KESKUSTELU

Miksi ihminen tylsistyy, jos hän ei saa tarpeeksi virikkeitä?
Oletus tilanne: ihminen on tilassa, jossa hänen tarpeensa on tyydytetty toistaiseksi, eikä hän saa mitään "ylimääräisiä" ärsykkeitä. Silloin ihmisellä on tylsää, ellei hän ole unessa. Miksi näin on?

Ainakun mulle tulee tylsää, niin tulee sellanen huono olo että "pakko päästä tekeen jotain, eikä vaan istua koneella"

Kaikkien lajien olemassaolo on lähtökohdiltaan "olemassaolon taistelua" (siis vanha fraasi)! Eli ihmistä, kuten mitään muutakaan eläintä ei ole "luotu" tänne Tellukselle vain oleskelemaan tai viihdyttämään itseään.

Ihmiskunnan vahingoksi nyt on vain käynyt niin, että (läntinen) osa ihmiskuntaa on pystynyt luomaan elinolosuhteensa niin helpoiksi, että hän ikävystyy (ja lihoo), koska "ei ole mitään tekemistä!" That`s the problem!

Eikö pikemminkin niin, että elämä on olemassa oloon sopeutumista? ts. vahvimmat eli kaikki me, jotka nyt olemme olemassa olemme tämän hetken vahvimmat eli sopeutuvimmat yksilöt, olipa kyseessä eläin tai kasvi.

Minusta eläminen on nimenomaan olemista .. olemme Telluksella enemmän tai vähemmän viihtyviä. Mutta tulsää elämästä tulee, jos etsii viihdettä opiskelun sijasta. Tylsyydentunne voi myös kutsua ihmistä hiljaisuuteen .. joskus sekin tekee hyvää.

Totta tuokin, että helpoksi (?) on elämä joillekin käynyt .. paitsi että ns. viihteen perässä juokseminen ikävystyttää, sellainen elämä lienee tyhjää täynnä.

Merkittävässä tieteenfilosofisessa teoksessa "Mikko Mallikas" päähenkilö esitää tuon kysymyksen isoäidilleen, kun hänellä on tylsää joulun väkipäivinä.

Isoäiti vastaa, että on erinomaista,jos on tylsää. Se on merkki siitä, että kohta tapahtuu jotain hauskaa. Sillävälin voi hommailla jotain tavallista.

Mummo,
Isoäidin oppilas

Silloin kun ihminen ei koe mitään uusia virikkeitä tai virikkeet eivät ole samalla tasolla ihmisen kanssa tai jos virikkeet vain toistavat itseään, niin ihminen ei koe kehittyvänsä. Ei kehitystä= tylsistyminen/masentuminen.

Niinkuin örkkejä lahtaava taistelija pc-pelissä... Jos hakkaa vain samoja ykkös -levelin pikkuörkkejä tunnista toiseen, niin äijän kehittyminen on todella hidasta ja jossain vaiheessa voi jopa loppua kokonaan, ei kerry aarteet, eikä kehity varusteet... Vielä vähemmän jos ei lahtaa örkkejä ollenkaan.
Jos taas yrittää suorittaa liian vaativia tehtäviä tai voittaa liian vaikeita vastuksia, niin ei taaskaan tule mitään, eikä kehitystä tapahdu... Varsinkin jos aina menee delaamaan ja joutuu lataamaan vanhan tilanteen uudestaan ja uudestaan, ei tule kehitystä vaan takapakkia koko ajan.

Vaan jos etenee askel kerrallaan kohdaten aina pahempia ja pahempia örkkejä vähitellen sopivassa tahdissa, koetellen omia kykyjään, menemättä kuitenkaan övereihin tehtäviin ja tilanteisiin, selviten aina voittajana tai ainakin edes hengissä ja kamat tallessa, ilman että menettää mitään korvaamattomia aarteitaan... Niin silloin tapahtuu kehitystä, silloin taistelija kehittyy lajissaan. Leveleitä, kykyjä ja aarteita ropisee ja maagiset esineet tulee mahtavammiksi ja mahtavammiksi. Silloin se peli on parhaimmillaan kun se äijä kehittyy ja kun pääsee koettelemaan niitä uusia kykyjään. Ei enää silloin kun kaikki mahdollinen kehitys on jo saavutettu... Siinä vaiheessa peli menettää merkityksensä.

