KESKUSTELU

http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/4360947.stm

Törmäsin tuossa mielenkiintoiseen jutunpoikaseen. Vihdoin tällainenkin asia tunnustetaan.

Maatilalla kasvaneena voin sanoa omasta kokemuksesta, että eläimet todellakin tuntevat kaikenlaista. Meidän lehmät esimerkiksi pitävät paljonkin tietynlaisesta musiikista, ja osaavat kyllä makunsa halutessaan ilmaistakin. Ne myös ovat erittäin uteliaita otuksia. Kissoista ja koirista nyt puhumattakaan.
Mm. juuri tämän uteliaisuuden vuoksi sain nauraa kippurassa tuossa n. 15 vuotta takaperin pikkuflikkana kun armeijapojat tulivat haravoimaan lähitienoota hukkaan menneen mummon vuoksi ja joutuivat menemään lehmiaidan lävitse. Lehmät lähtivät seuraamaan poikia. Nämä lähtivät juoksemaan peloissaan karkuun ja lehmät lähtivät innoissaan perään. Kiva leikki!
-Ainakin lehmien mielestä niin kauan kun pojat olivat aidan sisäpuolella...

Meillä oli joskus ammoin muinoin hanhia pari kappaletta kesähoidossa mökillä. Raukat eivät meinanneet päästä vedestä takaisin rannalle, kun muori oli tehnyt rantaan oikein komean kiveyksen. Vaivalloisesti räpiköiden ne sieltä aina könysivät, kunnes kahlasin kumpparit jalassa niiden kanssa ja neuvoin luiskakiven siinä kiveyksessä jota pitkin oli helppo kävellä ylös. Se oli vähän sivummalla niin eivät sitä hoksanneet omin neuvoin käyttää, mutta sen jälkeen kyllä käyttivät alvariinsa. Viksuja olivat.

Kokonaan toinen tarina on sitten se, kun muori oli puutarhakeinussa penkillä seisoen kiikkumassa ja huuti meitä muita avuks, kun hanhet oli äkäsellä päällä. Pitivät kiikkua reviirinään ja sen se kiikku oli näköinenkin.

Kyllä eläinten "asioiden ymmärtämisestä" voin sanoa, että kyllä se paikkansa pitää.
Koiramme on nyt vanhoilla päivillään onnistunut keksimään paremman keinon kuin odottamisen oven saamiseksi auki -- koputus. Koira näyttää ymmärtävän, että koputuksesta tulee ääni, josta seuraa, että ihminen kuulee tämän äänen, josta taas seuraa, että ihminen tulee ehkä avaamaan oven. Koira myös osaa käsittää jollain lailla ajan kulumisen, koska se ei koputa oveen jatkuvasti, kunnes ovi aukeaa, vaan koputtaa kerran, odottaa 30s-60s ja koputtaa sitten uudelleen, jos mitään ei ole tapahtunut.
Tämä nyt ei ole varmaan mitenkään ainutlaatuista, mutta seuraava asia onkin hieman yllättävämpää. Koira nimittäin näyttää ymmärtävän, että yöllä olisi suotavaa olla hiljaa, jottei herätä muita. Jos koiralla jostain syystä tulee kesken yötä kova "vessahätä", se koputtaa hyvin varovaisesti vain kynnen kärjellä oveen. Päivällä se saattaa joksus hermostuneesti paukauttaa oveen koko käpälällään, kun taas yöllä se selvästi tietää, että pitää toimia mahdollisimman hiljaa.

Kaikki, joilla on joskus ollut koira, pitävät sitä itsestään selvänä että eläimet ymmärtävät jossain määrin puhetta ja ovat huomattavasti fiksumpia kuin esim. kivet. Eläinten älykkyyden kyseenalaistaminen onkin mielestäni aika kummallinen ilmiö itsessään; se osoittaa melkoista irtaantumista arkitodellisuudesta.

Käytännön esimerkkinä koiran kateus ja puheen ymmärtäminen. Meillä oli ennen wanhaan koira, joka tuli kissan kanssa mainiosti toimeen, mutta oli sangen mustasukkainen kissalle. Mokoma yritti aina pitää huolen että kissan ruoat tuli syötyä. Jos koiralle tarjosi jotain vastenmielistä ja pahaa ruokaa, se ei millään maistunut. Tällöin riitti kun koiralle kuiskasi että kissa tulee syömään... Jo alkoi uskomaton hotkiminen.

Metsään yms. lähteminen oli koiran mielestä äärimmäisen hauskaa, mutta menemisiä oli hankala suunnitella kun koira ymmärsi helposti mistä puhuttiin ja sai hepulin. Joskus nimittäin piti neuvotella otetaanko koira mukaan eli ei; tällöin piti käyttää mitä ihmeellisempiä kiertoilmauksia jotta koira ei tajunnut että oltiin lähdössä jonnekin. Kiertoilmauksetkaan eivät aina auttaneet.

