Onko sota sairautta?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Pakota itsesi valitsemaan!

Sivut

Kommentit (60)

L
Seuraa 
Viestejä7006
Liittynyt17.3.2005

Toinen totuus totuudesta

En oikein voi vastata kysymykseesi, koska oma vaihtoehtoni olisi ollut vähän molempia tarjottuja vaihtoehtoja. Sodassa on jotain luonnollista, koska sotaa jossain muodossa on ollut koko kirjoitetun historian ajan. Ja luultavasti sitäkin ennen, koska nykyisten, esihistoriallisella tasolla olevien, primitiivisten kulttuurienkin piiristä sota löytyy. Silti olen sitä mieltä, että homma mennyt sairaisiin mittasuhteisiin jo kauan sitten.

1900 -luvulla on tutkittu joitakin primitiivisiä kansoja, ja niiden sodankäynti on hyvinkin rituaalista luonteeltaan. Kukkoilua, uhoa, koristeita ja ripaus väkivaltaa, joka yleensä hyvinkin säädeltyä. Taistelu, ja koko sota, saattaa myös loppua, jos joku kuolee tai loukkaantuu vakavasti. Myöskään ensimmäisten korkeakulttuurien sodat, aseista ja taktiikoista päätellen, eivät olleet niin veristä puuhaa, kuin on perinteisesti kuviteltu (taktiikat ja ryhmitykset hyvin puolustuksellisia ja mahdollistivat aina paon). Hevosen ja komposiittijousen esiintulo toi tasankojen turkkilaisia soturikansoja Lähi-Idän korkeakulttuurien kimppuun, mutta niidenkin sodassa oli perimmältöön soturiasenne, jossa omaa henkeä ei suotta uhrata (warrior lives to fight another day). Eikä jousella, tehokkaallakaan, henkiä samalla tavalla oteta kuin lähitaisteluaseilla peitsi ja miekka.

Kirjassaan A History of Warfare, John Keegan paikallistaa nykyisen todellisen sodan synnyn Kreikkaan vuoden 1000 e.a.a. kieppeille. Kreikkalaisilla oli jokin maatalouteen liittyvä syy (ei nyt muista ja kirja lainassa) hoitaa sota nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Muitakin syitä lieni, mutta tosiaankin hopliittifalangi muutti sodan luonteen täysin. Työntökeihäs eli peitsi tappaa huomattavasti tehokkaammin kuin nuoli tai kevyt heittokeihäs. Kun peitsimiehen takana tulee kymmenen riviä lisää peitsimiehiä, ei pako tule kysymykseen; paine osoittaa suunnan. Myöskään ei ole juuri mahdollisuutta kontrolloida omaa riskiänsä; kuolema muuttui paitsi valtavasti todennäköisemmäksi, myös sattumanvaraisemmaksi. Tätä henkii myös kraikkalaisen taiteen piirissä näkyvä sodan ja kuoleman ihannointi (jotain psyykkausta tuollainen vaatii).

Murtunutta vihollista eivät kuitenkaan kreikkalaiset tyypillisesti lahdanneet, kuten nykyisin tapana tietenkin pidetään (varusmiespalvelunsa suorittaneet varmaankin ovat ammuskelleet kovastikin ilmapalloja, jotka sijoitettu harjoitushyökkäyksen murtokohdan takamaastoon; ei sitä kapparit muistaakseni juuri painoitellut, mutta etääntyviä selkiähän ne esittää). Tämä seuraava askel otettiin lähinnä roomalaisten toimesta, jotka muutenkin kehittivät sotaa kovasti totisempaan (ja tehokkaampaan eli "järkevämpään") suuntaan.

On myös nähtävissä, että tämä "todellinen sota" jäi hyvin pitkälle Läntisen kulttuuripiirin riesaksi. Ja esimerkiksi ristiretkillä nämä tavat törmäsivät, seurauksena se, että läntinen panssaroitu ratsuväki tappoasenteellaan teki selvää jälkeä rituaalisemmin ottelevista vastustajista. Seurauksena tästä tietenkin se, että muslimit välttelivät kontaktia, ja voittivat lopulta lähinnä näännytystaktiikalla. Tuohon aikaanhan ei taistelua syntynyt, jos molemmat osapuolet eivät sitä halunneet, eli tulleet siihen tantereelle.