Silloin sitä tuntee elävänsä, kun elämä menee eteenpäin, kun tuntee kehittyvänsä. Liika on aina liikaa, eikä vie eteenpäin. Lepokin on kehittymistä. Liian vähän tai saman toistaminen on liian vähän ja alkaa masentaa, vaikka pitäisi olla kuinka hauskaa tai rentouttavaa tahansa...

Matka on vähintään yhtä tärkeä kuin itse päämäärä. Mutta jos se päämäärä olisi lopullinen ja viimeinen päämäärä, niin toivo että matkasi sinne kestäisi ikuisesti, ettet sitä lopullisen päämäärän lopullisuutta koskaan saavuttaisi kokonaan.


Mentiinpä taas syvälle... No mutta kuitenkin... Tämmöisiä ovat minun teoriani aiheeseen. Ja käytännön kokemukseni...

Olipas todella syvällistä. Oikeat otakut kuten minä hymähtävät jatkuvasti load gameen palaaville. Ainut peli minkä todelliset örkinpieksijät hyväksyvät on tietenkin Nethack. Elämässä ei ole load gamea eikä myöskään Nethackissa. Juuri vaaran tunne antaa pelaamiselle merkityksen. Ehkä tarvitsemme oikeassa elämässäkin kokea hieman tervettä vaaran tunnetta, jos se auttaa pitämään enemmän vireyttä yllä.
Pitää lopettaa ennenkuin tulee liikaa oman elämän filosofiaa jauhettua.

Ihan totta. loudaaminen on periaatteessa epärehellisyyttä. Ja niinkuin oikeassakin elämässä: Rehellisyys maan perii. Eli rehellisyys kantaa eniten hedelmää tai sanotaanko parhainta hedelmää.

Jos elämässään "saavuttaa" kaiken epärehellisyyden keinoin, niin ei niitä oikeasti tunnekaan saavuttaneensa todellisesti, sisimmässään.
Parhaiten siis asian oppii oikeasti ja kehittyy kyvyissään kun -ei lunttaa kokeissa, vaan opettelee asiat oikeasti, -ei varasta, vaan ansaitsee työtä tekemällä, -ei kierrä vaikeuksia valehtelemalla, vaan kohtaa totuuden silmästä silmään ja pistää asiat oikeasti järjestykseen jne...

Sama pätee myös tietokone peleissä. Kun on läpäissyt jonkun kentän tai suorittanut vaikean tehtävän tai voittanut sen pääörkin ihan täysin rehellisesti ilman seivejä ja quickloudeja, ilman huijaus koodeja, täysin omilla taidoilla ja kyvyillään, niin silloin tuntee oikeasti saavuttaneensa... jotain. Se tekee pelikokemuksen paljon todellisemmaksi ja silloin oppii mihin todellisuudessa on kykeneväinen ja mihin ei. Ja aina, mitä todellisemmalta kehitys elämässä tuntuu, niin sitä mukavammalta se tuntuu... Kuvitelkaapa sitten miltä tuntuisi ihan oikeassa elämässä saavuttaa jotain niin suurta ja mahtavaa ja tuntea saavuttaneensa sellaista kehitystä ihan omassa itsessään, oman todellisen elämänsä suhteen. Se vasta addiktoivaa onkin...

Täytyy lisätä tähän vielä yksi huippu klisee: Elämä on parasta huumetta.

Ainakin niinä hyvinä hetkinä...

Nethack rulaa!
Kumarran ja katoan (olenhan velho)

Tylsistyttää/masennusta voi aiheuttaa myös se, että virikkeitä on liikaa. Päänuppi tarvitsee myös lepoa.