Hurjaakin hurjempi ajatus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Mielestäni palsta kaipaa vähän väriä.

Elkee hermostua.

Noin yhdentoista vuoden välein havaitsemme auringonpilkkumaksimin.

E=tila ajatuksen mukaan oman maailmankaikkeutemme galaksit syntyivät humahtaessaan huimalla vauhdilla erittäin kylmästi vähän tiheään tilaan, jolloin syntyy astetta pienemmän aineen kokoluokan aine.

Eli yhdestä energiakeskittymästä kaikki galaksin atomit, jotka myös ovat energiakeskittymiä.

Noista astetta pienemmän aineen kokoluokan energiakeskittymistä syntyi myös tämän maailmankaikkeuden tilasolut niiden avautuessa tilaksi.

Tuota tilaa avautuu koko ajan lisää meidän atomeista ja ennen kaikkea tähtien atomeista.

Mutta mutta, meillähän on vielä se astetta isomman aineen kokoluokan erittäin kylmästi vähän tiheän tilan solukko, jossa noiden solujen koko on jättimäistä luokkaa ja suhteessa niiden kokoon solujen seinämät ovat myös erittäinkin ohuet.

Ja kun meidänkin aurinkokunta liikkuu tilassa, kuljettaen oman tilansa mukanaan, niin heitänpä tässä hurjaakin hurjemman ajatuksen ilmaan ja tuon ajatuksen mukaan aurinkokuntamme ylittää tuollaisen jättimäisen solun seinämän noin yhdentoista vuoden välein,

jolloin esim. auringon atomit eli kuumasti tiheät tilapaketit eli energiakeskittymät pakkautuvat tiheämpään hankautuessaan tuohon jättimäisen solun seinämään, jonka aikana aurinko ikäänkuin hengittää sisäänsä viileästi vähemmän tiheää tilaa eli energiaa, joka on auringon ulkopuolella.

Ja nuo kohdat josta aurinko hengittää, me näemme auringonpilkkuina.

Voi olla, että solun seinämän ylitys tapahtuu yks kaks ja sen seuraamuksia havaitaan huomattavasti kaeumman aikaa esim. auringonpilkkuina.

Tiedän, tämä tietysti monien mielestä olisi kuulunut vapaa sana osastolle, mutta luppoon taas vähän aikaa pysyä nahoissani, jos yritätte olla polttamatta hihojanne tästä.

Okei?

;):)

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija

Jotta tämä ajatus saadaan sopimaan E=tila ajatukseen, pitää koko galaksimme sujahtaa tuollaisen jättimäisen solun seinämän läpi yhtä aikaa yks kaks.

Eli maapallo liikkuu aurinkokunnan tilassa kuljettamalla oman tilansa mukanaan. Aurinkokunta liikkuu galaksin tilassa kuljettamalla oman tilansa mukanaan. galaksimme liikkuu galaksijoukon tilassa kuljettamalla oman tilansa mukanaan ja näin koko galaksijoukkomme sujahtaisi tuollaisen seinämän läpi yks kaks.

Galaksithan muodostavat saippuavaahtomaisen kokonaisuuden ja tämä johtusi siitä että aikoinaan energiakeskittymät liikkuivat tuollaisten solujen pintoja pitkin avautuen toiseen suuntaan, kunnes ne humahtivat alueelle jossa solujen koko kasvoi yks kaks ja niiden seinämät ohenivat samalla paljon eli alue oli kylmästi vähän tiheää ja tuolla alueella energiakeskittymät alkoivat avautumaan solujen välisessä tilassa, jossa ne eivät koskettaneet jättimäisen solun seinämiin

ja tuo avatuminen johti astetta pienemmän aineen kokoluokan aineeseen, joka loi samalla oman tilansa.

Aika ajoin humahdamme astetta isomman aineen kokoluokan tilasolun seinämän läpi.

;):)

Hyppäsikö Bob Beamon 1968 juuri sillä hetkellä kun humahdimme tuollaisen solun läpi ja pienenikö kaikki maapallolla Bobin mukana pienemmäksi yks kaks, jolloin Bob hyötyi tuosta hyppynsä aikana, koska maapallo vetäytyi Bobin alla kauemmaksi ja näin Bob lensi huimat 890 parantaen omaa ennätystään 57 senttiä yhdessä hypyssä.

