totinen kirjoitti:
Myös muiden ihmisten olemassaolo on oikeastaan uskon kysymys. Mistä tiedämme että aivomme ei huijaa meitä ulkopuolisen maailman olemassaoloon?
Analyytikko kirjoitti:
Ajattelen siis olen. Gogito ergo sum.
Martin Heidegger vastaa tähän kysymykseen, hänen mukaansa samalla kun ihminen ajattelee olemista hänen koko ajattelunsa kuuluu olemiselle samaan aikaan ja se saa aikaan dialogisen suhteen asioiden välillä. Olemisen kysyminen
Seinfrage ei ole millään erossa itse olemisesta. Heidegger kritisoi kartesiolaista tieto-oppia joka perustuu subjektin ja objektin erottelulle. Se että etsitään todisteita muun maailman olemassaololle on Heideggerin mielestä tarpeetonta koska kaikki nämä ehdot asetetaan nimen omaan täälläolon
Dassein kautta. Maailmassa oleminen ei ole mikään erityinen ominaisuus vaan me kaikki olemme jo automaattisesti maailmassa, tai ainakin ilmiössä jota kutsumme maailmaksi. Oleminen on tosin sitoutunut tiettyyn situationaalisuuteen, tietyssa ajassa ja paikassa olemiseen.
Descartesin määrittelee ajatusmaailman cogiton sieluksi, ajattelun ja olemisen linnakkeeksi. Heidegger kritisoi tätä käsitystä ja loi
In-der-Welt-sein maailmassaolo käsitteen jolla hän tarkoitti sitä että olemme automaattisesti jo erottomattomasti yhtä ulkomaailman kanssa ja kaikki on vain osa käsitteellistä todellisuutta, subjekti ei ole irrallinen osa maailmaa. Kun olemme osana maailmaa voimme hahmottaa sitä ja se tarjoaa meille taustan jonka mukaan peilaamme asioita. Olemme maailmassa ja maailma on meissä. Tähän käsitykseen liittyy objektien hahmottaminen ja totuuskäsite ei ole aivan yksiselitteistä mutta se ei estä meitä olemasta maailmassa.