KESKUSTELU

Miten tämä toisen lajin kanssa toimeentuleminen ja helliminen selitetään biologian teorioilla? Miksi kissa on tässä suhtautumassa hellivästi koiranpentuun? Miten evoluutioteoria selittää tämän huolenpitoilmiön lajien välillä?

http://www.youtube.com/watch?v=4UQFWq8f_yk&feature=related

Eiköhän ihmisen suorittama rodunjalostus anna syytä heittää evon romukoppaan tässä tapauksessa. Sen verran pitkälle on elukoiden käyttäytyminen kuitenkin viety luontaisesta.

Ei kai tuo nyt niin tavatonta ole edes "villissä luonnossa". Monet lintulajit kasvattavat toisen lajin poikasia, samoin jotkut muurahaislajit hoidatuttavat toukkansa muilla lajeilla.

Luonnossa nisäkkäät eivät taida usein olla sellaisessa tilanteessa, että toisen lajin poikanen olisi otollisella hetkellä toisen lajin "emon" läheisyydessä, niin, että syntyisi tuollainen lajien välinen hoivasuhde. Kotieläimillä näin käynee useammin. Epäilen kuitenkin, ettei se ennennäkemätöntä ole luonnossakaan, vaikka harvinaista olisikin.

Eläimelle minkä tahansa muun kuin oman sukulaisen hoivaaminen tai auttaminen on periaatteessa "vikatikki". Sillä ei ole väliä, onko vieras omaa tai muuta lajia. Poikkeuksena tähän ovat tietenkin vastavuoroiset auttamistilanteet tai, mahdollisesti, oman ryhmän jäsenten auttaminen koko ryhmän eduksi. "Lajin parhaaksi" ei kuitenkaan luonnossa asioita tehdä.

Oli miten oli, eläimet eivät ole kaikkitietäviä. Niiden käyttäytyminen perustuu pitkälti tunteisiin ja suhteellisen yksinkertaisiin suuntaviivoihin, kuten meidänkin: eivät ne laske mielessään Haldanen sukulaisuusasteita ja omia hyötyjään. Niinpä käyttäytyminen, joka yleensä on hyödyllistä ("hoivaa pentuja synnytyksen jälkeen") saattaa joskus mennä pieleen, kun eteen kannetaankin ottolapsi. Lisäksi monilla älykkäillä eläimillä opitun osuus käyttäytymisessä on niin suuri, että väkisinkin jotkut yksilöt oppivat tapoja, jotka eivät ole niille evolutiivisessa mielessä hyödyllisiä. Esimerkkinä olkoon vaikka eläintarhan norsu, jolla oli tapana laittaa aina osa ruoka-annoksestaan sivuun tuttua hiirtä varten, tai monet simpanssit joilla on lemmikkikissoja. Yleistä hellyyttä tai myötätuntoa ei voi minkäänlaisella vaistolla aukottomasti erottaa hellyydestä hyödyllisissä tilanteissa.

Ihmisten kohdalla itse asiassa mietin tätä ihan muutama päivä sitten, ja keksin erään hypoteesin. Me olemme apinoita, ja useimmat apinat käyttävät päivässä tuntikausia toistensa sukimiseen. Ne ylläpitävät sosiaalisia suhteita sukimisen kautta. Meillä ihmisillä sukimisen funktio on pitkälti korvautunut puhumisella, eikä jatkuvaa toisten koskettelua enää pidetä suotavana muuten kuin parisuhteessa. Koskettelun tarve ei ole kuitenkaan kadonnut kokonaan, ja siksi niin monet pitävät mielellään lemmikkieläimiä, joille hellyyttä saa osoittaa niin paljon kuin tahtoo. Ehkä samasta syystä simpanssit pitävät mielellään lemmikkejä, kun ne eivät eläintarha- tai laboratorio-oloissa pääse toteuttamaan normaalia sukimiskäyttäytymistä.
Tämä oli tietenkin pelkkä ajatus, eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Olen nähnyt muutamille ihmisille syntyneen kiinteämmän tunnesiteen paijattavaan kissaan, kuin yhteenkään lajitoveriin. Tämä tukee ajatusta koskettelun tärkeydestä ihmiselläkin tunnesiteiden vahvistajana.

Leopadi ja paviaanin pentu.

http://www.youtube.com/watch?v=Gpfvkeo0 ... re=related