Tuo ennätys parani vasta 1991, jolloin Mike Powellin mukaan oli taikaa ilmassa eli kenties vastaava humahdus jättisolun seinämän läpi, josta hyötyikin pitemmän aikaa kaikki tuohon 1991 MM-pituushyppykisaan osallistuneet kilpailijat.

;):)

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
Liittynyt16.3.2005
JukriS

Tiedän, tämä tietysti monien mielestä olisi kuulunut vapaa sana osastolle, mutta luppoon taas vähän aikaa pysyä nahoissani, jos yritätte olla polttamatta hihojanne tästä.

Okei?
;):)

Ei polteta ei

Ja oikeasti? Edes vähän aikaa?

Tässä kohtaa lienee hyvä todeta, että en minä tästä mitään ymmärrä.

Mutta - nahoissasi? - niinkö se oli?

Vierailija

No nythän on niin, että meillä on kuitenkin noita auringonpilkkumaksimeja noin yhdentoista vuoden välein ja ne ovat selittämättömiä ilmiöitä.

Sen lisäksi meillä on tähdet ja avaruuslehden jutun mukaan noin 62 miljoonan vuoden välein maapallolla tapahtuva massatuho.

Jaa,a, ettei vain olisi niin, että 62 miljoonan vuoden välein kohtaamme astetta isomman aineen kokoluokan maailmankaikkeuteen nähden vielä astetta isomman aineen kokoluokan energiaa, jota vasten hankautuessaan kaikki meidän maailmankaikkeuden energia pakkautuu hyvinkin tiheään ja siitähän seuraa melko rankkoja auringonpilkkuja.

Ja se miten tuo vaikuttaa suoraan maapalloon ja maapallon atomeihin, voi vain arvailla.

Ja mitä tulee tämän aiheen nimeen, niin hyvinkin on kuvaava nimi aiheella.

;):)

Vierailija

Jaa,a, ettei vain olisi niin, että 62 miljoonan vuoden välein kohtaamme astetta isomman aineen kokoluokan maailmankaikkeuteen nähden vielä astetta isomman aineen kokoluokan energiaa, jota vasten hankautuessaan kaikki meidän maailmankaikkeuden energia pakkautuu hyvinkin tiheään ja siitähän seuraa melko rankkoja auringonpilkkuja.

Melko rankkoja auringonpilkkuja, todellakin.

Sinä olet kyllä hauska otus.

Vierailija

Olisi todella mukava saada tietää minne päin Aasia oli 26 joulukuuta kun siellä havaittiin voimakas maanjäristys.

Avautuiko tuota tilaa eli energiaa kohti meitä lähestyvää voimakasta energia-aaltoa ja suojasiko tuo maapalloa tuolta aallolta?

Tuo aalto ohitti meidät lie alle sekunnin kymmenesosassa, mutta silti sillä hyvinkiin saattoi olla yli valopäivän laajuinen painovoimakenttä eli se oli kaareuttanut avaruutta myös etupuoleltaan koko ajan liikkuessaan meitä kohti.

Vaan jos meidän näkyvässä maailmankaikkeudessa syntyvä voimakas energia-aalto ohittaa meidät noin nopeasti, niin entäpä astetta isomman aineen kokoluokan energia-aalto?

Tuollaista aaltoa ei ehtisi havaita, mutta se saisi aina noin yhdentoista vuoden välein aikaiseksi auringon pilkut ja mahdollistaisi näin auringon sisäänhengityksen, jolloin aurinkoon pääsisi virtaamaan haaleasti vähän tiheää tilaa eli energiaa.

Ja siitä ei ole vaikea johtaa ajatusta vielä isommasta energia-aallosta aina noin 62 miljoonan vuoden välein.

;):)

Vierailija

Taidat keksiä ihan omasta päästäsi koko jutun? Eikö vaan?

Tiedätkö, kun minä tahtoisin uskoa, että ihminen on pohjimmiltaan oikein älykäs ja oivaltava olento. Kuitenkin olen ollut huomaavinani, että pelätessään sanovansa jotain tyhmää, monet onnistuvat estämään kummankaan ominaisuuden minkäänlaisen julkituomisen.

