USA - lupa tappaa, suvereeni maailmanpoliisi

Seuraa 
Viestejä6574
Liittynyt9.9.2005

Hillary, Billin vaimo Clinton ulkoministerinä pyörähti kyläilemään. Aiheina kuulemma Syyria, ilmastonmuutos ja eurokriisi, Natoa unohtamatta. Haluaako USA näin Naton ohjusasemat Etelä-Karjalan Savitaipaleelle – ainakin toisivat rahaa, työtä ja suurta epävarmuutta koko Suomelle. Venäjän presidentti Putin antoi Ninistölle vahvat porkkanat olla liittymättä Natoon. Suomen kansan suuri enemmistökään ei halua Natoon – kallupista toiseen.

USA on nykymaailman eniten sotia käynyt maa ja aina toisten alueilla. USA on eniten suvereenien valtioiden siviilejä tappanut sotilasvaltio. USA on tarkimmin valvottu yhteiskunta, jossa ahkeralla työnteolla ja hollywood-tunteella saavuttaa menestystä.

Mksi meidän suomalaisten pitäisi olla mukana USA:n sodissa – Naton kautta? Miksi USA hyökkäsi Koreoissa, Vietnamissa, Grenadassa, Irakissa, jälleen Irakissa ja edelleen Afganistanissa – voiko armeijan reaaliharjoituttaminen olla näin veristä – ylläpitääkseen maailmanpoliisin suvereenihegemoniaa?
...

USA esittää kiinnostusta nyt vuorostaan Iraniin; siellä tuoksuu ydinase. Edellinen sotareissu on vielä kesken, mutta uusille rintamille on tarvetta. Maailman poliisi on päättänyt istuttaa amerikkalaista demokratiaa sinne, missä sille ei maaperää luonnostaan ole. Vahvempi yrittää opettaa omatapaisella hyvyydellään omaa oppiaan "tuhmille pojille" ...

Historiallisesti jo preerioilla ratsasti maailmanjärjestys sinitakkeihin pukeutuneina; tuolloin intiaanit eli alkuperäiset asukkaat saivat kyytiä. Viime vuosisadan puolella piti saksalaisia ja japanilaisia laittaa järjestykseen trumpetin säestyksellä. Tuo fanfaari on sittemmin soinut muissakin maissa.

Amerikkalaiset ovat itse asiassa välittömiä ja hyvään uskovia ihmisiä;
[size=85:1kxb72hi](he vain kokevat, että heidän täytyy saada olla maailmanpoliisi)[/size:1kxb72hi]

he ovat maksaneet suuren hinnan kaikista seikkailuistaan, joissa aina on tähtilippu liehunut vapauden ja ääneen sanomisen puolesta. Eurooppalaiset voivat kiittää heitä, kiinalaiset ja israelilaiset saavat kiittää myös.

Jenkki, tuo monesti naiviksi mainittu rento hyväntekijä puree purukumia, opettaa ja toruu. Yksi voittaja näissä koitoksissa on aina ollut; se on itse USA:n armeija; tänä päivänäkin se on ainut armeija, jolla on laajasti kokemusta suorasta toiminnasta. Heidän armeijansa on itse asiassa ainoana valmiina mihin tahansa operaatioon.

USA on sotilasvaltio, jolla on lupa tappaa

Vain USA kykenee siirtämään massiivisia joukkokeskityksiä minne tahansa maailmassa. Tämä koneisto on asetettu turvaamaan omien kansalaisten tarpeet, mm. yli 20% koko maailman polttoaineista, vaikka heidän osuus väestöstä on vain n. 5% luokkaa. Voidaan sanoa, että amerikkalainen kuluttaa monin kerroin per capita kuin esim. nouseva kauko-itä. USA ei tule jäämään ilman öljyä, muut jakavat sen mitä heiltä jää.
...

Hollywood tunne ja meininki!

Jos katsoo länsimaailman suosituimpia elokuvia, siis Hollywood-tuotteita, niin lähes jokaisessa ilmentyy heidän syvin päämääränsä. He haluavat omin ehdoin maailmanrauhaa, he haluavat perheille hyvinvointia, he taistelevat vaikka mitä vastaan turvatakseen perheiden äidit, lapset ja koirat. Amerikkalaisia elokuvia moititaan, mutta niitä katsotaan.

