Todellisimmat salaliittoteoriat

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

1. Maailmaa johtaa varjohallitus, jonka johto on illuminaatti. Tämän ydin koostuu USA:n S&B miehistä, joka taas muodostuu republikaanisista öljymiehistä, talouselämän, armeijan & turvallisuustahojen johtajista. Myös demokraattiseen puolueeseen on solutettu myyriä. Illuminaatti ohjaa maailman kehitystä pienen eliitin ehdoilla.

2. Kuussakäynti oli lavastettu. Osa valokuvista kertoo tämän selvästi. Turhaa riskiä epäonnistumisesta ei voitu ottaa kylmän sodan aikana. Kuuhun on lähetetty lasermittauslaite, mutta kuuautoja ym. siellä ei ole. Illuminaatti jätti Apollo 13 lennolla puumerkkinsä.

3. Suuri Salaliitto, suuri kvanttisalaliitto "suuri kvanttikusetus". Mekanistinen absoluuttiseen avaruuteen ja aikaan, eli eetteriin perustuva kaikenteoria löydettiin jo vuosikymmeniä sitten, mutta se salattiin ja peitettiin todennäköisyystulkinnan hunnun taa, jotta todellisuuskäsityksemme ei heittäisi häränpyllyä. Täysin mekanistinen, absoluuttinen ja eksakti ns. piilomuuttujiin perustuva kaikenteoria nimensä mukaisesti kertoo kaiken fysiikassa ja maailmassa. Vapaa tahto on puhdas illuusio. Kaikki on fatalistista ja määrättyä ilman mitään indeterminististä sattumaa. Kylmän sodan aikana tämä ajatus olisi palvellut kommunismin ideologiaa ja sotinut "In God We Trust" hokemaa vastaan. Vapaan tahdon ja omien ansioiden takia mekanistinen kellokoneistomaailma laitettiin kaapuun. Niin hyvin salaus onnistui että deterministinen maailma on jo naurun aihe.
Keisaria ilman vaatteita pukee illuminaatti ja sen vahtikoirat nsa, cia, sotilastiedustelu, echelon-järjestelmä jne.
Turvallisuustahojen tiedeväki käyttää uuden ajan täsmätiedettä ja teknologiaa, mutta jakaa sitä hitaasti yleiseen tietoon.
Dollarin sinetti sisältää salaisen viestin "kansallisaarteen", joka kertoo mekanistisen kaikenteorian sisällön.

4. Kennedyjen ja Martin Luther Kingin murhien takana on USA:n silloisen hallituksen ja samalla illuminaatin salaliitto.

5. UFO-ilmiö on totta ja USA:n sotilastahoilla eli illuminaatilla on hallussaan alienteknologiaa, joka perustuu samaan lopulliseen mekanistiseen kaikenteoriaan joka löydettiin maassakin jo vuosikymmeniä sitten. Vierailijat ja heidän teknologiansa on pidettävä salassa, jotta taloudellinen, poliittinen, sotilaallinen ja uskonnollinen vakaus ei horjuisi uuden tieteen, teknologian ja maailmankatsomuksen edessä.

6. 9.11.2001 oli päivä, jolloin illuminaatti toteutti näkyjään. Kyse oli kilven kiillotuksesta ja uudelleenvalinnan varmistamisesta. Illuminaatin vanha okkultistinen oppi ja tieto valmistaa maailmaa uuden sekulaarisen järjestyksen sekä johtajan tuloon lopunaikojen ennusteiden mukaan.

Kommentit (8)

Vierailija

1. Illuminatti oli Yhdysvaltojen perustamisen takana.
2. Illuminatti antoi vapaamuurareille arvonimen:" Omaa etuaan tavoittelevat taivaanrannan maalarit."
3. Illuminattia ei ole ollut pitkään aikaan olemassa.

Vierailija
Hesus
3. Suuri Salaliitto, suuri kvanttisalaliitto "suuri kvanttikusetus". Mekanistinen absoluuttiseen avaruuteen ja aikaan, eli eetteriin perustuva kaikenteoria löydettiin jo vuosikymmeniä sitten, mutta se salattiin ja peitettiin todennäköisyystulkinnan hunnun taa, jotta todellisuuskäsityksemme ei heittäisi häränpyllyä. Täysin mekanistinen, absoluuttinen ja eksakti ns. piilomuuttujiin perustuva kaikenteoria nimensä mukaisesti kertoo kaiken fysiikassa ja maailmassa. Vapaa tahto on puhdas illuusio. Kaikki on fatalistista ja määrättyä ilman mitään indeterminististä sattumaa. Kylmän sodan aikana tämä ajatus olisi palvellut kommunismin ideologiaa ja sotinut "In God We Trust" hokemaa vastaan. Vapaan tahdon ja omien ansioiden takia mekanistinen kellokoneistomaailma laitettiin kaapuun. Niin hyvin salaus onnistui että deterministinen maailma on jo naurun aihe.
Keisaria ilman vaatteita pukee illuminaatti ja sen vahtikoirat nsa, cia, sotilastiedustelu, echelon-järjestelmä jne.
Turvallisuustahojen tiedeväki käyttää uuden ajan täsmätiedettä ja teknologiaa, mutta jakaa sitä hitaasti yleiseen tietoon.
Dollarin sinetti sisältää salaisen viestin "kansallisaarteen", joka kertoo mekanistisen kaikenteorian sisällön.

