vorrester kirjoitti:
Pää ja ohuempi alkupää mahtui raosta mutta keskikroppa ahdisti. Ongelma hoitui siten että käärme "pumppasi" pariin kertaan raossa. Eli pullisti ruumistaan ahtaalla kohtaa.
Kaveri katsoi kauhuissaan että nyt tulee 500 litraa vettä lattialle. Mutta akvaario kesti tasaisen työnnön ja siirtyi muutaman sentin. Käärme vaihtoi huonetta haluamastaan kohtaa.
Oho, onpa eläimellä voimat.
Eihän akvaarion työntäminen tietenkään ole lähellekään yhtä raskasta kuin sen nostaminen (reilu satakiloista siirtelen itsekin käsin, kun on tasainen alusta millä liu'uttaa), mutta kun sillä 500-litraisella altaalla on painoa kuitenkin käytännössä 600-700 kiloa... huh.
Joskus lapsena minulla oli parikymmentä senttiä pitkä, eli noin kilon painoinen maakilpikonna, joka myös toisinaan päätti tunkea läpi kolosta, josta ei oikeastaan mahtunut. Tuolilla istuva ihminen tai iso umpipuinen keittiönpöytä heilahteli kyllä, kun otus väänsi sitä etujaloilla kauemmas. Matelijat ylipäätään näyttävät olevan melkoisen vahvoja kokoonsa nähden.
vorrester kirjoitti:
Seinälle nousemis kyky on myös ilmiömäinen. Käärme nousee pystysuoraa seinää tukien itseään hännällä. Kymmenen senttiä häntää riittää tukemaan käärmeen pystyssä. Jos käärme saa päänsä jonkun tuen päälle se pystyy pelkästään sillä nostamaan itsensä ylös.
Eli jos pituus riittää se voi nousta esim. verhokapan päälle. Siihen tukeutuen roikottaa itseään ilmassa katonrajassa ja tunkeutua keskellä huoneen kattoa olevaan ilmastointikanavaan.
Kiipeilevillä käärmeillä nämä akrobaatinkyvyt ovat kyllä uskomattomat. Mutta sitten toisaalta: kotoinen kyy on täysin avuton, jos sitä ottaa pyrstöstä kiinni ja nostaa. Sen lihasvoimat eivät vain riitä ruumiin kääntämiseen ylös kymmentä senttiä enempää.
Tuollaisen ison käärmeen kanssa onkin jännää, jos se päättää jonnekin mennä. Se pääsee aika tarkkaan ihan minne tahtoo, eivätkä omistajan lihasvoimat riitä sitä estämään.
Hannu Tanskanen kirjoitti:
Mistäs minä tiedän Mej long ettet ole seinänaapurini

?
Jotenkin epäilen, ettet asu opiskelija-asuntolassa. Ja minullahan tosiaan ei ole sitä käärmettä, vaikka sellaisen haluaisinkin.