Suomessakin viikon aikana nähdään joka päivä vähintään yksi Hollywood-tuote. Ne ovat kuin Uuno Turhapurot; kriitikot näykkivät, mutta katsojat kiittävät. Elokuvissa on yhteisiä piirteitä paljon; tunne, isänmaallisuus, urheus, vastuuntunto ja oikeudenmukaisuus. Voi vain muistaa pätkiä elokuvista Independence Day, The Patriot, Armageddon, Pelastakaa sotamies Ryan + muut sotakuvat, joissa tähtilipun liehuntaa ei ole unohdettu. Onko tuo väärin; meidän on tunnustettava heidän ihanteensa kunniallisiksi.

USA tarjoaa yritteliäille kunnon palkan ja mahdollisuudet

He antavat sinnikkäille anteeksi melkein mitä vain. USA tarjoaa parhaat opinahjot; he toivottavat tervetulleeksi kaikki ahkerat ja yritteliäät opiskelijat ihon väriin katsomatta. He yksinkertaisesti tukevat eteenpäin menoa, he haluavat antaa mahdollisuuden parhaisiin tuloksiin, sillä heidän oma maa saa sen suurimman voiton, raha pyörii vinhasti ja sisäinen talous tukee maailman suurinta kauppavajetta.

Voimme tietenkin filosofoida USA:n identiteetillä,

voimme pohtia tulevaisuuskuvia, mutta he tekevät työtä ja saavuttavat voittoja. Voimme huolestuneena jaaritella heidän valtavasta kauppataseen alijäämästä, dollarin alamäestä, mutta he kuluttavat ja pitävät maailmanpyörät hyvässä rasvassa ja siinä sivussa antavat sinitakkiensa ratsastaa vapauden airuena levittämässä heidän demokratiaa ja heidän kauppapolitiikkaa.

Paras käytännön esimerkki on heidän nimien anto USA:n tavaramerkeille eli lentotukialuksille; jo presidentti Reaganin eläessä, sai heidän uusin aluksensa nimekseen USS Ronald Reagan. Se oli suurin arvonanto, mitä valtio suurelle pojalleen pystyi antamaan. Tämä jos mikä kuvaa heidän identiteettiään. (Oli muuten historian ensimmäinen nimijulkistus USA:ssa lentotukialukselle, jossa ko. henkilö vielä eli).

Joku sanoo, että amerikkalainen on naiivi, voi olla,

mutta on vahva ja hyväntahtoinen naiivi, jolla on ehtymättömiin huomionantoa, ainakin kahvitauon ja aamurukouksen ajaksi. USA on ja pysyy tämän aikakauden vetojuhtana ja ainoana valtana, jolla ei ole tavanomaisesti vihollista, siksi ylivoimainen se on.

Kuinka kauan tätä USA hegemoniaa kestää, jää nähtäväksi..., idässä kasvaa systemaattisesti toinen jättiläinen, joka haluaa omansa yhtä lailla ja aivan samalla oikeutuksella. Meille eurooppalaisille jää mielenkiintoinen rooli, voimme olla tulevan maailmanpelin avainnappula. Meillä on looginen asema kumpaankin ilmansuuntaan.

Meidän eurooppalaisten veturi on Saksa, joka haluaa elää sovussa ja liitossa Venäjän kanssa.

Ilkka Luoma

[size=50:1kxb72hi][11243/629033][/size:1kxb72hi]

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (118)

kahannin
Seuraa 
Viestejä3589
Liittynyt6.3.2010
Ilkka Luoma
Hillary, Billin vaimo Clinton ulkoministerinä pyörähti kyläilemään. Aiheina kuulemma Syyria, ilmastonmuutos ja eurokriisi, Natoa unohtamatta. Haluaako USA näin Naton ohjusasemat Etelä-Karjalan Savitaipaleelle – ainakin toisivat rahaa, työtä ja suurta epävarmuutta koko Suomelle. Venäjän presidentti Putin antoi Ninistölle vahvat porkkanat olla liittymättä Natoon. Suomen kansan suuri enemmistökään ei halua Natoon – kallupista toiseen.

