KESKUSTELU

Lähteepä hyvinkin, sillä niiden silmiä peittävät läpinäkyvät suomut, jotka estävät silmää kuivumasta samaan tapaan kuin silmäluomet vaikkapa liskoilla. Haittana tietenkin on se, että suomupeite samenee kun nahanluonnin aika lähestyy, joten niihin aikoihin käärmeellä on tavallistakin huonompi näkö. Iso rakenteellinen ero käärmeiden ja muiden matelijoiden silmissä on myös se, että käärmeet tarkentavat katseensa liikuttamalla silmän linssiä eteen- ja taaksepäin, kun muut muuttavat linssin muotoa venyttämällä. Osalla puukäärmeistä on varsin hyvä, joskaan ei kovin tarkka näkö, ja evoluutio näkökyvyn paranemiseksi varmaankin jatkuu yhä.
Joillakin harvoilla käärmeillä, kuten aasialaisella Ahaetulla-suvulla, on jopa binokulaarinen näkö, eli silmät ovat suuntautuneet eteenpäin ja voivat tarkentaa samaan kohteeseen.
Näin siis (laji on Ahaetulla mycterizans):


Maan alla ei myöskään kuulosta ole juuri hyötyä, joten käärmeet erikoistuivat aistimaan maan värähtelyjä. Tänä päivänäkään niillä ei ole ulkokorvia, eivätkä ne "kuule" kuin kiinteän aineen värähtelyinä kantautuvat äänet. Käärmettä karkottaessa on siis ihan sama kuinka paljon sille huutaa, mutta maata tömistelemällä otus pakenee vauhdilla.

Nimenomaan. Nämä makromutantit tunnetaan evoluutiobiologiassa "toiveikkaina hirviöinä", ja niiden mahdollisesta merkityksessä evoluution suurissa harppauksissa on keskusteltu vuosikymmenestä toiseen.
Evo-devo on tuonut jonkinlaisia viitteitä siitä, että joissain tapauksessa makromutaatiot ovat saattaneet olla merkittäviä. Esimerkiksi varsieväkalojen jalkojen rakenteen muuttuminen sormimaisiksi on voinut johtua yhdestä tai muutamasta hox-geenien säätelyyn liittyvästä mutaatiosta. Samoin lepakoiden sormien pitenemisessä on ilmeisesti ollut suuri osuus yhdellä ainoalla säätelygeenin mutaatiolla.

Tuskin voidaan kuitenkaan olettaa, että tällaisia lottovoittoja osuu kohdalle kovinkaan montaa usean sadankaan miljoonan vuoden aikana.

Ylipäätään evoluutiossa tuntuu olevan suurempi merkitys geenien säätelyllä kuin geenien itsensä muuttumisella. Kaikilla nisäkkäillähän on käytännössä lähestulkoon samat 23 000 geeniä, mutta silti niistä voidaan rakentaa niinkin erilaisia eläimiä kuin hiiret, valaat ja ihmiset. Samat geenit vain toimivat eri aikoina yksilönkehityksessä, tuottavat geenituotteitaan enemmän tai vähemmän, jatkavat kasvua kauemmin tai pysäyttävät sen aikaisemmin yms.