Ruuti keksittiin Kiinassa, mutta varsinainen ase siitä kehitettiin Euroopassa, koska Euroopassa muutenkin sota otettiin toisista lähtökohdista kuin muualla. Tuliaseet ja laivat myös mahdollistivat mobiilin sodan, jossa vihollinen lisäksi voidaan myös ottaa hengiltä vähän kauempaakin, joten muu maailma joutui sopeutumaan eurooppalaiseen sotaan ja oppimaan sen.

Tehtyä ei enää tekemättömäksi saa, mutta massiivisten sotien ajan itse näen kuitenkin päättyneeksi muista syistä. Sellainen talous, joka mahdollistaa kilpailun nykyaikaisessa kalliiden teknisten vimpaimien sodassa Länttä vastaan, on väistämättä markkinatalous. Ja markkinatalouskaan ei näytä toimivan ilman demokratiaa ja oikeusvaltiota. Ja koska toimivat demokratiat ja oikeusvaltiot eivät ymmärettävistä syistä (hyökkäyksessä kivaa valtiota vastaan ei ole järkeä, kauppa ja turismi on kivempaa) sodi keskenään, näen sotien rajoittuvan lähinnä kehitysmaiden välisiksi.

Välillä tietenkin demokraattisilla valtioilla on mielestäni velvollisuus tarttua aseisiin joissakin tilanteissa. Tällaisina tapauksina pidän esimerkiksi Etelä-Korean auttamista Pohjois-Korean hyökättyä, Serbien häätämistä Kosovosta tai Saddamin syrjäyttämistä.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Sota on aina luonnoton asija ihmiselle.
Inhimmillinen ihminen, ei käytä sotaa keinona selvitä omista pulmisthans.
Muuten son yksi asija joka on selvä Saamelaisten kohalla, ne ei ole koskhan sotinhet sillälailla ku valkonaamat. Saamelainen on aina väistyny
pois tieltä. Na sitte son tullu meri vasthan, son ollu pakko sopeutua elämhän vallottajan kanssa. Väistysimmä me vieläki ,jos olis vain tillaa minne mennä.
Non panhet mejät niinko puun ja kuoren rakhon , elä ku suomalainen tai
kuole. Pirun mahollisuuttako tässä muuta ennää on ?
Pakhon ei mihinkhän pääse, mejän entiset elämänmallit on tehty suomalaisten toimesta mahottomiksi .
Emmä me kuitenkhan ole alkanhet sotimhan suomalaisia vasthan, vaikka syitäki sotimishen olis tuhansija. Meiltä on viety mettät ja maat ,kalaveekki
on vierhaitten omistuksessa. Mejän porolaitumet hakathan raiskioiksi.
Semmosiksi jokka ehkä 200 vuojen päästä ovat entisilhäns, jos saavat rauhassa olla. Mitä mie kovin pahasti eppäilen.
Mutta sota tuskin parannusta tois. Meitä on ennää niin vähäsen että varmasti häviäisimmä.
Sota on aina ihmisen ahneuven seurausta.

Vierailija
L
Toinen totuus totuudesta

En oikein voi vastata kysymykseesi, koska oma vaihtoehtoni olisi ollut vähän molempia tarjottuja vaihtoehtoja. Sodassa on jotain luonnollista, koska sotaa jossain muodossa on ollut koko kirjoitetun historian ajan. Ja luultavasti sitäkin ennen, koska nykyisten, esihistoriallisella tasolla olevien, primitiivisten kulttuurienkin piiristä sota löytyy. Silti olen sitä mieltä, että homma mennyt sairaisiin mittasuhteisiin jo kauan sitten.

1900 -luvulla on tutkittu joitakin primitiivisiä kansoja, ja niiden sodankäynti on hyvinkin rituaalista luonteeltaan. Kukkoilua, uhoa, koristeita ja ripaus väkivaltaa, joka yleensä hyvinkin säädeltyä. Taistelu, ja koko sota, saattaa myös loppua, jos joku kuolee tai loukkaantuu vakavasti. Myöskään ensimmäisten korkeakulttuurien sodat, aseista ja taktiikoista päätellen, eivät olleet niin veristä puuhaa, kuin on perinteisesti kuviteltu (taktiikat ja ryhmitykset hyvin puolustuksellisia ja mahdollistivat aina paon). Hevosen ja komposiittijousen esiintulo toi tasankojen turkkilaisia soturikansoja Lähi-Idän korkeakulttuurien kimppuun, mutta niidenkin sodassa oli perimmältöön soturiasenne, jossa omaa henkeä ei suotta uhrata (warrior lives to fight another day). Eikä jousella, tehokkaallakaan, henkiä samalla tavalla oteta kuin lähitaisteluaseilla peitsi ja miekka.

