Itselleni nimenomaan konstaapeli Reinikaisen teoksen kuvat dinosauruksista historiallisena aikana seisauttivat vereni. Se johti pitkään prosessiin, jossa menetin uskoni koulukirjaan ja ihmisiin. Toisin sanoen...
Sir - Sirius!
Elikö ihminen sittenkin samaan aikaan kuin "hirmuiset liskot"? Mitä mieltä olet oheisten itse keräämieni kuvien aitoudesta? Mitä ihmettä ovat dinoglyfit luolamaalauksissa ja muualla
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinoglyfs.htm
?
Lieneekö poliittinen kysymys, että engelsmannilaisissa Merlinin, Nenniuksen ja Geoffreyn saduissa (myöhäisemmällä ajalla ja metsäisemmällä seudulla) lohikäärmeet ovat punaisia ja saksilaisissa saduissa valkoisia.
Legendaarinen kuningas Artturi (nimi merkitsi Beowulfin eli mehiläisuden tavoin "karhua") kantoi kypärässään lohikäärmettä Faerie Queenissa. Walesilaisen legendan mukaan Arthurin isä, Uther-niminen soturi, oli surmannut raivokkaan punaisen lohikäärmeen ja ottanut tapahtuman johdosta itse itseään komentaen nimen Pendragon (johtaja-dragon) ja lohikäärmeen kuvan symbolikseen. Tarina kertoo, että nimekkään pojan myötä kuva siirtyi edelleen Walesin vaakunaan. Skandinaavien Thor käytti vasaraansa muun muassa merikäärmeen syöttinä ja myös Niebelungen-liedin Siegfried sekä nimeään kantavan eepoksen Beowulf kunnostautuivat lohikäärmeiden listimisessä.
Rituaalikristillisessä kirkossa lohikäärmeen tappaminen näyttää olleen eräs varmimmista tavoista tulla korotetuksi pyhimykseksi. Apostoli Pyhän Filipin sanotaan tuhonneen suurikokoisen lohikäärmeen Fryygian Hierapoliissa. Pyhä Martta tappoi pelottavan Tarasque-nimisen lohikäärmeen Aixissa, Pyhä Florent Loiressa, Pyhät Cado, Maudet ja Paul Britanniassa ja Pyhä Keyne Cornwallissa. Edelleen vastaavasta syystä pyhimyksiä ovat herrat (tai rouvat) Pyhä Mikael, Metzin oma poika Pyhä Clement, Pyhä Samson, piispa Sylvester, Dolin arkkipiispa, Donatus, sekä Rouenin Pyhä Romain Seinen varrella.
Antiikin satusetä Publius Ovidius Naso asettaa raskasmiekkaisen Cadmuksen (vrt. raskasmetalli kadmium) lyömän lohikäärmeen Boetiaan Kefisus-virran ääreen. Kadmos hankki tarvittavan työvoiman Theban rakentamiseksi kylvämällä maahan lohikäärmeenhampaita, joista heti kasvoi miehiä. Kun argonautit saapuivat Kolkhiiseen, vaati Medeian isä, kuningas Aietes, Jaasonia mm. kyntämään tulta suitsevilla härillä surmapellon ja surmaamaan pellosta lohikäärmeenhampaiden idettyä nousseet soturit. Jaasonin traaginen, lapsensa surmaava, vaimo Medeia, väitti selvittäneensä kosijaansa vaikeamman tehtävän hoitamalla syytä eikä pelkkää oiretta - siis surmaamalla itse lohikäärmeen. Myös Kalevalassa on saman toisinnan muunnelma, Ilmarisen kyntäessä kyisen pellon. Kalevalan tultasyöksevä lisko on kuitenkin nimeltää Turso tai Iki-Turso. Vaakalintu oli Kalevalan eläimistön unknownf flying object.
Korttipakan ruutukuningasta, eli frankkien mahtavaa hallitsijaa Kaarle Suurta, on tapana pitää kristinuskon edistäjänä, ja paavi Leo III kruunasi hänet Roomassa keisariksi jouluna 800 jKr. Kuitenkin Kallen sarkofagin koristeena ei ole roomalaiskatolista, vaan roomalaispakanallista kuvitusta. Aiheena on antiikin perusmyytteihin kuuluva tarina manalan valtiaan Pluton suorittamasta Proserpinan ryöstöstä. Proserpina oli hedelmällisyyden jumalattaren Cereksen tytär - ja äiti yritti saada tytärtään kiinni lentävien käärmeiden - siis lentoliskojen - vetämällä valjakolla.
On sangen erikoista, että saduissa lohikäärmeeseen liitetään kirkkaita värejä. Cereksen satuhahmon kerrotaan lentäneen taivaaseen kahden siivekkään lohikäärmeen vetämissä vaunuissa. Nainen lainasi kärryjänsä Triptolemukselle, joka käytti niitä jakaessaan maissia kaikille maan asukkaille. Satuun viittaavat monet antiikin kirjailijat kirkkohistorioitsija Eusebiusta myöden. Toisessa tarinassa Medeia lentää samankaltaisilla vaunuilla Jaasonista kaukaiseen Kolkhiseen. Olisiko fraasiutuneessa kielikuvassa alkuperä joulupukin lentävään pororekeen?
Mitä väreihin tulee, niin D’Argensola kertoo epätavallisen värisestä, siniseen ja kultaan vivahtavasta liskosta erään tulivuoren lähistöllä kuvauksessaan espanjalaisten, portugalilaisten ja hollantilaisten valloitussodasta Moluccan Tarnatissa. Plinius kertoo Nysa-nimisen Intian vuoren liskoista jotka ovat kahdeksanmetrisiä ja väriltään keltaisia, violetteja tai atsurinsinisiä.
On siis selvää, että lohikäärmeet esiintyivät aikoinaan laajalti saduissa. (Ja esiintyvät totta kai kuvitteellisina hahmoina edelleenkin.) Lohikäärme oli saman tapainen käsite kuin vakuutussopimusten Force Majeure, ylitsepääsemätön este. Kristoffer Kolumbuksen löytöretkeä arvioivassa tieteellisessä raadissa eräs oppinut syytti retkisuunnitelmaa siitä, ettei siinä oltu otettu huomioon "äskettäin havaittuja" sisempiä ja ulompia lohikäärmevyöhykkeitä.
Marcellinus on eräs joka kommentoi lohikäärmeitä roomalaiskenraalien arvomerkkeinä. Hän väittää kristinuskon voimakeinoin vakiinnuttaneen Konstantinuksen Magnentiuksesta saamansa voiton triumfissa kävelytetyn oikeitakin lohikäärmeitä. Lohikäärmeiden suut ja hännät olivat kuulemma teipatut yhtä pelottaviksi kuin doopermannit teollisuusalueella öiseen aikaan.
Roomalaiset takertuivat pitkään ja katkeraan sotaan Pohjois-Afrikan karthagolaisten kanssa Sisilian saaresta vuosiksi 264-241 eKr. Näiltä ajoilta on säilynyt kertomus Karthagon pedosta. Eräällä marssillaan konsuli Markus Attilius Reguluksen miehet saivat tavallistakin epämiellyttävämmän taistelukosketuksen paikallisen asuimiston kanssa. Ylittäessään Bagradas-jokea sotilasosasto näet väitetään törmänneen jättiläiskäärmeeseen. Uhrattuaan yksittäisiä miehiänsä tiedusteluun joen ylittämisestä Regulus käski tappaa otuksen. Taistelussa kuoli kymmeniä legioonalaisia, voimatta vahingoittaa 120 jalan pituiseksi arvioitua käärmettä. Koska vihollinen vaikutti linnoitukselta, päätti kenraali kohdistaa siihen arvoisensa tulivoiman. Regulus määräsi suurimmat katapulttinsa ja piirityskoneensa käärmejahtiin, kunnes käärme tarinan mukaan lopulta kuoli täysosumasta päähän. Karthagon jättiläiskäärme nyljettiin ja sen pituudeksi mitattiin 37 metriä. Regulus otti käärmeen triumfinsa keulakuvaksi palattuaan Roomaan sankarikenraalina. Käärmeen nahkaa ja leukoja säilytettiin erään Rooman kukkulan temppelissä aina vuoteen 133 eKr. jolloin se väitteiden mukaan katosi Iberian kelttien vallatessa Rooman.
Ratkaise itse:
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinoglyfs.htm
Sapere aude! Uskalla ajatella! Älä ole ihmisten orja.
pauli.ojala@gmail.com
4
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
UKK
Etsi
