KESKUSTELU

Maunderin minimi oli uusi tieto aiheesta, selvittelin vähän asiaa.
Ajattelin ensin avata uuden ketjun auringon aktiivisuuden vaikutuksesta ilmastoon.
Tarinasta tulisi kuitenkin sekava, jos joka asia on eri ketjussa.
Koska otsikko on "Pohja pois koko "ilmastotieteeltä" ?", tässä ketjussa on hyvä selvittää onko siltä pohja pois.
Siksikin tämä ketju sopii yleiseen keskusteluun aiheesta.
Olisi hyvä kun kukaan ei vääristelisi asioita vastaamaan omia mielipiteitä.
Parempi olisi selvittää ja hyväksyä tosiasiat ja katsoa mistä ne johtuvat, ilman mitään vastakkain asetteluja.

Keskilämpötilan nousu näyttää lähes suoran käyrän mukaan pysähtyneen, tämä vuosikymmen on silti mittaushistorian lämpimin.
Lämpötilan nousu alkoi hidastumaan käyrän mukaan vuosituhannen vaihteessa.




Koska yllä oleva käyrä alkaa 70-luvulta, voisi katsoa mitä auringon aktiivisuudelle on käynyt vastaavana aikana.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Auringon_aktiivisuus

Auringon aktiivisuus on heikentynyt samaan aikaan kun lämpötila on noussut.
Auringon aktiivisuus vaikuttaa viiveellä ilmastoon, ehkä keskilämpötilan nousu hidastui ja kääntyy nyt laskuun auringon aktiivisuuden heikentyessä.

"Maunderin minimi vuosina 1645-1715 oli kausi, jolloin auringonpilkut olivat hyvin harvinaisia. Tällöin oli menossa kylmä pieni jääkausi. Uskotaan auringonpilkkujen vähyyden aiheuttaneen ilmaston kylmenemisen,


http://fi.wikipedia.org/wiki/Maunderin_minimi

Ilmakehässä syntyy ydinreaktioiden seurauksena runsaasti hiili14 isotooppia kun auringonpilkkuja on paljon.



Kuvan perusteella voisi olettaa että auringon pilkuilla/aktiivisuudella on suuri vaikutus ilmastoon.

Miksi keskilämpötila on lähes näihin päiviin saakka noussut, vaikka auringon aktiivisuus on heikentynyt?
Heikentyminen on aika olematonta, en tiedä voiko sillä olla vaikutusta keskilämpötilan nousun pysähtymiseen.
Lainaus seuraavasta viestistä, "1 W/m2, siitä aiheutuva lämpötilan muutos maapallolla on 0,1 asteen luokkaa."
Auringon aktiivisuutta kuvaavassa käyrässä aktiivisuus on heikentynyt n. 1/5 W/m2 n. 1990 auringonpilkkumaksimista n. vuoden 2000 maksimiin.
Mielestäni se yksinään riittää pysäyttämään keskilämpötilan nousun.

"Auringon säteily vaihtelee pilkkujakson aikana 0,11%-0,15%, ja saattoi pienetä Spörerin ja Maunderin minimien lähes pilkuttomina jaksoina 0,25-0,4%[7] jolloin Maan keskilämpötila putosi 0,3-0,5 C
Auringonpilkkujen vaikutus Auringon säteilyyn on mutkikas juttu, koska Aurinko säteilee monille eri aallonpituuksilla. Auringonpilkut toisaalta vähentävät, toisaalta lisäävät eri aallonpituuksilla Auringosta lähtevää säteilyä. Yllättäen tumma auringonpilkku säteilee enemmän kuin normaali vaalea Auringon pinta[9].

