KESKUSTELU

Veljessarjoja kun seuraa, niin omassa suvussani sisarusperheen neljäs veljes on aika lapsekas, ei kuitenkaan homoseksuaali. Hänen vanhin veljensä voi olla vaikka seuraava Nokian toimitusjohtaja?

Esikoispojat omaavat kaikki karjun piirteet, jotka ovat ensimmäisenä suolejemassa laumaansa jahka kasvavat. Itse olen esikoispoika, ja ainoa ja rakas pikkuveljeni on jo 15 senttiä lyhempi mutta sitäkin uhmakkaammin tehnyt tiensä elämässä. Että ei se ole siitä kiinni.

Onko vanhin poika lellipoika ja isänsä piiskaama manttelinperijä? Jos näin on, niin miksi minä olen saanut kaiken lapsuuden paskan kestää? Kouluttautumalla mihin?

Lisäys myöhemmin: Lisääkö äiti kaiken hormonikylvyn ensimmäiseen poikaansa, jääkö sitä satsia enää muille niin paljon? Luolamiehen loggiikkaa.
.

Ei päde meidän perheemme kohdalla. Jo vauvana naureskelimme, että esikoiselle kävi hassusti, kun syntyikin isoveli eikä pikkuveli. Nyt 20- ja 18-vuotiainakin se isompi onkin se pienempi ja ennen kaikkea olemukseltaan paljon kapoisampi, mikä on saavutus sinänsä, kun se nuorempikin on langanlaiha.

Todennäköisesti asia selittyy parhaiten testosteronitason avulla. Vanhin poika on tottunut olemaan vahvempi ja fiksumpi kuin nuoremmat veljensä. Vahvuus ja näin ollen voittaminen vahvistavat testosteronin erittymistä, jolloin roolikin vahvistuu. Samalla hänen odotetaan (?) ottavan vastuu nuoremmista veljistään, joten yhdistelmä vastuun ja korkea testosteronitaso selittänee johtajapiirteet.

Kyse ei ainakaan ole geeneistä, vaan lähinnä sosiaalipsykologisesta ilmiöstä ja hormonaalisesta tasapainosta. Sehän olisi jo vähän naiivia olettaa että siittiöt ja munasolut tietävät milloin on kyse esikoisesta ja järjestäisivät sopupelin uimakilpailussa.

Asia on jo tutkittu ja kuopus omaksuu kapeakatseisen ja auktoritäärisen roolin ja muut järjestyksessä alistuvan ja luovan kapinallisen roolin. Tarkempaa luokittelua en muista.

Vanhin veljeni sai johtajan roolin jota ei luonteensa heikkouksista johtuen kunnolla kantanutkaan. Tuki asialle kohdentui täysin väärin.

Tunnetut erot johtuvat oppimisympäristöistä, joihin muut sisarukset vaikuttavat, ja ne ovat hyvin erilaiset. Erityisesti näin on, jos lapset kasvavat tiiviisti yhdessä matkien ja opettaen toisiaan, mutta eivät vanhempien jaloissa aamusta iltaan, kuten ennen maatalousyhteiskunnassa, matkien vanhempiaan. "Orvot" Jukolan veljekset ovat loistava esmerkki ikäjärjetysrooleista.

Vanhin on kantapääoppija, pohtija ja joskus myös huolehtija, ja saa keskimäärin jonkin verran parempia älypisteitä, koska on harjaantunut ainakin yrittämään itse miettimään ratkaisuja.

Toinen menestyy keskimäärin parhaiten ulkoisilla mittareilla, koska osaa oppia parhaisten myös muiden virheistä ja hyödyntää heidän tietojaan eikä pohdi liian syvällisiä. Hän on myös kilpailuhenkinen ja vertaa itseään muihin ja yrittää pistää paremmaksi. Se voi tietysti olla sekä etu että haitta.

Nuorimmainen on usein lellikki ja odottaa muiden tekevän asioita puolestaan. Hänellä on helposti ylioptimistinen kuva mahdollisuuksistaan (vaikka ne olisivat todellisuudessakin hyvät).

Tällaisiin efekteihin vaikuttaa suuresti myös mm. sukupuoli, ikäerot, temperamentti ja muu kaveripiiri.

Sanoisin lonkalta ilman mitään tsekkausta, että nobelisteissa on varmaan vanhimmat ja ainoat lapset hyvin edustettuina, olympiavoittajissa ehkä kakkoset, rokkareissa nuorimmaiset (varsinkin naisissa).

No ei kyllä vieläkään osunut kohdalleen meidän lapsiemme suhteen. Väittäisinkin, että ne yksilölliset erot sekä siinä yksilössä että ympäristössä vaikuttavat vielä enemmän. Luultavasti löytyy juuri teorian mukaisia esimerkkejä - mutta sitten myös paljon esimerkkejä siitä, kuinka asiat ovatkin ihan toisin. Itse en löydä oikein vastaavuutta myöskään omaan lapsuudenperheeseeni, en myöskään mieheni perheeseen. Jos joku yksittäinen lueteltu ominaisuus tuntuisikin osuvan kohdalleen, niin jo heti seuraava menee täysin metsään. Omien lasteni ja oman lapsuudenperheeni kahden ensimmäisen lapsen kohdalla kuitenkin sekä sukupuolet että ikäerot ovat jokseenkin yhteneväiset. Siltikään eivät luonteet eivätkä roolit ole kehittyneet samankaltaisiksi.

