Tässä miehen syntymäpäivähaastatteky radiosta:
http://areena.yle.fi/radio/1706813Syntymäpäiväsankari - Pentti Linkola. Tänään syntymäpäiväsankarina on filosofi , luonnonsuojelun veteraani Pentti Linkola. Kun Pentti Linkola täytti 60 vuotta, hän totesi että juhlapuheissa häntä kehuttiin monin tavoin mutta kukaan ei kehunut häntä valloittavaksi persoonaksi. Linkolan ajatukset ovat herättäneet aina sekä ihastusta että inhoa. Harva vastustajakaan on kuitenkaan kieltänyt sitä, etteikö Linkolan ajatuksilla olisi ollut vaikutusta suomalaisten käsityksiin luonnon ja talouselämän suhteesta. Toimittaja on Jorma Honkanen.
Ja tässä se hesarin haastattelu:
Pentti Linkolan vuosisata Kalastaja Pentti Linkola on seurannut Suomen luonnon muutosta jo kahdeksan vuosikymmentä. Havainnot johtivat masennukseen, mutta ilkikurista huumorintajuaan Linkola ei onneksi menettänyt.
Suomi muuttuu, jopa luonto, mutta yksi pysyy. Perjantaina 80 vuotta täyttävä kalastaja Pentti Linkola ja hänen keltainen mökkinsä Hämeen Vanajavedellä ovat instituutio.
Harmaana marraskuisena päivänä torpasta kajastaa heikko val ja ikkunasta näkyy tuttu pörröinen päälaki.
Kumisaappaissaan Linkola toivottaa tervetulleeksi matalaan mutta kodikkaaseen majaansa, joka pursuaa kirjoja ja papereita.
"Paperinkulutuksessa ylitän keskivertosuomalaisen varmaan viisinkertaisesti", Linkola sanoo.
Hän kirjoittaa ja lukee paljon, etenkin suomalaista kaunokirjallisuutta. Suosikki on Sirpa Kähkönen. Ikkunalaudalla on radio, mutta televisiota tai tietokonetta Linkolalla ei ole. Sosiaalista mediaa hän paheksuu.
"Ihmisten pitäisi keskustella naamakkain tai kirjoittaa toisilleen hyvin muotoiltuja kirjeitä."
Tuvan pöydällä on auki muistikirja, jossa on tiheästi kirjoitettua tekstiä maaliskuiselta päivältä 1960-luvulla: jäätietoja, lintuhavaintoja. Ekofundamentalistisista mielipidekirjoituksistaan tunnettu Linkola keskittyy nykyään kirjoittamaan puhtaaksi havaintokirjojaan, joita on kertynyt melkoinen rivi.
"Näiden lukeminen tuottaa surua. Toisaalta on hienoa, että olen tuommoista nähnyt ja kokenut."
Linkola on seurannut Suomen metsiä ja lintuja ehkä pitempään ja tarkemmin kuin kukaan muu, vuodesta 1945.
"Silloin löysin kaverini kanssa linnut. Meillä ei ollut kiikareita, joten ryömimme mahdollisimman lähelle niitä."
Linkola laskee rengastaneensa elämänsä aikana 68 900 lintua hippiäisestä merikotkaan. Vesilintujen perässä hän on soutanut tilastojensa mukaan 6 400 tuntia pelkästään Vanajavedellä.
Linkolan kirjanpito on musertavaa: ihminen on myllertänyt Suomen luonnon perusteellisesti hänen elinaikanaan.
"Parikymmentä lintulajia on kuollut sukupuuttoon Hämeessä, ja muiden kokonaismäärät ovat laskeneet selvästi."
Suurin kato on käynyt peltolinnuissa, kun maatalous on koneellistunut Linkolan termein "panssarisodaksi".
"Kivitasku, keltavästäräkki ja peltosirkku ovat hävinneet täältä kokonaan. Kiurut, kottaraiset, peipot ja haarapääskyt ovat vähentyneet selvästi, räystäspääsky käytännössä hävinnyt. Alvettulassa laskin 50-luvulla 135 räystäspääskyn pesää, pari vuotta sitten löysin enää kaksi."
Metsäkanalintujen kannat ovat Linkolan havaintojen mukaan romahtaneet.
"Nuoruuteni teeristä on täällä jäljellä viidennes, metsoista kolmannes. Syynä ei ole metsästys, vaan elinympäristön muutos. Suot on ojitettu, joten aurinko ei enää lämmitä metsäkanan poikasten suosimia varvikoita suon reunalla."
Pikkujärvien linnut, kuten punasotka, tukkasotka ja mustakurkku-uikku, ovat väistyneet.
Metsät ovat Linkolan mukaan lähes kadonneet.
"Metsäntutkimuslaitoksen mukaan Suomessa on enemmän puustoa kuin koskaan. Minun arvioni mukaan metsissä on viidennes siitä kuutiomäärästä kuin 1950-luvulla", hän puuskahtaa.
