KESKUSTELU

Voisiko hikoilun "esiaste" olla jonkinlainen ihoa suojaava erite. Jokainenhan tietää miltä ihmisen nahka alkaa näyttää liian pitkän liottamisen jälkeen. Onko eläinkunnassa jollain nisäkkäillä tällaista/ tällaiseen viittaavaa? Kaloilla iho erittää limaa?

Suolaa muuten häipyy kropasta aika kovaa vauhtia kuumassa ilmanalassa. En muista määriä, mutta suolatabletteja tuli joskus reissulla napsittua melko taajaan. Puute korkkaa, jos en nyt väärin muista, munuaiset.

Heitto: olisiko rämeapina hörppinyt murtovettä?

Kerro minkä ihmeen saaliin?
Onko ainuttakaan eläintä, jonka ihminen saisi kiinni juosten väsyttämällä?
Onko ihminen edes mikään saalistaja heikkoine aisteineen? Paremminkin saaliseläin!


Todista sitten, ettei hikoilussa ole mahdollista poistaa vettä ilman suolaa. Suolan poistamisella ei ole mitään jäähdyttävää vaikutusta. Koiran kuonosta tippuva vesi ei ole suolaista.


Luulisi, että tiedeyhteisön tutustuessa uuteen hypoteesiin, se herättäisi kiinnostusta ja into. Mutta sääntönä on uutuuden vastustaminen vuosikausia tai satoja kaikin keinoin, etsiä sen heikkouksia ja puolustaa tiedeyhteisön entisiä luuloja.

Oletus taitaa olla, ettei ihminen ole elänyt meren rannalla, vaan jossain Itä-Afrikan hautavajouma-alueella ympäristössä, jossa on meren jäljiltä suolaa riittävästi sekä ravinnossa, että vedessä. Kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesta merivedestä. Tällaiseen ympäristöön eristyksiin jääminen selittäisi suuret erot ihmisen ja muiden "savannieläinten" välillä.

Ihminen on kyllä hidas, mutta treenattuna pahuksen kestävä juoksija ja etenkin kävelijä. Lisäksi ihmiselle antaa huiman edun kyky kantaa vettä mukana (tämä voi myös olla syy siihen, miksei meillä ole vettä säästäviä sopeumia). Afrikassahan pyydetään edelleen mm. antilooppeja yksinkertaisesti hölkkäämällä rauhallista tahtia niiden perässä, kunnes ne uupuvat täysin. Antilooppi tuhlaa voimiaan ottamalla nopeita pyräyksiä ja jäämällä sitten katsomaan, seurataanko sitä vielä. Lisäksi se ei tietenkään pääse juomaan tai syömään joutuessaan olemaan tunnista toiseen pakenemiskannalla.

Ja, kuten eräällä sähköpostilistalla tieteilijöiden toimesta sanottiin, terävällä kepillä varustettua ihmistä ei pidä aliarvioida. Vaikkei meillä olekaan omia aseita, kyky tehdä niitä antaa suuren edun isommankin riistan saalistuksessa. Ja vaikka hajuaisti on huono eikä kuulokaan kummoinen, näköaisti ihmisellä on erinomainen ja hajuaistin puutetta korvaa kyky seurata jälkiä. Myöhempinä aikoina ihmiset ainakin ovat todistettavasti olleet erinomaisia suurriistanmetsästäjiä, mikseivät siis jo ennen levittäytymistään Afrikasta?

Tämä ei tietenkään poissulje sitä, etteivätkö nämä samat muinaiset ihmiset olisi samaan tai eri aikaan olleet myös taitavia kalastajia tai rantojen asukkaita. Jos ihminen johonkin on erikoistunut, niin sopeutuvuuteen.


Ehkä tuo virtahevonnahkan rasvainen "aurinkovoide" voitaisiin tulkita tällaiseksi, mutta niiden iho ei taida kurtistua muutenkaan. Eikä ihmiselläkään rypisty mikään muu kuin sormet ja varpaat, mikä johtuu ihon paksusta pintakerroksesta, jonka proteiinit imevät vettä (Tieteen kuvalehti). Sormet taas eivät juuri hikoa, joten tämä korrelaatio ei oikein toimi. Eikä ryppyyntymisestä taida olla mitään haittaakaan.


