/quote]
En halua saivarrella, mutta natsit olivat uudistusmielisiä, tieteen nimeen vannovia moderneja ihmisiä. Natsit eivät olleet konservatiiveja, paransivat maailmaa maailman ensimmäisillä eläinsuojelulaeilla ja syyttivät juutalaisia eläinrääkkäyksestä, vaikka rääkkäsivät itse eläimiä:

[quote author=""]Eläin- ja luonnonrakkaus olivat natsi-ihanteiden mukaan perisaksalaisia hyveitä, mutta käytäntö saattoi olla toisenlainen: esimerkiksi Hitler-Jugend-kasvatukseen kuuluivat usein "karaisevat" teurastus- ja eläinrääkkäysharjoitukset.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansalliss ... .C3.A4imet[/quote]
Natsit tähtäsivät tappamisellaan "hyvään" luodakseen täydellisen rodun. Eli jos palkintoa alettaisiin jakamaan, niin jakajien pitäisi ensiksi varmistua omasta täydellisyydestään ja alkaa sitten jakamaan palkintojaan.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Re: Hitler Laureates

Yhdysvaltain entiselle presidentille George Bushille Irakin sodasta, jossa on kuollut runsaat 100 000 siviiliä...

...jotka islamistien pommi-iskut tappoivat. Vedä pääsi pois perseestäsi edes kerran. Vaikka lajisi ei olekaan sopeutunut elämään niin, saattaisit nähdä jotkin asiat paremmin edes vilaukselta.

[quote author="Fëanor" time="07.02.2012 klo 20:07"]

[quote author="Pubi"]Yhdysvaltain entiselle presidentille George Bushille Irakin sodasta, jossa on kuollut runsaat 100 000 siviiliä...[/quote]
...jotka islamistien pommi-iskut tappoivat. Vedä pääsi pois perseestäsi edes kerran. Vaikka lajisi ei olekaan sopeutunut elämään niin, saattaisit nähdä jotkin asiat paremmin edes vilaukselta.

[/quote]

"With the first link the chain is forged. The first speech censored, the first thought forbidden, the first freedom denied, chains us all irrevocably."

Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
Keskusteluun osallistuminen vaatii kirjautumista.
MBnet
Me Naiset