Andúril kirjoitti:
Et nyt viitsisi raiskata taidetta vertaamalla sitä uskontoon. Monella suurella taideteoksella on toki ollut uskonnollista innoitusta, kuten esim. Bachin musiikilla. Tosin Bach sävelsi musiikkia kirkkoihin lähinnä työkseen eikä niinkään uskonnollisista syistä. Aikalaisekseen Bach ei tietääkseni ollut mitenkään poikkeavan uskonnollinen. Hänen "maalliset" teoksensa ovat aivan yhtä loisteliaita.
Uskontoa ja taidetta yhdistää monitulkinnallisuus ja symbolit, eli niiden kautta voidaan hahmottaa maailmaa. Se on niitä yhdistävä tekijä. Tuskin sinä sitä voit kiistää. Sen sijaan siitä voi ja pitääkin tosiaan väitellä, että onko jokin uskonnollinen maailmankatsomus järkevä.
Andúril kirjoitti:
Lainaa:
Persoonasta ja kulttuurisesta taustasta sitten riippuu, miten tällainen selitysmalli vetoaa. Ja hyvä taidehan on ikuista, toisin kuin tieteelliset teoriat, jotka vanhenevat useimmiten melko nopeaa.
Mistä muusta tämä kertoo kuin tieteen kyvystä kehittää itseään? Uskonnot ovat jämähtäneet paikoilleen eivätkä uskovaiset hevillä muuta käsityksiään, vaikka uskonkappaleet olisi järjen ja tieteen keinoin osoitettu täysin mahdottomiksi.
Totta, tiede kehittyy kun teorioita kritisoidaan ja osoitetaan vääriksi. Näitä teorioita vaan on vaikea saada täysin vedenpitäviksi. Sen sijaan vaikkapa Raamattu, joka voidaan katsoa ihmisen tekemäksi fiktiiviseksi teokseksi, on tulkittavissa aina uudelleen ja uudelleen. Runokirjat ovat samoin tulkinnallisia ja symbolisia (Koraanihan on kirjoitettu runomuodossa).Tällaista ominaisuutta ei tieteellisillä teorioilla ole.
Jotkut fundamentalistit ottavat nämä symbolit kirjaimellisena totuutena, kuten sanoitkin. Se tosiaan johtaa melko ikäviinkin asioihin. Näitä uskonnon muotoja pitäisikin kritisoida.
Andúril kirjoitti:
Jossakin vaiheessa tietysti voidaan joissakin asioissa saavuttaa tila, josta ei enää täydellisemmäksi pääse.
No jos niin ajateltaisiin joskus, niin sen jälkeen tiede ei enää kehittyisi. Aika epätodennäköistä, että tuollainen kaiken teoria keksittäisiin.
Andúril kirjoitti:
Vaan mistäs sitä tietää, tekniikan kehitys voi avata hämmästyttäviä mahdollisuuksia. Yleiset matematiikan, fysiikan ja biologian yms. lait voidaan joka tapauksessa kehittää käytännössä täydellisiksi, kunhan tutkimukseen panostetaan tarpeeksi.
Niin, onhan se mahdollista. Sitten ainakin selviää kääntyvätkö uskontojen kannattajat tieteen pariin, kun selvitetään aukottomasti miten maailma syntyi. Oma veikkaukseni on etteivät kääntyisi.
Andúril kirjoitti:
Kenelläs täällä olikaan allekirjoituksenaan seuraava lausahdus: "Luota ihmisiin, jotka etsivät totuutta. Vältä niitä, jotka ovat sen löytäneet." Uskonnot ovat vaarallisia, koska niiden selitykset ovat olevinaan Jumalan sanaa ja siten ehdoton totuus.
Juu, mutta kaikki uskonnot eivät ole dogmaattisia ja fundamentalistisia. Nämä "ehdoton totuus" -tyypit ovat vähemmistöä.
Andúril kirjoitti:
Lainaa:
Ihmisellä on siis taipumus mystiikkaan ja uskonnollisuuteen, todellisuuden hahmottamiseen.
Uskonnot vain ovat todellisuuden hahmottamisessa enemmänkin haitaksi kuin hyödyksi. Uskontojen "totuudet" ovat yleensä ehdottomia, ja niitä vastaan rakentavassakin mielessä kapinoivat kärvennetään roviolla tai viimeistään Helvetin tulessa. Näin uskovaista kansanosaa hallitaan pelolla.
Just joo, tulehan pois sieltä keskiajan Euroopasta. Media tietysti uutisoi fundamentalistien pommi-iskut ja muut ääriteot, eikä tavallisen rivikansan (enemmistön) sovinnaiset näkemykset saa tilaa.
Ihan vasta suomennettiin uskontotieteen pioneerin Ninian Smartin teos "Uskontojen maailma". Kannattaa tutustua, jos aika riittää (teos on melko paksu).
Andúril kirjoitti:
Henkisen evoluution seuraava askel on päästä eroon jumalia vaativasta maailmankatsomuksesta ja alkaa sen sijaan käyttämään järkeään.
Järkeään voi käyttää, vaikka uskoisi jumaliinkin. Eikä kaikkiin uskonnon muotoihin välttämättä edes sisälly jumalia.
Andúril kirjoitti:
Toisaalta joktut voivat kunnon tietopläjäyksenkin jälkeenkin jäädä uskovaisiksi, koska he eivät ymmärrä, mistä on kysymys.
Tai sitten heidän mielestään todellisuus ja ihmiselämä ovat sen verran mystisiä asioita ettei tiede yksinkertaisesti vain riitä niiden perinpohjaiseen selittämiseen. Eikä se sulje pois sitä, että tieteen näkökulmat ovat varteenotettavia ja järkeviä.
Andúril kirjoitti:
Katsopas, millaisia ovat kiivaimmat uskonhörhöt vaikkapa Lähi-Idässä. Kiilusilmäisiä, äkkipikaisia, arvaamattomia... kuin huumehörhöt.
Saattaa olla, että näillä ihmisillä on muitakin motiiveja kehissä kuin pelkkä uskonto.
Andúril kirjoitti:
Kaksoispilari kirjoitti:
Uskonto avartaa myös tietoisuutta ja luo ja saa ihmisen etsimään uusia yhteyksiä kaukana toisistaan tuntuvien asioiden välille.
Tyypillistä puolivillaista filosofointia. "Voi, kuinka henkevää", huokailevat herkimmät. Historia on osoittanut, että uskonnoista ei todellakaan ole tällaiseen. Kuulostaa huumeiden laillistajien puheelta.
Haha, uskontoihin myönteisesti suhtautuva ihminen on siis verrattavissa huumeiden laillistajaan. Tosi suvaitsevaa ja hienoa puhetta!
Miksi uskontoihin täytyy suhtautua näin negatiivisesti? Eikö voisi edes yrittää suvaita muidenkin ihmisten näkökulmia, eikä vain tuputtaa omaa tieteellistä näkökulmaansa kuin pahinkin fundamentalisti? Alat itse kuulostaa samalta kuin pahimmatkin ääriuskovaiset, tuon oman tiede-uskontosi kanssa.