KESKUSTELU

Mitäs luulet muutaman tuhannen vuoden takaisten ihmisten keksineen selitykseksi, kun löysivät dinosauriin luita?

Aivan. Varsinkin tuo tulensyöksemisominaisuus vaikuttaa vahvasti sepitetyltä. Miten ihmeessä taito puhallella tulta voisi toimia biologisella olennolla?

Dinosaurusten miljoonien vuosien ikäisistä fossiileista ei sellaisen kyvyn mahdollisuutta luultavasti pystytä selvittämään, mutta millään nykyisillä eliöillä ei sitä ole. Vaikuttaisi kummalliselta, jos evoluutio olisi karsinut noinkin näppärän taidon pois. Tulentekotaito olisi jo syntymästä saakka.

Ai niin, ei taida tämä evoluutioperustelu oikein upota Ojalaan.

Ehkä jollakin samantapaisella systeemillä kuin pommittajakuoriaisella.

Ehkä. Eihän sitä tiedä. Pommittajakuoriaisen kemialliseen aseen kehitys ei kuitenkaan sodi fysiikkaa vastaan. Se on luultavasti kehittynyt pitkän ajanjakson aikana pienien mutaatioiden kautta vähemmän vaarallisia kaasuja päästelevistä serkuistaan.

Tulentekoon tavittaisiin kuitenkin polttoaineen lisäksi sytytysmekanismi. Veikkaan, että se ei olisi mahdollista tällä planeetalla kehittyyneelle eliölle.

"Mitäs luulet muutaman tuhannen vuoden takaisten ihmisten keksineen selitykseksi, kun löysivät dinosauriin luita?"

Ei tarvitse mennä kovin kauas historiaan: Ensimmäiset dinosaurusten luut löydettiin syvältä belgialaisesta hiilikaivoksesta 1800-luvulla, kun teollinen vallankumous oli pääsemässä alkuun.
Tuon ajan ihmiset eivät keksineet asialle aluksi muuta selitystä, kuin että ne olivat "paholaisen töitä".

Juu, siis dokumentoidun historian mukaan. Tässähän lähinnä spekuloitiin sillä, jos Vanhan Testamentin kirjoittamisen aikana olisi ollut liikkeellä tietoa tai perimätietoa henkilöiltä, jotka ovat nähneet dinosaurusten luita.

Miten tästä uskontoteoriasta riittää tiede-foorumeilla näin paljon juttua

koska tiede ei muka huomioi asioita jotka jäävät havaintokyvyn ulkopuolelle.

Paitsi että tulen syökseminen on ihmiskansoilla ollut sangen pitkään yleinen mytologisten petojen piirre, olisi kaksinkertainen hammasrivistökin liioiteltu. Millään dinosauruksella ei ole osoitettu olleen kaksinkertaista hammasrivistöä. Kuten ei myöskään selkäpanssaria petodinosauruksella.

Behemotin ja Leviatanin väittäminen dinosauruksiksi on naurettavaa. Raamatun tekstistä paistaa läpi tapahtumien sisällön ruokkiminen jälkeenpäin. Tarut kun ovat omalla tavallaan eläviä - ne kuolevat, jos niitä ei ruoki.

Koska Carl Barksin ihailijalle Repe Sorsa on kauhistus, niin ankka-lisko saa nimensä erikoisesta nokastansa. (Liskosta käytetään myös sorsaliskon nimeä.) Ankannokan ohella ankkaliskon takaraivossa oli pitkä uloke ja sen pää oli täynnä selittämättömiä onteloita. Olisivatko kyseessä leviatanin tulukset? Psalmi 74:13 puhuu leviatanin "päistä" monikossa. Yleensä tämän on käsitetty tarkoittavan monikaulaista satujen otusta eli hydraa. Miksei monikkomuoto tässä ajatusleikissämme voisi tarkoittaa myös tällaista vasaranmuotoista päätä?

Mitä kummallista on tulensyöksennässä? Tänä päivänäkin organismeilla on monimutkaisia ja jopa vastaavanlaisia elimiä. Valokärpänen tuottaa morsetustarpeisiinsa valoa ja pommittajakuoriainen tavallaan "tulta". Pommittajakuoriainen (Brachinus crepitans) syöksee hyökkääjän niskaan entsymaattisesti pärskähtävän seoksen, jossa on 10 % hydrokinonia ja 23 % vetyperoksidia. Kuoriainen pystyy ampumaan kirvelevän suihkun eteen, taakse ja sivuille, ja yleensä osuu maaliinsa. Yhdisteet joutuvat reaktiiviseen kosketukseen entsyymien, toistensa ja anti-inhibiittorin kanssa vasta hallitusti aseen piipussa. Aseen tulinopeus (800 laukausta minuutissa) voittaa RK95:n (SA-rynnäkkökiväärin) ohella useimmat muutkin nykyään tunnetut automaattiaseet.