"Ihanin maa kaikista on mennyt pilalle. Tämä on nykyään hirvittävä paikka. Mielialalääkkeitä olen joutunut ottamaan vaikean kliinisen depression hoitoon, kun tuntui, että viimeiset tutut metsät viedään."
Merkkipäivänsä huomionosoitukset hän haluaisi ohjata perustamansa Luonnonperintösäätiön tilille 549409-522493. Säätiö on ostanut satoja hehtaareja vanhoja metsiä suojeltavaksi ympäri Suomea.
"Ne ovat pieniä paratiiseja."
Puhellessaan Linkola samalla selvittää kalaverkkoa. Synkkyyteensä nähden hän on hauska keskustelukumppani, joka jaksaa olla kiinnostunut myös vieraansa asioista.
Maljakossa Linkolalla on neilikoita, jotka ovat kuulemma hänen heikkoutensa.
"Vaimo ja tyttäret kävivät jo onnittelemassa, kun ajattelivat, etten ehkä elä merkkipäivään asti", hän vitsailee hirtehiseen tyyliinsä.
Vaimo "erottautui" Linkolasta jo 1975, mutta on yhä miehen mielestä "suurenmoinen ihminen".
"Hän ei jaksanut ainaista kalastusta, vaan sanoi, että olisipa joskus aikaa edes pelata pasianssia."
Linkolan perhe-elämä ajoittuu 1960-luvulle, jolloin nuori pari eli kalastajina Päijänteellä ja sai kaksi lasta.
"Lapset syntyivät ja kasvoivat siellä. He juoksivat pitkin metsiä ja pakenivat naapuritaloihin, kun olimme järvellä. Ei se heitä tuhonnut, vaikka pieniksi ja laihoiksihan he jäivät sillä elintasolla."
Myöhemmin Linkola kääntyi syntyvyyden säännöstelyn puolestapuhujaksi, mutta hänen perheessään on onneksi "nopeasti vähenevän väestön kaava", kun lapsenlapsia ei ole kahta enempää.
Hän utelee myös toimittajan lapsilukua ja kuultuaan vastauksen kommentoi: "No se on kyllä liikaa."
Vanhuudesta Linkola ei sano tietävänsä mitään, vaan katsoo tulleensa vasta "keski-iän kriisiin": enää ei ole asiaa petäjien latvuksiin rengastamaan eikä pyöräilemään jääkelillä.
"15 vuotta sitten sairastuin nuoruusiän sokeritautiin, mutta muuten olen terve."
Linkolalta, jos keltä, on silti kysyttävä mielipidettä eutanasiasta.
"Jos on paljon tuskia eikä lainkaan toivoa, silloin on varmaan perusteltua armahtaa. Mutta eivät vanhukset paljon kuluta. Kyllä väestöä pitää vähentää toisesta päästä syntyvyyttä rajoittamalla."
Viime vuonna Linkola liittyi kirkkoon, josta hän erosi nuorena. Uskossa hän ei kuulemma ole, mutta arvostaa kirkkoa vastavoimana materialismille. "Nykyajan uskonto on talouskasvu."
Linkola vietti lapsuutensa kesät kilometrin päässä sijaitsevalla isoisänsä virkamiestilalla, mutta nykyiseen taloonsa hän asettui 1978.
Linkola on tituleerannut itseään "elämänsuojelijaksi", ja ainakin hänen tonttinsa pursuaa elämää.
Pihalla konsertoivat talipallojen ja lintulaudan ympärillä pyörivät tiaiset, etäämpää kuuluu käpytikan ja närhen huutelua. Laidempana on pönttöjä puukiipijöille.
Tontilla on Linkolan määritelmän mukaan kahdeksan puuta: sellaisia, joiden ympäri kädet eivät yllä. Loput ovat taimia. Kaatunut koivu saa köllöttää paikoillaan ja odottaa lintuja asukkaikseen.
"Se ei kaatunut taloon päin, koska se on ystävä."
Linkolan sanomalle on aina antanut lisäpontta se, että hän on tuntunut elävän niin kuin opettaa. Elämäntapa on yhä vaatimaton.
Veden Linkola kantaa kaivosta. Mökissä on nyt sähkövalot, mutta hän lämmittää tupansa yhä kylän sirkkelisahurin jätepuulla.
Kalastaja kasvattaa itse papuja, perunaa, kurkkua ja sipulia. Hän syö joka päivä paljon marjoja – vieraalle on tarjolla ruis-puolukkapuuroa isosta kattilasta.
Loput elintarvikkeet hän hakee polkupyörällä Ritvalan kyläkaupasta viiden kilometrin päästä.
Elämä noudattaa yhä vuodenkiertoa. Touko–kesäkuuksi Linkolasta tulee retkeilijä ja ornitologi. Loppukesä menee marjastaessa ja sienestäessä. Silloin Linkola myös tekee vuotuisen laiva-juna-polkupyörämatkansa Eurooppaan, jossa hän telttailee ja tarkkailee luontoa ja ihmistä.
Syksyllä on aikaa setviä verkkoja. Nykyään Linkola kalastaa enää talvella, jolloin hän laskee Vanajanselän jään alle toistasataa verkkoa.
Avannot hän tekee kairalla ja tuuralla kalastajaystävän kanssa. Jäälle hän kulkee suksikelkkaa työntäen. Melkoinen saavutus kahdeksankymppiseltä.
Koska kalaa ei enää kannata myydä tukkuliikkeille, hän kiertää kauppaamassa sitä ihmisille.
Sen jälkeen kun hänen hevosensa Rimmo kuoli muutama vuosi sitten, myyntireissut on hoidettu ystävien tarjoamalla autokyydillä.
"Ottaisin hevosen vieläkin, mutta ei Suomessa enää ole työhevosia, sellaisia, joka tottelisivat ja pysyisivät avannolla. Kuutta olen kokeillut, ja ne ovat olleet toivottomia aisankatkojia."
Suomalaisen paras paikka olisi Linkolan mukaan maaseudulla viljelemässä puutarhaa, tarhaamassa mehiläisiä ja keräämässä marjoja ja sieniä. Tärkeää olisi myös pysyä siellä, missä elää.
"Kun kierrän lähiseudulla kalakaupoilla, aina joka kymmenes ihminen on Brasiliassa, Kuubassa, Dominikaanisessa tasavallassa, Dubaissa, Malediiveillä, Intiassa tai Thaimaassa", hän päivittelee.
Linkola itse matkustelee bussilla synnyinkaupunkiinsa Helsinkiin, jossa hänellä on "etäemäntä".
"Olen stadin kundi. Käyn Helsingissä nauttimassa hiljaisuudesta. Siellähän kuuluu vain hiljaista autojen hurinaa, kun täällä on monitoimikoneita, traktoreita ja moottorisahoja ja savupiippu tutisee, kun Hornetit lentävät yli. Helsingin puistoissa on myös isommat puustot kuin täällä."
Mutta onko Linkolan ekofasismiksikin luonnehdittu ideologia tallella? Tuntuu, että hän on hieman väsynyt aiheeseen. Esseitä hän ei enää kirjoita, sillä "tärkeät asiat on jo sanottu".
"Ehkä yksittäiset ihmiset ovat kirjoituksistani jotakin saaneet, mutta ei niillä ole ollut merkitystä suuressa mittakaavassa", hän sanoo hieman pettyneen kuuloisesti.
"Ainoa konkreettinen aikaansaannokseni on Luonnonperintösäätiön ansiosta pelastetut metsät."
Väestöräjähdys on Linkolasta yhä ydinkysymys, joka pitäisi hoitaa lainsäädännöllä niin kuin Kiinassa.
Suomen politiikkaa hän seuraa vähän niin kuin penkkiurheilua.
"Ympäristöihmiset Timo Juurikkala, Eero Yrjö-Koskinen, Pentti Tiusanen ja Erkki Pulliainen eivät päässeet eduskuntavaaleissa läpi. Perussuomalaiset ovat ympäristölinjauksiltaan täysiä moukkia."
Viime talven presidentinvaalikampanjassa hän innostui Paavo Väyrysestä. "Hän oli niin sanomattoman energinen, että sitä oli pakko ihailla."
Pekka Haavistoa hän taas kehuu "Euroopan myönteisimmäksi ihmiseksi".
Kumpikaan ei silti saanut Linkolan ääntä. Hän ei äänestä, sillä hän ei hyväksy demokratiaa.
Kehityksessä hän ei näe mitään myönteistä. Kaivosala on irvokas esimerkki.
"Lähes kaikki maailman kulta on harkkoina pankkiholveissa. Mihin näitä kaivoksia tarvitaan? Ihminen ei ole järkiolento."
Linkolan ajatukset eivät ole muuttuneet toiveikkaammiksi.
"Maailma muuttuu koko ajan suunnattoman paljon huonommaksi. Nuorena ajattelin, että elämä olisi pelastettavissa. Enää en sorru sellaiseen optimismiin. Kyllä se on menoa."
http://www.hs.fi/sunnuntai/Pentti+Linko ... a3a2544bbbSekä jokunen muu:
http://www.lapinkansa.fi/Mielipide/1194 ... nkari.htmlhttp://shl.fi/2012/08/29/sivistyneiston ... rihkamaan/http://shl.fi/2012/12/04/filosofin-vihkot/http://www.luonnonperintosaatio.fi/tied ... linkolan-8http://www.nelonen.fi/ohjelmat/maria/et ... vimajoihin
12
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
UKK
Etsi