Suuren hikoilun korvaaminen pelkällä vedellä tosiaan vetää ionitasapainon äkkiä tappiolle ja voi olla hengenvaarallista (eli kyseessä on vesimyrkytys). Kyseessä on kuitenkin lähinnä tottumattoman pohjoismaalaisen ongelma: eivät ne paikalliset asukkaat mitään suolanappeja tarvitse.

Hikirauhasia muuten on kaikilla nisäkkäillä, eivätkä ne ole mikään ihmisten ja valaiden yksinoikeus. Esimerkiksi hevoset taitavat poistaa ylimääräistä lämpöä pääosin hikoilemalla - ja siten myös seeprat, jotka aivan taatusti ovat savannieläimiä. Monilla nisäkkäillä hikirauhasia on vähemmän, eivätkä ne ole lämmönhaihdutuksessa yhtä merkittäviä.

Niin, ja se hien sisältämä suola. Koska hiki tuotetaan suodattamalla veriplasmasta, se sisältää myös veriplasman pieniä molekyylejä. Kuten natriumia. Suoloja kyllä poistetaan vielä ennen hien eritystä, mutta täydellinen järjestelmä ei voi näin pienissä rauhasissa olla: niinpä suolaa pääsee karkuun. Sitä kuitenkin on paljon vähemmän hiessä kuin veriplasmassa (eli se hukkaa vettä suhteessa reilusti enemmän kuin suolaa).
Sen sijaan munuaiset poistavat suhteessa enemmän suoloja kuin vettä, ja niiden suolanpoistoteho on säädeltävissä (mm. vasopressiinihormoni säätelee tätä järjestelmää). Niissä siis piilee suolanpoiston salaisuus, jos jossain.


Mutta mitään muita eläimiä tällä alueella ei elänyt?

Itä-Afrikan suurten järvien syntyaika kyllä täsmäisi tähän varsin hyvin: nehän ovat muutamasta sadasta tuhannesta pariin miljoonaan vuoteen vanhoja. Ne eivät kuitenkaan ole koskaan olleet yhteydessä mereen, joten meren suolajäänteitä niissä ei ole koskaan ollutkaan.
Sen sijaan ne ovat kyllä viime jääkausien aikaan useita kertoja kuivuneet hyvin pieniksi tai jopa lähes olemattomiin, ja tänä aikana myös niiden suolapitoisuus lienee ollut nykyoloja korkeampi. Toisaalta täyttymisvaiheissaan ne lienevät koostuneet lähes ionittomasta vedestä, sillä ne saavat suurimman osan täytteestään sadevedestä.

Kyllä ihminen saa treenattuna jouksemalla itseään pienempiä eläimiä kiinni vaikka käsin. Kuitenkin nykyihmiset eivät juokse ja siinä ongelma.

Lenkkipolulla joskus näkee jäniksiä, kissoja ja ehkä jopa lintujakin jotka lentoon lähdössä hyvässä lykyssä saisi juoksemalla kiinni suotuisassa maastossa.

Muutama vuosi sitten olin paremmassa kunnossa ja tuli arvioitua metsäneläinten nopeuksia kun lähtevät karkuun.

Ihminen metsästäessä lienee tehnyt samalla tavalla kuin muutkin eläimet että valitsee sellaisia heikoimpia yksilöitä laumasta jotka eivät syystä tai toisesta ole parhaassa kunnossa ja ottaneet kiinni sen.

Aseet ja heittoaseet kuten kivet tosin ovat edesauttaneet tätä saalistamista.


Sormet jotka ovat veteen tottuneet eivät tietämäni mukaan rypyty tai näin ainakin olen kuullut jostakin. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa.

Jos vähentää samassa suhteessa juomista ja suolan syöntiä, ei hikoile. Siten ne tropiikissa tekevät. Illalla myöhään juodaan mitä juodaan. Ruokaan pannaan lujasti mausteita ja minimaalisen vähän jos ollenkaan suolaa.

Voi olla näinkin, mutta tässä edellä kuvaillussa antiloopinmetsästyksessä on kyse sellaisesta väsyksiin juoksemisesta, jossa ensimmäisen karkuunpyrähdyksen nopeus ei ole merkittävä.