Ei ole ollenkaan mahdotonta johtaa ajatusta toisesta ajatuksesta, se on oikein helppoa ja monesti myös kovin suotavaa. En kuitenkaan näe esittämiesi asioitten välillä ensinnäkään keskinäistä yhteyttä ja toiseksikaan yhteyttä maailmaan, josta minäkin voin tehdä havaintoja.

62 000 000 vuotta on liian pitkä aikaskaala, että voisin johtaa minkäälaisia oletuksia siitä mitä sen aikana tapahtuu. Tietoisuuteni on rakentunut käsittelemään jouhevasti sellaiset 0.019 vuotta, miltä ajalta se voi tehdä jopa ihan paikkansapitäviä oletuksia ja ennustuksia.

Ajatuksesi olisivat ihan hauskoja, jos et niin läpinäkyvästi pitäisi itseäsi nerona, jota kukaan ei ymmärrä. Katsos kun asioiden esittäminen vaikeasti ei automaattisesti tee niistä vaikeita.

Tässäpä muutama vinkki tieteellisen käsitteenmuodostuksen avuksi:

- Kieli on tieteen ilmaisuväline, kaiken korkeamman ajatustoiminnan edellytys

- Kielen tutkimuksen kolme osa-aluetta: syntaksi, semantiikka, pragmatiikka

- Merkitys, ekstensio ja intensio

- Arkikielen ongelmallisia piirteitä: monimielisyys, epämääräisyys, sivumerkitykset eli konnotaatiot

- Tieteellinen käsitteenmuodostus: prosessi, jossa tieteellisiä käsitteitä muodostetaan, kehitetään ja täsmennetään.

- Neljä tavoitetta: yksinkertaisuus, selvyys, yleisyys, totuus.

- Kriteeri: teoreettinen hedelmällisyys: siis käsitteenmuodostus ja teorianmuodostus liittyvät yhteen

- selvyyden lisääminen: määritellään termit, jotka ovat vieraita tai monimerkityksisiä

Nähdäkseni sinulla on ongelmia ainakin sen suhteen, että tieteellisenä esittämäsi kieli toimii syntaksiltaan kuten arkikieli (eli se olisi nyt tuo monimerkityksellisyys, epämääräisyys ja konnotaatiot). Neljästä tavoitteesta et onnistu saavuttamaan yhtäkään. Et myöskään määrittele teoriasi käsitteitä, vaikka selvästi käytät joitakin toistuvia käsitteitä niiden yleisestä merkityksestä poikkeavalla tavalla. Tämä joko kertoo siitä, että teoriasi käsitepuoli on hallussa, mutta et vain ole epähuomiossa muistanut esitellä sitä niille, joille keskustelunavauksesi esität tai sitten siitä, että jätät tarkoituksella käyttämiesi termien merkitykset epämääräisiksi, jotta voit kritiikkiä kohdatessasi selittää kritiikin johtuvan itseasiassa siitä, että käyttämiäsi termejä ei olla ymmärretty, mikä on väistämätön seuraus siitä ettei niitä ole missään määritelty.

Määritelmiä koskevat ehdot (Cohen ja Nagel 1934)

A) Määritelmän täytyy antaa määriteltävän olemus
B) Määritelmä ei saa olla kehämääritelmä
C) Määritelmää ei saa lausua negatiivisin termein, jos se voidaan ilmaista positiivisin termein
D) Määritelmää ei saa ilmaista epäselvällä tai kuvaannollisella kielellä.

Tieteellisestä teorianmuodostuksesta

liittyy käsitteenmuodostukseen: uusi teoria, uudet käsitteet

päämäärä: tieteelliset teoriat tekevät mahdolliseksi toisaalta ilmiöiden selittämisen ja ymmärtämisen sekä toisaalta niiden ennustamisen ja manipuloinnin

teoria (kr. 'theoria', katsominen, tarkasteleminen): joukko todellisuutta koskevia väitteitä, joilla on sekä ennustus- että selitysvoimaa

teoria sisältää teoreettisia termejä, jotka viittaavat teoreettisiin entiteetteihin eli olioihin, jotka eivät ole välittömästi havaittavissa, esim. alkeishiukkaset, geenit, sosiaalinen paine, kollektiivinen piilotajunta ja superego.