PS. Tuollaisen teorian osuvuus on varmaankin samaa luokkaa kuin horoskooppimerkkien kyky selittää luonteita. Osuvaa aika monissa tapauksissa, kunhan pidetään selitys niin ylimalkaisena, että jotakuinkin kuka tahansa voi nähdä siinä juuri itsensä.

Meidän "perheessä" jossa olin esikoinen ei kyllä minua lellitty. Uumoilen että se johtui siitä että olin teinirakkauden - joka päättyi alkuunsa isäni puolelta - tulos ja minä kuulemma kovasti näköinen. Sekä siitä että veljieni isä on erittäin konservatiivinen ja pihi, eikä koskaan oikeastaan edes tuntunut minulle isältä.

Broidit sai mopot jos toisetkin ja minä olin laitoksessa. Sieltä kotiin tullessani sain kuunnella äitini surua, katkeruutta ja soitella ambulanssia, joten kyllä minä selvästi 'kovin' jätkä perheestäni olen. Agressiiivisinkin, vaikka en pikkuveljeni tapaan tappelekkaan kaduilla viikonloppuisin. Olen vain huomattavasti raaempi. Broidikin tietää koska olla hiljaa vaikka on bodannut itselleen parikymmentä kiloa etumatkaa. En tietenkään koskaan olisi kovin raaka veljilleni. Aina kuitenkin heitä raaempi.

Raskausajan teston saannista kertoo sormien pituuserot. Paljon testoa niin nimeton on etusormea pitempi.

Mulla on hieman ja verisuonet on ihan hillittömät. Testo on vaan tietyssä kohtaa raskausaikaa hyvä juttu ja muulloin enemmänkin vahingollista.

Joku saattaneekin jo arvata etten muista tarkemmin, mutta pointti oli lähinnä se, ettei kannata lähteä testolla leikkimään Sievisiä poikiakseen.

Esikoiset tottuvat käyttämään vanhempiensa kanssa ns. kyynärpäätaktiikkaa, raivatessaan itselleen lisää oikeuksia ja vapauksia iän karttuessa. Muilla lapsilla on helpompaa, kun he seuraavat esikoisen raivaustyön vanavedessä. Esikoiset joutuvat myös sen myötä kovemmalle koetukselle, kun ensimmäistä lasta usein kasvatetaan aktiivisemmin, muiden lasten saadessa kasvaa vähemmällä kontrollilla/panostuksella.

Esikoiset menestyvätkin muita lapsia paremmin työelämässä. Kääntöpuolena on, että esikoiset kärsivät muita enemmän mielenterveyden häiriöistä.

Oman tuttavapiirini perusteella arvioisin, että esikoiset ovat usein aikuisina hieman muita lapsia harkitsevampia/vakavampia. Näissä muissa lapsissa on sitten enemmän huolettomampia, ns. luonnonlapsityyppejä.

No ei vaan osu kuvaukset kohdalleen. Ei minun perheeni, eikä mieheni perheen kohdalla. Huono on osumatarkkuus näissä yleistyksissä.

Itse taas näkisin, että vanhin on helpoiten konservatiivi ja kaikisa helpoimmin jää aloilleen valmiiksi suunniteltuun kaavaan. Nuorimmaine taas joutuu suurimpien haasteiden eteen etsiessään omaa paikkaansa elämässään ja jäädessään oman onnensa nojaan. Luultavasti on evoluution kannaltakin järkevintä, että mitä myöhäisempi lapsi, niin kannattaa ottaa isommat riskit kuin ensimmäisen lapsen. On ihan tutkttu tosiasia, että mitä monennempi poikalapsi, niin sitä todennäköisemmäksi homoseksuaalisuuden todennäköisyys kasvaa. Testosteroni tekee persoonallisuudesta kuitenkin vakaan ja riskittömän, toisin kuin moni uskoo.

Katselin TV:stä, olikohan se talvella, ohjelman, jossa puhuttiin ja todisteltiin, että sisarusparven viimeisillä on suurempi taipumus tulla homoseksuaaliseksi, tai muulla tavoin seksuaalisesti poikkeavaksi. En nyt muista, puhuttiinko veljessarjasta, vai sisarussarjasta. Muistelen kuitenkin, että se liittyisi raskaudenaikaiseen hormonitasapainoon. Katsoiko joku muukin saman ohjelman?

Mistä ihmeestä ne näitä teesejänne oikein väännätte? Minäkin olen niin varman päälle poroporvarillinen kuopus kuin olla ja voi kahden boheemiveljen jälkeen.

Tosiaan, yleistäminen menee useimmiten varmasti väärin, ihmiset kun kuitenkin ovat yksilöitä tilastollisen keskiarvon sijaan. Ihmisillä on myös yleinen tapa toimia, kuten muut ihmiset olettavat heidän toimivan, niin positiivessa, negariivisessa ja kuin neutraalissakin asiassa. Itsekin olen nuorimmainen ja monessa suhteessa rauhanomainen ja yhteistähyvää oman edun sijaan tavoitteleva.