Kuulostaa aika tutulta:
http://groups.google.fi/groups?q=kvantt ... net&rnum=1

Vierailija

Parodiaa:

Vapaamuurarien tekemät verityöt, jotka tunnetaan "Viiltäjä Jackin" tekeminä veritöinä, olivat oikeutettuja, kuten heidän perversionsa eläinten kanssa. Miksikö, no tietenkin siksi, että elokuva national treasure kertoo totuuden vapaamuurareista, elokuva on ilman muuta totta ja tekee kaikki heidän tekemänsä pahat teot oikeutetuiksi.
Vapaamuurarit eivät tavoittele ansaitsemattomia virka-asemia tai rahaa ja kunniaa, vaan ovat vaatimattomia ja totuutta eri arvoituksista etsiviä ihmisiä. Vapaamuurarit ovat tehneet yhteistyötä ufojen kanssa ja omaavat mystiset lukukulasit, joilla he näkevät erilaisia arvoituksia. Arvoitukset on kätketty alkuperäisen Yhdysvaltain itsenäisyyden julistuksen kääntöpuolelle näkymättömällä musteella. Koko totuuden saa vasta selville, kun omaa taikalasit, joilla voi nähdä julistukseen kätkettyjä hassuja piirroksia.
Vuokratkaa itse national treasure, siinä on koko totuus vapaamuurareista!!!
Jos he joskus ovat tappaneet ihmisiä tai järjestäneet itsemurhaanajo vainoja, niin kyllä tämän jälkeen kaikki on, ainakin heidän itsensä mielestä, anteeksi annettu

Vierailija
Gideon

National treasure -leffa on "kansallisaarteen" kevytlevite. Siinä illuminaatit ja vapaamuurarit naitetaan yhdeksi, vaikka illuminaatti on vanhin okkultistinen järjestö, jonka tehtävänä on ohjata maailman tapahtumia ja kehitystä vanhan tiedon avulla. Suuren Suunnitelman toteenpanijat on osa totuutta. Illuminaatti toteuttaa negatiivista puolta maailman(siis maapallon) ja ihmiskunnan kohtalosta. Sen dollarin setelissä oleva sinetti sisältää totuutta, mutta illuminaatti toteuttaa totuuden pimeää puolta. Se luulee olevansa Jumalan ja Hyvän airut kieroutuneessa elitistisessä näkemyksessään, mutta toteuttaa Ilmestyskirjan pahan puolen. Kaikki me olemme yhtä, ja toteutamme Yhden suunnitelmaa, ja ilman hyvän ja pahan puolia ei olisi maailmaakaan.

Vierailija

Mikäli ymmärsin aiheen oikein, täytyy vain ihmetellä, koska niitä oikeita ja todellisia salaliittoja aletaan kertoa ja paljastaa...

Aiheen alustuksesta päätellen tähän aiheeseen halutaan ilmeisesti sitten kuitenkin vain kerätä jonkun - siis ihan kenen tahansa - ihan missä tahansa ja ihan missä mielentilassa tahansa esittämiä salaliittoteorioita. Mikäli edelleen käytetään aiheen alustusta esimerkkinä, niin noiden salaliittoteorioiden todellisuus - siis, että olisi olemassa jotakin todellista, eikä kyse ole vain peräkkäisistä sanoista - on samaa luokkaa kuin että joulupukki olisi aikuisten oikeasti olemassa.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä23104
Liittynyt16.3.2005
Hesus
Täysin mekanistinen, absoluuttinen ja eksakti ns. piilomuuttujiin perustuva kaikenteoria nimensä mukaisesti kertoo kaiken fysiikassa ja maailmassa. Vapaa tahto on puhdas illuusio. Kaikki on fatalistista ja määrättyä ilman mitään indeterminististä sattumaa.

Jos kerran näin on, niin mitä väliä millään sitten on? Itse illuminaattikin tekee vain niin kun luonnonlait sen pakottavat tekemään, kun ei muuta voi.

Uusimmat

Suosituimmat