Kirjassaan A History of Warfare, John Keegan paikallistaa nykyisen todellisen sodan synnyn Kreikkaan vuoden 1000 e.a.a. kieppeille. Kreikkalaisilla oli jokin maatalouteen liittyvä syy (ei nyt muista ja kirja lainassa) hoitaa sota nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Muitakin syitä lieni, mutta tosiaankin hopliittifalangi muutti sodan luonteen täysin. Työntökeihäs eli peitsi tappaa huomattavasti tehokkaammin kuin nuoli tai kevyt heittokeihäs. Kun peitsimiehen takana tulee kymmenen riviä lisää peitsimiehiä, ei pako tule kysymykseen; paine osoittaa suunnan. Myöskään ei ole juuri mahdollisuutta kontrolloida omaa riskiänsä; kuolema muuttui paitsi valtavasti todennäköisemmäksi, myös sattumanvaraisemmaksi. Tätä henkii myös kraikkalaisen taiteen piirissä näkyvä sodan ja kuoleman ihannointi (jotain psyykkausta tuollainen vaatii).

Murtunutta vihollista eivät kuitenkaan kreikkalaiset tyypillisesti lahdanneet, kuten nykyisin tapana tietenkin pidetään (varusmiespalvelunsa suorittaneet varmaankin ovat ammuskelleet kovastikin ilmapalloja, jotka sijoitettu harjoitushyökkäyksen murtokohdan takamaastoon; ei sitä kapparit muistaakseni juuri painoitellut, mutta etääntyviä selkiähän ne esittää). Tämä seuraava askel otettiin lähinnä roomalaisten toimesta, jotka muutenkin kehittivät sotaa kovasti totisempaan (ja tehokkaampaan eli "järkevämpään") suuntaan.

On myös nähtävissä, että tämä "todellinen sota" jäi hyvin pitkälle Läntisen kulttuuripiirin riesaksi. Ja esimerkiksi ristiretkillä nämä tavat törmäsivät, seurauksena se, että läntinen panssaroitu ratsuväki tappoasenteellaan teki selvää jälkeä rituaalisemmin ottelevista vastustajista. Seurauksena tästä tietenkin se, että muslimit välttelivät kontaktia, ja voittivat lopulta lähinnä näännytystaktiikalla. Tuohon aikaanhan ei taistelua syntynyt, jos molemmat osapuolet eivät sitä halunneet, eli tulleet siihen tantereelle.

Ruuti keksittiin Kiinassa, mutta varsinainen ase siitä kehitettiin Euroopassa, koska Euroopassa muutenkin sota otettiin toisista lähtökohdista kuin muualla. Tuliaseet ja laivat myös mahdollistivat mobiilin sodan, jossa vihollinen lisäksi voidaan myös ottaa hengiltä vähän kauempaakin, joten muu maailma joutui sopeutumaan eurooppalaiseen sotaan ja oppimaan sen.

Tehtyä ei enää tekemättömäksi saa, mutta massiivisten sotien ajan itse näen kuitenkin päättyneeksi muista syistä. Sellainen talous, joka mahdollistaa kilpailun nykyaikaisessa kalliiden teknisten vimpaimien sodassa Länttä vastaan, on väistämättä markkinatalous. Ja markkinatalouskaan ei näytä toimivan ilman demokratiaa ja oikeusvaltiota. Ja koska toimivat demokratiat ja oikeusvaltiot eivät ymmärettävistä syistä (hyökkäyksessä kivaa valtiota vastaan ei ole järkeä, kauppa ja turismi on kivempaa) sodi keskenään, näen sotien rajoittuvan lähinnä kehitysmaiden välisiksi.

