Tshernobylistä 20-vuotta. Tilastot uusiksi

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tshernobylin ydinvoimalakatastrofista tulee kuluneeksi 20 vuotta huhtikuun 26 päivänä tänä vuonna. Maailmalla onnettomuutta muistetaan monin tavoin, tässä eräs luettelo tapahtumista:
http://www.chernobyl.info/index.php?navID=498

Nyt onkin hyvä katsoa pikaisesti, mitä aiemmin on kerrottu virallisesti ja epävirallisesti:

- laskennallinen kokonaissyöpäkuolleisuus: 30 000 / 80 vuodessa, joista 500 Suomessa (ICRP)
-- myöhemmin todettu pienten säteilyannosten aiheuttavan syöpää enemmän kuin em. laskelmissa.

- pahimmin saastuneilla alueilla uhrien lukumääräksi tulevaisuudessa arvioidaan noin 4000 (YK:n Tshernobyl-foorumi 2005)

- taloudelliset kustannukset kolmen valtion osalta 450 MILJARDIA USD 30 vuodessa (chernobyl.info)

- asuinkelvoton maa-alue noin 3000km2 (=3km väylä Helsinki-Ivalo) (STUK)
-- pahoin saastunut alue edellisen lisäksi 7000km2

- sikiövaurion pelossa ainakin 100 000 aborttia Euroopassa (IAEA)

- yksin Ukrainassa teurastettiin 15 000 lehmää (voi kuulua em. taloudellisiin menetyksiin)
- uutislähteiden mukaan 3-4 miljoona säteilyperäistä sairastumista
- virallisesti ehkä pari sataa kuollutta, uutislähteiden mukaan kymmeniä tuhansia

20-vuotispäivän vuoksi julkistettiin uutinen, jota tosiasiassa on jo vuosikausia odoteltukin, ja jossa tyrmätään tähänastisten virallisten tutkimusten tulokset:

United Nations nuclear and health watchdogs have ignored evidence of deaths, cancers, mutations and other conditions after the Chernobyl accident, leading scientists and doctors have claimed in the run-up to the nuclear disaster's 20th anniversary next month.
In a series of reports about to be published, they will suggest that at least 30,000 people are expected to die of cancers linked directly to severe radiation exposure in 1986 and up to 500,000 people may have already died as a result of the world's worst environmental catastrophe.
...
http://www.guardian.co.uk/ukraine/story ... 39,00.html

[size=75:2xhznqvi]EDIT 2006-04-26:
Sähköpostipalautteen ansiosta korjattu lause
- pahimmin saastuneilla alueilla uhreja 4000, 600 000 ihmisen joukosta heidän elinaikanaan (YK:n Tshernobyl-foorumi 2005)
kuuluu nyt näin:
- pahimmin saastuneilla alueilla uhrien lukumääräksi tulevaisuudessa arvioidaan noin 4000 (YK:n Tshernobyl-foorumi 2005)

Kyseessä on ilmeinensekaantuminen puhdistustyöntekijöiden (600 000) määrän kanssa. Omasta puolestani olen pahoillani ja kiitän palautteen antajaa ystävällisestä huomautuksesta.[/size:2xhznqvi]

Sivut

Kommentit (306)

Vierailija

Tuo on vielä pientä.

Ottaen huomioon, että vastaavan tasoisia ydinvoimalaonnettomuuksia on minun tietääkseni tapahtunut vain kaksi, joista toinen ei edes aiheuttanut mitään vahinkoa, paitsi tietenkin taloudellista kun reaktori hajosi korjauskelvottomaksi.

Ja mitä "asumiskelvottomuuteen" tulee, niin sekin on melko suhteellista, tokihan voi olla että siellä asujilla voisi ilmaantua erilaisia säteilystä johtuvia tauteja, mutta täysin autio ei tuo alue ole, vaan siellä on paljonkin elämää, ei tosin ihmiselämää, mutta eläimiä sitten senkin edestä. Eläimet elävät ja voivat hyvin tuolla "asuinkelvottomalla" ja "saastuneella" alueella.