Mksi meidän suomalaisten pitäisi olla mukana USA:n sodissa – Naton kautta? Miksi USA hyökkäsi Koreoissa, Vietnamissa, Grenadassa, Irakissa, jälleen Irakissa ja edelleen Afganistanissa – voiko armeijan reaaliharjoituttaminen olla näin veristä – ylläpitääkseen maailmanpoliisin suvereenihegemoniaa?
...
Voimme tietenkin filosofoida USA:n identiteetillä,

voimme pohtia tulevaisuuskuvia, mutta he tekevät työtä ja saavuttavat voittoja. Voimme huolestuneena jaaritella heidän valtavasta kauppataseen alijäämästä, dollarin alamäestä, mutta he kuluttavat ja pitävät maailmanpyörät hyvässä rasvassa ja siinä sivussa antavat sinitakkiensa ratsastaa vapauden airuena levittämässä heidän demokratiaa ja heidän kauppapolitiikkaa.

Paras käytännön esimerkki on heidän nimien anto USA:n tavaramerkeille eli lentotukialuksille; jo presidentti Reaganin eläessä, sai heidän uusin aluksensa nimekseen USS Ronald Reagan. Se oli suurin arvonanto, mitä valtio suurelle pojalleen pystyi antamaan. Tämä jos mikä kuvaa heidän identiteettiään. (Oli muuten historian ensimmäinen nimijulkistus USA:ssa lentotukialukselle, jossa ko. henkilö vielä eli).




Pidän erittäin tärkeänä seikkana sitä, että Obamalle on myönnetty Nobelin rauhanpalkinto. Miten pitkälle se riittää, jää nähtäväksi.

Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän omaksuttua kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän venäläisillä oli sellainen käsitys, että he voisivat identifioitua länteen. Se ilmeni mm. sillä, että Jeltsin ehdotti Venäjän liittymistä Natoon.

Nato on sotilasliittoutuma, joka tarvitsee vihollisen. Kysymys USA:ssa kuului, onko sillä varaa menettää tärkein kohteensa? Niinpä ei ole ihme, että voimakkaat tahot USA:ssa vastustivat ajatusta. Nyt se on jo niin utopistinen asia, että presidenttimme voi siitä vitsailla julkisissa esiintymisissään.

Erityisesti asiaa vastusti Zbigniew Brzezinski. Vuonna 1997 julkaistussa teoksessaan The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives hän kirjoittaa, että Yhdysvallat on tällä hetkellä shakkilaudan kuningas, eli kansainvälisen järjestelmän hegemoninen valtio, mutta kaikki tämä saattaa muuttua, jos Euraasiasta löytyy vastapuolen kuningas, eli tarpeeksi voimakas valtio tai valtioliitto, joka pystyy haastamaan Yhdysvallat (http://fi.wikipedia.org/wiki/Zbigniew_Brzezinski).

Sitä saa, mitä tilaa. Nyt näyttää siltä, että Euraasiasta olisi löytymässä valtio, jopa valtioita, jotka saattavat pakon edessä kuvitella pystyvänsä haastamaan USA:n. Kiinaa voitaneen pitää merkittävimpänä. Siksi USA siirtää sotilaallista painopistettään Tyynelle merelle (koska lisäksi Etelä-Kiinan merellä lienee runsaat öljyvarannot ilman ehdotonta isäntää). Sotilaallista (mies)voimaa vähennetään Euroopasta, sen tilalle on järkevää värvätä resrevejä tilalle.

Berliinin valtauksen ja erityisesti Japanin Mantsurian armeijan 11 päivässä tapahtuneen kukistumisen jälkeen elokuussa 1945 ovat venäläisten maavoimat olleet USA:n kannalta kaikkein merkittävin sotilaspoliittinen uhka Euroopassa. Vaikka Suomi geopoliittisesti on syrjässä, niin sillä kuitenkin on merkittävä reserviarmeija, jonka tykistöltä voidaan tositilanteessa odottaa ihan merkittävää panosta. USA:n suunnitelmissa laskettaneen, että Suomi sitoisi osan venäläisten maajoukoista Euroopan yleistilanteen kannalta merkityksettömään suuntaan. Divide et impera!