Ihminen (siis sellainen ihminen, joka on tällaiseen metsästystapaan tottunut - ei citysuomalainen) pystyy seuraamaan saaliinsa perässä. Se taas aina pyrähdyksen jälkeen pysähtyy lepäämään, mahdollisesti etsiytyy varjoon viilentämään itseään tai juomaan. Jäjittävä metsästäjä ajaa sen yhä uudestaan pakosalle, jolloin se ei kykene palautumaan varjossa lepäämäällä tai juomalla. Vähitellen saalis väsyy, eikä enää jaksa juosta pakoon.

Ihminen taas pystyasentonsa sekä hyvin lämpöä haihduttavan hikoilevan paljaan ihonsa ansiosta pärjää jatkuvassa auringossa ja voi kantaa vettä mukanaan - jopa juoda liikkuessaan. Onhan tuollainen väsytysjuoksuttaminen toki rankkaa puuhaa, mutta näin edelleen menetellään, joten homma todistettavasti toimii. Loppuun ajettu antilooppi on mahdollista juosta kiinni, vaikkei ihminen huippunopeudessa sille pärjääkään.

Paljas iho ei ole kyllä osoittautunut hyödylliseksi kenellekään muulle "savannieläimelle". Vesieläimillä sen sijaan siitä on paljonkin hyötyä.
Lämmönsäätely toimisi paljon paremmin turkin kanssa: turkki suojaa paitsi kylmältä, myös kuumalta. Lisäksi hikoilemalla kostutettu turkki jäähdyttää paljon paremmin kuin paljas iho, koska haihduttavaa pintaa on paljon enemmän. Asiaa voi helposti kokeilla kastelemalla hiukset.

Varmasti olisi hyödyllinen ominaisuus muillekin, mutta ne muut kun eivät osaa käyttää vaatteita.


Ei niitä karvattomia vedessä eläviä nisäkkäitäkään niin kovin paljoa ole. Delfiinit yms. ovat luku sinänsä, mutta ne ovatkin jo melkein kaloja. Virtahepoon ei ihmistä kokoeron takia voi verrata.


Tämä ei muuten pidä paikkaansa. Märkäkin turkki lämmittää enemmän kuin ei turkkia lainkaan.

Tarkentaisitko, miten karvattomuudesta on paljon hyötyä näille 'vesieläimille' - tai siis eläimille, jotka oleskelevat sekä maalla että vedessä, koska sellaisen kai tämän ns. vesiapinan kuvitellaan olevan.

Pienentää merkittävästi virtausvastusta ja poistaa tarpeen kantaa märkää, painavaa turkkia maalla. Tuo antaa jo varmasti sen evoluution vaatiman 1/1000 kilpailuedun, joka riittää muuttamaan ominaisuuden.

Vielä yksi huomioonotettava seikka karvoituksen kanssa ovat fylogeneettiset rajoitteet. Muut ihmisapinat elävät aivan päiväntasaajan tuntumassa trooppisten metsien suojassa, missä ei yölläkään ole kylmä, eikä päivisin kovin kuuma. Eristävälle turkille ei siis ole suurtakaan tarvetta. Lisäksi sateisuus on kenties juuri Denzil Dexterin mainitsemasta syystä tehnyt karvoituksen ohenemisesta edullista.

Mitäpä sitten, kun tällainen laji muuttaa aukealle, kuivemmalle seudulle missä on öisin viileämpää? Sen saattaa hyvinkin olla mahdotonta taikoa takaisin aiemmin kadottamaansa paksua turkkia. Niinpä tavallisten savannieläinten tyylisen suojaavan turkin hankkiminen ei ole välttämättä ollut missään vaiheessa edes suoranainen vaihtoehto - rasvakerros ja taito pitää vaatteita ovat vain olleet helpompia ja/tai nopeampia kehittää. Toki vedessä lotraamisellakin on voinut olla osansa asiassa. Pointtini on, ettei vesiapinahypoteesi ole välttämättä ainoa turkin katoamista selittävä malli.

Turkin kadottaminen on myös voinut olla loiskannan hillinnän kannalta olennaista, kun on siirrytty ihmisapinamaisesta aina uusien yöpesien rakentamisesta pysyvämpään asusteluun.


