KESKUSTELU

Palaan vielä avaukseen.

Nainen saa lapsen kerrallaan, mutta on kykynevä siihen parikymmentä vuotta. Pentuja kertyy.

Narttu saa kerrallaan 4-5 pentua nuorena, mutta jo nelivuotiaana kaksi on tavallista. Ja siinä vaiheessa koiran lisääntymispäivät ovat luetut.

Pentujen lukumäärän luonnollinen ero nisäkkäillä yksilöä kohti ei ole kovin suuri. Toisilla vain elämä on nopeaa ja lyhyttä.

Pentujen määrä - tai siis jälkeläisten, ettei pitäydytä vain lajeihin, joissa pentu on jälkeläisen nimike - suhteutuu ianakin siihen, kuinka pitkään ja kuinka suurella intensiteetillä nuo jälkeläiset vaativat hoitoa ja huolehtimista vanhemmiltaan, jotta pystyvät kehittymään itsekseen selviytyviksi. Jos hoitoa ei tarvita ollenkaan, ei jälkeläsiten suurikaan määrä tuota vanhemmille vaadittavana hoivapaineena liiallista haittaa.

Toisaalta jälkeläisten määrää rajoittaa se, millaisia resursseja vanhemmiltaan jälkeläisen tuottaminen vaatii. Esim. munasolu on kooltaan siittiöitä isompi ja lisäksi itse sikiön valmiiksi kasvattaminen vie energiaa ja on jopa uhka emon terveydelle. Siksi munasoluja ei valmistu määrättömästi kuten siittiöitä. Eikös yleensä päde aika hyvin se sääntö, että lajit satsaavat joko paljon muutamaan jälkeläiseen kerralla tai tuottavat monia alkuja niin runsaasti, että suuresta kadosta huolimatta aina riittävä määrä selviytyy? Ihminen kasvattaa lastaan yli 10 vuotta, mutta kala jättää jälkeläiset selviytymään itsekseen. Puhumattakaan kasveista, jotka huiskivat siemeniään aika surutta.

Ihmisnaaraalla kuluu joissain tapauksissa, ainakin esim. Italiassa, yli 30 vuotta urospuolisten jälkeläisten potkimiseen ulos pesästä.

Mun tuttavalla poikansa "poispotkimiseen" on kulunut aikaa jo noin 30 vuotta, silti hän edelleen pesee poikansa lakanat, ruokkii päivittäin ja antaa rahaa eläkkeestään. Koska "Pittäähän poijjaan pärjätä"...

Niinkuin ylempänä jo viitattiin, riippuu jälkeläisten tuotettu määrä monesti jälkeläisen hoidon vaativaan määrään. Evolutiivisesti ja biologisesti jokaisen yksilön tehtävänä on tuottaa mahdollisimman paljon omaa perimäänsä elämän kiertokulkuun, mikäli sitä ei ohjaa mikään muu ulkoinen tekijä, kuten yhteiskunnan säännöt, hierarkia, moraali yms. hapatukset.

Ihmisen lisääntyminen pohjautuu hyvin pitkälti näihin sääntöihin ja normeihin. Länsimaisessa nyky-yhteiskunnassa myös tarve tuottaa enempää jälkeläisiä kuin keskiarvon mukaiset vajaa kaksi jälkeläistä, on turhaa. Luku lienee muodostunut 1+1 periaatteella, eli yksi poika ja yksi tyttö vauva ovat keskimäärin toivotuin yhdistelmä. Se miksi luku ei ole täysi 2,0 on varmaankin seurasta siitä, että jo yhden lapsen jälkeen on tyydytetyksi tullut sekä hoivavietti että stressitaso lapsen myötä. Moni lisääntyjä on siis tullut tulokseen että vähemmälläkin pärjää.
Vähempi kehittyneissä maissa on edelleen tarvetta isolle perheelle, joka elättää pikkuhiljaa työkuntonsa menettäneet vanhempansa.

Miehen paras (??) lisääntymisstrategia olisi puskea siemenet itämään parhaaksi (parhaimmat geenit) katsomaansa naiseen, olla tämän kanssa tietty määrä vuosia (n. 7) siittämisen jälkeen, varmistaa jälkeläisensä selviäminen ja kasvaminen tähän asti ja vaihtaa naaras parempaan naaraaseen ja jättää edellinen parisko oman onnensa nojaan. Tällä on selitetty myös nykyisten parisuhteiden vaikeita aikoja n. seitsemän vuoden kohdalla. Nykynormien mukaanhan tällä saisi ainakin vit..maisen maineen.
Nainen taas puolestaan katsoo parhaansa mukaan elinkykyisimmän uroksen siemenen lahjoittajaksi seksuaalivalinnan silmin, ottaa siemenen vastaan, kasvattaa lasta hänen kanssaan ja yrittää saada lisää jälkeläisiä tämän kanssa. Mikäli tämä kasvattaja pysyy rinnalla ja osoittaa kyvyt kasvattamiseen, on naisella mahdollisuus ottaa siementä vastaan myös ulkopuolelta, kun nykyisen puolison vetävyys on jo elähtänyt, mutta jälkeläishuolto toimii.
Ihmisellä on erittäin pahasti moraaliin ja yhteiskunnan sisäisiin paineisiin tukeutuva lisäntymisnormisto. Noh, olkoot tämä tästä.

Mutta todellakin kun tarkoitus on vain edistää omien geenien yleistymistä populaatiossa, on lisääntymisstrategiat äärimmäisen monimuotoisia. Lisääntymiskumppani valitaan yleisimmin vahvimmasta kumppanista, ja jälkeläisiä tuotetaan menetelmällä mikä tuottaa maksimaalisen määrän lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Menetelmät tähän on monet.