Sitten kun vielä vertailee noita melkoisen mitättömiä lukuja kaikkeen muuhun mitä maailmassa tapahtuu, niin huomataan että Tsernobyl ei todellakaan ole mikään maailmanloppu. Esim. hiilivoimaloiden radioaktiiviset päästöt ylittävät Tsernobyl laskeumat mennen tullen, hiukkaspäästöt ja muut saasteet tappavat ihmisiä monta kertaluokkaa nopeammin... Ja mikäli oikein muistan, niin pelkästään auringon säteily tappaa vuosittain enemmän ihmisiä kuin Tsernobyl ikinä... Mutta mitäpä tekevä ydin-foobikot? Tuskin ainakaan piileksivät aurinkoa, sehän on luonnollinen ja hyvä, joten sen säteilyssä kelpaa vaikka ihoaan poltella, ihan siitäkin huolimatta vaikka rusketus ei ole millään mittarilla mitattuna terveellista, vaan oire säteilyvaurioista.

Vierailija
Snaut
Vuosipäivän kunniaksi voi vaikkapa tutustua Elenan matkakertomuksiin alueesta "Ghost Town" ja "Land of the Wolves":

http://www.angelfire.com/extreme4/kiddofspeed/

Tuo Elena on siis näitä Chernobyl Ridereitä, jotka moottoripyörillään seikkailevat kielletyllä vyöhykkeellä.




Elävän elämän kertomukset ovat toisenlaista luettavaa kuin steriilit viralliset tutkimustulokset. Tässä erään kirjailijan näkemyksiä:
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Ark ... et1700.htm
...
- Eihän hän ole ihminen vaan (ydinreaktori), sairaalan väki varoitti säteilysairaan palomiehen vaimoa, joka hoiti aviomiestään loppuun asti vaarasta välittämättä. Hautausmaalla miehen arkun päälle laskettiin säteilysuojaksi betonilevy.

Tuhannet sotilaat komennettiin peittämään vaarallista reaktoria varusteinaan sideharsosta tehdyt hengityssuojaimet ja kumitakit. Sotilaat jatkoivat työtään säteilevän reaktorin katolla sittenkin, kun länsivalmisteiset robotit ja nosturit "kuolivat" säteilyn halvaannuttamina.

- Kaveri kuoli turvonneena kuin tynnyri. Naapuri... nosturinkuljettaja muuttui hiilenmustaksi ja kuivui lapsen kokoiseksi, raivaaja, 26-vuotias invalidi muisteli kirjailijalle toveriensa loppua.
...

Vierailija
Vastaaja_s24fi
Tshernobylin ydinvoimalakatastrofista tulee kuluneeksi 20 vuotta

Onhan se tavallaan hurjaa, että silloin ei vielä tiedetty ydinvoiman riskeistä, eikä niitä osattu estää yhtä tehokkaasti kuin nykyään. Onneksi ydinvoima on nykyään niin turvallista, että vastustajatkin voivat vain vedota 20-vuotta sitten tapahtuneisiin asioihin, koska sellaisia onnettomuuksia ei nykyään pysty enää tapahtumaan.

Vierailija
Vastaaja_s24fi
Hautausmaalla miehen arkun päälle laskettiin säteilysuojaksi betonilevy.

Ei jumalauta mitä paskaa.
Wikipediasta:

Burial vault

A burial vault is a sturdy box designed to protect the coffin inside of it. The body is placed within the coffin, which is then placed inside the vault. Body, coffin, and vault are buried. A burial vault serves as an outer enclosure for buried remains, the coffin serves as an inner enclosure.

Vaults are made of either concrete, plastic or metal. Unlike a burial liner, which only covers the top and sides of the coffin, a vault completely encloses a coffin. Burial vaults are primarily used to keep the weight of the ground from crushing a buried coffin, and also to keep the ground above from sinking in. Manufacturers also state that their vaults can be sealed to keep water and other elements out. In many cases, cemeteries require either a vault or liner to keep the ground over grave sites from sinking in. This gives the ground a neat and even appearance, and helps reduce the chance of a person tripping on sunken ground.

Regardless of whether or not the body is embalmed, a vault will not prevent decomposition of the body.