Ja hiusten alla oleva päänahka palelee enemmän vai vähemmän kuin karvaton märkä iho? Sanoisinpa, että vähemmän.
Karvoitus pitää veden kauemmin ihon pinnassa, eli hidastaa sen haihtumista. Se siis vähentää lämmönhukkaa. Märät hiukset tuntuvat kylmiltä, kun ne kastelevat ihoa ja sitten siirtyvät pois, niin että vesi pääsee haihtumaan. Jatkuvasti hiusten suojissa pysyvä päänahka ei kuitenkaan palele, vaikka se on märkä. Kun vesi ei haihdu tai virtaa, ihoa vasten oleva vesikerros pääsee lämpenemään.

Karvapeitteisillä savannieläimillä nesteen haihduttaminen iholta ei yleensä ole pääasiallinen jäähdytyskeino, joten hikoilemisen ja turkin yhteisvaikutus on jokseenkin epäolennaista. Seeproilla se tuntuu toimivan, mutta syystä tai toisesta useimmat muut lajit ovat päätyneet läähättämiseen tai lämpöä haihduttavan pinta-alan lisäämiseen (suuret, ohutlehtiset korvat tai karvaton alavatsan iho). Ehkä tässäkin mukana ovat fylogeneettiset rajoitukset: kun suu ei sovellu läähättämiseen, korvat ovat pienet eikä muitakaan sopivasti verenkierroltaan säädeltävissä olevia ruumiinosia ole. Hikirauhaset sen sijaan olivat jo olemassa ja käyttökelpoiset.

Ja kuten olen jo aiemmin näissä keskusteluissa todennut, useimmilla vesinisäkkäillä on nimenomaan paksu ja öljyinen turkki. Tästä poikkeuksena ovat lähinnä hyvin massiiviset lajit (virtahepo, valaat). Samassa kokoluokassa alkavat kuitenkin myös trooppiset maaeläimet olla karvattomia (sarvikuonot, norsut) tai hyvin ohutturkkisia (puhvelit). Oikeastaan ainoa mieleen tullut edes suunnilleen ihmisen kokoluokkaa oleva karvaton nisäkäs Afrikassa on pahkasika. Ja se taas... on savannieläin, joka suojaa itsensä auringolta oleilemalla tunneleissa päivän kuumimpana aikana ja rypemällä iholleen suojaavan mutakerroksen. Mutakerroksen voisi ajatella olevan vaatteiden analogi.

Pahkasialla on muuten myös pitkiksi kasvavat "hiukset", joka myös on yksi ihmisen oudommista erikoispiirteistä. Sattumaa vai ei?

Ylipäätään karvattomat nisäkkäät tuppaavat olemaan lämpimillä seuduilla eläviä, mutta auringolta suojaan pääseviä lajeja. Norsut, pahkasiat ja virtahevot suojaavat ihonsa mudalla tai rauhastensa eritteillä. Maasika ja kaljurotta taas viihtyvät maan alla: ensin mainittu päiväsaikaan, jälkimmäinen koko elämänsä ajan. Kaakkois-Aasiassa esiintyvä babirussa elää trooppisten metsien aluskasvillisuudessa. Valaiden voi ajatella suojaavan herkkää ihoaan oleilemalla veden alla: kuivillahan niiden iho palaa alta aikayksikön.

Karvattomuuden edellytys on siis kyky suojautua auringolta. Ihmisen pysty asento varmasti hoitaa tästä osan: keskipäivän aurinko tropiikissa paistaa suoraan ylhäältä, joten karvapeitteinen pää suojaa hyvin. Pahkasian harjalla on kenties sama tarkoitus. Toinen juttu ovat vaatteet. Yksinkertaisia taljoja on varmasti osattu pitää jo useita satoja tuhansia vuosia sitten, kenties aiemminkin.
Afrikkalaisten tumma iho kuitenkin osoittaa, että ihminen on paremmin sopeutunut iholle paistavaan aurinkoon kuin muut karvattomat nisäkkäät.

Tuli mieleen, kun aina palataan riistan kiinni juoksuun. Sorry sekavuus, mutta kehitän ajatusta tässä tätä kirjoittaessani.

Tuo juoksemiskyky ei tainnut olla siinä kehitysvaiheessa kun puhutaan mahdollisesta vesiapinasta, homo sapiensin tasoa, vaan jotain ihan muuta. Eikö tuo "puuttuvan lenkin" aikalainen ole ollut vielä sangen "apinamainen" ja lyhytkin verrattuna homo sapiensiin.