Hetkellisesti Jeltsinin ehdotus kuitenkin niin sanotusti iski ilmat pihalle. Sen tilalle tuli kuin tilauksesta 9/11 terrorihyökkäys ja paremman puutteessa Natolle kelpasi myös organisaatio nimeltä Al Quida viholliseksi. Seurauksena oli hyökkäys Afganistaniin, joka itse asiassa lienee ollut sivujuoni.

Päätavoite Bushin ns. sotakabinetilla (President George W. Bush and His War Cabinet,
James P. Pfiffner George Mason University Prepared for presentation at the conference on “The Presidency, Congress, and the War on Terrorism.” University of Florida, February 7, 2003, http://www.google.fi/search?q=war+cabin ... =firefox-a) lienee ollut hyökkäys Irakiin.

Pitää muistaa, että Saddam Hussein oli loukannut Isää ja samalla myös Poikaa. [size=85:3ct8d52g](Tässä on ihan pakko ottaa esille se, mitä Hannu Rautakallio ja Lasse Lehtinen kertovat kirjassaan Väinö Tanner: Unohdetut päiväkirjat. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna, 2011. Tanner ja Stalin olivat tavanneet 1. kerran Helsingissa 1917 sosialistien ja kommunistien kokouksessa, jossa Stalin oli edustanut bosevikkeja ja Tanner maltillisempaa suuntausta, josta käytettiin myös nimitystä mensevikkinen suuntaus. Tannerin edustama suunta voitti. Vuonna 1939 Tanner oli mukana Paasikiven valtuuskunnassa Moskovassa viime hetken neuvotteluissa. Tanner puhui hyvin venäjää Neuvotteluissa Tanner oli kertonut Stalinille, että hän on edelleen mensevikki. Tappiosta, vaikkakin kyseessä oli jo 22 vuoden takainen äänestystappio, muistuttaminen Stalinille ei liene ollut kaikkein viisainta juuri sillä hetkellä. Kokousedustajille oli järjestetty muutakin ohjelmaa, mm.käynti Leninin haudalla. Tanner oli sanonut mausoleumissa, että viimeksi tavatessamme toveri Lenin oli pitempi. Stalin on voinut hengessään hyväksyä tämän vitsin, mutta viralliseti se lienee ollut yhtä vakava asia kuin Saddam Hussein pilkalliset kommentit Isä-Bushista).

Me suomalaiset ymmärrämme, että pienen Irakin ei kannata uhitella suurelle USA:lle, mutta ainakin Lasse Lehtinen on ymmärtänyt myös sen, että pienen Suomen edustajan isänmaansa ratkaisevimmassa neuvottelussa tulee voida vitsailla yhdelle maailmanhistorian paranoidisimmista itsevaltiaista. Paasikiven valtuuskunta ei tehnyt yhtään myönnytystä ja kun huomioidaan Tannerin viiltävän ironinen vitsailu vastapuolen tärkeistä, voidaan sanoa jopa pyhistä asioista, niin Stalin saattoi lietsoa koneistonsa niinkin epäoikeutettuun hyökkäykseen kuin mitä Talvisota oli).[/size:3ct8d52g]

Irakin sodan tärkein motiivi oli turvata paikalliset öljyvarannot USA:n käyttöön.

Mitä tulee Reaganin saamaan kunnioitukseen, niin se johtuu hänen runsaasta rahoituksestaan USA:n armeijalle. Reagan nimittäin keksi, että rahan uhatessa loppua, sitä voidaan lainata lisää. [size=85:3ct8d52g](No, tämä ei ole aivan uusi asia kuitenkaan. Hitler rahoitti lainarahalla mm. Saksan moottoriteiden rakentamisen 1930-luvulla. Hän ei maksanut koskaan lainoja takaisin).[/size:3ct8d52g] Reaganin aikana USA.n valtionvelka ja armeijan saama rahoitus alkoivat kasvaa lähes eksponentiaalista vauhtia. Sen seurauksena on nykytilanne: Jättimäinen valtionvelka ja armeijan 50 % osuus koko USA:n budjetista.