Välillä tietenkin demokraattisilla valtioilla on mielestäni velvollisuus tarttua aseisiin joissakin tilanteissa. Tällaisina tapauksina pidän esimerkiksi Etelä-Korean auttamista Pohjois-Korean hyökättyä, Serbien häätämistä Kosovosta tai Saddamin syrjäyttämistä.

Puolitotuus, kyllä heimosodissa on varmasti ihan terveen järjen mukaan porukkaa kuollut, arvioisin että ero näiden ja hopliittifalangin välillä paremminkin Saksan Länsirintaman ja Itärintaman toisessa maailmansodassa luokkaa. Tietenkin usein on kyseessä voinut olla ryöstöretki jossa on yritetty välttää tappiota=taistelukosketusta. Kyllä viidakon pöpöillä ja ilman lääketiedettä aika tehokkaasti jousen osumiinkin kuollaan, arvioisin että joka kolmanteen/viidenteen, jousesta riippuen. Siirtomaasodissa Eurooppalaisten tappioita pienensi lääketiede ja keihäiden ja nuolten aiheuttamat siistit vammat.

L
Seuraa 
Viestejä7006
Liittynyt17.3.2005

Skitsorusina

Kirjoitit:

Puolitotuus, kyllä heimosodissa on varmasti ihan terveen järjen mukaan porukkaa kuollut, arvioisin että ero näiden ja hopliittifalangin välillä paremminkin Saksan Länsirintaman ja Itärintaman toisessa maailmansodassa luokkaa.

Siinä Keeganin opuksessa käytiin läpi muistaakseni 3 - 4 nykyistä primitiivistä kulttuuria. Ja kyllä niiden sodankäynnin vertaaminen Länsirintamaan 1944 - 45 on mielestäni älytöntä.

Muutenkin mielestäni ihmisillä on hassu kuva Saksan länsirintamasta. Se oli totaalista ja veristä sotaa, jossa etenkin Länsiliittoutuneiden ilmavoimat ja tykistö lahtasivat saksalaisia läjäpäin (esim Falaisin motti). Sotavangit jätettiin siellä henkiin molemmin puolin, mutta kyllä se sotiminen muuten oli kaikkea muuta kuin symbolista.

Vierailija
L
Skitsorusina

Kirjoitit:

Puolitotuus, kyllä heimosodissa on varmasti ihan terveen järjen mukaan porukkaa kuollut, arvioisin että ero näiden ja hopliittifalangin välillä paremminkin Saksan Länsirintaman ja Itärintaman toisessa maailmansodassa luokkaa.

Siinä Keeganin opuksessa käytiin läpi muistaakseni 3 - 4 nykyistä primitiivistä kulttuuria. Ja kyllä niiden sodankäynnin vertaaminen Länsirintamaan 1944 - 45 on mielestäni älytöntä.

Muutenkin mielestäni ihmisillä on hassu kuva Saksan länsirintamasta. Se oli totaalista ja veristä sotaa, jossa etenkin Länsiliittoutuneiden ilmavoimat ja tykistö lahtasivat saksalaisia läjäpäin (esim Falaisin motti). Sotavangit jätettiin siellä henkiin molemmin puolin, mutta kyllä se sotiminen muuten oli kaikkea muuta kuin symbolista.


Voittajavaltojen propakandaa. Kyllä ne vankejakin lahtaa tarvittaessa.

L
Seuraa 
Viestejä7006
Liittynyt17.3.2005

Heke

Koitetaan pitää mittasuhteet mielessä. USA:n, ja Britannian, sotilaat tappoivat sotavankeja Länsirintamalla. Silloin tällöin; ihmiset sodassa ovat eläimiä. Vaan Itärintamalla oli alusta lähtien eri meininki. Suurinpiirtein ensimmäinen päiväkäsky siellä oli se, että normaaleista sodankäynnin säännöistä ei tarvitse välittää. Tämä siis Saksan puolelta; venäläiset vastasivat, vähemmän haluttomasti, samalla mitalla.

Ei voi verrata niitä muutamia väärinkäytöksiä lännessä siihen, mitä tapahtui idässä. USA:n armeija ei esimerkiksi raiskannut joka ainoata naista; Rein ei ollut täynnä itsemurhan tehneitä naisia, kuten joet idässä. Ja sodan johto korkeintaan lietsoi väkivaltaa; Saksassa ja NL:ssa.