Onkin kiinnitettävä hikoilun lisäksi huomiota siihen, mikä sysäsi pystyyn nousun ja sen myötä poikkeukselliset juoksijankyvyt esiin ihmisellä, poiketen muista nisäkkäistä. Kiipeämiskyvyn katoaminen liittyy vahvasti myös tähän. Tuntuu oudolta että bonobo simpanssin oloinen metrin mittainen homidi olisi ollut savannin kingi. Tässä tulee mieleen, että juoksukyky ja pystyyn nousu liittyisi vahvasti karkuun juoksuun, eikä saaliin perässä juoksuun. Onhan totena väitetty, että ihminen olisi ollut varhemmissa vaiheissaan raadonsyöjä.

Tuo karkuun juoksu taas tuo mieleen, että persjalkainen homidi ei ole pitkää matkaa pysynyt saalistajan edellä, eikä enää oikein kunnolla kiipeilläkään ole osattu, siispä on juostu veteen.

Kehä kiertyi kirjoittaessani tätä sepustusta taas umpeen. Suo siellä, vetelä täällä.

Mitäpä jos teoreettinen vesiapinaihminen on rypenyt kuten sika? Muistuu mieleen anatomian opettajan slogan, että "ihminen on pystyyn nostettu sika". Ihmisellä ja sialla on merkittävästi yhteisiä piirteitä, kun otetaan huomioon koko skaala.

Lyhyitä taitavat Ardipithecus-, Australopithecus- ja varhaiset Homo-lajitkin olla. Mutta lyhyt ei tarkoita simpanssinmuotoista: niillä oli jo varhain melkoisen "ihmismäinen" käynti ja pätevänoloinen pystyasento. Mittasuhteet olivat enemmänkin lyhyen ihmisen kuin simpanssin. Totta kyllä, että jossakin vaiheessa tämän siirtymän on täytynyt tapahtua. Se on kuitenkin tapahtunut melkoisen varhain verrattuna useimpiin muihin olennaisiin muutoksiin (aivojen koon kasvu, karvojen menetys).

Olen ollut ymmärtävinäni, että vesiapinahypoteesi sijoittaisi vesielämävaiheen kuitenkin vasta Homo-suvun jäseniin? Vaiko missä vaiheessa tämä olisi ollut?


Ei ihminen kyllä nisäkkäiden mittapuulla millään tasolla poikkeuksellinen juoksija ole. Melko kestävä, todella hidas. Suurimmat etumme mainitussa saaliin kiinnijuoksemisessa ovat suunnitelmallisuus ja kyky kantaa vettä mukana.
Pystyasento ei ole erityisen taloudellinen sen paremmin kuin tehokaskaan.


Pakoon juokseminen on varmasti ollut krokotiilien, leijonien, hyeenojen ja lukuisten muiden suurten petojen asuttamassa Afrikassa tavattoman olennainen taito, vaikkei suoraan petojen nenän eteen raadoille olisikaan tunkenut.

Huomiona kuitenkin, että etelänapinoitakin varhaisempi Ardipithecus on jo selkeästi kaksijalkainen ja osasi luultavasti aivan kohtuuhyvin juosta, mutta sen raajat ovat edelleen sopivat myös kiipeilyyn. Toisen saaminen ei siis automaattisesti tarkoittanut toisesta luopumista, vaikka jonkinlaisia trade-offeja varmaan olikin.


Täysin mahdollista. Muta on aivan pätevä aurinkovoide ja suojaa hyvin myös hyönteisiltä.

Jatkokommentti mainitsemaani poikkeukselliseen kykyyn juosta.

Tarkoitin ihmiselle kehittynyttä, nisäkkäiden joukossa poikkeuksellista kahdella jalalla juoksemista ja poikkeavaa jalkojen rakennetta/mittasuhteita. Ei heti tule mieleen lähellekään vastaavaa. Se on myös erittäin hyvä lähtökohta, kun yrittää rakentaa ajatusmallia ihmisen evoluutiosta.

Nyt kun on jatkuvasti löytynyt uusia homidilajeja, niin niitä oletetaan olleen hyvinkin runsaasti. Näin ollen varmasti joku laji on ranta-apinanakin ollut. (homidi sana saattaa olla väärä, mutta ei se mitään. Käytän sitä silti.)

Kaliforniassa on nykypäivinäkin vielä havaittu Homo Rantapummius lajia.