KESKUSTELU

Case 1

Naapurin Reiska ei ole koskaan yöpynyt metsässä. Hän ei tiedä, miten hauesta saa tehtyä ruokaa. Hän ei osaa sysyttää nuotiota. vaikka hänellä olisi tulitikut. Hän menehtyisi ensimmäisen viikon aikana ilman elintasoa.

Case 2

Suomen sähkönjakelu häiriintyy vakavasti. Osa maata saa sähköä, osa ei. Pakastealtaat ja kylmäkaapit lämpenevät. Viikon päästä kaupat on tyhjennetty ruuasta. Pimeys, kylmyys ja nälkä tappaa. Ruokaa varastetaan, mellakoita, ryöstelyä. Yhteiskuta ja sen lait lakkavat olemasta.

Joku selviää ja sopeutuu, usea ei.

20 vuotta sitten luultiin että ihmisessä on jotain ylimääräistä.

Melkein jokaiselle on löytynyt tärkeä funktio sittemmin.

Esim umpilisäke on ainoa paikka mihin jää oma suolistobakteerikanta kovan ripulitaudin jälkeen.

Suomalainen ei tämmöistä kovaa ripulitautia saa käytännössä koskaan mutta huonommissa maissa ne on yleisiä.

Tämmöisiä asioita olen lukenut kreationistien sivuilta. Selitys kuulostaa ihan järkevältä, en tiedä onko totta.

Miksi ei Anaksimandroksen opettaja Thales Milestolainen? Hänethän ainakin perinteisesti esitetään ensimmäisenä luonnonfilosofina.

Mitään erityistä eroa tuon kokeellisuuden suhteen ei tainnut olla opettajan ja oppilaan näkemyksissä ja varsinaisen empiirisen tieteen alkuahan ei juuri keskiaikaa etäämmäs historiaan kovin mielekkäästi voikaan laittaa.

Ensimmäinen oikea tiedemies oli al-Hassan Ibn al-Haytham s. 965 jaa.

Joss tuo ominaisuus auttaa selviytymään lapsentekoiän yli paremmin kuin surkastuneempi umpilisäke niin tuo ominaisuus pysyy, muutoin se karsiutuu hiljalleen pois...

--

Kyllä minäkin tuon Thaleksen ekaksi nostaisin, sillä hän esitti ensimmäisenä maailmankuvan, jossa kaikki perustui aineelliseen elementtiin, veteen, siis tämänpuoleiseen maailmaan eikä joihinkin tuonpuoleisiin, mystisiin henkivoimiin.

Siis sikäli kuin meillä on riittävästi tietoa kaikista noista varhaisista ajattelijoista, sillä voihan olla, että on ollut olemassa henkilöitä, joista meille ei ole mitään tietoa säilynyt.

On totta, että monia tällaisia elimiä käytetään johonkin. Kreationistien toistama käsitys siitä, että elinten olisi oltava täysin käyttökelvottomia ollakseen hyväksyttävissä surkastumiksi (vestigial organ) on eräänlainen olkiukko. Surkastuma on ominaisuus, joka on menettänyt alkuperäisen käyttötarkoituksensa osittain tai kokonaan. Evoluutiolla on tapana kuitenkin hyödyntää samoja ominaisuuksia moneen tarkoitukseen, joten tällainen surkastuma harvoin on täysin hyödytön edes pääkäyttötarkoituksensa menetettyään. Se voi kyllä pienentyä, surkastua, jolloin juuri puhutaankin surkastumista.

Eli alun perin selluloosan sulattamiseen käytetty umpilisäke on edelleen surkastuma, vaikka siitä onkin joskus hyötyä bakteerisäiliönä. Strutsin siivetkin ovat surkastuma, vaikka niitä käytetäänkin sosiaaliseen signalointiin. Kiivin siivet ovat tarkoituksensa kokonaan menettäneet surkastumat, ja ovatkin todella mitättömän kokoiset.

Termi "alkuperäinen käyttötarkoitus" saattaa olla hieman ongelmallinen.

Ja on varmasti yksittäistapauksia, missä se on erittäin ongelmallinen, esim jonkinlainen syklinen tarve, eli välillä tarvitaan, joskus taas ei, esim kylmänä vuotena tarvitaan pitkä karva, mutta onko se aina muulloin pelkästään hidaste?

Kokonaisuus ratkaisee, esim karvan pituus on väistämättä yhteydessä karvan suojaväriin.

Onko siis niin, että alunperin tuota umpilisäkettä ei ole ollut, ja jonkin merkillisen mutaation kautta jollekin yksilölle on sellainen syntyntyt. Se ei näy päälle, eikä sen olemassaoloa huomaa mitenkään. Jokin ripuliepidemia tai nälkäkausi on tuonut sen edut esiin. Tuo yksilö on saanut tuolloin evolutiivista etua siitä. On säilynyt paremmin suvunjatkamisikään ja saanut enemmän jälkeläisiä. Tuon yksilön jälkeläiset ovat levittäneet tuota ominaisuutta omille jälkeläisilleen.

Ihmetyttää, jos tuo sama on toistunut vompateilla, koaloilla ja joillain jyrsijöillä. Ihmisapinoista suurin osa on kasvissyöjiä, joten selluloosan pilkkominen on aiheellista ja umpilisäke antaa etua suvun jatkamisessa. Tuota kautta ihminenkin on perinyt oman lisäkkeensä, vaikka selluloosa ei ravintoomme kuulukaan.

Hännän surkastuminen onkin hieman ongelmallisempaa, onhan meillä edelleen häntä, tosin luutunut ja lonkan sisällä. Mitkä ovat olleet ne olosuhteet, joissa hännättömyys on ollut etu? Tuo on kuitenkin selvästi sopeutuma, jos suurimmalla osalla apinalajeja sellainen edelleen on.

Miksi häntä surkastui?

Maassa elävälle kädelliselle sellaisesta ei taida olla paljon iloa.

Vaikka olisihan se häntä varmaan joskus ihan näppärä. Kesälläkin voisi huiskia hyttysiä

Saati tanssiessa. Ajatelkaa miten ihanaa olisi kiehtoa hännät yhteen tanssiessa maailman suloisimman naisen kanssa. Toivottavasti evoluutio alkaa toimia toiseen suuntaan.

Ja makuuhuoneessa...


Sellainen mielikuvituksellinen elinympäristö, missä kokonainen ruumiinosa geneettisesti häviää, pitäisi osata rekonstruoida. Vai onko kysymys perustajavaikutuksesta? Yksi syntyy ilman häntää ja häädetään kauas vuorten taa, tämä tapaa siellä toisen ja alkaa saada hännättömiä jälkeläisiä?

Tietyllä tapaa kyllä.
Loppujen lopuksihan miltei jokainen elin ja ominaisuus on jossain vaiheessa menettänyt alkuperäisen käyttötarkoituksensa. Tosin surkastumaksi kutsutuksi tuleminen vaatii lisäksi, niin, surkastumista. Mutta eipä noille tosiaan mitään selkeän ehdotonta määritelmää ole, kuten ei monelle muullekaan asialle elollisessa luonnossa.

Eli esimerkiksi jalkojen alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut liikkuminen (maalla tai vedessä). Niillä eläimillä, joilla jalat ovat surkastuneet eikä niitä enää käytetä liikkumiseen, ne ovat surkastumia, vaikka niitä vielä käytettäisiinkin johonkin muuhun (vaikkapa lantion lihasten kiinnittymiskohtana, kuten valaiden takajalkojen jäänteitä).


Minäkin olen aina halunnut hännän. Tosin sen pitäisi olla karvainen. Tuollainen vaaleanpunainen iholonkero olisi lähinnä ruma, ja kylmäkin sillä olisi koko ajan.

Joka tapauksessa, hännättömiä apinoitahan ovat lähinnä vain ihmisapinat ja lähisukulaisemme gibbonit. En ole törmännyt tarkempaan tietoon siitä, miksi niiltä mahdollisesti puuttuisi häntä, mutta hypoteesi minulla on. Puissa kiipeilevät apinathan käyttävät häntäänsä viidentenä raajana. Parhaiten tämä on kehittynyt eteläamerikkalaisilla apinoilla, joilla on usein tarttumahäntä. Afrikkalaisilla ja aasialaisilla vanhanmaailmanapinoilla häntä ei kuitenkaan ole yhtä käyttökelpoinen: sillä ei voi tarttua, vaan se toimii lähinnä tasapainoelimenä. Muutamilla lajeilla se on kadonnut kokonaankin. Gibboneilta ja ihmisapinoilta häntä puuttuu kokonaan, eli sen katoaminen on evolutiivisesti hyvin vanha ominaisuus. Arvelisin, että se liittyy käsien roolin korostumiseen ja koon kasvuun: puissa elävillä gibboneilla ja ihmisapinoilla on valtavan voimakkaat ja pitkät kädet, ja vastaavasti jalatkin ovat hieman surkastuneet. Koska kiipeilytapa perustuu käsillä roikkumiseen ja heilahteluun, häntä tuskin olisi tällaisella eläimellä ollut mitään muuta kuin tiellä. Pienillä, puiden oksilla juoksevilla apinoilla häntä on ollut tärkeä tasapainon apuväline, mutta gibbonit ja ihmisapinat ovat liian suuria juurikaan juoksemaan oksia pitkin, eikä rystykävelytekniikka siihen sopisikaan. Tekniikka on ilmeisen toimiva: gibbonien kerrotaan olevan nopeimpia ja ketterimpiä kaikista lentotaidottomista kiipeilevistä eläimistä.

Onko käsien kehittyminen isommaksi syy vai seuraus? Luulisi hännästä tasapainon takia olevan suuri etu, tai vielä tarttumahännästä. Luulisi viisiraajaisen olevan tehokkaampi ruuan hankkija ja pedoilta pakoon pääsijä, kuin neliraajainen.

Tuo hännättömyys on myös yksi niistä ihmisen suvun anomalioista, Surkastuminen tapahtuu sukupolvien kuluessa sukupuolivalinnan seurauksena. Elinympäristössä ei tarvita häntää.