KESKUSTELU

Olen viime vuosina viettänyt yleensä suurimman osan vuotta päiväntasaajan paremmalla puolen tropiikissa. Lämmintä piisaa ja jos asuu alueella, jossa ei ole malarian tai denguen kaltaisia vitsauksia ja lämpimän meren rannalle on muutama sata metriä, niin onhan siinä puolensa esim. Suomen ilmoihin verrattuna. Joskus kyllä kaipaa vuodenaikoja, etenkin talvea, mutta myös pitkiä valoisia kesäpäiviä.

Samaa mieltä. Kylläpä nautinkin viime kesästä. Enkä kyllä kaipaisi edes jäähdytyskonetta. Kerrankin ei tarvinnut yöllä heräillä siihen, että peiton ulkopuolella olevat jäsenet ovat jääkylmiä.

Vuodenvaihteessa onneksi tarjoutuu harvinainen tilaisuus piipahtaa tropiikissa nauttimassa samoista säistä.

Kunpa meillä ihmisillä olisikin kyky pistää se kesän lämpö talteen samoin kuin puut säilövät lehtivihreän ainekset. Yleensä kyllä marraskuussa viimeistään alkaa ainakin meikäläisellä jo tökkiä tässä suhteessa ja talven pimeys tuntuu loppumattoman pitkältä. Kummasti kuitenkin etelänmatkan tavoin myös ulkoilupainotteinen hiihtolomailu kunnon lumimaisemissa virkistää. Onkohan se suurin syy pimeysmasennukseen liiallinen oleilu sisällä sen koko päivän lyhyen valoisan ajan?

Olen vain ja ainoastaan kesäihminen. Aiemmin ajattelin, että nimenomaan kylmyys hyytää ja karkottaa mukavat tunteeni syksystä ja talvesta mutta pitkään pohdittuani olen nyt ratkaissut asian: pimeys masentaa. Toki pimeys yhdistyneenä kylmenevyyteen ja sateeseen myös hankaloittaa kulkuani kaupungissa: enhän näe päivänvalossakaan kunnollisesti eteeni suojautuessani vihmovalta vetiseltä viimalta!
Toisinaan mietin muuntumista urbaaniksi suunnistajaksi kannettavine kirkasvalolamppuineni tai ainakin LED-otsalamppuineni. Odotan kuitenkin, kunnes nuo härpättimet leviävät nykyistä laajemmalle väestöön: en halua pelotella ihmisiä kiiltomato-olemuksineni.