Vierailija

Olet oikeassa noissa länsirintaman raskaissa pommituksissa ja tykistön käytössä. Mutta jalkaväen ja panssarien taistelukosketuksessa USA piti kuitenkin NL:oon verrattuna tappiot "hiukan" eritasolla. Ja sodankäynnin strategia painotti enemmän piirittämistä, yhteyksien katkomista ym kuin NL:n massatuho. Mutta myönnän, käytin huonoa vertausta. Eivätkö kuitenkin Nykyisen Lähi-Idän alueen sivilisaatiot kuten Egyptiläiset käyneet todella raakaa sotaa, ja vankien silvonta ja karmea orjuutus oli tyypilistä (eivätkö mesopotamialaiset puhkoneet myllyä kampeavilta orjilta silmät). Simpanssien sodat ovat raakoja ja niissä kuolee merkittävissä määrin vihollisia mikä mielestäni viittaa siihen että ihmiskunnan alkuvaiheet ovat olleet raa´at. Tämän sanon lähinnä skepsiksenkin kritisoiman "Paratiisiterian" (taisi olla toisella nimellä) kumoamiseksi.

Vierailija
L

1900 -luvulla on tutkittu joitakin primitiivisiä kansoja, ja niiden sodankäynti on hyvinkin rituaalista luonteeltaan. Kukkoilua, uhoa, koristeita ja ripaus väkivaltaa, joka yleensä hyvinkin säädeltyä. Taistelu, ja koko sota, saattaa myös loppua, jos joku kuolee tai loukkaantuu vakavasti.

Käytännössä primitiivikansojen sodankäynti oli paljon verisempää, mitä J. Keegan antaa kirjassaan ymmärtää. Muistaakseni yanomanien kohdalla hän puhuu pikemminkin heimon sisäisistä kamppailusta, mutta mainitsee, että he tuhosivat lähes täysin vieraan heimon. Taistelut joissa uhrien määrä jäi pieneksi saattoi monesti johtua siitä, että osapuolet olivat yhtä vahvat eikä kumpikaan osannut/ uskaltanut tehdä ratkaisevaa aloitetta. Tällainen tilanne saattoi kestää useita sukupolvia kunnes toinen keksi ratkaisun. Zulujen johtaja Shaka onnistui kehittämään aseistusta ja taktiikka. Sen johdosta rituaalinen sodankäynti muuttui aivan toisenlaiseksi. Shakan kuollessaan hänen valtansa alla asui 250 000 ihmistä , mutta hän oli arvioiden mukaan 10v. uransa aikana pelkästään sodissa aiheuttanut 2 miljoona uhria.
Jared Diamondin mukaan primitiivi yhteisöissä kuolee paljon todennäköisemmin sodissa kuin sivilisaatiossa.
Maoreistakin olisi varmaan saanut toisen kuva jos Keegan olisi käsitellyt heidän muskettisotien vaikutusta. Tasankointiaanien sodankäynnistä korostetaan paljon ns. coup-kulttuuria ja sodan urheilullisuutta, vaikka heidän historiasta löytää helposti vihollisten kylien tuhoamista ja asukkaiden tappamista. Eräs apache kertoi haastattelussa, että vasta viiden ikäisenä hän tajusi että ihminen voi kuolla muutenkin kuin väkivaltaisesti, kertonee sen minkälaisessa maailmassa vesseli eli.

Eikä jousella, tehokkaallakaan, henkiä samalla tavalla oteta kuin lähitaisteluaseilla peitsi ja miekka.

Olen päinvastaista mieltä. Kiinalaisen strategin Chao Cuo mukaan pienten kukkuloiden täplittämällä tasangolla, jousimies vastaa sataa lähitaisteluasein varustettua jalkamiestä. Miten muka jousiarmeijat olisivat tappolistallaan huonompia lähitaistelijoihin verrattuna?