Teoriat muodostuvat systemaattisesta, usein aksiomatisoidusta, teoreettisten tai empiiristen lakien kokoelmasta sekä näihin lakeihin liittyvistä eksistenssioletuksista, nimittäin teoreettisten entiteettien olemassaoloa koskevista oletuksista. Teoria kertoo, millaisia olioita maailmassa on ja miten nämä oliot säännönmukaisesti liittyvät toisiinsa.

lähteenä :http://www.helsinki.fi/hum/fil/tietfil/Luento03.htm

Lopuksi vielä Wittgenstein-sitaatti, jota itse olen yrittänyt jo vuosia pitää eräänlaisena ohjenuorana, kun kirjoitan jotain jonka pitäisi olla edes jossain määrin tieteellistä:
"Kaikki mitä ylipäätänsäkään voidaan ajatella, voidaan ajatella selvästi. Kaikki ilmaistavissa oleva voidaan ilmaista selvästi!"

Tähän on jatkoa sitaatti: "se mistä ei voida puhua, siitä täytyy vaieta".

Että silleesti.

Vierailija
JukriS
No nythän on niin, että meillä on kuitenkin noita auringonpilkkumaksimeja noin yhdentoista vuoden välein ja ne ovat selittämättömiä ilmiöitä.

Ne on kyllä selitetty auringon sisäisten magneettikenttien yhteenkiertymisen purkautumisena, joka tapahtuu n. 11 vuoden välein. Eli aina menee noin 11 vuotta kunnes auringon toiminta on saanut aikaan niin paljon magneettisia "solmuja" ja jännitteitä, että ne sitten alkavat purkaantua, jonka ulkopuolinen havaitsija kokee auringonpilkkuina.

Mut ehkä se ei riko sun soluteorioita kuiteskaan...

Mä olen miettiny sellasta ajatusta gravitaatiosta, et se olis niinku 0-ulotteinen kenttä, joka on massan "hinta". Eli koska aine on tyhjästä revästy, niin sillä on pakko olla ominaisuus, joka pyrkii sen saamaan katoamaan. Eli gravitaatio. Musta aukko on oivallinen esimerkki tästä. Nehän ovat tavallaan "reikiä" meidän universumissa. Eli tarpeeksi suuri massakeskittymä pystyy taas katoamaan gravitaation turvin. Se, miksi me sitten voidaan havaita musta aukko, johtuu taas siitä, että se katoamisprosessi vie ulkopuolisen havaitsijan mielestä ikuisesti, koska samalla kun tämä 0-ulotteisuus alkaa syntyä, myös aika (ulottuuvuusluonteensa vuoksi) katoaa, jolloin prosessi kestää ikuisesti, ainakin aikaulottuvuudessa olevien mielestä. Tämän varjolla olen (melkein) valmis lyömään vetoa siitä, että gravitonia ei koskaan löydetä, koska kyse ei ole samanlaisesta ulottuvuudesta ja vuorovaikutuksesta kuin mitä esim. sähkömagneettinen kenttä muodostaa. Gravitonia ei siis ole olemassa, vaan kyse on moniulotteisen kappaleen olemassaolon johdosta syntyvä vastavoima, joka pyrkii "imemään" itsensä taas tyhjäksi. Gravitaatio, olemattomuus, on massan, aineen, olemassaolon hinta. Kaikella on oltava vastavoima, eiks se ole jotenkin niin?

Eihän aikakaan vaadi mitään kellotoneja kulkeakseen eteenpäin. Se vain mahdollistaa liikkeen kappaleiden välillä.

Olipas poikkitieteellistä, mut ei se menoa haittaa, JukriS on varmaan samaa mieltä...

Vierailija
Herra Hippi

Tähän on jatkoa sitaatti: "se mistä ei voida puhua, siitä täytyy vaieta".

Lao Tse, kirjassaan Tao Te King, sanoo seuraavasti: "Se joka puhuu, ei tiedä. Se joka tietää, ei puhu."

Tuli vaan mieleen...

Vierailija

Olen laiska.

Työstän ajatustani kirjoittamalla siitä tänne.

Olen myöntänyt olevan erittäin suuri haaste selittää miten maailmankaikeus toimii, kun selittäjänä on maailmankaikkeuden huonoin selittäjä.

Muistaakseni energia-aika-avaruusverkosto aiheessa yritän SELITTÄÄ ajatukseni oleellisuuksia.

Jo Einstein sanoi, että avaruudessa kaareva reitti voi olla lyhyempi kuin suora reitti.

Suoraan atomin halki on miljardeja kertoja pidempi matka kuin atomin ympäri.

Vetyatomien ytimissä on edelleen sitä alkuplasmaa, josta oman maailmankaikkeutemme tila syntyi.

Tila avautuu atomeista eli musta aukkomaisista energiakeskittymistä ja se avautuu aina vähemmän tiheälle alueelle, jonka seurauksena se tila eli energia, josta tuo tila avautuu liikkuu vastakkaiseen suuntaan.

Kaikki perustuu kuumasti tiheän tilan jäähtyessään laajenemiseen.

En tiedä neroista, mutta olen sanonut olevani lapsi tieteen parissa.

Olen myös sanonut alkuräjähdysteorian olevan keisari alasti ja ompelevani keisarille vaatteet täällä Kuopiossa,

ja kaikki tämä, koska se ei pelaa joka pelkää.

Olen siis pistänyt itseni naurunalaiseksi, rakentaakseni kaikkien legedojen esi-isän.

Panostuksena vain oma aikani ja naurunalaisuuteni.

Vaan jo se, että saa toisen hymyilemään tai nauramaan, tuntuu mukavalle.

;):)

Vierailija

jep jep. No, lycka till. Ehkäpä se joskus vielä muotoutuu se sinunkin teoriasi.

Nyt olen jankuttanut tällä palstalla tarpeeksi tälle päivälle. Pitää tehdä välillä jotain hyädyllistä.

IsoJussi
Seuraa 
Viestejä987
Liittynyt16.3.2005
JukriS
Vaan jo se, että saa toisen hymyilemään tai nauramaan, tuntuu mukavalle.

No miltäs se tuntuu, kun olet saanut monet itkemään ja huutamaan noilla jutuillasi?

Same shit, different day...

Vierailija
IsoJussi
JukriS
Vaan jo se, että saa toisen hymyilemään tai nauramaan, tuntuu mukavalle.

No miltäs se tuntuu, kun olet saanut monet itkemään ja huutamaan noilla jutuillasi?

Jos minä menen elokuviin, niin ymmärtääkseni siellä on valinnan varaa, kuten myös täällä.

Jos menen vahingossa elokuvaan, josta tulee sellainen olo, että pitäisi alkaa itkemään ja huutamaan, niin silloin lähden pois ja varon menemästä samaan elokuvaan uudestaan.

;):)

IsoJussi
Seuraa 
Viestejä987
Liittynyt16.3.2005
JukriS
Jos minä menen elokuviin, niin ymmärtääkseni siellä on valinnan varaa, kuten myös täällä.

Jos menen vahingossa elokuvaan, josta tulee sellainen olo, että pitäisi alkaa itkemään ja huutamaan, niin silloin lähden pois ja varon menemästä samaan elokuvaan uudestaan.


Ai että tämä on sitten SINUN elokuvasi? Jos MEITÄ ei kiinnosta lukea V=KUMIKALOSSI-teoriasta joka helvetin ketjussa, voimme siirtyä muualle.

Auts, koskee...

Same shit, different day...

Vierailija
IsoJussi
JukriS
Jos minä menen elokuviin, niin ymmärtääkseni siellä on valinnan varaa, kuten myös täällä.

Jos menen vahingossa elokuvaan, josta tulee sellainen olo, että pitäisi alkaa itkemään ja huutamaan, niin silloin lähden pois ja varon menemästä samaan elokuvaan uudestaan.


Ai että tämä on sitten SINUN elokuvasi? Jos MEITÄ ei kiinnosta lukea V=KUMIKALOSSI-teoriasta joka helvetin ketjussa, voimme siirtyä muualle.

Auts, koskee...

Ihan hyvä pointti, mutta tokihan elokuvavertausta käyttäen voin seurata elokuvaa siten, että siitä deletoituu ne kohdat joita en halua katsoa.

Itseasiassa niin myös täällä teen, en sen takia, että mikään minua juurikaan täällä häiritsisi, vaan sen takia, että olen sen verran laiska, etten viitsi kaikkea lukea.

;):)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat