Kaikenteoriani: Ei todennäköisyydelle!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Samaa asiaa ei voi millään tehdä kahdesti täysin samalla tavalla: Emmehän elä pysähtyneessä tilassa.

Todennäköisyyttä ei ole olemassa, koska aika ei ole koskaan sama: kaikki on koko ajan muutoksen tilassa: mitään ei voi toistaa, joten millä laskettaisiin todennäköisyyksiä?

Kaikki tapahtuu niin kuin tapahtuu ja on täten ennustettavissa. Ennustaminen vain vaatii jotain sellaista, jota me EMME halua tietää. Koska täydellisyys on se, jota haluamme "vain" haluta. Emme siis todellisuudessa tahdo olla täydellisiä, koska siiloin menettäisimme kaiken. Voisimme pystyä ennustamaan kaiken, mutta se olisi iso harppaus kohti täydellisyyttä, joka tekisi olemassa olomme turhaksi.

Oletus: täydellinen täydellisyys olisi ällöttävintä, mitä ihminen voisi kokea. Ei enää ihmettelyä, tutkimista, miettimistä: kaikki olisi selvää. Täydellisyys haluaisi takaisin epätäydelliseksi, jotta voisi uudestaan kokea kaiken "kuolevaisen riemun", joka johtuu tietämättömyyden autuudesta.

Tieto siitä, ettei tiedä vielä kaikkea, vie ihmistä eteenpäin.

Oletus2 (taas mopo käsistä lähteepi) "Ihminen" on joskus ollut osa täydellisyyttä. Kosmos, kaikkeus on saavuttanut kaiken tiedon kaikesta ja sulautunut täydellisesti yhteen. Sillä hetkellä kaikki on menettänyt täydellisyydessään merkityksensä ja kaikkeus on palannut epätäydellisyyteen; Saadakseen takaisin merkityksensä ja kokeakseen jälleen täydellisyyden tavoitteluun kuuluvan ihanan kutkuttavan epätietoisuuden tunteen: "kuolevaisen tunteen".

Hullua!

Kommentit (5)

Vierailija
Samaa asiaa ei voi millään tehdä kahdesti täysin samalla tavalla: Emmehän elä pysähtyneessä tilassa
.
Jos aivan tarkkoja ollaan, niin näinhän se on, mutta käytännössä me teemme arkiaskareemme ja muun rutiinin päivästä päivään samalla tavalla.

Vierailija

Ihmisellle on luontaista tavoitella täydellisyyttä (kokemus täyttymyksestä)
... siihen vain ei tule pyrkiä hampaat irvessä vaan löysin rantein. Hampaat irvessä tyylillä saa koettavakseen täyden uupumuksen, kun hyvä olo ei synny suorittamalla vaan olemalla. Se syntyy olemalla läsnä tässä hetkessä ... rennolla asenteella.

Tulee hoitaa asialliset hommat ja muutoin olla kuin ellunkanat.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Möller kirjoitti:
Oletus: täydellinen täydellisyys olisi ällöttävintä, mitä ihminen voisi kokea. Ei enää ihmettelyä, tutkimista, miettimistä: kaikki olisi selvää. Täydellisyys haluaisi takaisin epätäydelliseksi, jotta voisi uudestaan kokea kaiken "kuolevaisen riemun", joka johtuu tietämättömyyden autuudesta.

Toinen oletus:

Kaiken tietämisen jälkeen ihminen voisi ryhtyä käyttämään täydellistä tietoaan hyväkseen ja luoda mielin määrin uutta. Seinä tulisi vastaan vasta kun kaikki mahdollinen olisi tehty ja olemassa, mutta voiko ääretön määrä vaihtoehtoja tulla koskaan valmiiksi?

Oletuksesi on hypoteesi, jolla ei liene toteutumisen mahdollisuuksia, vaikka se teoriassa olisi tottakin.

Henkilökohtaisesti en tunne ihmettelystä kummenevani, asioiden tietämisestä sen sijaan saan iloa. Voi kokea auringonnousun aivan täysillä, vaikka tietääkin sen nousevan. Ei tieto pilaa kokemusta vaan parhaassa tapauksessa tekee siitä entistä syvemmän.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Aksiooma:
Eikö kaikki periaatteessa ole jo täydellistä?
Mutta Ihmiselle mikään ei ole täydellistä!

Hullu oletus:
Kaikkeus on ihmisen muodossa löytänyt epätäydellisyyden ja mielekkyyden elää täydellisyydessään, siitä tietämättä.

Aksiooma2:
Ihminen on itsensä mitta. Ihminen ei ymmärrä sitä mistä tulee. Ihminen ei tajua, että on lopulta kuuluva ihan samaa yhteyteen kuin kaikki muukin. Ihminen elää harhassa todellisuudesta; ihminen näkee ihmisen tavalla: ei todellisuutta: todellisuuden juoni itselleen.

Aksiooma3:
Kaikki on samaa ja yhteen kuuluvaa!

Hullu oletus2:
Ihminen on kosmoksen luoma harhailija: harhailija itselleen. Ihmisen kautta kaikkeus voi olla ihmettelemässä itseään.

Uusimmat

Suosituimmat