Tyhjiö vaiko ei?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Seuraavanlainen asia on jäänyt mieltä painamaan aina tuolta viime kesästä asti.

Jos esim. muovipussista imetään kaikki ilma pois niin, että pussi on lopulta aivan litteä, onko silloin pussissa tyhjiö? Eli pussin sivut ovat painautuneet (tai siis imeytyneet) aivan toisiaan vasten, eikä väliin ole jäänyt yhtään "tilaa".

Jään mielenkiinnolla odottamaan vastauksianne...

Kommentit (15)

de Selby
Seuraa 
Viestejä1231
Liittynyt16.3.2005

No, kaiketi tyhjiön pitäisi ensinnäkin olla kolmessa ulottuvuudessa positiiviset mitat omaava tila, jossa ei kuitenkaan ole mitään materiaa.

Niinpä ollen tyhjiin imetty muovipussi ei sisällä tyhjiötä koska sen tila on 2d = nollapinta, ei 3d = tila. Toki on niin, että moinen pakkaus nimetään vakuumipakkaukseksi, johtuen paketointitavasta, joka tehdään alipaineessa eli mukamas vakuumissa ympäristössä. On siellä kuitenkin se kinkkuviipale vielä tyhjiön täytteenä

On niin, että ihminen ei vielä ole voinut tehdä täydellistä tyhjiötä. Paraskin ihmisen tekemä "likityhjiö" sisältää käytännössä moninkerroin enemmän hiukkasia kuin mitä maailmankaikkeudessa on hiukkasia keskimäärin per sovittu tilavuus. Ja se on vinkeää se.

Edit: ja tuo ensimmäinen lause oli mitä oli - riippuu tietty koordinaatistosta, mutta ajatus lienee mennyt perille...

Gravity sucks.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Onko täydellistä tyhjiötä edes olemassa? "Tyhjässä" avaruudessakin lienee atomi siellä täällä. Entäs näiden välillä? On kaikenmaailman säteilyä ja kvantteja joilla väitetään myös olevan massaluonne. Entäs elekronin ja atomin ytimen välillä? Onko niiden välissä vain voimakenttä? Pieneksi jäisi tyhjiön tila.

Lierikki Riikonen

de Selby
Seuraa 
Viestejä1231
Liittynyt16.3.2005

Just samaa mietin tuota edellistä kirjoittaessani.

Jos tehtäisiin 27 metalliatomin muodostama hila, muotoon 3x3x3 atomin kuutio, ja sen jälkeen poistettaisiin se keskimmäinen atomi (jotenkin), niin mikä olisi sen poistetun atomin muodostama tyhjä tila?

Pitääkö tässä alkaa ajatella niin, että täydellisessä tyhjiössä ei edes mitkään voimatkaan saa vaikuttaa? Elektroni verhon ja ytimen välinen tila, hmmm... ehkei siellä voida määritellä olevan tyhjiötä koska se tila on välttämätön osa materiaa, joka taasen ei ole sitä tyhjiötä itseään.

Kenties olet oikeassa; täydellinen tyhjiö voi olla olemassa on vain ihmisten päässä... Hek!

Gravity sucks.

Vierailija
lierik
Onko täydellistä tyhjiötä edes olemassa?

Ei. Tyhjimmässäkin avaruuden osassa eli jossakin galaksien superjoukkojen välissä on vetyatomi siellä ja toinen tuolla. Ja niissä paikoissa, joissa ei ole ainetta, on voimakenttiä - gravitaation ja sähkömagnetismin kantamahan on ääretön - ja tyhjön poreilua.

"Tyhjässä" avaruudessakin lienee atomi siellä täällä.

Mikäli muistan oikein, niin aurinkokunnassa yksi vetoatomi kuutiosenttimetrissä ja galaksien välisessä avaruudessa yksi vetyatomi kuutiometrissä.

Vierailija

Voidaanko ajatella että täydellinen tyhjiö olisi sama kuin täydellisen entropian tila ?
Kaikissa mittakaavoissa mitattuna .

Vierailija
delta
Voidaanko ajatella että täydellinen tyhjiö olisi sama kuin täydellisen entropian tila ?
Kaikissa mittakaavoissa mitattuna .

Asia on kertakaikkiaan päinvastainen!!!!! Huhuuu aivojen herätys siellä!!!

Ideaali tyhjiö voidaan vain saavuttaa maksimaalisen negentropian tilanteessa, siis järjestyksen vallitessa ja silloinkin vain jonkin tyyliin Maxwellin demonin avittamana.

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä4706
Liittynyt26.3.2005
Arla

Niin jo määritelmänsä mukaan tyhjiö on tila, jossa ei ole mitään kvanttiominaisuuksia. Sellaista tilaa ei maailmankaikkeudessamme yksinkertaisesti ole.
Tyhjö taas on toinen asia. Se on se "tyhjältä näyttävä" tila kosmoksessa. Normaalina kvanttisysteeminä se on Heisenbergin epämääräisyysperiaatteen alainen ja siinä tapahtuu siis random fluktuaatioita, eli tyhjön nollapiste energia. Tyhjön ainoa vaatimus on kuitenkin, että sen energia on keskimäärin nolla.

Jos tyhjiötä ei maailmankaikkeudessamme ole, miksi sille sanana pitäisi sitten olla eri merkitys kuin tyhjölle. Tämä lausumani on saivartelua ja tuo kuulostaa saivartelulta.

Muutetaanko termejä ettei tule sekaannuksia olemattomuus (olematon tyhjä) ja olevaisuus ( oleva tyhjä ). PS. Leikkimielellä sitten.

Vierailija

"Gabriel NG" kirjoitti:
"delta" kirjoitti:
Voidaanko ajatella että täydellinen tyhjiö olisi sama kuin täydellisen entropian tila ?
Kaikissa mittakaavoissa mitattuna .

Asia on kertakaikkiaan päinvastainen!!!!! Huhuuu aivojen herätys siellä!!!

Ideaali tyhjiö voidaan vain saavuttaa maksimaalisen negentropian tilanteessa, siis järjestyksen vallitessa ja silloinkin vain jonkin tyyliin Maxwellin demonin avittamana.

Täälläkin puhutaan tyhjiön poreilusta . Kvanttifluktutaatioista . Virtuaalihiukkasipareista joita toinen voi jossain erikoistapauksessa jäädä olemaan . Mikäli maailmankaikkeus laajenee loputtomiin toisen pääsäännön mukaan äärettömän ajan kuluttua äärimmäinen entropia olisi siis aiheuttanut äärimmäisen järjestyneen tilan.
Tuntuu vain siltä että tämä meidän tyhjiömme sisältää kaikenmoisia rakennuspalikoita jotka vain ovat onnettoman sekaisin. Suurella keskitetyllä energialla voidaan paikallisesti saada aikaan uutta järjestystä mutta toisaalla mennään toisempaan suuntaan.

de Selby
Seuraa 
Viestejä1231
Liittynyt16.3.2005

Reesin mukaan mm.:

- tunnetun maailmankaikkeuden keskimääräinen tiheys 0,2 atomia per kuutiometri (= materiaa).

- samaisessa kuutiometrissä on keskimäärin noin 420 miljoonaa fotonia (= ei materiaa)

- jos maailmankaikkeuden keskimääräisessä kuutiometrissä olisi 5 vety- tai heliumatomia (en muista kumpaa), tai vastaava massa muuta, tai enemmän , maailmankaikkeuden laajeneminen aikanaan pysähtyisi, ja kaikki materiaali kerääntyisi yhteen kasaan

- koska pimeän aineen määrää tahi laatua ei tunneta, ei tiedetä kuinka lähellä tai kaukana tuosta viiden atomin massasta oikeasti ollaan.

Salvador Dalin mukaan:

- kaaos on järjestyksen korkein muoto

Gravity sucks.

Vierailija

1. mielikuva
Alkuräjähdysteorian mukaan kaikki tuntemamme avaruus on aikoinaan aineen läpikyntämää suunnatomasti laajentunutta tilaa joka on esteetön säteilyn ja aineen kulkea mutta massakeskittymien muokattavissa. Kuljettaa poikittaista mutta ei pitkittäistä aaltoliikettä massattomassa tilassa.
Alkuräjähdyksen katku tuntuu vielä.

Vierailija

virtuaalihiukkasiahan on kuitenkin kokoajan poreilemassa, joten periaatteessa tyhjiön saa aikaseksi, mutta kuinka kauan se pysyy tyhjiönä.

Vierailija

Jos alamme avauksen pussista, jotta ulkoine painen voi puristaa sen jatkuvasti litteäksi, sisällä täytyy olla paineeton tila, eli pussi on tyhjä
ainakin ilmasta.

Kaikkeudessa on tähänastistenkin viestien mukaan atomi- ja molekyylistäkin ainetta, ja jotkut ovat tietävinään pitoisuuksia.

Entä sm-hiukkaset, varsinaiset fotonit eli valottajat, vetovoiman kvanttihiukkaset, tyhjää ovat, vai mitä? jos taas otatte Arkosia vastaan sen toisen vaihtoehdon, että ovat sykäyksiä ohuessa eetterissä,
eetterikö on tyhjää, vai kuinka? - Mikrosäteilyn lämpötilavaikutukseksi tähtien ja galaksien välisessä avaruudessa ilmoitetaan 2.7 astetta, valon aste. Nämä ovat sitä tyypillisintä " taustasäteilyä". Ja on myös lähteellistä gamma-, röntgen- ja varsinaista sm-säteilyä eli radioaaltoja. Kun olen esittänyt jo vuosia käsitystä vedyn regneraatiosta, sen energian lähde ovat pysyvästi juuri nuo eri säteilylajit. Lisäksi on satunnaisempoia galaksien ainepäästöjä.

Aineen määritelmä on ominaisuus täyttää jokin tilavuusosio, ja se ilmenee liikkeenään. Ja tuosta seuraa myös sen ilmenmine aistittuna. Ihmisen sekä aistimukset että tieto ovat paloja eli otteita ainene liikkeestä, mukautettua eli informaatiota ihmisen tai eliön tarpeisiin. Ne ovat todennäköinen tieto maailmasta, joka itsessään on kuirenkin tiukasti deterministinen.

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä4706
Liittynyt26.3.2005
james
Lentotaidoton
Niin jo määritelmänsä mukaan tyhjiö on tila, jossa ei ole mitään kvanttiominaisuuksia. Sellaista tilaa ei maailmankaikkeudessamme yksinkertaisesti ole.
Tyhjö taas on toinen asia. Se on se "tyhjältä näyttävä" tila kosmoksessa. Normaalina kvanttisysteeminä se on Heisenbergin epämääräisyysperiaatteen alainen ja siinä tapahtuu siis random fluktuaatioita, eli tyhjön nollapiste energia. Tyhjön ainoa vaatimus on kuitenkin, että sen energia on keskimäärin nolla.

Jos tyhjiötä ei maailmankaikkeudessamme ole, miksi sille sanana pitäisi sitten olla eri merkitys kuin tyhjölle. Tämä lausumani on saivartelua ja tuo kuulostaa saivartelulta.

Muutetaanko termejä ettei tule sekaannuksia olemattomuus (olematon tyhjä) ja olevaisuus ( oleva tyhjä ). PS. Leikkimielellä sitten.

Termit on syytä eriyttää, koska kadunmiehen terminologia tuntee vain ns tyhjiön. Ja sitten ihmetellään suureen ääneen, kuinka tyhjästä voi syntyä jotain, vaikkapa hiukkaspareja. Kyllä ne fyysikot on tyhmiä. Lapsikin tuon tajuaisi, vaan ei fyysikko. Maallikko puhuu mielellään esim "täydellisestä tyhjiöstä". Mikä olisi epätäydellinen tyhjiö? Jne.
Se, että monet fyysikotkin puhuvat tyhjiöstä, on fyysikkoslangia. Kaikki tietävät tasan tarkkaan että kyse on kvanttimekaanisesta tyhjöstä.

Uusimmat

Suosituimmat