Noista puheen ymmärtämisistä joku aina sanoo että "ei net ymmärrä puhetta, mutta ne vaistoaa äänen painosta" jne. Älytöntä hömppää. Miksei koira voisi oppia symbolifunktiota siinä missä ihminenkin, eihän kyse ole muusta kuin siitä että jokin äänteiden yhdistelmä symboloi jotain tiettyä esinettä tai tapahtumaa. Meidän koiramme ymmärsi selkeästi monimutkaisempiakin asioita, kuten potentiaalisen uhan siitä että kissa tulee syömään sen pahan ruoan.

Viisaita ovat elukatkin, uskokaa tai älkää. Kissa on niin fiksu, että kysyttäessä "Syökö joku vielä?" kissa osasaa muiden mukana ilmaista nälkänsä, tulee jalkoihin mouruamaan. Ei tietenkään aina tee tätä, vaan silloin kun sillä todella on nälkä. Samainen kissa tietää aina milloin siitä on jotain puhetta, vaikka näyttää sikeässä unessa olevan, niin kyllä korvan liikkeistä näkee, että kuuntelulla ollaan. Eikä muuten tarvitse sen nimeä mainita edes. Kyllä vaan viisaita ovat.

Tunneälykkäitähän kissat tunnetusti ovat, niin tämäkin, tietää milloin ihminen on allapäin, tulee syliin kehräämään, ja heti olo paranee. Toisaalta ihmisen ollessa pahalla tuulella katti saattaa vain seurata sivummalta, odottaen, että kyllä se kohta rauhoittuu. Katselee jostain kauempaa, oikeastaan kysyvä ilme kasvoillaan. Joskus kissa myös näyttää pohtivan asioita, saattaa katsella ikkunasta ulos minuuttitolkulla, ilman mitään varsinaista kiinnostuksen kohdetta, ainakaan mitään ihmisen havaittavaa. Saattaa olla, että katti pohtii jotain omia asioitaan tuolloin. Niin ja unia näkevät kissat, aivan varmasti. Häntä huiskaa, jalat heiluvat, naama värähtelee, ihan umpiunessa. Metsästää se taitaa unissaan useiten. Tiedä sitten mitä muuta.

Näitä kokemuksia on varmasti jokaisella lemmikeistään. Tiedä sitten minkä verran ne oikeasti ymmärtävät, mutta varmasti jotakin, ei kaikki voi meidän ihmisten mielikuvituksen tuotettakaan olla. Tuo unennäkeminen ainakin on ihan selvä asia, sitä turha kiistää kenenkään. Ja eikös unen näkeminen jo osoita, että pääkopassa tapahtuu jotain, ei pelkän vaiston varassa toimiva elukka unia tarvitsisi.

Johtuu käsittääkseni uskonnollisista asenteista, joissa ihminen on totuttu näkemään Luomakunnan Herrana, Jumalan Silmäteränä. Vielä 100-200 vuotta sitten oli useimmille ihmisille päivänselvää, että ihminen ja eläimet olivat täysin eri juttu. Tästähän syystä Darwinia vastustettiin ankarasti, ja suurin vastustus kohdistui juuri siihen, että Darwin väitti ihmisten polveutuvan eläimistä.

Vielä nykyäänkin tästä ajattelusta voi olla monilla vaikeaa irtautua, koska se on leimannut kulttuuriamme satoja ja tuhansia vuosia.

Niinpä. Eläimiä ei pidä inhimillistää liikaa, mutta tuntuu että monet (useimmat?) asiat joita pidämme puhtaasti inhimillisinä ovatkin yhteisiä myös eläimille. On jotenkin käsittämätöntä tämä ihmisten ja eläinten yletön erilaistaminen. Siis ihan tieteellisessä toiminnassa.



Kuullostaa tutulta. Meillä pitää varoa sanomasta "kävelylle" tai "ulos" sillä meidän koiramme saa aikamoisen hepulin jos se nuo sanat kuulee.



Koiran koulutus olisi aika mahdotonta jos se ei ymmärtäisi puhetta. Tietenkin äänensävyllä on paljon merkitystä. Mutta päteehän sama ihmiseenkin.

Minusta on aika järjetöntä väittää, että eläimillä ei olisi tunteita. Kyllä nekin voivat olla iloisia tai tuntea surua.

Ymmärtääkseni esimerkiksi norsut suree kuolleitaan.

[quote="Karpov"] Joskus kissa myös näyttää pohtivan asioita, saattaa katsella ikkunasta ulos minuuttitolkulla, ilman mitään varsinaista kiinnostuksen kohdetta, ainakaan mitään ihmisen havaittavaa. Saattaa olla, että katti pohtii jotain omia asioitaan tuolloin. quote]

Kissat pystyvät suunnittelemaan ja ennakoimaan monia omaan elämäänsä välittömästi liittyviä asioita. Tässä yksi ns. jokapäiväinen esimerkki: Kissa tulee käymään sylissä, naukuu ja kurahtelee, sitten pomppaa lattialle ja suuntaa eteisen ovelle odottamaan aukaisemista. Odottaa siinä ja pyytää. Jos ihminen ei reagoi, kissa toistaa saman uudelleen - tulee syliin, ehkä jopa vähän ärhäkkäästi. Päästyään lopulta eteiseen kissa menee ponnekkaasti ulko-ovelle ja vaatii suurieleisesti ulos, mutta ei lähde ellei ihminen tule mukaan. Kissa siis kohdistaa nyt vaatimuksen (katseet, eleet, kurahtelun ja naukumisen) ihmisen houkuttelemiseen. Ulkona katti sitten suuntaa ulkorakennuksen ovelle seuraten tarkasti että ihminen pysyy perässä ja vaatii päästä sinne sisälle.

Sinänsä hyvin yksinkertainen tapahtumasarja, mutta vaatii kissalta sisällä alunperin ajatusta "Nyt tahdon päästä ulkorakennukseen." Sen toteuttaminen vaatii monta vaihetta - ja selkeää mielikuvaa päämäärästä. Kissa ryhtyy sinnikkäästi toteuttamaan asiaa. Tälläisiä monipykäläisiä selkeästi tiettyyn alunperin "päätettyyn" päämäärään tähtääviä tapahtumaketjuja kissat suorittavat jatkuvasti.

Esimerkkinä vaikkapa takavuosien kissani Mikki, joka oli ainoastaan valjaissa ulkona. Sillä oli tapana järjestää itselleen monimutkaisia leikkejä sisällä. Ensin Mikki juoksi keittiön matot ryttyyn, sitten se haki kynän tms. pikkuesineen jostain, jonka kätki maton alle. Sitten olikin leikki valmis... Se hyökkäili kätkemänsä lelun kimppuun, kaivoi sen esiin. Ja hetken päästä piilotti uudestaan hyökätäkseen jälleen.

Joskus Mikki pääsi vahingossa karkuun pihalle, jossa hyvinkin tarkkaan tiesi sen että nyt ei kannata antautua kiinni vaan käyttää tilanne hyväksi. No, erään kerran kun se karkasi, se oli saanut kiinni pikkulinnun melkein samantien. Kissa tuli vaiv'vihkaa ulko-ovelle (vapaaehtoisesti), naukui siellä ja luikahti ovea avattaessa salamyhkäisesti sisälle - juosten keittiöön. Se ryttäsi keittiön maton kovalla kiireellä, tökkäsi jotain maton alle ja hyökkäsi kimppuun... No pikkulintuhan siellä meni maton alle. Siis Mikki pihalla saatuaan linnun kiinni ja leikittyään sillä aikansa (niin että lintu kuoli - ei enää "leikkinyt") keksi että nytpä täytyy mennä vapaaehtoisesti sisälle ja piilottaa tämä laarre sinne maton alle. Sitten sillä voi taas leikkiä.

Tälläistä kissojen ja muiden eläinten älykkyys on - omiin tarpeisiin tiukasti kytkeytyvää. Ruokaan, kulkureitteihin, leikkeihin, hellimiseen ym. liittyvät monimutkaisetkin tapahtumaketjut opitaan nopeasti ja niitä osataan soveltaa. Joskus välähtää oikein kunnolla ja kissa hoksaa jonkun uuden mutkikkaan asian. Hirmuisen taitavia kissat ovat myös huomaamaan, mitkä asiat voi tehdä "julkisesti" ja mitä voi sitten koettaa tehdä salaa. Älykkyyden rajat tulevat vastaan siinä, että asia liittyy omiin kissamaisiin tarpeisiin ja niiden tyydyttämiseen.

Kissojen (ja muiden nisäkkäiden) tunteita ei varmasti kiistä kukaan, joka niiden kanssa kiinteästi tekemisissä on. Itseäni hämmästyttää - ja kiehtoo - se, miten samanlaisia esim. kissojen ja koirien ja ihmisten tunteet lopulta ovat. Siitä kertoo se, että ihminen "vaistomaisesti" ymmärtää miltä eläimestä tuntuu. Ja eläin osaa lukea ihmisen tunteita hyvinkin tarkasti. Kertoo vaan tunteiden yhteisestä alkuperästä ja siitä, että ne ovat syntyneet kehityksessä melkoisen varhain.

Kaikki elukan omistajat tietää, että elukka on melkosen viisas otus. Sillä juoksee älli melkosen hyvin ja kommunikointi sujuu, jos vain viitsii seurata. Tyhmää eläintä en ole nähnytkään, liekö kuolleet sukupuuttoon.

Kuka tietää hyviä linkkejä eläinten älykkyyttä käsitteleviin sivustoihin?

Saman osaa meidän koira. Nyt se ketale on vielä oppinut avaamaan ovia itse: se nousee takajaloilleen, nojaa oveen ja potkii tassulla kahvaa alas. Tämä toimii tietysti vain koirasta ulospäin aukeaviin oviin, mutta nykyisin ovet pitää laittaa lukkoon jos haluaa koiran pysyvän poissa tietyistä huoneista.

En tiedä onko piski oppinut tavan vahingossa, eli pari kertaa sattumalta sohinut kahvaa ja huomannut siitä seuraavan oven aukeamisen, vai onko se osannut ottaa mallia ihmisistä.

Koirien, kissojen, hevosten jne. kanssa touhunneet tietää eläimillä olevan kaikenlaisia vinkeitä. Harvempi uskoo samaa vaikkapa marsusta. Muksuna siskolla ja minulla oli yhteinen marsu, joka taisi olla aika sosiaalinen yksilö. Enimmäkseen se oli vapaana häkistä ja osasi pyytää häkkiin takaisin, kun tarvitsi vettä, tai oli asiaa ruokakupille. Usein tuli seuraksi, jos oli samassa huoneessa. Ovat muuten aika uteliaita lähes kaikelle. Sisäsiisteyden opettaminen oli vähän hankalaa, mutta oppi se senkin. Vanha Hesari parissa paikassa auttoi.

Tunnekirjo tuntuu olevan eläimillä aika samantyyppinen, kuin pikkulapsilla. Jos tahtoa ei saa heti läpi (vaikkapa jääkaapin alla herkkuja vislatessa), niin äänensävy muuttuu vaativaksi, ja sitten kärttyisäksi. Jos menettää hermonsa kokonaan, niin mököttäminenkin kuuluu asiaan. Myös kateus on tyypillistä. Jos toista paijataan, tai annetaan ensiksi ruokaa toiselle, niin seuraa verinen loukkaantuminen. Että marsukin osaa muuttaa äänensävyn vihaiseksi. Lepytellessä saattoi vähän puraistakin, vaikkakin aika varovaisesti. Jos sattui vahingossa puraisemaan vähän kovemmin, niin se nuoli nöyrästi päälle.

Myös joitakin muita asioita marsukin voi oppia. Sillä ei ollut lupaa mennä erääseen huoneeseen. Ei se mennykään, jos joku oli paikalla. Silloin tällöin sen kuitenkin saattoi yllättää sieltä, kun avasi oven, ja ehti nähdä sen luikahtavan huoneesta pois. Jos jäi kiinni, niin oli aika vaisuna pöydän alla vähän aikaa. Normaalisti se alkoi vaatimaan herkkuja aina, kun joku tuli kotiin.

Ja ei muuten ole kuviteltua. Aika monilla marsu jää kesyttämättä, koska ne ovat luonnostaan niin arkoja. Kai se vaatii sopivan persoonallisuuden marsulta.

Eikös koirien sanota olevan 2-vuotiaan lapsen tasolla? Ymmärtäähän kaksivuotias lapsikin jo jotain sentään. Ja kyllä meikäläisenkin hurtta näyttää ainakin ymmärtävän yllättävänkin paljonkin asioita.

Myös vanhempieni edesmennyt koiravaari osasi saman tempun ja pääsikin sillä tavoin monesti karkaamaan kyläreissulle ennen kuin alettiin pitään ovea lukossa. Nykyinen haukku ei osaa, mutta ehkä se ei ole vielä älynnyt kun on vasta vuoden vanha. Myös yksi vanhempieni kissoista tietää oven kahvan tarkoituksen. Se hyppii kahvaan, mutta ei saa kuitenkaan painollaan sitä aukeamaan. Tästä kuitenkin tietää kun se haluaa ulkoa sisälle.

Omat kissani eivät (onneksi) osaa avata suljettuja ovia, mutta nekin kuitenkin tietävät kummalta puolen ovi aukeaa. Nimittäin jos joutuvat uuteen paikkaan ja löytävät uuden oven jota eivät ole koskaan nähneet aukaistavan, ja jos he vielä haluavat että ovi avataan (kissathan tunnetusti vihaavat suljettuja ovia), niin osaavat kytätä ja naukua sillä oven oikealla reunalla eikä saranapuolella.