Burial liner

A burial liner (also known as a grave liner), in a burial of human remains, is an enclosure that is placed over a coffin, which is then buried in the ground. The casket serves as the inner enclosure of a deceased person; the liner serves as the outer enclosure.

A burial liner is similar to a burial vault. However, unlike a burial vault, the liner only covers the top and sides of a casket, whereas a burial vault completely encloses a casket. The bottom of the casket in this case is in direct contact with the ground. A burial liner serves to protect a casket during burial from being crushed due to the weight of the ground above the liner. It also keeps the casket from being crushed when the heavy equipment that many modern cemeteries use passes over the grave. The ground over the grave is kept from sinking in, and is kept even. If only the casket is buried in the ground, in addition to the causes listed about the grave may sink due to the ground settling. Sunken graves become a hazard: people can trip over sunken graves and can injure themselves in the process. For those reasons, many modern cemeteries require that either a burial liner or vault be used in burials.

Edit.

Referoidaanpa sen verran, että betonilevyt arkun sivuilla ja päällä estävät maan vajoamisen haudan kohdalta. Lisäksi ne estävät arkun rusentumisen täyttövaiheessa.

Vierailija

Mitäköhän täällä on tapahtunut? Kun aamulla katsoin tätä (tai jotain saman nimistä) ketjua, niin Vastaaja siteerasi aloitusviestissään jotain intellpuke nimistä lähdettä ja viesti oli muutenkin eri näköinen. Poistiko hän alkuperäisen viestin tai jotain? Muokkauksesta ei näy jälkiä. (Muuten vaan ihmettelen.)

Olbe
Seuraa 
Viestejä1447
Liittynyt16.3.2005

Lainatakseni tekstiä viimesyksyisestä keskustelunavauksestani:

YLE uutiset 6.9.2005

"Tshernobylin uhrilukua yliarvioitu

Tshernobylin ydinturma vaatima uhriluku jää noin
4 000:een, arvioi YK:n organisoima tutkijaryhmä. Aiemmin on arveltu, että turman aiheuttama säteily vaatisi jopa satatuhatta ihmishenkeä."

Ja tämä on siis se, joka on virallisesti kerrottu. Luotan YK:iin organisaationa enemmän kuin sinun esittämiisi vaihtoehtoihin.

Vierailija
Gravity
Vastaaja_s24fi
Tshernobylin ydinvoimalakatastrofista tulee kuluneeksi 20 vuotta

Onhan se tavallaan hurjaa, että silloin ei vielä tiedetty ydinvoiman riskeistä, eikä niitä osattu estää yhtä tehokkaasti kuin nykyään. Onneksi ydinvoima on nykyään niin turvallista, että vastustajatkin voivat vain vedota 20-vuotta sitten tapahtuneisiin asioihin, koska sellaisia onnettomuuksia ei nykyään pysty enää tapahtumaan.

Ja jos nyt oikein tarkkoja ollaan, niin silloinkaan ei kyse ollut siitä, etteikö olisi osattu, kyse oli siitä, että se osaaminen olisi maksanut.

Onhan tietysti siinä reaktorissakin sellaisia ominaisuuksia, jota ei voida pitää mitenkään kovin toivottavina... Mutta vaikkei nyt varsinaista reaktorionnettomuutta olisikaan voitu estää, niin ainakin radioaktiivisten materiaalien leviäminen ympäristöön olisi voitu estää melko tehokkaasti. Ja tästä voidaankin mainita hyvänä esimerkkinä TMI, jonka ainoaksi vaikutuksesi jäivät loppujen lopuksi vain taloudelliset haitat.

Tsernobyl olisi siis tarvinnut vain tiiviin suojarakennuksen, ja olen vakuuttunut siitä että Neuvostoliitossakin olisi sellainen osattu tehdä, jos vain olisi haluttu. Tiivis suojarakennus olisi pitänyt radioaktiiviset aineet sisällään, ja päästöt laitoksen ulkopuolelle olisivat jääneet suorastaan naurettavan pieniksi.

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
Liittynyt16.3.2005

Ettei pääse totuus unohtumuaan, niin Tshernobylissä ei ollut mitään teknistä vikaa. Vika oli humalaisten korvien välissä, kun piti käydä testailemaan mihin laitos pystyy.

Vierailija
Olbe
Lainatakseni tekstiä viimesyksyisestä keskustelunavauksestani:

YLE uutiset 6.9.2005

"Tshernobylin uhrilukua yliarvioitu

Tshernobylin ydinturma vaatima uhriluku jää noin
4 000:een, arvioi YK:n organisoima tutkijaryhmä. Aiemmin on arveltu, että turman aiheuttama säteily vaatisi jopa satatuhatta ihmishenkeä."

Ja tämä on siis se, joka on virallisesti kerrottu. Luotan YK:iin organisaationa enemmän kuin sinun esittämiisi vaihtoehtoihin.




Ei ole virallisesti noin kerrottu - siteeraat uutista. Kyse on YK:n Tshernobyl-foorumin yhteisesti hyväksymästä julkilausumasta, jonka pääasian kerroin jo avausviestissäni:
pahimmin saastuneilla alueilla uhreja 4000, 600 000 ihmisen joukosta heidän elinaikanaan (YK:n Tshernobyl-foorumi 2005)
Vierailija
Quylthulg
Mitäköhän täällä on tapahtunut? Kun aamulla katsoin tätä (tai jotain saman nimistä) ketjua, niin Vastaaja siteerasi aloitusviestissään jotain intellpuke nimistä lähdettä ja viesti oli muutenkin eri näköinen. Poistiko hän alkuperäisen viestin tai jotain? Muokkauksesta ei näy jälkiä. (Muuten vaan ihmettelen.)

Huomasin linkin osoittaman sivun kadonneen, joten etsin tilalle alkuperäisen kirjoituksen, johon viitattiin. Muokkauksesta ei jää jälkeä, jos kukaan ei ole vastannut.

Vierailija
Gravity
Vastaaja_s24fi
Tshernobylin ydinvoimalakatastrofista tulee kuluneeksi 20 vuotta

Onhan se tavallaan hurjaa, että silloin ei vielä tiedetty ydinvoiman riskeistä, eikä niitä osattu estää yhtä tehokkaasti kuin nykyään. Onneksi ydinvoima on nykyään niin turvallista, että vastustajatkin voivat vain vedota 20-vuotta sitten tapahtuneisiin asioihin, koska sellaisia onnettomuuksia ei nykyään pysty enää tapahtumaan.

Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuutta 26.4.1986 on kuvattu maailman suurimmaksi ympäristökatastrofiksi, maailman suurimmaksi teknologiakatastrofiksi jne, mutta aivan varmasti se on maailman tähän asti vakavin ydinvoimalaonnettomuus. Kun tapauksesta on nyt kulunut pyöreitä vuosikymmeniä, siitä keskustelemisesta ei pitäisi ottaa hernettä nenään.

Tapaus Tshernobyl, yhdessä tapaus TMI:n (Harrisburg) 1979, kanssa havahduttivat huomaamaan, että ydinvoimaloiden riskit ovat todellisia ja niiden totetumisen todennäköisyyden pienentämiseksi on pakko tehdä jotain. Paljon on turvallisuuden lisäämiseksi tehtykin, mutta parasta riskin välttämistä on ollut ydinvoimaloiden rakentamisen lähes täydellinen pysähtyminen.

Ydinvoimaloiden riskit on aina tiedetty, eikä ne poistu ennenkuin viimeinenkin ydinvoimala on suljettu, mutta riskin toteutumisen todennäköisyyttä on ratkaisevasti vähennetty, eikä siihen oikeastaan ole tarvittu muuta kuin rahaa. Mutta jos ydinvoimalat olisivat niin turvallisia kuin kerrot, niitä olisi jo joka niemessä notkossa saarelmassa.

Kaiken kaikkiaan Tshernobyl ja TMI tapahtui hyvään aikaan. Suunnitelmissa oli tuhansien ydinvoimaloiden rakentaminen eri puolille maapalloa. Silloisilla turvallisuusnormeilla rakennettuna suuri osa niistä olisi jo 'lentänyt taivaan tuuliin' tai suljettu epäluotettavana.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat