Aivot ja keho

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Niin vastaa äänestykseen ja mielellään perustele.
En halua tästä pelkkää äänestystä vaan keskusteluakin päälle!

Kommentit (9)

Vierailija

Miksi erotella sielua ja ruumista? saman nahan sisällä kumpikin on. Jos sielu voi huonosti, toki keho reagoi.

Jos kropassa on häikkää, tietysti se vaikuttaa psyyken puolellekin.

Tällainen dikotomia ei mitenkääm ole tarpeen

Mummo

Vierailija

Samaa lihaahan ne ovat: aivot ovat osa kehoa ja keho on osa aivoja.

Se että ne erotetaan toisistaan on jokin kumma kömmähdys, joka tapahtui kun peristeistä kristillistä dualismia yritettiin sopeuttaa luonnontieteiden havaintoihin (MuTu). Sielu samaistettiin järjen aikakautena kehon ajattelevaan osaan ja ruumis oli edelleen se, mikä näkyy päälle päin.

Itse en viitsisi millään tehdä eroa kehon ja aivojen välille. Olen yhtä läsnä varpaissani, kuin aivoissanikin, vaikka varpaat ja aivot ovatkin kokonaisuuden toiminnan kannalta erilaisessa roolissa. En ole missään vaiheessa elämääni ollut vain joko aivoni tai ruumiini ja luulen sen johtuvan niinkin mullistavasta seikasta, että aivot ovat osa ruumista. Keholla on myös oma muistinsa, joka ei aina käy yksiin tiedollisen muistin kanssa, onko kukaan muu joskus kyläillessään etsinyt esimerkiksi vessas valokatkaisijaa siitä missä se on kotona ja vasta kun etsintä on tulokseton huomannut mitä kädet ovat tekemässä?

Vierailija
Se että ne erotetaan toisistaan on jokin kumma kömmähdys, joka tapahtui kun peristeistä kristillistä dualismia yritettiin sopeuttaa luonnontieteiden havaintoihin (MuTu). Sielu samaistettiin järjen aikakautena kehon ajattelevaan osaan ja ruumis oli edelleen se, mikä näkyy päälle päin.

Tämähän on totta, ja usein ajatellaan, että myös itämaisessa filosofiassa ruumis ja ajattelu olisivat jotenkin eri asia, mutta todellisuudessa ei monissakaan itämaisissa filosofian suuntauksissa uskota aivojen ja sen suorittaman ajattelun olevan juuri muuta kuin maailmassa vaikuttavaa materiaa. Jooga on hyvä esimerkki tästä ruumiin ja aivojen ykseydestä - siinähän pyritään sielun tai itsen (joka on sitten jo jotain ihan muuta, sitä ei joissain suuntauksissa oikeastaan edes ole, toisissa taas sielu on osa kaikkiolevaista) pelastamiseen ajattelua ja ruumista apuna käyttäen.

Vierailija
Herra Hippi
. Keholla on myös oma muistinsa, joka ei aina käy yksiin tiedollisen muistin kanssa, onko kukaan muu joskus kyläillessään etsinyt esimerkiksi vessas valokatkaisijaa siitä missä se on kotona ja vasta kun etsintä on tulokseton huomannut mitä kädet ovat tekemässä?

En ota kantaa siihen, onko mieli vain aivoissa, mutta tämä esimerkki ei kyllä todista mitään. Siinä pitäisi oikeastaan olla: "...kun etsintä on tulokseton huomannut mitä käsien edustus aivoissa on tekemässä".

Vierailija
En ole missään vaiheessa elämääni ollut vain joko aivoni tai ruumiini ja luulen sen johtuvan niinkin mullistavasta seikasta, että aivot ovat osa ruumista. Keholla on myös oma muistinsa, joka ei aina käy yksiin tiedollisen muistin kanssa, onko kukaan muu joskus kyläillessään etsinyt esimerkiksi vessas valokatkaisijaa siitä missä se on kotona ja vasta kun etsintä on tulokseton huomannut mitä kädet ovat tekemässä?

Palatakseni vielä joogan ihmiskuvaan, niin tässä ajattelussa myös tunteet varastoituvat elimistöön. Yksinkertaisimpana esimerkkinä yleensä käytetään stressin siirtymistä niskoihin, mikä on aika yleistä ihmisillä. Mutta olen itse kokenut, että jopa rankemmat surut ja ilot voivat purkautua pitkällisessä venytyksessä hallitsemattomina tunteina. Ja onpa joogaopettajani kertonut kerran erään ihmisen lähestyneen häntä rankan harjoituksen jälkeen hyvin aggressiivisesti.
Tälle asialle ei varmaan ole mitään länsimaisen tieteen antamaa selitystä. Sitten onkin käännyttävä esimerkiksi kiinalaisen lääketieteen puoleen, jossa keho nähdään erilaisia elementtejä kuljettavien kanavien verkostona. Tähän ajatukseen perustuu myös akupunktio.

Vierailija

Aivot ja keho ovat vuorovaikutuksessa keskenään, kuten ovat vaikkapa maksa ja muu keho, haima ja keho, vatsa ja keho tai selkäranka ja keho. Jokaisella näistä osasista (maksa, aivot, jne.) on oma osuutensa kokonaisuudessa ja kokonaisuus vaikuttaa myös jokaisen osan toimintaan.

Aivoilla sattuu olemaan niin mystiseltä tuntuva tehtävä, että se voi tuntua jopa jotenkin erilliseltä osalta kokonaisuudessa. Kuitenkin, mitä enemmän opiskelee eri aivoalueiden toiminnoista ja yhteistyöstä muun elimistön kanssa, sitä luonnollisemmaksi osaksi kokonaisuutta se muotoutuu.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä24887
Liittynyt6.12.2009
tupakka
Niin vastaa äänestykseen ja mielellään perustele.
En halua tästä pelkkää äänestystä vaan keskusteluakin päälle!



Mistä alkaa aivot ja mihin ne loppuu?

Uusimmat

Suosituimmat