On myös nähtävissä, että tämä "todellinen sota" jäi hyvin pitkälle Läntisen kulttuuripiirin riesaksi. Ja esimerkiksi ristiretkillä nämä tavat törmäsivät, seurauksena se, että läntinen panssaroitu ratsuväki tappoasenteellaan teki selvää jälkeä rituaalisemmin ottelevista vastustajista. Seurauksena tästä tietenkin se, että muslimit välttelivät kontaktia, ja voittivat lopulta lähinnä näännytystaktiikalla. Tuohon aikaanhan ei taistelua syntynyt, jos molemmat osapuolet eivät sitä halunneet, eli tulleet siihen tantereelle.

Hyvä jousenkäyttö, ratsastustaito ja olematon haarniska osoittaa sen että muslimien taktiikka oli sangen järkevä. Iske ja pakene. En minä sitä rituaaliseksi sanoisi.
Eikä länsimainen sodankäynti kovin "järkevältä" kuulosta jos ajattelee siltä kannalta, miten mongolit retuuttivat eurooppalaisia ritareita mennen tullen. Mongolit eivät tietääkseni kärsineet yhtään tappiota Euroopassa 1200-luvulla, mutta kärsivät Lähi-idässä, Vietnamissa ja Japanissa.

Vierailija
Aslak
Sota on aina luonnoton asija ihmiselle.
Inhimmillinen ihminen, ei käytä sotaa keinona selvitä omista pulmisthans.
Muuten son yksi asija joka on selvä Saamelaisten kohalla, ne ei ole koskhan sotinhet sillälailla ku valkonaamat. Saamelainen on aina väistyny
pois tieltä.

Tiettävästi Suomenkin armeijassa taisteli saamelaisia viime sotien aikana ja 30v. sotaan osallistui myös saamelaisia.

Vierailija

Monet asettavat sivistyksen ja primitiivisyyden eri sarjaan. Sodankäynnin kannalta asialla on vain se ero, että sivistys on tuonut tehokkaammat aseet ja suuremmat joukot. Molemmissa kulttuureissa riehaannutaan samalla tavalla raakuuksiin, kun tietty kynnys on ylitetty. Intiaaniheimoissakin oli tyypillistä että ne olivat alituisessa sotatilassa naapuriheimojen kanssa ja välillä tuloksena oli verilöyly. "Tanssii susien kanssa" kuvasi asian hyvin.
Nykyiset sodat erottuvat aiemmista siinä että kulkutaudit, tulehtuneet haavat ja nälkä tappoivat ennen valtaosan uhreista. Nyt aseiden suuri ulottuma ja tuhovoima on hallitseva piirre.
Tietysti median osuus on nyt eri kuin ennen. Nyt voi katsella sodankäyntiä ympäri maailmaa. Se tuo sodan lähemmäksi, mitä se todellisuudessa on.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Aika vaikeata, luin jostain tiedelehdestä, että kaksi simpanssiheimoakin Missä lienee Afrikassa, olivat alkaneet sotimaan keskenään. Eivätkä lopettaneet ennenkuin vastapuoli oli tapettu. Paasikiveä olisi sielläkin tarvittu. Itse en suostuisi sotaan lähtemään. Armeija-aikana oli vähän sellaista uhoa, kun sitä siellä lietsottiin. Enää en lähtisi. Oman hengen ja perheen puolustaminen on vähän eri asia. Vasta itsepuolustusvaiheessa.

Lierikki Riikonen

L
Seuraa 
Viestejä7006
Liittynyt17.3.2005

Abamocho

Kirjoitit mm:

Miten muka jousiarmeijat olisivat tappolistallaan huonompia lähitaistelijoihin verrattuna?

Sitä vain tarkoitin, että jousi on aseena vähemmän tappava kuin sisuksiin survaistu peitsi; jousesta tulee helpommin taistelukyvyttömäksi tekeviä haavoja, kun taas peitsi (tai miekka) lähes väistämättä tappaa. Ja kun peitsillä varustetut falangit kohtaavat, on tilanne jo siinä pisteessä, että irroittautuminen (ilman verilöyöyä) ei enää onnistu; homma on katsottava loppuun.

Koitan palata ajan kanssa loppuviestiisi.

Vierailija
Abamocho
Hyvä jousenkäyttö, ratsastustaito ja olematon haarniska osoittaa sen että muslimien taktiikka oli sangen järkevä. Iske ja pakene. En minä sitä rituaaliseksi sanoisi.
Eikä länsimainen sodankäynti kovin "järkevältä" kuulosta jos ajattelee siltä kannalta, miten mongolit retuuttivat eurooppalaisia ritareita mennen tullen. Mongolit eivät tietääkseni kärsineet yhtään tappiota Euroopassa 1200-luvulla, mutta kärsivät Lähi-idässä, Vietnamissa ja Japanissa.