Leviatanin tulusten toiminta olisi periaatteessa saattanut perustua palaviin kaasuihin, jotka reagoivat päästessään kosketuksiin ulkoilman hapen kanssa. Pommittajakuoriaisen tapaan kyseeseen olisi saattanut tulla korkeintaan tarkka entsymaattinen mekanismi, ei missään tapauksessa pelkkä orgaaninen kemia. Lohikäärmelegendojen kilkatus-ääntä eivät kaiketi vaikeimmistakaan adrenaliinimetabolian häiriöistä kärsivät literalismin tulkitsijat ehdota kipinä- tai tuluskiviksi?

Tietokonetomografialla suoritettu dinosaurusten kallotutkimus yleensä näyttää puoltavan vaihtolämpöisyyttä. Tavallisesti dinokalloissa ei ole jälkeäkään tasalämpöisen eläimen nenäontelon luu- tai rustokuorikoista, mutta ankkalisko siis tekee tähän mitä mielenkiintoisimman poikkeuksen. Lämpötilan aktiivinen säätely vaatii paljon enemmän energiaa, kuin jos antaa ruumiinlämpönsä seurata ympäristön lämpötilaa. Tämän vuoksi tasalämpöisten eläinten on mm. hengitettävä myös syödessään, mitä vaihtolämpöisten ei tarvitse. Jotta vältettäisiin ruuan joutumista väärään kurkkuun, täytyy myös olla erilliset ilmatiet ja ruokatorvi. Ankkaliskot eli Hadrosaurukset ohittivat luulöytöjen perusteella kaikki muut dinosaurukset lajirunsaudessa, yksilömäärässä ja levinneisyydessä.

Usein (lähinnä) urospuolisen ankkaliskon päässä risteilevät erikoiset ontelot tulkitaan eräänlaisiksi dino-uruiksi, joilla hirmulisko saattoi päästää eri korkuuden omaavia resonoivia ääniä. Lähdetään siitä, että tämä malli kuvaa todellisuutta oikein. Nostan vain dinourkujen rinnalle toisen vaihtoehdon, jotta kiehtovaan kysymykseen saataisiin stereonäköä.

Varsinkin pitkäkaulaisten dinosaurusten voisi varmasti arvella kyenneen ääntelemään vivahteikkaasti. Vertailukohdan voisi löytää aina 5,5 metrisiksi kasvavista kirahveista, joilla on varsin laaja äänivalikoima. Kirahviemo etsii eksynyttä poikastansa vienolla, kauas kuuluvalla vihellyksellä. Itse eksyttyään aikuinen kirahvi ammuu. Määkiminen kuvastaa nautintoa, hirnahtelu ja murahtelu hätää tai kiukkua.

Huvittavasta nimestään huolimatta ankkaliskoilla ei ollut paljonkaan yhteistä Aku Ankan kanssa. Trachodon-liskolla (hadrosaurus) oli jopa 2000 pientä ja tiiviisti pakattua hammasta kidassaan... Kiinnostava yksityiskohta on se, että yhdestä kolmeen työtä tekevän hammasrivistön takana oli reservissä kolmesta viiteen varahammasrivistöä. Hampaiston vuoksi ankkaliskoja pidetäänkin toisinaan elegantimpana koskaan eläneinä liskoina. Pitkä nokka ja miksei myös takaraivon uloke loivat paljon tilaa hampaille. Tällainen hampaiden lukumäärä on Guinness-luokkaa dinosaurustenkin keskuudessa.

"Kuka voi tunkeutua sen kaksinkertaisten purimien väliin? Kuka on avannut sen kasvojen kaksoisoven?" (Job 40:4-5.)

Leijonankesyttäjienkin repertuaariin kuuluu työntää päänsä leijonan kitaan.

Ankkaliskot viettivät leviatanin tavoin mitä ilmeisimmin aikaa vedessä, koska niillä oli kynsien tilalla varpaidenväliset räpylät eräänlaisen kavion ympärillä, ja koska niillä oli krokotiilimainen uimapyrstö. Ankkaliskot kuuluivat lintulantioisten lahkoon ja liikkuivat maalla oleskellessaan takajalkoihin tukeutuen. Ne olivat lähes maailmanlaajuisia levinneisyydeltään. Sokkeloinen ja vasaraa muistuttava luukallo oli muun muassa seuraavilla lajeilla: Parasaurolophuys, Saurolophus, Lambeosaurus, ja Corythosaurus. Monet sorsa- tai ankkaliskojen maamerkit sopisivat ainakin periaatteessa leviataniin.

Nokkaliskot olivat suuria, kymmenenkin metriä pitkiä kasvissyöjiä. Fossiilinen mahan sisältö viittaisi siihen, että liskojen tärkeimpänä ravintona olisivat olleet havut. Pään harjanteiden on tulkittu olleen myös tunnistus- ja mainossignaaleja hirvensarvien tapaan. Nopeakasvuisten ankkaliskojen on kuitenkin tulkittu olleen hitaita, eikä niillä ollut panssareita, piikkejä tai vastaavia puolustusmekanismeja. Hitaus ei sovi "kiemurtelevaa" merkitsevään Leviatanin nimeen, eikä panssarittomuus kuvauksiin "uurteisista selkäkilvistä".

Toiset luomistieteilijät yhdistävät leviatanin vedessä liikkuneeseen plesiosaurukseen. Ichtyosaurukset eli kalaliskot ja plesiosaurukset eli joutsenliskot olivat suurimmat ns. mesotsooisella maailmankaudella eli elämän keskiajalla eläneistä vesiliskoista. Jotkin joutsenliskot kasvoivat 13-metrisiksi ja painoivat jopa 7 tonnia. Litteähkön vartalon ja pitkän kaulan päässä niillä oli suhteellisen pienikokoinen pää. Toisinaan on arveltu, että pitkäkaulaiset joutsenliskot lipuivat vedessä nimensä mukaisesti verkkaisesti kuin joutsenet. Kun ne havaitsivat saaliin, ne upottivat päänsä veden alle hyvin nopealla liikkeellä kuin harppuunan. Joutsenliskojen sukulainen muraenosaurus oli pitkäkaulaisin laji. Jos kirahvin kaulassa on muiden nisäkkäiden tapaan 7 nikamaa, niin tällä eliöllä tuo luku oli peräti 70! Kaula oli niin mittava, että saurus pystyi kietomaan sen monta kertaa vartalonsa ympäri. Pitkän kaulansa ansiosta sen ei tarvinnut uiskennella vedessä saaliin perässä, vaan se nappasi kaloja matalikosta upottamalla kaulansa milloin minnekin. "Kiemurtelun" puolesta nämä lajit sopisivat leviataniin ankkaliskoja paremmin. Pliosaurukset luetaan joutsenliskoihin, mutta niiden kaula ei ollut pitkä, vaan lyhyt ja lihaksikas. Kaula kannatteli suurta päätä, jota hallitsi isojen ja terävien hampaiden reunustama suuri kita. Suurin pliosaurus oli kronosaurus, muinaisten merien kauhu. Se oli kooltaan 17-metrinen ja purentavoimaltaan neljä kertaa niin voimakas kuin T-rex. Tämä sopisi leviataniin hampaittensa puolesta, joskaan en tiedä kaksinkertaisista purimista.

Mammutinluista rakennettiin sukupolvesta toiseen se kyklooppi, tietenkin. Kärsän kohdalla oli kallossa yksi, suuri, reikä. Yksisilmäinen peto, eikö niin?

Pelkistä luista ei hommaa hiffattu. Tästä kertoo myös iguanodon-löpinä itse dinosaurus-termiä lanseerattaessa.

... ja muihin "dinosaurus raamatussa!" väitteisiin:

Tuleeko kenellekkään mieleen yhtään kulttuurissa kuvattua mielikuvitusolentoa mitä EI ole olemassa? Aika montakin varmaankin. Ahaa, raamatussa on siis kuvaus joka sattuu sopimaan dinosauruksiinkin, ainakin jossain määrin. Pitäisikö tämän sitten todistaa jotakin? Että ihmisen mielikuvitus on osunut joskus oikeaankin (tai ainakin "sinne päin")? Vai olisiko sattunut jopa niin, että joku on kuvannut ihan mitä sattuu ja sille on löydetty todellisuudesta myöhemmin jonkinlainen vastine?

pjojala, vaihtaisitko aiheen nimeksi "Kiitoksia pyllyreijille!". Se olisi paremmin aihetta kuvaava otsikko.

pjojala ei jostain syystä viitsi kommentoida millään tavalla tulensyöksemisen mahdottomuutta eikä petodinosaurusten yhtä hammasriviä.

Hadrosaurideihinkaan ei tulen syökseminen sopisi. Lisäksi valhetta väite, jonka mukaan niillä olisi ollut krokotiilimainen häntä. Sorsannokkaisilla dinosauruksilla oli luusauvojen jäykistämä suora häntä. Ne eivät tosiaankaan olleet vesieläimiä.

Kreationistien keino on vastata vain niihin kysymyksiin, mihin heidän oma mielikuvituksensa riittää vastaamaan.