Mutta toisaalta auringonpilkkujen määrän pieneneminen lisää varsinkin lyhytaaltoista ultraviolettisäteilyä, jota viileät auringonpilkut synnyttävät vähän[10]. Tämä paksuntaa otsonikerrosta, mikä kuumentaa ilmakehän yläkerroksia ja viilentää alakerroksia[11]. tämä taas vaikutata pilvien syntyyn, ja pilvisyys muuttuu auringonpilkkujakson mukana 2%[12]. Toisaalta auringonpilkkujen määrän pieneneminen vähentää Auringon kokonaissäteilyä eli aurinkovakiota. Aurinkovakion vaihtelu pilkkujakson aikana on keskimäärin 0,1%, mutta yksittäisten pilkkujen ja muiden tekijöiden aiheuttamat vaihtelut ovat suurempia, jopa 0,3%[13]. Auringonpilkkujen määrä lisää aurinkotuulta, joka ajaa Aurinkokunnan ulkopuolelta tulevaa kosmista säteilyä pois.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Auringon_a ... _ilmastoon

03.11.2009
Auringonpilkkujen esiintymisien nykyinen minimikausi on venynyt 1-2 vuotta aikaisempia jaksoja pitemmäksi. Auringossa on pilkkuja vain harvakseltaan ja muutenkin aurinko uinuu rauhallisena. Vastaavaa tilannetta saa hakea 1800-luvun lopulta. Muuttaako auringon nykyinen poikkeustila merkittävästi maapallon ilmastollisia oloja? Ei muuta, on tiedeyhteisön vastaus.

Mitä auringonpilkut ovat?

Auringonpilkut ovat voimakkaita magneettikentän keskittymiä, joiden laajuus voi olla kymmeniä tuhansia kilometrejä. Magneettisuus estää auringon pinta-aineen vaihtumisen. Näin materia jäähtyy tuhatkunta astetta ja näyttäytyy maapallolta kaukoputkella katsottuna isolta tummalta läiskältä. Usein pilkun ympärillä tapahtuu äkillisiä muutoksia. Silloin aurinko on aktivoitunut ja se voi sinkauttaa avaruuteen suuria määriä korkeaenergiaisia sähköisiä hiukkasia ja voimakasta säteilyä. Hiukkaset muodostavat maapalloa alati pyyhkivän aurinkotuulen, jonka nopeus vaihtelee auringon tilasta riippuen muutamasta sadasta muutamiin tuhansiin kilometreihin sekunnissa. Maapalloon kohdistuessaan nämä aiheuttavat maan lähiavaruuteen avaruussääksi kutsutun vaihtelevan ilmiön, jonka tunnetuin ja näkyvin seuraus ovat revontulet.

Yhden suuren avaruussäähäiriön aikana maapallo vastaanottaa useiden tuntien ajan jopa 500 gigawatin verran lisätehoa, joka tarvitaan mm. revontulien sytyttämiseen. Tehomäärä on suunnilleen 10 kertaa enemmän kuin mitä Suomi kuluttaa kaikkia energiamuotoja yhteensä. Kaikki tämä tosin jää ilmakehän ulkopuolelle yli 100 km korkeuteen.

Auringon jakso on pidentynyt

Auringonpilkkujen esiintymisen 11-vuotisessa kiertokulussa keskustähtemme on vaiheessa, jolloin sen pinnalla näkyy vähiten pilkkuja. Kyseessä on auringonpilkku-minimi, joka on säännöllisesti toistuva normaali ilmiö. Edellinen pilkkuminimi oli vuonna 1996, ja nyt aurinko eläää uudelleen vähäpilkkuista minimikauttaan. Uuden jakson pilkkuja havaittiin auringossa alkuvuodesta 2008. Arvioiden mukaan seuraava pilkkumaksimi olisi 2013-2014.

Suurimmillaan pilkkujen määrä oli vuosina 2000-2001, jolloin auringossa saattoi olla kymmenkuntakin pilkkuläiskää yhtaikaa useiden päivien ajan. Silloin oli auringon-pilkkumaksimi. Vuoden 2009 aikana aurinko on tuottanut muutaman vähäisen pilkun kasvoilleen; noin 75 % vuoden päivistä on ollut ilman pilkkuja. Loka- marraskuussa auringon pilkkuja tuottavat prosessit aktivoituivat selvästi ja kaikki merkit viittaavat nyt siihen, että auringon matka kohti seuraavaa pilkkumaksimia on vauhdittunut.

Pilkkujen vähäisyys kuuluu normaalina vaiheena auringon pilkkusyklin hiljaisella kaudella. Tosin nykyinen jakso näyttää venyvän tavanomaista 11 vuotta pitemmäksi ainakin 12 vuoden kestoon. Viimeksi suunnilleen yhtä kauan kestänyt pilkkujakso oli yli 100 vuotta sitten 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Viimeksi kuluneiden noin 400 vuoden aikana pisimmät pilkkujaksot ovat kestäneet 13-15 vuotta, lyhyimmät 8-9 vuotta.

Pilkkumäärät vaihtelevat

Auringon pilkkujen määrien vaihtelu 11-vuoden jakson puitteissa liittyy auringon aktiivisuuden muutoksiin. Nyrkkisääntönä on että mitä enemmän pilkkuja sen aktiivisempi aurinkokin on ja erilaisia hiukkaspurkauksia ja voimistunutta säteilyä on silloin esiintymässä. Suurimmat pilkkumäärät havaittiin auringossa 1950-luvun lopulla, jolloin esiintyi myös poikkeuksellisen runsaasti avaruussäähäiriöitä. Sen jälkeen auringonpilkkujen keskimääräinen määrä on pysynyt suunnilleen samana aina 2000-luvun alkuun. Sen jälkeen pilkkujen määrä on kääntynyt hienoiseen laskuun ja edessä voi olla muutaman vuosikymmenen kuluttua samanlaisia vähäpilkkuisia kausia kuin mitä oli vallalla 1900-luvun alussa. Kovin paljon ajassa pitemmälle meneviä ennusteita ei voida laatia. Emme siten tiedä onko tulevina vuosikymmeninä edessä 1600-luvun lopussa vallalla ollut ns. Maunderin pilkkuminimi, jolloin aurinko esiintyi lähes ilman pilkkuja melkein 50 vuotta eikä Euroopassa havaittu revontulia vuosikymmeniin juuri lainkaan.

Auringonpilkut ja lämpötila

Auringosta maahan tulevan säteilyn keskiarvoa sanotaan aurinkovakioksi ja se on keskimäärin 1366 W/m2. Tutkijat arvioivat, että yhden prosentin pysyvä pudotus (noin 14 W/m2) aurinkovakiossa aiheuttaisi maapallon lämpötilassa reilun asteen kylmenemisen. Näin suuria vaihteluja ilmastohistoria ei kuitenkaan tunne. Satelliittimittaukset yli 30 vuoden ajalta osoittavat, että aurinkovakio vaihtelee auringon pilkkujaksojen mukana siten, että säteilyteho on suurimmillaan pilkkujen ollessa runsaimmillaan. Silloin aurinko on vähän kirkkaampi ja kuumempi kuin muulloin. Ero on kuitenkin pieni alle 1 W/m2 ja siitä aiheutuva lämpötilan muutos maapallolla on 0,1 asteen luokkaa. Näin siis pilkut itsessään kyllä vähentävät auringon säteilyä, mutta niiden ympäristössä oleva kirkkaat alueet voimistavat sitä pilkkuja enemmän.

Auringon säteilytehon vaihtelu on jaksollista 11-vuoden puitteissa, nousevalla pilkkukaudella tulee hieman lisää lämpöä, mutta laskevalla jaksolla se otetaan pois. Näin siitä ei aiheudu pysyvää lämpötilan kehitystä maapallolla. Auringonpilkkujakson mukainen pieni heilahtelu maapallon keskilämpötilassa voidaan tilastollisesti erottaa lämpötilan pintamittaussarjoista ja satelliittihavainnoista.

Viimeaikaiset satelliittimittaukset osoittavat, että auringon säteilyteho on pudonnut hieman (0,3 W/m2) edellistä minimikautta (vuonna 1996) alemmaksi, mikä lämpötilan muutoksena merkitsee joitain sadasosa-asteita. Auringon säteilyteho on pysynyt samalla tasolla viimeiset pari vuotta, ja on odotettavissa että se alkaa nousta kohti seuraavaa auringonpilkkumaksimia.

Hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan Maunderin minimikaudelta 1700-luvulta nykypäivään auringon säteilyteho on noussut alle 0,5 W/ m2, joka on vain murto-osa samaan aikaan tapahtuneesta ihmisperäisten kasvihuonekaasujen aiheuttamasta säteilypakotteesta. Tuona aikana Euroopassa esiintyneet kylmät ajanjaksot selittyvät siten pääosin muilla tekijöillä kuin auringon säteilyn puutteella. Kysymykseen tulevat tulivuorien purkaukset ja ilmakehän ja valtamerien välisten energian vaihtojen heilahtelut (kuten esim. El Niño).

Auringon säteilyvoimakkuuden muutoksilla vuosikymmenestä toiseen auringonpilkkujaksojen yli on oma merkityksensä maapallon lämpötiloissa ja ne on otettu mukaan maapallon mennyttä ilmastoa kuvaaviin fysikaalisiin malleihin. Alan tutkijoiden yleinen käsitys on, että auringon osuus viimeisen noin sadan vuoden aikana tapahtuneesta lämpötilan noususta on alle 10 %.

Auringon muutokset havaitaan yläilmakehässä

Auringon säteilymuutokset ja hiukkaspommitukset vaikutttavat voimakkaimmin ilmakehän ylimpiin kerroksiin stratosfääristä (noin 25 km:sta ylöspäin) korkeammalle. Eräs merkittävä vaikutus niillä on otsonikerroksen muodostumiseen UV-säteilyn kautta. Auringon vaihteleva aktiivisuus säätele merkittävästi yläilmakehän fysikaalista ja kemiallista tilaa. Näillä on suuri merkitys siellä lämpötila- ja painejakauman muutoksiin. Niiden vaikutuksesta tietyt ilmakehän suuren mittakaavan kiertovirtaukset muuttuvat auringon aktiivisuusvaihtelujen mukana eri ajanjaksoissa aina pilkkujen 11-vuotiseen esiintymiseen saakka. Tutkimuksissa havainnot ja ilmakehämallien laskelmat ovat hyvin yhtäpitäviä.

Paljon polemiikkia on herättänyt väitteet ulkoavaruudesta tulevan kosmisen säteilyn ilmastovaikutuksista. Ajatusmalli esitettiin jo 1950-luvulla. Aika-ajoin eri tutkijat ovat uudelleen ottaneet ne mukaan ilmastollisena vaikuttajana. Tunnetuin heistä on tällä hetkellä tanskalainen astrofyysikko Henrik Svensmark.

Aurinko on mukana aurinkotuulen kautta siten, että aurinkotuulen magneettikenttä säätelee maapallon ilmakehään pääsevien kosmisten hiukkasten määrää. Kosmisella säteilyllä on ilmakehässä ionisoivia vaikutuksia, joilla voi olla pilvien muodostumiseen merkitystä ja sitä kautta ilmakehän lämpötilaoloihin. Toistaiseksi tulokset ovat olleet varsin laihoja eikä kosmisella säteilyllä ole voitu osoittaa olevan kiistatonta osuutta maapallon pilvisyyteen eikä ilmastonmuutoksiin. Aihetta tutkitaan CERN:in hiukkastutkimuskeskuksessa. Käynnissä on ns. CLOUD-hanke, jossa kuplakammiokokeilla jäljitellään kosmisen säteilyn vaikutuksia ilmakehässä ja pilviprosesseissa. Mukana tässä kansainvälisessä hankkeessa on myös Ilmatieteen laitos.

Eniten vaikutuksia avaruussäähän

Auringossa on havaittavissa tiettyjä merkkejä, jotka viittaavat auringon yleisen aktiivisuustason alenemiseen tulevina vuosikymmeninä. Eniten rauhallisempi aurinko tulee vaikuttamaan maapallon avaruussäähän: vähemmän revontulia ja magneettisia häiriöitä. Avaruusliikenteelle tällaiset säänäkymät ovat hyviä, koska satelliitit ja muut avaruuslaitteet ovat silloin vähemmän alttiina auringon vaarallisille hiukkaspommi-tuksille ja voimistuneille säteilyille. Toisaalta auringon matala aktiivisuustaso lisää kosmisen säteilyn määriä lähiavaruudessamme, joka tuottaa avaruusliikenteelle omat ongelmansa kohonneen taustasäteilyn kautta.

Auringon osuus ilmastonmuutoksessa on vähäinen

Auringon vaihteleva aktiivisuus säätelee merkittävästi yläilmakehän (20-30 km korkeudesta ylöspäin) fysikaalisia olosuhteita kuten lämpötilan muutoksia ja yleensä avaruussäähäiriöiden voimakkuutta. Alailmakehässä, missä normaalit sääilmiöt vaikuttavat, auringon aktiivisuuden signaalit voidaan havaita esimerkiksi pieninä heilahteluina maapallon keskilämpötilassa auringonpilkkujen 11-vuotisessa rytmiikassa.

Maapallon nykyisessä ilmastonmuutoksessa auringon aktiivisuus on havaittavissa ja mitattavissa, mutta sen osuus ilmastonmuutoksen meteorologisissa tekijöissä on vähäinen.
http://www.co2-raportti.fi/index.php?pa ... ws_id=1582

No, oli se hyvä ettet avannu. Phony olis sen kummiskin siirtäny ketjuun geologia-maa-meri-ja-ilma-f7/nasa-auringon-tilasta-ja-pilkkutilanteen-seurantaa-t33559.html, jossa sitä on jo puitu 92 sivua. fenomenologi olis taas suuttunnu ihan hirveesti, että mitäs turhia ketjuja availet viistoista päivässä.

Kyllä sun Tanskasen setä pitäis vähän tarkemmin kattoo mites ajelet. Ei sillä Korvettelläkään ihan miten vaan. Mutt nyt mä eksyin. Maunderin ja Daltonin Veljesten minimiä on tutkailtu palstalla eri ketjuissa jo kohta viis vuotta. Munsta toi Daltonin velsjeten minimi oli jotain kolme vuotta linnaa!

Ulkona on kylmää. Kyllä sen näinkin pieni pörriäinen huomaa, että ilmasto muuttuu!

Ilma lämpenee johtumalla meristä ja maaperästä - ei auringon säteilystä. Meret ovat kuin uuneja, joita pitää lämmittää kauan ja ne luovuttavat lämpöä pitkään. Jos meret ovat lämpimiä ilmakin pysyy lämpimänä, vaikka aurinko sammuisi tyystin. Tämä on yksinkertaista fysiikkaa, joka ilmastonmuutoskohinassa on voitu pimittää.
Kuvassa näkyy Daltonin minimi vuonna 1820. Suomessa oli vuosina 1866-68 katovuosia ja nälänhätää. Viivästymä oli noin 50 vuotta. Tietenkin yhteys ei ole varmaa, koska ilmasto voi alueellisesti muutenkin vaihdella, mutta on todennäköinen.
Sama tilanne on nytkin. 1980 paikkeilla auringon liki 100 vuotta kestänyt aktiivisuuskausi päättyi ja alkoi hiipuminen. Ei ole ihme,että vuonna 2000 ilmat ovat alkaneet viiletä merien ja maaperän jäähtyessä. Jos auringon alamäkeä riittää, vuonna 2040 on jo melkoiset kylmät ajat.

Solangin et.al. mukaan auringon aktiivisuus on ollut 1900-luvun viimeiset 70 vuotta korkeimmillaan 8000 vuoteen. Helaman et.al. (2010, GSA Bulletin) mukaan auringon aktiivisuudella ja lämpötiloilla on 70 vuoden viive (merien hitaus?). Tämän perusteella aurinkoperäistäkin lämmintä saattaa jatkua vielä tulevinakin aikoina, vaikka aurinko onkin jo hiipumaan päin.

Tässä vuodesta 800 alkaen auringon arvioitu aktiivisuus,



Ainakaan käyrän mukaan väite "viimeiset 70 vuotta korkeimmillaan 8000 vuoteen" ei vastaa todellisuutta.

Kyllä tuosta käyrästä voi sellaisenkin kuvan saada. Eikö käyrän trendi ole juuri melkein yksyhteen ilmaston lämpenemisen kanssa?

Tuossa kuvassa näkyy kaksi jaksoa (1940-1960, 1980-2000), jolloin korrelaatiota ei näennäisesti näyttäisi olevan. Tämä johtuu maapallon sisäisistä oskillaatioista, jotka dominoivat noin lyhyellä aikavälillä. Kun tasoitus valitaan riittävän pitkäksi (esim. 50 vuotta), niin 1000 vuoden aikaskaalalla korrelaatio on täydellinen.

1980-2000 korrelaatiota huonontaa myös UHI sekä tietyt ongelmat pintalämpötilasarjoissa.

Auringon masennustila taitaapi jatkua ainakin seuraavat kolmekymmentä vuotta ja niiden vuosien aikana voipi tulla välillä kylmäkin. Menee ilmastomallit uusiksi.

Mutta jospa kyse onkin siitä mitä kulttuurissa on tapahtunut viimeisimmän 100 vuoden aikana, eikä siitä mitä luonnossa on tapahtunut sitä edeltäneinä vuosituhansina.

Vastaava "masennustila" oli noin 100 vuotta sitten ja ei silloinkaan tullut kylmä. Ja ihan viime päivien tapahtumien perusteella Auringon masennustila ei tunnu edes kovin osuvalta kuvaukselta.

http://spaceweather.com/
FARSIDE ACTIVITY CONTINUES: For the second day in a row, NASA's STEREO-A spacecraft has detected a strong solar flare on the far side of the sun.



http://spaceweather.com/archive.php?vie ... &year=2010
FARSIDE FLARE: The sun is not so quiet after all. On Aug. 31 at 2055 UT, NASA's STEREO-A spacecraft observed a strong solar flare on the far side of the sun. The flash of electromagnetic radiation briefly saturated several pixels in the spacecraft's extreme UV camera:

Jaa, että auringon aktiivisuudelle on käynyt vähän niin kuin valtamerien lämmölle - se on mennyt piiloon sellaiseen paikkaan, josta sitä ei näy?

Toivottavasti Hitlerillä, Elviksellä ja Isojalalla on pitkä pinna, kun siellä jemmassa alkaa olemaan vissiin aika ahdasta...

Miten niin ei näy? Vai onko tuossa taas se outo harhaluulo, että vain sillä Auringon puoliskolla on merkitystä avaruussäätilalle, joka sattuu näkymää Maapallolle.

Tuossa vielä yksi "masentuneen" Auringon ilmiö muutaman päivän takaa
http://spaceweather.com/archive.php?vie ... &year=2010

BIG ERUPTION: On August 24th and 25th, an enormous magnetic filament slowly rose off the surface of the sun and erupted. Stationed over the sun's western hemisphere, NASA's STEREO-A spacecraft was in perfect position to record the action.
filmiä:
http://www.3d-sun.org/swpod2010/31aug10/hoop.mov

Vaikka esim. tuolla ei ollut vaikutuksia Maahan, niin entä sitten?

Sitä vaan, että jos halutaan vertailla nykyistä aktiivisuutta vaikkapa vuosisadan takaisiin tilastoihin, niin se olisi varmaankin fiksua tehdä samoilla kriteereillä kuin tuolloin oli käytössä - eikä meuhkata joistain ilmiöistä, jotka on tänäpänä saatu satelliittien kautta näkyviin, vai mitä.