Hyvin koulutettu kevyt ratsuväki on yksi maailman tehokkaimpia aselajeja. Sen tehokkuus edellyttää kuitenkin erittäin hyvää ratsastustaitoa ja aseenkäsittelyä. Jos ne ovat kunnossa, niin täydestäö laukasta hyvin jousta käyttävä ratsumies oli raskaalle ritarille lähes mahdoton vastustaja avoimessa maastossa.

Tietääkseni mongolit eivät hävinneet yhtään oikeaa taistelua ennen kuin mamelukkiarrmeija kukisti heidät Syyrian Ain Jalutissa 1260. Siinä vaiheessa heidän sotilaallinen etumatkansa oli jo kurottu kiinni, eikä heidän ratsuväkensä enää koostunut sanan mukaisesti hevosen selässä kasvaneista paimentolaisista.

Abamocho

Tiettävästi Suomenkin armeijassa taisteli saamelaisia viime sotien aikana ja 30v. sotaan osallistui myös saamelaisia.

Suomessa saamelaisille asepalvelus tuli pakolliseksi 1930-luvulla. Ruotsissa ja Norjassa samoihin aikoihin. Tsaarin venäjä oli ulottanut asepalvelukseen itäsaamelaisten pariin jo 1800-luvun lopulla.

Sitä ennen saamalaiset oli valtioiden välisellä sopimuksella vapautettu asepalveluksesta ja esimerkiksi Ruotsin ja Tanska-Norjan välisessä Srömstadin rauhassa 1751 määriteltiin, etteivät he ole missään olosuhteissa sodan osapuoli, eikä edes vihollisen alamaisia saa sodan aikana kohdella vihollisina.

Syyt olivat simppelit. Verolappalaiset olivat kaikille tärkeitä veronmaksajina ja turkisten tuottajina. Toisekseen heitä oli vähän, eikä laajoissa Lapinmaissa liikkuneita paimentolaisia ja metsästäjiä kerta kaikkiaan voinut pakottaa armeijaan samalla tavoin yhteen kiinteään asuinpaikkaan sidottuja maanviljelijöitä. Jos sitä yritettiin, niin he hyvin äkkiä siirsivät itsensä ja korvaamattoman arvokkaat veroturkiksensa ja -kuivakalansa naapurivaltion puolelle.

30-vuotisessa sodassa on voinut hyvin olla joitain Ruotsin lappalaisia mukana. Kuitenkaan silloin ei ollut saamelaisten asevalvollisuutta, joten tuskin heitä paljon oli ja he olivat luultavammin levottomia nuoria miehiä, jotka halusivat nähdä maailmaa ja seikkailuja.

Vierailija
L
Abamocho

Kirjoitit mm:

Miten muka jousiarmeijat olisivat tappolistallaan huonompia lähitaistelijoihin verrattuna?

Sitä vain tarkoitin, että jousi on aseena vähemmän tappava kuin sisuksiin survaistu peitsi; jousesta tulee helpommin taistelukyvyttömäksi tekeviä haavoja, kun taas peitsi (tai miekka) lähes väistämättä tappaa. Ja kun peitsillä varustetut falangit kohtaavat, on tilanne jo siinä pisteessä, että irroittautuminen (ilman verilöyöyä) ei enää onnistu; homma on katsottava loppuun.

Koitan palata ajan kanssa loppuviestiisi.

Eihän TAPPAMINEN ollut se päämäärä, ei sotia "yleensä" käyty siksi että piti päästä listimään. Hiema modernimmassa sodassahan haavoittunut tyyppihän sitoo jo itsessään miehiä pois kohteesta kun sitä pitää ruveta "pelastamaan", ennenhän oli ihan turha pelastaa pahasti haavoittunut toverim koska se kuoli kuitenkin johonkin tulehdukseen tai verenhukkaan. Joten tappolistalla jousi ehkä ei niin hyvä, sota-aseena kuitenkin loistava lähikontaktiaseeseen verrattuna.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat