KESKUSTELU

Ainakin, jos se on sosiaalityöntekijöistä kiinni!

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id59025.html

hyvä hyvä, varmasti lapsen parhaaksi ettei 'vanhenmat' vaihdu vähänväliä

Tuo kohta pisti erityisesti silmään:

"Saartio on lisäksi huolissaan epäpätevien sosiaalityöntekijöiden suuresta määrästä, sillä lapsia koskevia päätöksiä voi vuodenvaihteessa voimaantulevan lain mukaan tehdä vain pätevä työntekijä."

Eli tekstin perusteella tähän mennessä huostaanottopäätöksiä on saanut tehdä ihan kuka (sosiaalityöntekijä) vaan, on sitten pätevä tai ei.

Pitää paikkansa. Lapsi ei ole mikään pallo jota pompotellaan edes takaisin. Ei ole oikein lasta kohtaan laittaa lasta takaisin biologisten vanhempien luokse, jos vanhemmat ei ole paljoa edistyneet omassa elämässään ja jos on suuri uhka että vanhemmat taas sortuu takaisin vaikeuksiinsa elämässään.

Täytyy ottaa huomioon että vanhemmat ei omista lapsiaan. Aina täytyisi katsoa lapsen parasta, eikä vain vanhempien parasta.

Ja lapsen mielipidettä tulisi kunnioittaa jos lapsi on tarpeeksi vanha kertomaan sen eikä ole epäilystä "aivopesusta".

Totta. Mutta mikähän mahtaa olla se oikea ikä lapsella silloin? Lapsihan ei aina tiedä mikä on oikein tai väärin. Miksi lapsi sen tietäisikään, eihän edes aikuiset tiedä usein mikä on oikein tai väärin tai eivät välitä siitä.

Usein lapsi puolustaa "huonoja" vanhempiaan. Ajattelee kaiketi että ne siitä ajan mittaan muuttuu paremmiksi. Riippuu tietenkin mistä on kysymys, siis millaiset nämä vanhemmat on. Ja miten huonosti lasta on kohdeltu tai laiminlyöty.

Tämä sosiaalityöntekijöiden pätevyysasia on aika mielenkiintoinen. Suomessa laki sanoo seuraavaa: ”kelpoisuusvaatimuksena sosiaalityöntekijän tehtäviin on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä”. Ongelmana on se, etteivät sosiaalityöntekijöiksi pätevät mene töihin sosiaalitoimistoihin sosiaalityöntekijöiksi, koska paremmin palkattujakin töitä on tarjolla. Ja kuka nyt haluaa paskalla palkalla lastesuojeluun töihin. Työ on raskasta ja haukut saa aina joltakin taholta (kuten tälläkin palstalla on nähty).

Lisäksi tuollainen pätevyysvaatimus on euroopan mittakaavaassa outo. Se on jännä homma, että itsekin voisin toimia muualla euroopassa sosiaalityöntekijänä, mutta Suomessa se ei onnistu (ei sillä, että haluaisinkaan).

Nousisiko palkkataso mikäli jatkossa sosiaalityöntekijöiksi todella palkattaisiin vaaditulla tavalla koulutettuja?

Ja vähenisikö huostaanotot?

Aivopesuhan alkaa kun lapsi otetaan huostaan. Ainakin minun lapsillani alkoi!

Myös vanhemmat "aivopesee" lasta, varsinkin jos vanhemmilla on sellainen tilanne, ettei siellä ylhäällä ole oikein enää "kaikki kotona" ...
Naisilla on varsinkin taipumus aivopestä lasta kun oma etu on kyseessä, erotilanteissa on monet naiset käytännössä itse katkaisseet omilla toimillaan lapsen yhteydet isäänsä, jälkikäteen on sitten hyvä "aivopestä" lasta siten, että isä ei ole halunnut pitää lapseen yhteyttä.

Jos olisi pakko palkata sosiaalityöntekijöiksi vain päteviä, niin palkkojahan olisi pakko nostaa. Ennemminkin kyllä tarkastelisin sitä, tarvitaanko kaikkiin nykyisin sosiaalityöntekijän pätevyyden vaativiin tehtäviin todellakin tuollaista koulutusta.

Huostaanottoja nykyään lykätään vuosikausia kuntien huonon rahatilanteen takia. Pitäiskö niitä lykätä vielä vähän lisää?

Niin, en tiedä, Lazlo!

TV1: 29.4.2007 klo 21.15

TV1 » Ykkösdokumentti: Vaiettu lapsikauppa

YKKöSDOKUMENTTI: VAIETTU LAPSIKAUPPA


Vuosina 1968-74 Suomesta adoptoitiin 252 lasta Tanskaan ja 118 Ruotsiin. Monet odottavat nuoret naiset menivät Tanskaan synnyttämään, eivätkä nämä lapset näy Suomen adoptiolistoissa. Vanhan adoptiolain mukaan äidillä oli määräysvalta lasta koskevissa asioissa, eikä mikään viranomaiselin voinut estää äitiä allekirjoittamasta adoptiosopimusta.

Kuntien sosiaalityöntekijät olivat sekä voimattomia että saamattomia. Usein ulkomaille annettava adoptiolapsi oli kunnan kannalta erinomainen ratkaisu: näin säästyi huostaanotto ja lapsen elättäminen. Adoption nimellä kulkenut lapsikauppa oli viranomaisten tiedossa eikä asian eteen paljon haluttu tehdä.

Lasta haluavat pariskunnat ilmoittivat lehdissä, että haluavat adoptoida lapsen Suomesta. Ilmoittelu oli avointa 1970-luvulle saakka, ja se tuotti tulosta köyhimmillä seuduilla sekä pienillä paikkakunnilla, joissa ei hyväksytty nuorten naisten raskautta. Usein näiden tapausten takana oli mies. Rahaa adoptiossa ei saanut liikkua, mutta useissa tapauksissa lapsista kuitenkin maksettiin. Tanskaan matkustaneiden naisten kulut maksettiin synnyttämiseen asti, ja usein naiset saivat pientä kipurahaa mukaansa.

Ykkösdokumentti Vaiettu lapsikauppa kertoo traagisen tarinan Mariannesta, joka riistettiin neljä ja puolivuotiaana Mummunsa sylistä. Hänen oma äitinsä luovutti tytön Tanskaan, koska tämän uusi mies ei hyväksynyt Mariannea ja heillä oli jo yhteisiäkin lapsia. Perhe tarvitsi rahaa ja Tanskan perhe tarvitsi lapsen. Mariann Kristensen potee yhä kipua ryöstöstä, jonka kohteeksi hän joutui.

Jari Kauppisen traaginen lapsuus oli päinvastainen kuin Mariannen. Jari eli tanskalaisperheen hoivissa onnellisena kaksivuotiaaksi, kunnes hänen biologinen äitinsä halusikin Jarin takaisin. Kovan kohun saattelemana poika tuotiin Suomeen, mutta parin päivän kuluttua äiti hylkäsi pojan lastenkotiin. Lopulta Jari sijoitettiin mummun ja ukin hoiviin.

Lasten oikeuksia ei kukaan muistanut näissä surullisissa tapauksissa. Lapset olivat kauppatavaraa, joista maksettiin, kuten Mariannen tanskalainen isä myöntää myös tehneensä. Aikuiset ajattelivat ainoastaan itseään: joillekin oli tärkeää oma maine, jollekin raha, jollekin oma vanhemmuus, mutta kenellekään ei ollut tärkeää lapsen onni. Vaiettu lapsikauppa on syytä nostaa puheeksi.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Riitta Granath.
Tuotanto: YLE 2007.



http://www.yle.fi/tv1/29-04-ykkosdokumentti.php