KESKUSTELU

Luonnossa esiintyy toinen toistaan kummallisempia puolustautumiskeinoja. Myrkyllisyys, piikit, väritys, naamioituminen, koko, nopeus.. olen varsin usein miettinyt, miksei kaikki eläimet ole kehittyneet esim. myrkyllisiksi? Tai miksei kaikki eläimet ole suojaväritettyjä? Jotkut eläimethän ovat myrkyllisen värisiä vaikkeivat ole myrkyllisiä. Miksi vain jotkut, miksei kaikki ole tehneet niin? Kaikki kuitenkin yrittävät jollain tavalla välttyä pedon kitaan joutumiselta, mutta miksi niin eri tavalla? Ja miksi jotkut niin huonolla tavalla, toiset taas kovin tehokkaalla tavalla.

Myrkkyjen evoluutiosta löytyy mielenkiintoinen dokkari YouTubesta: http://www.youtube.com/watch?v=rnkuSVp23eM.

Puolustus/saalistuskeinoja on lukuisia erilaisia, koska ne ovat useimmiten muodostuneet ns. evolutiivisen asevarustelun tuloksena. Puolustuskeinon tyyppiin vaikuttaa ympäristön paineet sekä laji(e)n pohjaperimä ja mutaatioiden satunnaisuus.

Esimerkiksi nisäkkäät eivät yhtä poikkeusta lukuunottamatta ole koskaan myrkyllisiä, koska nisäkkäiden perimä ei sisällä materiaalia, joka voisi helposti muuntua käyttökelpoiseksi myrkyn tuottamiseen. Sen sijaan esimerkiksi sorkkaeläimiltä löytyy potentiaalia nopeuden kasvattamiseen, joka on johtanut yhtenevään evoluutioon amerikkalaisten hanka-antilooppien ja afrikkalaisten antilooppien kanssa, vaikka ne eivät ole sukua keskenään. Molemmilla lajeilla on (tai oli) samankaltainen valintapaine ympäristöstä (nopeat gepardit) ja samankaltainen "herkkyys" nopeutta parantaviin mutaatioihin (senhän ei tarvitse olla aina täsmälleen sama mutaatio), joten lopputulos on jotakuinkin sama.

Kannattaa muistaa, että puolustuskeinon täytyy olla nettovaikutukseltaan positiivinen tai vähintään neutraali, jotta se yleistyy. Kaikilla puolustuskeinoilla on hintansa eikä käytännössä mitään niistä muodosteta tai ylläpidetä ilmaiseksi.

Juuri näin.

Lisäksi puolustuskeinon yleisyys vaikuttaa eri tavoin siihen, kuinka kannattava se on. Esimerkiksi myrkyllisen lajin jäljittely toimii vain, jos oikeasti myrkylliset ovat yleisempiä kuin niitä jäljittelevät saaliit. Eiväthän pedot muuten opi välttämään kirkasvärisiä eläimiä, vaan pitävät niitä vain poikkeuksellisen helppona ruokana.

Suojavärin suhteen taas search image-ilmiö voi ylläpitää erilaisia tapoja naamioitua. Pedothan tekevät ruuanhaussa kuten ihmisetkin jotakin etsiessään: niillä on mielessään eräänlainen kuva, johon sopivia kohteita ne ympäristöstään hakevat. Yleensä tämä kuva on sillä hetkellä kaikkein yleisin saalislaji, mikä johtaa siihen että pedot syövät yleisintä saalislajia suhteessa enemmän kuin määräsuhteiden perusteella olettaisi. Niinpä harvinaisemmat muodot - olivatpa ne eri lajeja tai saman lajin värimuotoja - saavat valintaedun, kunnes valtalaji taas vaihtuu.

Myrkyllisyys taas on sikäli hankala, että ensinnäkään kaikilla lajeilla ei ole geneettistä potentiaalia sen kehittämiseen, kuten Tentaculata sanoikin. Toisekseen myrkyn tuottaminen ja oman immuniteetin ylläpitäminen kuluttavat energiaa, joten myrkyllisyydestä on myös kustannuksia. Lisäksi myrkyllisyyden evoluutiossa on ongelmana se, että jos yksilö ehditään syödä ja saalistajalle tulee vasta sitten huono olo, siitä ei ole syödyksi tulleelle itselleen mitään hyötyä. Myrkky puolustuksena vaatii sekä keinon varoittaa saalistajaa asiasta etukäteen, että myrkyllisen eläinlajin riittävän yleisyyden, jotta riittävän suuri osa saalistajista tietää mitä varoitus tarkoittaa. Siksi myrkyllisyys ei kehity ihan noin vain, vaikka se melko yleinen puolustuskeino hyönteisten keskuudessa onkin.

Piikeissä ja suojakuorissa on vähän sama juttu kuin edellisissä: ensinnäkin eläimellä täytyy olla potentiaali kehittää sellaiset (äkkiseltään en keksi, mistä vaikkapa jänis alkaisi suojakuorta itselleen kehittää, vaikka sille siitä etua olisikin), ja toisekseen niiden kasvattamisesta ja kantamisesta on kustannuksia. Lisäksi riittävän vahvaleukainen saalistaja ohittaa ne olankohautuksella.

Toisin sanoen mikään suojautumiskeino ei ole täydellinen, ja eri suojakeinot toimivat eri saalistajiin. Ne ovat usein perua pitkistä kahden tai muutaman lajin välisistä kilpavarusteluista, jotka kaikki ovat omiin suuntiinsa eteneviä itsenäisiä tapahtumia, joten kahden kaukaista sukua olevan olennon päätyminen aivan samaan ratkaisuun on oikeastaan ihmeellisempää kuin se, että kaikki lopputulokset ovat erilaisia.