Kantasoluista

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

22.04.2005
Kuva: CDC.
Kantasolut kenties syöpäriski
Kantasoluihoitoihin liitetyt toiveet ovat kokeneet kolauksen. Cancer Research –lehden tutkimuksen mukaan kantasolut voivat ajan myötä muuttua syöpäsoluiksi, jos niiden annetaan jakaantua riittävän monta kertaa elimistön ulkopuolella.

Espanjalaistutkijat kasvattivat aikuisilta ihmisiltä napattuja kantasoluja kahdeksan kuukauden ajan. Viljellyt solut kävivät sinä aikana läpi 90-140 jakaantumiskierrosta. Siirrettäessä niistä vanhimmat muuttuivat koe-eläimissä syöpäsoluiksi. Samassa lehdessä tanskalaistutkijat arvelevat, että syy löytyy nimenomaan kantasolujen ylenpalttisesta jakaantumisesta. Syöväksi riehaantuvat kantasolut tuottavat telemeraasientsyymiä, joka saa ne jakaantumaan normaalia pidempään.

Madridilaistutkijoiden mukaan riskit saattavat olla kuitenkin teoreettisia, koska nykyisissä testihoidossa käytettäviä kantasoluja kasvatetaan vain hetkellisesti elimistön ulkopuolella. Kantasolupankit saattavat sen sijaan olla ongelma.

Tottakai solunjakautumista kantasolujen yhteydessäkin on valvottava.

Väliintulevat muutujat lisäävät mutatoitumisriskiä, sillä niiden alkuperäinen ympäristö on samalla kontrollielinympäristö, eli ekologinen lokero. Ympäristötekijöillä on merkitystä. Sinällään on jo ihme, että kantasoilujen jakautuminen on niinkin ympäristöstään riippumatonta, kuin on näyttänyt olevan, eli sisäiset vuorovaikutus- ja ohjausmekanismit määrittelevät solunjakautumista sekä proteiinisynteesejä. Polymeerit ovat sidoksissa kuitenkin hyvin myös vuorovaikuttaviin ympäristötekijöihin varsinkin syntyväiheessaan ja kehittyessään. Kun kombinoituminen laajenee, niin yksikkökohtainen varautuneisuus pienenee ja vastustuskyky ulkopuolisiin ärsykkeisiin heikkenee? Vai miten on? Mitkä ympäristötekijät mielestäsi vaikuttavat solunjakautumisen häiriintymiseen kuvatulla tavalla jakautumisketjujen lisääntyessä ja monipuolistuessa?

Kommentit (1)

Vierailija

Kantasolu on solu, jolla ei ole mitään sille etukäteen annettua tehtävää, joten se voi muuttua teoriassa vaikkapa aivosoluksi. Luulisin, että solun sen hetkinen tarkoituksettomuus johtaa pitkän aikavälin kuluessa ja useiden jakaantumisten seurauksena solun muuttumiseen syöpäsoluksi.
Ongelmaa ei ollut tuoreilla, vaan jo pidemmän aikaa tyhjän päällä olleilla kantasoluilla, joten jotain tuollaista olettaisin tapahtuvan.

Uusimmat

Suosituimmat