Minkä tahansa maan sotilasviranomaiset kunnioittaisivat valtionpäämiestä, joka niin runsaskätisesti rahoittaisi heidän toimiaan! [size=85:3ct8d52g](Voidaan kuitenkin sanoa, että paitsi Maapallon muiden valtioiden, niin myös USA:n omaksi onneksi se ei 1980-ryhtynyt sotilaallisiin operaatioihin Neuvostoliittoa vastaan. Silloin nimittäin venäläisillä oli USA:ssa vakoilija, jonka välittämien tietojen avulla venäläiset tiesivät tarkalleen USA:n atomisukellusveneiden kulloisenkin sijainnin!)[/size:3ct8d52g]

Edit: Jos haluat tarkentaa jotakin asiaa 1. viestissäsi, niin kirjoita siitä lyhyt uusi viesti.

Arkkimeedees
Seuraa 
Viestejä995
Liittynyt13.12.2009

Minulle käy hyvin se, että tämä ketju pyhitettäisiin Yhdysvaltain vihaajille, jotka pikkukaljoissaan tankkaavat loputtomasti omia viestejään ja ihastelevat, kuinka vaikeaselkoisesti ja pitkäpiimäisesti tuokin asia tuli ilmaistua. Edes Kahannin ei saanut selvää, missä oli Luoman viestin pihvi. Pyydän myös anteeksi tämän viestini kielteistä suhtautumista kirjoituksiinne.

Vierailija
Arkkimeedees
Minulle käy hyvin se, että tämä ketju pyhitettäisiin Yhdysvaltain vihaajille, jotka pikkukaljoissaan tankkaavat loputtomasti omia viestejään



Eiköhän olisi erittäin suuren enemmistön mielestä parempi, ettei kukaan vastaisi luoman jaaritteluihin, eikä nostaisi näitä uudestaan esille.
Sillä on n. 10 blogia, joihin voi mennä kommentoimaan jos höpöhöpölässytykset kiinnostaa.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä6574
Liittynyt9.9.2005
Vomies
E v v k



Päätelmät:

Ei vähempää voisi kiinnostaa

tai

Ennenkokemattoman vaikuttava ja voimakas kirjoitus

Vakavasti,
kaikki kirjoitukset ei ole selvästikkään tarkoitettu kaikille lukijoille - onhan tuo kirjainyhdistelmä toki kommentti sekin.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä6574
Liittynyt9.9.2005
kahannin
Ilkka Luoma
Hillary, Billin vaimo Clinton ulkoministerinä pyörähti kyläilemään. Aiheina kuulemma Syyria, ilmastonmuutos ja eurokriisi, Natoa unohtamatta. Haluaako USA näin Naton ohjusasemat Etelä-Karjalan Savitaipaleelle – ainakin toisivat rahaa, työtä ja suurta epävarmuutta koko Suomelle. Venäjän presidentti Putin antoi Ninistölle vahvat porkkanat olla liittymättä Natoon. Suomen kansan suuri enemmistökään ei halua Natoon – kallupista toiseen.

Mksi meidän suomalaisten pitäisi olla mukana USA:n sodissa – Naton kautta? Miksi USA hyökkäsi Koreoissa, Vietnamissa, Grenadassa, Irakissa, jälleen Irakissa ja edelleen Afganistanissa – voiko armeijan reaaliharjoituttaminen olla näin veristä – ylläpitääkseen maailmanpoliisin suvereenihegemoniaa?
...
Voimme tietenkin filosofoida USA:n identiteetillä,

voimme pohtia tulevaisuuskuvia, mutta he tekevät työtä ja saavuttavat voittoja. Voimme huolestuneena jaaritella heidän valtavasta kauppataseen alijäämästä, dollarin alamäestä, mutta he kuluttavat ja pitävät maailmanpyörät hyvässä rasvassa ja siinä sivussa antavat sinitakkiensa ratsastaa vapauden airuena levittämässä heidän demokratiaa ja heidän kauppapolitiikkaa.

Paras käytännön esimerkki on heidän nimien anto USA:n tavaramerkeille eli lentotukialuksille; jo presidentti Reaganin eläessä, sai heidän uusin aluksensa nimekseen USS Ronald Reagan. Se oli suurin arvonanto, mitä valtio suurelle pojalleen pystyi antamaan. Tämä jos mikä kuvaa heidän identiteettiään. (Oli muuten historian ensimmäinen nimijulkistus USA:ssa lentotukialukselle, jossa ko. henkilö vielä eli).




Pidän erittäin tärkeänä seikkana sitä, että Obamalle on myönnetty Nobelin rauhanpalkinto. Miten pitkälle se riittää, jää nähtäväksi.

Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän omaksuttua kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän venäläisillä oli sellainen käsitys, että he voisivat identifioitua länteen. Se ilmeni mm. sillä, että Jeltsin ehdotti Venäjän liittymistä Natoon.

Nato on sotilasliittoutuma, joka tarvitsee vihollisen. Kysymys USA:ssa kuului, onko sillä varaa menettää tärkein kohteensa? Niinpä ei ole ihme, että voimakkaat tahot USA:ssa vastustivat ajatusta. Nyt se on jo niin utopistinen asia, että presidenttimme voi siitä vitsailla julkisissa esiintymisissään.

Erityisesti asiaa vastusti Zbigniew Brzezinski. Vuonna 1997 julkaistussa teoksessaan The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives hän kirjoittaa, että Yhdysvallat on tällä hetkellä shakkilaudan kuningas, eli kansainvälisen järjestelmän hegemoninen valtio, mutta kaikki tämä saattaa muuttua, jos Euraasiasta löytyy vastapuolen kuningas, eli tarpeeksi voimakas valtio tai valtioliitto, joka pystyy haastamaan Yhdysvallat (http://fi.wikipedia.org/wiki/Zbigniew_Brzezinski).

Sitä saa, mitä tilaa. Nyt näyttää siltä, että Euraasiasta olisi löytymässä valtio, jopa valtioita, jotka saattavat pakon edessä kuvitella pystyvänsä haastamaan USA:n. Kiinaa voitaneen pitää merkittävimpänä. Siksi USA siirtää sotilaallista painopistettään Tyynelle merelle (koska lisäksi Etelä-Kiinan merellä lienee runsaat öljyvarannot ilman ehdotonta isäntää). Sotilaallista (mies)voimaa vähennetään Euroopasta, sen tilalle on järkevää värvätä resrevejä tilalle.

Berliinin valtauksen ja erityisesti Japanin Mantsurian armeijan 11 päivässä tapahtuneen kukistumisen jälkeen elokuussa 1945 ovat venäläisten maavoimat olleet USA:n kannalta kaikkein merkittävin sotilaspoliittinen uhka Euroopassa. Vaikka Suomi geopoliittisesti on syrjässä, niin sillä kuitenkin on merkittävä reserviarmeija, jonka tykistöltä voidaan tositilanteessa odottaa ihan merkittävää panosta. USA:n suunnitelmissa laskettaneen, että Suomi sitoisi osan venäläisten maajoukoista Euroopan yleistilanteen kannalta merkityksettömään suuntaan. Divide et impera!

Hetkellisesti Jeltsinin ehdotus kuitenkin niin sanotusti iski ilmat pihalle. Sen tilalle tuli kuin tilauksesta 9/11 terrorihyökkäys ja paremman puutteessa Natolle kelpasi myös organisaatio nimeltä Al Quida viholliseksi. Seurauksena oli hyökkäys Afganistaniin, joka itse asiassa lienee ollut sivujuoni.

Päätavoite Bushin ns. sotakabinetilla (President George W. Bush and His War Cabinet,
James P. Pfiffner George Mason University Prepared for presentation at the conference on “The Presidency, Congress, and the War on Terrorism.” University of Florida, February 7, 2003, http://www.google.fi/search?q=war+cabin ... =firefox-a) lienee ollut hyökkäys Irakiin.

Pitää muistaa, että Saddam Hussein oli loukannut Isää ja samalla myös Poikaa. [size=85:2zkqsk6p](Tässä on ihan pakko ottaa esille se, mitä Hannu Rautakallio ja Lasse Lehtinen kertovat kirjassaan Väinö Tanner: Unohdetut päiväkirjat. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna, 2011. Tanner ja Stalin olivat tavanneet 1. kerran Helsingissa 1917 sosialistien ja kommunistien kokouksessa, jossa Stalin oli edustanut bosevikkeja ja Tanner maltillisempaa suuntausta, josta käytettiin myös nimitystä mensevikkinen suuntaus. Tannerin edustama suunta voitti. Vuonna 1939 Tanner oli mukana Paasikiven valtuuskunnassa Moskovassa viime hetken neuvotteluissa. Tanner puhui hyvin venäjää Neuvotteluissa Tanner oli kertonut Stalinille, että hän on edelleen mensevikki. Tappiosta, vaikkakin kyseessä oli jo 22 vuoden takainen äänestystappio, muistuttaminen Stalinille ei liene ollut kaikkein viisainta juuri sillä hetkellä. Kokousedustajille oli järjestetty muutakin ohjelmaa, mm.käynti Leninin haudalla. Tanner oli sanonut mausoleumissa, että viimeksi tavatessamme toveri Lenin oli pitempi. Stalin on voinut hengessään hyväksyä tämän vitsin, mutta viralliseti se lienee ollut yhtä vakava asia kuin Saddam Hussein pilkalliset kommentit Isä-Bushista).

Me suomalaiset ymmärrämme, että pienen Irakin ei kannata uhitella suurelle USA:lle, mutta ainakin Lasse Lehtinen on ymmärtänyt myös sen, että pienen Suomen edustajan isänmaansa ratkaisevimmassa neuvottelussa tulee voida vitsailla yhdelle maailmanhistorian paranoidisimmista itsevaltiaista. Paasikiven valtuuskunta ei tehnyt yhtään myönnytystä ja kun huomioidaan Tannerin viiltävän ironinen vitsailu vastapuolen tärkeistä, voidaan sanoa jopa pyhistä asioista, niin Stalin saattoi lietsoa koneistonsa niinkin epäoikeutettuun hyökkäykseen kuin mitä Talvisota oli).[/size:2zkqsk6p]

Irakin sodan tärkein motiivi oli turvata paikalliset öljyvarannot USA:n käyttöön.

Mitä tulee Reaganin saamaan kunnioitukseen, niin se johtuu hänen runsaasta rahoituksestaan USA:n armeijalle. Reagan nimittäin keksi, että rahan uhatessa loppua, sitä voidaan lainata lisää. [size=85:2zkqsk6p](No, tämä ei ole aivan uusi asia kuitenkaan. Hitler rahoitti lainarahalla mm. Saksan moottoriteiden rakentamisen 1930-luvulla. Hän ei maksanut koskaan lainoja takaisin).[/size:2zkqsk6p] Reaganin aikana USA.n valtionvelka ja armeijan saama rahoitus alkoivat kasvaa lähes eksponentiaalista vauhtia. Sen seurauksena on nykytilanne: Jättimäinen valtionvelka ja armeijan 50 % osuus koko USA:n budjetista.

Minkä tahansa maan sotilasviranomaiset kunnioittaisivat valtionpäämiestä, joka niin runsaskätisesti rahoittaisi heidän toimiaan! [size=85:2zkqsk6p](Voidaan kuitenkin sanoa, että paitsi Maapallon muiden valtioiden, niin myös USA:n omaksi onneksi se ei 1980-ryhtynyt sotilaallisiin operaatioihin Neuvostoliittoa vastaan. Silloin nimittäin venäläisillä oli USA:ssa vakoilija, jonka välittämien tietojen avulla venäläiset tiesivät tarkalleen USA:n atomisukellusveneiden kulloisenkin sijainnin!)[/size:2zkqsk6p]

Edit: Jos haluat tarkentaa jotakin asiaa 1. viestissäsi, niin kirjoita siitä lyhyt uusi viesti.





Jälleen erinomainen kommentti, jossa kohtaa syvä analyyttisuus ja pohdinta.

Nato todellakin tarvitsee vihollisen ja se tehdään keinoja kaihtamatta - muutoinhan sotilasliittoa ei tarvita. Jos Natossa olisivat kaikki maailman maat, voi tätä jokainen miettiä, mitä se merkitsisi!

Onko niin, että Nobelin rauhanpalkinto on asiaa, vaikka sotia sytytetään väkivallan kitkemiseksi?! Miten se Jeesus sanoi posken käännöstä ja mitä luontomme ja puolustusmekanismimme sanoo aiheesta "kosto"?

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä6574
Liittynyt9.9.2005

... Olisiko Yle' n pitänyt todeta, että USAF aloitti ilman mitään mandaattia tai pommitusavunpyyntökutsua lailliselta hallinnolta raskaat iskut vuonna 2014? Tosin nyt 2017 US pr. Trump määräsi CIA' n lopettamaan jo vuonna 2013 alkaneet Syyrian kapinallisterroristien salaiset aseistamiset, rahoitukset ja tukemiset. Yleensä vain venäläisten ja Syyrian laillisen hallinnon pommit osuvat siviileihin. Muistamme kuinka Kallion kirkon kellot soivat. Entä nyt - hiljaista on.

https://yle.fi/uutiset/3-9765052

"Järjestö: Syyriassa taas siviiliuhreja USA:n johtaman liittouman iskussa" -Yle

...

565 nimimerkkilukijakommenttia aiheesta "Kuka sitä Syyrian sotaa oikein lietsoo?" linkin ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=716414   - alta. ORIG
16.09.2014 ...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

jussipussi
Seuraa 
Viestejä29955
Liittynyt6.12.2009

ovolo kirjoitti:
Ilkka Luoma, Kahannin ja Tvomas, hankkikaa huone!  

Putin-trollit  on aktivoitu. Enää Pinklin-mummeli puuttuu.

Täällähän on kohta menot kuin silloin kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.  Tytöt ja pojat on taas aktivoitu palvelukseen.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä6574
Liittynyt9.9.2005

"Uusi tietovuoto paljastaa: USA:n lennokki-iskujen uhreista suuri osa siviilejä ... "

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/uusi-tietovuoto-paljastaa-...

.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

jussipussi
Seuraa 
Viestejä29955
Liittynyt6.12.2009

Ilkka Luoma kirjoitti:
"Uusi tietovuoto paljastaa: USA:n lennokki-iskujen uhreista suuri osa siviilejä ... "

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/uusi-tietovuoto-paljastaa-...

.

Herättääkö tämä sitten Venäjän tappamat siviilit eloon?  Kuinka suuria tappajia maailman suurimmat ovat? Pitäisikö meidän ihannoida näitä maaiilman suurimpia ja suojella heitä kirjoituksillamme?

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä6574
Liittynyt9.9.2005

" ... Pommikoneellinen räjähteitä joka kahdeksas minuutti. Yötä päivää. Yhdeksän vuotta. Näin voidaan verrata Yhdysvaltain salaisia pommituksia Laosiin Vietnamin sodan aikaan 1960- ja 70-luvuilla. Amerikkalaiset kaatoivat käytännössä yli 2 miljoonaa tonnia räjähteitä yhteen Kaakkois-Aasian köyhimmistä valtioista. ... "

Otsikko:

"Maailman pommitetuin maa kursii vieläkin haavojaan – Obama sanoi katuvansa USA:n pommituksia"

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/maailman-pommitetuin-maa-k...

.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

jussipussi
Seuraa 
Viestejä29955
Liittynyt6.12.2009

Ilkka Luoma kirjoitti:
" ... Pommikoneellinen räjähteitä joka kahdeksas minuutti. Yötä päivää. Yhdeksän vuotta. Näin voidaan verrata Yhdysvaltain salaisia pommituksia Laosiin Vietnamin sodan aikaan 1960- ja 70-luvuilla. Amerikkalaiset kaatoivat käytännössä yli 2 miljoonaa tonnia räjähteitä yhteen Kaakkois-Aasian köyhimmistä valtioista. ... "

Otsikko:

"Maailman pommitetuin maa kursii vieläkin haavojaan – Obama sanoi katuvansa USA:n pommituksia"

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/maailman-pommitetuin-maa-k...

.

Kerro myös Venäjän tappamista ihmisistä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat